Hän on täällä!

Nimittäin Chloé! Torstaina 10.12 perheemme uusi sveitsiläisvahvistus vihdoin asteli taloon ja uudenlainen ajanjakso sai alkaa.

Ensivaikutelma neidistä oli hieman ujo mutta mitä suloisin. Illan aikana hieman tutustuttiin yhteisellä illallisella ja neiti asettui taloksi mun huoneeseen, tai siis, hänen uuteen huoneeseen. Meikäläinen siirtyi viereisen huoneen vuodesohvalle matkalaukkuineni, jotta uusi tulokas pääsisi purkamaan tavaransa ja sitä myöten sitten kotiutumaan.

Ensimmäinen työpäivä uuden seuralaisen kanssa meni mukavasti. Perjantaina otettiin hieman tuntumaa arkeen ja Chloé lähinnä seuraili vierestä ja esitti kysymyksiä kun minä häärin ja koitin muistaa kertoa mitä teen ja miksi. Välillä sai kyllä keskittyä oikein kovaa, ettei näyttänyt omia "huonoja tapojaan", vaan koitti näyttää tytölle asiat niin kuin ne minulle aikanaan näytettiin. Yllättävän vaikeaa kun on puolentoistavuoden aikana luonut omat tavat ja oikotiet!

Perjantai-iltana yllätti sitten ahdistus, kun taka-alalla ollut kummallinen mörrimöykkyolo pääsi valloilleen ja aivan yhtäkkiä tuli itku joka ei sitten ottanutkaan loppuakseen. Jostain alitajunnan syövereistä pulpahti päälle oivallus, että minun ollessa kaverin kanssa hengailemassa, siellä nyt uusi tyttö viettää iltaa MINUN perheeni kanssa, tutustuen MINUN poikiini ja ottaen haltuun MINUN elämääni. Tulihan se sieltä. Se pieni pistos siitä, että joku on nyt konkreettisesti tullut ottamaan minun paikkani perheessä.

Viikonlopun ahdistuksen jälkeen oli onneksinämä tunteet käsitelty niin, että maanantaina pääsi taas työskentelemään uuden neidin kanssa ihan iloisella mielellä vailla mitään mökötystä.

Ensimmäinen täysi viikko uuden neitosen kanssa kului tutustuen ja päivittäisiä rutiineja toistellen. Ensivaikutelma tytön luonteesta on pysynyt ja edelleen hän vaikuttaa mielettömän herttaiselta ja ihanalta nuorelta naiselta. Olenkin jo sanonut host-äidilleni, että mikäli ei koti-ikävä neitiä vie niin uskon kyllä poikien olevan hyvissä käsissä.

Tuntuuhan se omituiselta katsoa kun vähitellen joku toinen alkaa elää mun elämää. Vaikka edelleen neuvot ensin kysytään multa ja vesipullot tuodaan mulle kun korkki ei aukea. Varsinkin nuorempi pojista on selkeästi alkanut tajuamaan että kohta minä lähden. Sen verran halimista ja yleistä turvautumista on ollut havaittavissa. Uusi tyttö on toistaiseksi vielä kiva leikkikaveri, mutta kun tarvitaan apua ja päätöksiä, kääntyy silmät vielä minuun. Ehtiiköhän roolit muuttua ennen kuin poistun talosta?

Kiitollista menoa (23. - 29.11.)

Meikäläisten viimeisten Amerikan koulupäivien jälkeen oli Kiitospäivän viikko. Lapsilla oli siis vain kaksi ja puoli päivää koulua, ja onnekas Au Pair sai hänkin pitkän viikonlopun torstaista eteenpäin. Woohoo!

Kiitospäivä meni tänä vuonna kaverin perheen luona. Pääsi taas maistelemaan perinteisiä Amerikkalaisia herkkuja, kuten kalkkunan täytettä ja herkullisia jälkiruokapiiraita. Kyllä moinen kotiruoka kelpaa! Kiireetön perheillallinen oli todella tervetullutta ja kaverin perhe on mitä mukavin joten tunnelmakin oli ihanan kotoisa.

Kiitospäivän jälkeen perjantai sulateltiin kalkkunaa ja shoppailtiin, sillä kiitospäivän jälkeinen perjantai on täällä niin sanottu Musta Perjantai, jolloin on vuoden parhaat alet. Enkä muuten huijaa kun kerron, että jengi oikeasti jonottaa kauppoihin läpi yön, kun tietyt alennukset ovat voimassa vain esim. aamuviidestä aamuyhdeksään. Siellä on oltava sitten heti aamuyöstä oven takana! Itse en ihan niin hulluksi ryhtynyt, vaan raahauduin ostarille vasta (...öh... no... kaikki on niin suhteellista...) yhdeksältä polkaisemaan joululahjametsästyksen käyntiin (no kai se lasketaan jos ostaa ittelleen lahjoja??). Ei se nyt silti alennuksista huolimatta ihan humputteluksi mennyt, ostin nimittäin samalla sitten matkalaukkuja kotimatkaa varten, ja hyvillä alennuksilla sainkin uudet kapsäkit!

Lauantaina oli sitten vuorossa suomalaista joulumenoa, oli nimittäin Suomikirkon vuotuiset joulumarkkinat! Hulinaa riitti taas kirkolla ja New Yorkin alueen suomalaiset pääsivät ostamaan kotimaan makoisia nameja oikein pussikaupalla. Alakerran kahviossa puolestaan oli tarjolla glögiä, pipareita, kotoisia voileipiä, hernerokkaa ja ihan aitoa riisipuuroa. Oi nam! Sinne kelpasi tämän suomalaistytön tallustella masu kurnien puuroa mutustamaan.

Puurojen ja muutaman suomalaisen kirkossa veisatun joululaulun jälkeen suunnattiin Ritan kämpille kaunistautumaan, sillä joulutunnelmista oli aika siirtyä synttärihumuun! Ritsu-neiti täytti nääs vuosia ja sitähän lähdettiin suomivoittoisella porukalla juhlistamaan New Yorkin yöhön. Ilta päättyi kivasti taas kantakapakkaan, joka ei pettänyt (taaskaan) pettänyt ja hauskaa riitti. Yöjunalla sitten kivasti takaisin Jerseyyn unille ja viettämään laiskanleppeää sunnuntaita.

Seuraavalla viikolla alkoi meikäläisen viimeinen viikko yksin Au Pairina, ennen uuden tytön tuloa. Ohjelmassa oli siis armotonta pakkailua uusiin matkalaukkuihin, kun huone piti saada tyhjäksi uutta tulijaa varten.

Alkaa mennä jännäksi!

Rahan tuloa, menoa ja livemusaa

Iskän vierailun jälkeen oli aika palata arkirytmiin eli: aamiainen, kouluun vienti, pyykkiä, koulusta haku, läksyjen teko, harrastuksiin ajo, kotiin tuonti, vapaus. Noin niin kuin pähkinänkuoressa kivasti tiivistettynä.

Viikon rauhaisan työnteon jälkeen oli aika potkaista käyntiin Rocktober eli Rokkilokakuu. (Juu pointsit vaan Ritalle nimestä, ei ollut meikäläisen luovuutta tuo Octoberin vääntäminen Rocktoberiksi.) Keikkailu lähti liikkeelle torstaina 15.10, kun työpäivän päätteeksi säntäsin junalla New Yorkiin katsomaan Hansonia.

Yhtenä illan lämppäreistä oli
varsin loistava Hellogoodbye.

Aina yhtä loistava veljestrio ei pettänyt odotuksia tälläkään kertaa, ja keikka oli aivan sanoinkuvaamattoman loistava.

Hansonin keikasta ei kauaa ehtinyt toipumaan, kun perjantaina oli suunnattava töiden jälkeen Montclairiin katsomaan Paramorea Sonian kanssa. Lavalle noustessaan ihanainen Hayley yhtyeineen viihdytti rautaisella otteella. Pahoittelut kuvien yksipuolisesta kohteesta, mutta Hayley nyt vaan on NIIN ihana.

Keikan lopulla lavalle lisä-ääneksi säntäsi
myös lämppäribändit The Swellers ja Paper Route.

Keikan jälkeen lauantaina oli aika rauhoittua ja keskittyä työntekoon. Järjestöni aluekoordinaattori lähestyi minua sähköpostitse pari viikkoa aiemmin pyytäen lastenhoitoapua lauantai-illalle. Niinpä painelin hänen talolleen iltapäivällä, ja vietin aikaa hänen lastensa kanssa, laittaen mukavat penskat nukkumaan ja odottaen vanhemmat kotio puoliltaöin. Aluevastaavan penskat oli varsin mukavat 10- ja 13-vuotiaat, joiden kanssa oli leppoisaa hengata (varsinkin kun suurimmat tappelut jäi ilmeisesti vieraskoreuden ansiosta kokematta), siispä varsin helppo lisätienesti!

Muutenkin pari lokakuun viikkoa meni lisätienestejä ansaiten (rahaa länsirannikon matkaan, jee!), kun meidän siivoojat lähti vaihtoon. Host-äidin etsiessä uusia, minä salamana haistoin rahan ja tarjouduin hoitamaan siivoukset kunnes uusi siivousfirma löytyisi. Host-äiti tarttui tarjoukseen muitta mutkitta, ja parin viikon ajan sainkin lisärahaa myös siivouspalveluista täällä kotona. Hienoa!

Seuraajaa etsimässä

Viikot vilistää kauheaa vauhtia eteenpäin ja aika Amerikassa alkaa käydä vähiin. Työt olisi tarkoitus lopettaa marras-joulukuun vaihteessa ja sitten suunnaksi otetaan länsirannikon ihmeet. Vuodenvaihteen jälkeen tämä tyttö lähetetäänkin sitten piakkoin kotio. Töiden loppuminen on alkanut viime päivinä konkretisoitua uuden Au Pairin metsästyksen muodossa, kun host-äidin kanssa käymme läpi kandidaatteja hommaan. Olen nyt ollu aktiivisesti mukana seuraajan etsinnässä, ja tuntuukin oudolta ja samalla käsittämättömän jännittävältä olla tällä puolella hakuprosessia. Lueskelen tyttöjen hakemuksia ja eilen perjantaina jopa puhelinhaastattelin kahta tyttöä (Sveitsistä ja Brasiliasta)! Uteliaana sieluna toki pengoin host-äitini internetprofiilista myös oman hakemukseni esiin, ja voi luoja miten hauska oli lukea niitä juttuja mitä sinne oli silloin joskus puolitoista vuotta sitten kirjoittanut! Valokuvasivuista puhumattakaan...

Tuntuu hölmöltä ajatella, että joku kohta tulee tänne minun tilalleni. Tekee nämä minun hommat ja ottaa hoidettavakseen nämä ”minun lapset”.

Uuden tytön metsästämisen lomassa on toki täytynyt myös hoitaa ihan normaalit arkihommatkin. Nyt koulujen alettua vaihtelua päivissä on suhteellisen vähän, kun viikot toistaa samaa rutiinia. Epämukavan vaihteluannoksen viime viikkoon toi nuoremman pojan sairastuminen, kun herra oli kotona kuumeessa kaksi päivää. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun se meinasi sitä että allekirjoittanutkin oli jumissa neljän seinän sisällä, niin meinasi vähän mökkihöperyys iskeä. Olin niin tavattoman kiitollinen kun vihdoin perjantaina poika meni kouluun ja minulla oli mahdollisuus mennä ULOS.

Viikko flunssaisessa talossa ja lauantaina oli ihanaa päästä tuulettumaan. Lähdettiin suomalaisella porukalla New Yorkiin katsomaan Stand Up -komiikkaa, sille samaiselle klubille jossa oltiin Saijan synttäreitä juhlistamassa. Ilta oli varsin onnistunut ja vatsan kipeytyminen runsaasta nauramisesta oli taattu. Nauruannoksen jälkeen kävimme vielä muutamalla lasillisella kantakuppilassa Villagessa, ennen kuin suuntasimme kukin kotio nukkumaan.

Tämä viikko onkin sitten ollut Amerikan-siskoni Emmin viimeinen, ja sen kunniaksi olemme kaverin kanssa mm. pilailleet Emmin kustannuksella (josta saimme sitten kyllä maksaa kun Emmi kosti alta aikayksikön) ja torstaina oma host-äitini tahtoi pitää Emmille läksijäis-grillailut joten nautittiin hyvästä ruuasta, seurasta ja herkullisesta kakusta perheporukalla. Olin kauhean kiitollinen host-äidilleni moisesta huomionosoituksesta, se on välillä kyllä ihan maailman paras.

Tämä viikonloppu on lähtenyt käyntiin railakkaasti. Eilen perjantaina mentiin pienellä kaveriporukalla istumaan iltaa New Yorkiin ja oli kyllä hauskaa! Nyt istun tatuointiliikkeessä ja ihmettelen kun kaverin käteen tehdään iiiiiisoa tatuointia. Väkisinkin alkaa itsekin suunnitella oman ensimmäisen tatskan paikkaa. Illalla suuntana taas New York, kun lähdetään tyttöporukalla syömään ja nautiskelemaan syksyisestä Manhattanista.

Maanantaina alkaa meikäläisen viikon loma kun iskä tulee Suomesta pällistelemään New Yorkia ja mestoja missä tytär on viimeiset 15 kuukautta luuhannut. Kivaaaa!

Varaäiti, tarjoilija, ikkunanpesijä, kuski

Työntäyteiset pari päivää takana ja viikonloppu tuntuu taas aivan taivaalliselta hengähdystauolta, ennen ensi viikon koulukimaraa.

Meidän naapurin vanha herra kertoi minulle viime viikonloppuna, että hänen pitkään sairastellut vaimonsa menehtyi. Tällä viikolla oli sitten hautajaisia ja tarjouduin avuksi, mikäli ylimääräistä käsiparia ja terveitä jalkoja kaivattaisiin. Niiltä pohjilta, hipsin keskiviikkona naapuriin vietyäni lapset kouluun aamulla. Päivä kului ikkunoita pesten ja talon ulkopuolta siistien, illalla toisaalla pidettävän ruumiinvalvojaisten jälkeen kun olisi vieraita tulossa kahvittelemaan. Oli mukavaa tuntea itsensä hyödylliseksi, ja saatiinkin talo aika mukavaan kuntoon iltaa varten.

Kolmen hujakoilla hain lapset koulusta, ja läpi käytäviä papereita sun muita riitti ihan kiitettävästi, kun kyseessä oli vuoden ensimmäinen täysipitkä koulupäivä. Iltapäivä menikin koulujuttuja tehdessä ja nuorimmaisen hammaslääkärikäynnin parissa. Illalla oli sitten naapurin ruumiinvalvojaisten (kamala sana suomeksi!!) vuoro.

Mun host-perhe on ollut läheisissä väleissä naapureiden kanssa, joten toki mekin menimme kunnioittamaan Ingen muistoa. Host-äidin työmatkan vuoksi minä ajoin pojat hautajaistalolle (mikäköhän se ois suomeksi... Funeral Home...) ja tapasin host-isän siellä. Mentiin kaikki yhdessä sisään ja minä näin elämäni ensimmäistä kertaa kuolleen ihmisen. Tuntui aika hurjalta. Liikaa leffoja katsoneena tietekin odotin koko ajan että silmät rävähtää auki tai että hän purskahtaa nauruun. Kumpaakaan ei tapahtunut.

Lyhyen visiitin jälkeen host-isä lähti poikien kanssa omille teilleen, minä menin naapuriin laittamaan paikkoja valmiiksi valvojaisten jälkeisiä kahvitteluja varten. Sainkin kaikki kivasti esille ja kahvit keitettyä ennen kuin vieraat saapuivat. Illan vietin autellen tarjoilujen kanssa parhaan taitoni mukaan. Myöhäänhän se toki meni, ja puolenyön jälkeen vasta hilauduin nurmen yli kotiin nukkumaan.

Torstaina taas aamulla lapset kouluun, ja parin ekstra-teeannoksen jälkeen hipsin taas naapuriin. Tällä kertaa vuorossa olisivat itse hautajaiset. Tulin paikalle juuri kun talon väki oli lähdössä hautajaisseremonioihin. Laitoin paikkoja kuntoon heidän ollessa poissa, ja päästin pitopalvelun mukavan naisen sisään. Auttelin sitten pitopalvelun ihmistä ja vieraiden tullessa paikalle ehdin hetken siinä olla ylimääräisenä käsiparina, kunnes oli aika lähteä hakemaan lapsia koulusta.

Torstai oli pitkä päivä. Haettuani lapset koulusta teimme läksyt, sitten oli harrastusten vuoro, jonka jälkeen kaikki isovanhemmat tulivat ruokalastillisen kera meille illalliselle. Koska host-äitini oli Californiassa ja host-isäni työskenteli myöhään, oli minun roolini olla talon emäntä ja kattaa pöydät ja pitää vieraista huolta. Illallinen meni kuitenkin kivasti (kaikki isovanhemmat on niin ihania tässä perheessä!) ja kahvittelujen jälkeen sulavasti sain vieraat kahdeksan aikaan ulos talosta.

Pienen hengailun jälkeen oli aika laittaa penskat nukkumaan, jonka jälkeen soitin host-isälle ja pyysin häntä herättämään minut vierashuoneesta kun tulisi kotiin. (Vierashuoneessa siksi että se on lähempänä poikien huoneita, jos he tarvitsisivat aikuista yöllä.) Yhdentoista aikoihin pitkän päivän puurtaja tulikin kotiin ja minä siirryin omaan sänkyyn nukkumaan. Tuntui kyllä vähän hassulta olla koko päivän se aikuinen noiden lasten rutiineissa. Minä aamulla herätin heidät kouluun, laitoin aamupalan, kuskasin sinne ja tänne, tarjoilin illallisen ja lopulta laitoin nukkumaan.

Perjantai meni jokseenkin koomaillessa. Kauhea väsymys päällänsä parista edellisestä päivästä, mutta onneksi pyykkäily sun muu pakotti muutenkin pysymään kotona (vesisateesta puhumattakaan). Host-äiti saapui kotio työmatkalta joskus kuuden aikaan, ja minä lähdin kavereiden kanssa elokuviin. Oli niin ihanaa päästä ulos kavereiden kanssa, pääsi hieman rentoutumaan!

Tänään olen ollut Au Pair -tapaamisessa, jossa ennakoivan ahdistuksen sijaan olikin ihan mukavaa. Pari kivaa uutta tyttöä oli tullut paikalle ja yhden ruotsalaisen neidin kanssa sovittiinkin että ensi viikolla mennään johonkin kun lapset ovat hänelläkin päivät koulussa. Myös yksi brasilialainen Suomi-Musiikki -fani oli paikalla (joka viritteli pitkän keskustelun HIMistä ja Nightwishistä mun kanssa), jonka kanssa täytyy jotain ohjelmaa vaikkapa sopia.

Ilta vielä vähän auki, yhtenä vaihtoehtona on minigolf, joka ois kyllä huisin hauskaa ja varmasti koomista. Edellisestä kerrasta on jokunen vuosi...

Kesäloman loppua

Vinkeän casino-viikonlopun jälkeen luulin jo arjen koittavan, mutta kas kas, host-isäni ilmoitti sunnuntai-iltana vievänsä lapset viikon reissulle, alkaen maanantai-iltapäivänä. Kiitos ennakkovaroituksesta! No jaa, ei pidä valittaa, sain sentään ylimääräisen viikon vapaan.

Maanantaina siis pakkasin lapset valmiiksi autoon ja puolenpäivän jälkeen lähtivät talon miehet kohti rannikkoa.

Oma viikkoni meni pikkuasioita hoidellen. Piti muutamia perheen asioita hoitaa, ja sain vihdoin hankittua uuden läppärin, vanhan kiukuttelevan tilalle (Kiitos äippä ja iskä!). Nyt kelpaa uudella laitteella taas päivitellä blogia, eiks niin?

Parina päivänä tuli myös oltua sosiaalinen. Pidettiin pari leffailtaa (kiitos ihanalle host-äidilleni, jolle oli ihan ok että tuli kavereita tänne kattomaan elokuvaa) ja perjantaina käytiin vähän juhlimassa Hannan yhden Au Pair -kaverin kotona. Se asuukin semmosessa valtavassa lukaalissa että huhhuh! Hetken oli monttu auki tällä tytöllä kun oltiin päästy talokierros loppuun. Kaksi kunnon keittiötä (aupparilla ihan omansa alakerrassa), iso uima-allas, poreallas, biljardipöytä ja kaikkea muuta pientä kivaa. Voi kiesus! Älyttömältä kuulostaa vielä sekin että kyseisen perheen host-vanhemmat on kuulemma todella mukavia! Sillä neidillä on kultakaivos. Aika usein nimittäin kuulee että monet perheet on lopulta superärsyttäviä yms. Itsellänikin kävi tuuri kun on näin ihana perhe sattunut, vaikka aina välillä pikkuasiat ärsyttävätkin ja päätään joutuu toisinaan hakkaamaan seinään. Mutta niin se varmaan aina menee jos muutat asumaan ventovieraiden kanssa.

Eilen maanantaina oli hei muuten täällä pyhäpäivä! Meikäläinen oli siis vielä sitten senkin vapaalla, ja suuntasin toverini Emmin kanssa Isoon Omenaan moikkaamaan Pennsylvanian rajan tuolle puolen kuukausi takaperin muuttanutta Maijaa. Uusi suomalainen oli varsin mukava tapaus (terkkuja vaan Maijalle jos tänne eksyt!) ja koska päivä oli nätti niin saimme haahuilla rauhassa pitkin New Yorkin katuja. Oli varsin kiva, leppoisa päivä. Täytyy ehdottomasti törmäillä toisen jos kolmannenkin kerran! Toivottavasti ei Emmin kanssa ihan säikäytetty uutta tulokasta, oli vähän huonot yöunet alla ja meno kofeiinihuuruissa sitten sen mukaista...

Tänään tiistaina sitten on Suuri Päivä. Nimittäin... Koulut alkaa! Jee! Tätä on suoraan sanoen vähän odoteltu, että nuo pikkuriiviöt eivät enää olekaan koko päivää kotona. Kjäh. Vaan hurjalta se tuntuu ajatella että ne aloittivat taas uuden luokan ja kaikkea. Niistä tulee niin isoja jo! Host-isä on tänään kotona, koulujen aloittamisen kunniaksi, ja nähtäväksi jääkin että mikä mun rooli tänään on. Lasten pyykkien pesun lisäksi.

Loppuviikosta tullee kiireinen. Host-äiti on työmatkalla Californiassa, ja koska host-isä on usein kovin kiireinen töissä ja tekee pitkää päivää, meinaa se meikäläiseltä enemmän joustoa. Tänään jo sain ennakkovaroituksen että torstaina mua tarvitaan ilmeisesti aika myöhään. Ei siinä mitään, kyllä me selvitään, täytyy kehitellä noille jotain kivaa illallista torstaille ja jos vaikka joku leffa katsottaisiin.

Nyt taitaa olla pyykit valmiita, alkaa olla sen verran hiljasta. Meikäläinen lähtee siis viikkaamaan. Palataan taas linjoille!

Junaleikki ja retkeilyä

Täytyy nyt ehdottomasti aloittaa viime viikon kertomus eräästä kohokohdasta, joka aiheutti mussa sellaista naurunremakkaa ettei tosikaan.

Kas äitini-viisas on varsin juonikas veijari, ja kun oli aika saada omat vallattomat kakarat päiväunosille, tehtiin se vaikka sitten leikin varjolla. Kyseessä oli leikki nimeltä Makuuvaunu. Säännöt ovat seuraavat:

Osanottajat käyvät makuulle (mieluiten sängylle) ja sulkevat silmänsä. Puhuminen on kiellettyä. Leikkijät kuvittelevat olevansa junan makuuvaunussa ja se, joka ensimmäisenä avaa sanaisen arkkunsa, taikka silmänsä, häviää leikin.

Kas eräänä päivänä tässä viikko takaperin, tämä Au Pair oli kovasti väsynyt ja niinpä vitsinä heitin keittiössä nuoremmalle pojalle että haluutko hei leikkiä tämmöstä hauskaa junaleikkiä. Selitin jannulle säännöt, ja kerta kaikkiaan! Tämä 9-vuotias ei ollenkaan tajunnut leikin jippoa! Hykertelin itsekseni ja kutsuin 12-vuotiaan paikalle. Selitin hänelle säännöt odottaen naurun remakkaa, mutta mitä sainkaan? "Joo! Leikitään tota!" Tässä vaiheessa en ollut enää uskoa korviani. Kumpikaan penskoista ei ollenkaan oivaltaneet juonta, ja ottivat vitsin ihan tosissaan. Niinpä he sitten menivät leikkihuoneeseen, kokosivat tyynyistä lattialle pedin ja siellähän me sitten maattiin silmät, suut kiinni. (Tähän väliin voitte kuvitella räkäistä naurua.) Uskomatonta mutta totta. Tätä täytyy alkaa pelaamaan noiden kanssa useamminkin, jos se kerta näin helppoa on!

Keskiviikkona olin sitten suunnitellut oikein ohjelmaa, kun pojilla ei ollut mitään menoa ja kelikin oli nätti. Lähdimme läheiselle ulkoilualueelle retkeilemään! Aamulla syötiin hyvä aamiainen ja pakkailin reppuun meille lounaseväät ja paljon vesipulloja ja sitten lähdettiin. Pojatkin pienen aamukankeuden jälkeen innostuivat aivan hurjasti, ja olivat täynnä seikkailumieltä kun lähdettiin polulle tallaamaan.

Eräältä polulta löyty vanhan suuren

kartanon komeita raunioita. Jännää!

Hetken kävelyn jälkeen löydettiin kiva polku joka kiipesi ylös rinnettä (itse asiassa juurikin tuota kyseistä kuvassa näkyvää rinnettä ylös) ja sinnehän me lähdimme sitten kapuamaan. Ja onneksi lähdimme, ja sinnikkäästi jatkoimme ylös kuumuudesta huolimatta, sillä hetken kiipeämisen jälkeen päädyimme kalliolle jolta yhtäkkiä näki maisemia ja koko porukalla salpautui henki.

Noissa maisemissa kyllä kelpasi syödä lounasta ja nautiskella näkymistä. Päästiin myös ihmettelemään isojen lintujen lentoa, kun kolme - neljä haukkaa liiteli vähän matkan päässä. Yksi niistä kävi jopa niin läheltä kaartamassa että meikäläistä meinasi alkaa ihan hirvittää. En ole koskaan elämässäni nähnyt haukkaa niin läheltä! Hui.

Lounastelun jälkeen lähdimme polkua takaisin alaspäin ja luovimme pikkuhiljaa autolle. Matkalla pojat tekivät mut niin ylpeiksi ettei tosikaan. Nuorempi bongasi polulta tyhjän vesipullon, noukki sen ylös ja vei kotio kierrätysroskikseen asti! Pullon löytymisen jälkeen hän paasasi noin 20 minuuttia luonnonsuojelusta, roskaamisen typeryydestä ja ihmisten ajattelemattomuudesta. Olin niin ylpeä että olisin voinut haljeta!

Harhastressi

Johan nyt on markkinat! Mun blogihan on about ajantasalla! Siis ei tässä olekaan monen viikon takaisia asioita raportoitavana, niin kuin olen viimeiset pari päivää päässäni stressannut! Selkeästi ajatus blogilusmuilusta on pinttynyt mun päähäni jo niin tehokkaasti että stressaan päivittämisestä silloinkin kun ei tarvitsisi.

Viime viikonlopusta lyhykäisesti sen verran, että perjantai-iltana mentiin Suomi-porukalla New York Cityyn nauttimaan Stand Up -komediasta. Tulipahan naurettua! Paikkana oli Stand Up New York, jonka lavalle toisinaan nousee jopa itse Jerry Seinfeld. Moista tuuria ei tällä kertaa käynyt, mutta paljon oli hyviä koomikoita, joukossaan myös 30Rock Tv-sarjasta tuttu Judah Friedlander, joka oli ehdottomasti yksi illan hauskimmista tapauksista.

Lauantaina hilauduin sitten illalla Hannan luo tuonne puolen tunnin ajomatkan päähän. Ilta vietettiin hengaillen Hannan kavereiden kanssa ja vaan hölmöiltiin aamuun asti. Tarjolla olisi ollut samalle illalle myös yhden Brasilialais-tytön 25-vuotiskemut strippiklubilla keskustassa, mutta meikäläistä ei jaksanut nyt niin paljon innostaa. Mieluummin nautin rennosta hengailusta kaveriporukalla.

Maanantain työpäivä valkeni aurinkoisena ja kosteana! Viime vuoden heinäkuulta tuttu sademetsämeininki on vihdoin saapunut meidänkin kulmille tänne pohjoiseen, ja päivät on ei ainoastaan kuumia mutta myös naurettavan... no... yksinkertaisesti märkiä!

Tällä viikolla ollaan penskojen kanssa keskitytty pyöräilyn jaloon taitoon. Tilannehan on siis tosiaan se, että talon nyt yhdeksänvuotias ei juurikaan osaa fillaroida. Ei, en huijaa. Jotenkuten hommaa on nyt treenattu vanhempien kanssa pariin kertaan niin, että ei ihan olla tasolla nolla, mutta tuota...

Maanantaina siis ilkeä Au Pair pakotti pojan pyörän päälle ja ei muuta kuin harjoittelemaan! Kärsivällisyyttä, ylitsevuotavaa kannustusta ja vähän lisää kärsivällisyyttä niin kyllähän se siitä lähti pikkuhiljaa sujumaan! Kivasti motivaatiokin saatiin kohdilleen kun vanhemmat vinkkasi että jos Riikan kanssa treenaa ja oikeasti alkaa polkemaan niin sitä voisi pian saada ihan uuden polkuvälineen. Nyt onkin sitten pyöräilty korttelia ympäri joka ikinen päivä, ja maanantain jälkeen jannu on itsekin innostunut niin että pakottamisen sijaan sitä saa toppuutella odottamaan sen verran että saan kengät jalkaan! Mutta hyvä näin. Onhan se nyt vähän... jos ton ikänen ei osaa pyöräillä.

Voisinkin väittää, että kun tämä pyöräilyasia on saatu kuntoon, niin alkaa meikäläisen homma olla hoidettuna. Vai mitä olette mieltä? Ennen mun tänne tuloa tuo kyseinen nuorempi jannu ei osannut sitoa kengännauhojaan. Se opeteltiin kun ilkeä Au Pair ei suostunut enää ostamaan uusia tarralenkkareita, vaan pakotti natiaisen valkkaamaan nauhalliset kengät ja ovesta oli seuraavana aamuna päästävä pihalle. Näppärää. Nyt vielä tämä fillarointi ja sitten voisin sanoa tehneeni ihan tarpeeksi, mun seuraaja saa sitten painia jatkossa tulevien asioitten kanssa.

Menee muuten aika hemmetin nopeasti, lasten kesälomat on kohta jo ohi!

Kulttuuri vs. Loikoilu

Mistä se kertoo kun päivittää blogia kalenterista lukien?
Että päivitysväli on hieman liian pitkä!!

Noh, edellisen päivityksen jälkeen tosiaan kyseisenä viikonloppuna (17.-19.7.) ei sitten mentykään Washington D.C:n reissulle niin kuin oli alunperin suunniteltu, joten hilluin sen viikonlopun sitten rauhassa täällä kotikonnuilla.

Lauantaina hilauduin New York Cityyn suunnitelmana harrastaa kulttuuria ja sivistäytyä jonkun museon tai näyttelyn parissa. Aurinkoinen päivä nosti tunnelmaa ja keskustassa pienen kävelyn jälkeen päätin hakea lounaaksi salaatin ja käydä nauttimassa sen Central Parkin nurmella ennen museoitumista. Kas kas, se oli VIRHE! Mitäs luulette, kuinka käy kun meikäläinen ässettyy mukavasti siihen aurinkoon nurmelle? Siitä mihinkään museoon enää tule lähdettyä... Siinähän sitä sitten loikoiltiin takamus homeessa iltaan asti, fiilisteltiin kesää ja kiireettömyyttä. Nooo, ehtii niihin museoihin sitten syksyn viimassa ja alkutalven räntäsateissakin, eikö?

Rauhaisan viikonlopun jälkeen oli taas aika tehdä hieman töitä. Myönnettäköön, että motivaatio minkäänlaiseen lasten kanssa puuhailuun on viime aikoina ollut nollan alapuolella ja päivästä toiseen mennään teetä keittäen ja sataan laskien. Eikä lapset edes ole mitenkään erityisen vaikeita tai mitään, minä en vaan enää tahdo jaksaa tätä hommaa. Koti-ikäväkin on päässyt taas kolkuttelemaan. Ehkä taustalla on osaltaan tieto siitä, että jos en olisi jatkanut puolella vuodella, suuntaisin viimeistään näihin aikoihin, elokuun alussa, kotiin. Toisaalta myös kesä saattaa vaikuttaa, sillä se että lapset eivät ole koulussa, meinaa että minä olen heidän kanssaan jumissa paljon enemmän kuin kouluvuoden aikana. Siispä kuukauden verran vielä jaksaa, sitten alkaa koulut ja homma helpottuu, eikös vain? Niin ainakin uskotaan juuri nyt, katsotaan syyskuussa uudestaan. Tällä hetkellä suurta helpotusta tuovat kavereilta tulevat ihanat kirjeet ja kortit. Kiitos kaikille muruille Suomessa ja Ruotsissa jotka ovat jaksaneet lähettää etanapostia. Se on aivan käsittämätön piristys päivään. (Ja niille, jotka eivät vielä ole lähettäneet: pistäkää tulemaan senkin kelvottomat hunsvotit!)

Voitto kotiruualle!

Nyt on pakko tehdä tällainen pikapäivitys keittiöstä.

Maanantaina nimittäin kokkailin itselleni makaronilaatikkoa ruuaksi, kun nuorempi poika ryntäsi keittiöön hihkumaan "Teetkö sitä makaronijuttua?? Saanko mäkin?!". Lupasin pojalle pienen annoksen, kunhan saisin ruuan ensin uunista.

Tänään keskiviikkona sitten poikien äiti lupasi aamulla että voin viedä poppoon pizzalle. Kun muistutin poikia asiasta niin nuorempi kiekaisi "Ei ku saisinko mä sitä makaronijuttua??". Mitä? Makaronilaatikko 2, Pizza 0! Siispä juuri äsken mussutimme pojan kanssa makaronilaatikot nassuun, ja jannu ihan iloisena katsoo vierestä kun isoveli syö pizzaa (jota en viitsinyt peruuttaa kun äiti sitä sille lupasi, siispä ostamme isoveljelle siivun italialaista piirakkaa).

Sanonpa vaan että nyt se on todistettu: ei ole makaronilaatikon voittanutta!

Kesälomahuumaa

Näinhän se sitten saapui kesä tänne jenkkeihinkin! Meikäläinen on vielä sen verran kakara, että kesä alkaa aina virallisesti koulujen kesälomista (vrt. fiksut ja kypsät, jotka laskee sen lämpötiloista tai esim. golf-kauden alkamisesta). Jos ei ole omaa koulua ja koulun lomaa, niin sitten kysytään kaverilta milloin koulut virallisesti sulkee ovensa villin ja vapaan kesäriehan ajaksi.

Tämän viikon torstaina juhlistivat meidän lapset viimeistä koulupäivää ja nyt alkaa hulabaloo aina syyskuulle asti. Kamalaa. Ihanaa. Ihanan kamalaa ja kamalan ihanaa. Kyseinen lomailu kun meinaa Au Pairille lisää töitä, kun kuuden tunnin koulupäivät vaihtuvat parin tunnin leiripäiviin ja vapaa-aikaa tulee lisää about NÄIN paljon. Toisaalta, jos säät pysyvät edes pääosin aurinkoisina, lisääntynyt aika mahdollistaa päiväretkiä eväiden kanssa läheisille ulkoilualueille, pidempiä puistoreissuja ja sen sellaista kivaa.

Tämä viikko meni oikeastaan mukavissa merkeissä. Lapsilla oli maanantaita lukuunottamatta vain puolikkaat koulupäivät ja aikaa riekkumiseen oli enemmän. Päästiin nauttimaan ajoittaisista sateen taukoamisista ulos ja takapihalla elvytettiin jos jonkinmoisia ulkoleikkejä. Allekirjoittanut sai juosta nurmella selkä hiessä palloa karkuun sekä pallon perässä, pelistä riippuen.

Torstaina vanhempi poika sai sitten virallisesti päätökseen ensimmäisen vuotensa yläasteella (täällä 6. luokka). Ei mennyt vaihdos uuteen kouluun ja systeemiin meillä ihan mutkitta, mutta vaikeuksien kautta voittoon, viime kuukausien palaute on ollut positiivista ja muutos parempaan on jäänyt myös opettajien kirjoihin. Nuorempi taasen päätti kolmannen luokan, ja herkkis-Au-Pair meinasi vähän kyynelehtiä koulun pihassa kun saattoi natiaisen vikaa kertaa kolmosluokalle. Ensi vuonna se aloittaa toiseksi viimeisen ala-astevuotensa ja on jo niin iso.

Siinä torstaina koululta lähtiessäni tajusin että mikäli en olisi jatkanut puolella vuodella, lopettaisin työt ihan parin päivän päästä. Se tuntui todella hurjalta. Nyt olen vaan iloinen että pääsen vielä näkemään miten nelos- ja seiskaluokka lähtevät lapsilla käyntiin syksyllä.

Kesäloman työntäyteisestä aikataulusta huolimatta koitan ehtiä päivittelemään, joskin tää mun päivitystiheys nyt muutenkin on mitä on niin ei pidä lynkata jos vähän... öh... tulee sillä tavalla harvanpuoleisesti...

Arkea ja aikuisviihdettä

Viime viikonloppu vietettiin hyvässä seurassa ja.. no... kulttuurin parissa. Mikäli aikuisviihdeyliannostusta nyt kulttuurin harrastamiseksi tahtoo sanoa.

Perjantaina vietettiin Hannan kanssa ihan vaan rauhaisaa koti-iltaa elokuvan parissa, kun neiti ajeli tänne kaffittelemaan ja leffaa katsomaan. Korkattiin siinä samalla Turkinpippuripussi, kun tuli salmiakinhimo (kiiiiitos kotipuoleen ^_^).

Lauantaina oli sitten vuorossa tätä korkeakulttuuria, aka Museum of Sex, eli seksimuseo New Yorkissa.Osa näyttelystä oli ihan mielenkiintoista settiä. Suurta kauhistusta allekirjoittaneessa aiheuttivat mm. gynekologin välineet ajalta kivi, jonka nähtyäni voin vain kiittää vanhempiani että synnyin vasta kahdeksankymmentäluvun lopulla. Sen sijaan näyttelyhuone, joka käsitteli seksiä filmiteollisuudessa ja pornoelokuvia, alkoi loppupäässä jo puuduttaa. Vähempikin videokuvamäärä asian havainnollistamiseksi olisi ehkä riittänyt. Kuinka paljon sitä samaa huttua oikeasti VOI jaksaa katsoa, ja analysoida niistä sitten niitä vuosikymmenten välisiä eroja?

Museon ikkunassa seisseessä kyltissä
muistutettiin kävijöitä soveliaasta käyttäytymisestä.

Oli kuitenkin ihan hauska reissu, ja onpa nyt tullut käytyä! Museokierroksen jälkeen suunnattiin kaveriporukassa parille olusille vakkarikuppilaan. Pitihän tätä kultturellia annosta nyt päästä vielä puimaan huurteisten äärelle!

Sunnuntain vietin rauhaisasti kotona. Ikuisuuden kestänyt sade taukosi koko sunnuntai-iltapäiväksi, ja sitä pääsi taas vihdoin ulos! Tallustelinkin sitten musiikkia kuunnellen siellä täällä pitkin naapurikyliä, kävin kahvilla ja tallustelin vähän lisää. Saldona oli rakot jaloissa sandaaleista (tartten uudet sandaalit, molemmat parit hankaa nykyään) , mustat jalkapohjat loppumatkan paljain varpain kävelystä ja paljon hyvää mieltä raittiista ilmasta!

Säästä kannattikin sunnuntaina nauttia, sillä sen jälkeen on taas sateettomat päivät olleet hakusassa. Mietinkin täällä että miten on MAHDOLLISTA sataa näin paljon? Esimerkkinä tämä päivä: Aamuseitsemältä tihkusade muuttui kaatosateeksi, ja siitä lähtien vettä on tullut jotakuinkin kaatamalla koko pitkän päivän (kello tulee nyt kohta puoli kuusi). Aivan mahdotonta! Ja mikäli säätiedotuksia on uskominen niin samalla kaavalla mennään myös viikonloppu. Toivottavasti siellä Suomessa on paremmat Juhannussäät!

Viikko on taas mennyt varsin tuttuun malliin. Nuoremman kanssa on painittu matematiikan kanssa, kun suurien lukujen kertolaskut tuottavat ongelmia. Maanantai ja tiistai olivatkin kiukkuisia kun yritin hänelle kovasti selittää ja opettaa laskuja, mutta ei mennyt päähän sitten millään, ja herrahan hermostui vallan kun alkoi turhauttaa. Keskiviikkona valmistauduin taas kärsivälliseen opetustuokioon, mutta parin laskun jälkeen ipana mennä huiski jopa sanalliset tehtävät ilman ongelmia! Hemmetti mikä nero! Niin se vaan ne sitten oppi, ja Au Pair toljotti vieressä monttu auki että missä välissä se yhtäkkiä oivalsikin asian! Ihan ällistyttäviä nuo pikkuihmiset toisinaan.

Huomenna vielä ilmeisesti sateinen perjantai, ja sitten onkin aika kirmata taas viikonlopun viettoon. Kaikkea kivaa on niillekin päiville suunnitteilla, mutta kerronpa vasta sitten jälkikäteen kuvien kera.

Mahtavaa Juhannusviikonloppua kaikille. Saunokaa, grillailkaa ja uikaa hyisessä järvivedessä!

Plussia ja miinuksia

Nuoremmalle plussa otsaan aivan käsittämättömän moitteettomasta käytöksestä tänään. Se on olevinaan joku satukirjan mallilapsi kun tekee asioita itsenäisesti, korjaa jälkiään ilman että tarvitsee huomauttaa eikä kitise vastaan asioista (kuten suihkussa käymisestä) joista se normaalisti huutaa. Papukaijamerkki!

Vanhemmalle miinus takamukseen ärsyttävästä vastaanväittämisestä. Alkaa vissiin sitten se teini-ikä pukata 12-vuotiaalla päälle kun pitää joka asiassa vänkätä vastaan. Mulla tulee savua korvista ja mietin kuinka väärin ois lukita se vintille ja jättää sinne...

Että tämmöstä tänään! Illalla tyttöporukalla kaffittelemaan. Mestoille pitäisi tulla uusia tulokkaitakin, jännää!

Paluu arkeen

Isoveljen vierailun jälkeen oli taas aika palata arkirutiineihin. Sikäli pehmeä lasku, että Coldplay-keikan jälkeen töitä oli jäljellä enää keskiviikon ilta ja torstai sekä perjantai. Viikonloppu tulikin nopeaa vauhtia ja se vietettiin... no... laiskotellen. Perjantaina oli Pian läksiäis/synttärikaboom! joten suuntana oli töiden jälkeen New York New York. Itselläni ilta jäi vähän lyhyeksi kun piti vielä päästä viimeisellä junalla kotio, mutta pääasiahan on että pääsi vielä Pialle sanomaan heipat ennen kuin neiti suuntasi Australian kautta Suomeen (kuuli juuri päässeensä sinne opiskelemaan!). Eiköhän me Suomen päässä sitten nähdä taas, kun meikäläinenkin sinne asti selviää. Pia kuitenkin on siellä nyt koulussa seuraavat neljä vuotta.

Lauantaina sitten nukuin piiitkään ja sen jälkeen kävin ostamassa TrueBloodin ykköstuotantokauden DVD:n. Viihdykkeen ja eväiden kera suuntasin Emmin sohvalle suorittamaan TrueBlood -maratonia ja saatiinkin lauantain aikana katsottua yli puolet koko tuotantokaudesta. (Nörtit!)

Sunnuntaina osoitti nokka taas kohti Isoa Omenaa, kun lähdettiin nauttimaan aurinkoisesta päivästä Central Parkiin. Keskustassa treffattiin Connecticutin asukit Nadja ja Janine, haettiin kaupasta evästä ja tehtiin piknik-retki Boathousen liepeille. Päivä kului nopeasti hyvässä seurassa ja illallisen jälkeen oli kaikkien aika suunnata junilleen ja kotio.

Seuraava viikko meni varsin arkisella rutiinilla. Maanantaina tosin vanhempi poika oli kotona kipeänä, mutta tokeni kurkkukivustaan kyllä tiistaihin mennessä. Viikkoon mahtui taas kotiläksyjä, pesistreenejä, tae kwon doa ja teatteria.

Perjantaina suuntasin Connecticutiin Nadjalle, joka vietti viimeistä viikonloppuaan host-perheensä luona. Pian neiti suuntaa sukulaisten kautta takaisin Saksaan, vietettyään viimeiset kaksi vuotta Atlantin tällä puolen. Viikonloppu meni aivan liian nopeasti! Hengattiin vaan, käytiin kahvilla, lounaalla, oluella ja pyörittiin siellä sun täällä.

Kauniit naiset valmistautuvat illan rientoihin...

Ajomatkalla Connecticutiin osui eteeni muuten auto, jonka rekkari näin suomalaiselle kuskille toi huumoria tylsään perjantairuuhkaan.

Viikonlopun ehdottomia kohokohtia oli myös luonnon ihmeet, jota kuvattiin videolle. Tämä laatupätkä on pakko jakaa, ihan vaan jottei kenellekään jäisi epäselväksi kuinka jännittävää elämä Amerikassa onkaan! Siispä loppuun huima lyhytelokuva: Ötökän Elämää.

Hiljaisuuden kohokohtia

Nyt kun sain tuon festaripäivityksen pois alta, niin voinkin sitten ilahduttaa kaikkia vielä tiivistämällä nämä hiljaisten (ja tylsien!) viikkojen "kohokohdat" tähän yhteen merkintään. Näin sitä näppärästi päästään ajan tasalle ja minä voin lakata potemasta huonoa omaatuntoa päivittämättömyydestäni (oi mikä ihana suomenkielen sana!).

1. Kevään baseball-kausi polkaistiin käyntiin virallisesti kaupungin junnujen paraatilla, joka järjestettiin huhtikuun vikana viikonloppuna. Marssiin osallistui sekä tyttöjen että poikien kaikki joukkueet (niitä oli PALJON!), ja aurinkoinen lauantai-aamupäivä oli mitä mainioin tapahtuman seuraamiseen! Allekirjoittanut paineli paikalle kahvilasta haetun aamiaisen kera katsomaan nuorimmaisen kaudenavausta, ja mukaan tuli myös Emmi (jonka motiivina toimi mahd. hyvännäköiset valmentajat...). Alla pari kuvaa iloisista marssijoista.
   
2. Tämän viikon Raivo-kunniamerkinnän saa tämä nyt elettävä päivä. Olen saanut sellaisen verenpainepiikin vanhemman pojan vaatekaapista (joka minun oli tänään tyhjennettävä kun huomenna tulee mies rakentamaan sinne hyllyjä) että melkein olin jo varaamassa lentoja Los Angelesin kautta kotiin. Työ oli pakko keskeyttää, ja lähdettävä ulos, ei enää pää kestänyt kiukkua. Iltapäivällä poika sai kuulla asiasta hyvin harvasanaisesti (en uskaltanut alottaa paasausta, ei olisi muuten tullut huudolle loppua ja poika kyllä tietää tilanteen ennestäänkin) ja host-äiti a.k.a pomo joutui kotiintullessaan raivonaiheuttajan keskelle kun jatkoin päivällä kesken jäänyttä työtä. Avauduin sitten asiasta hänellekin että kun olen aivan kypsä tähän aiheeseen josta olen pojan kanssa taistellut nyt koko sen ajan kun olen täällä ollut ja pahoittelin että hänen piti töistä tulla moisen keskelle. Sain kyllä semmoisen tuen kiukkuni taakse, että johan helpotti. Tehtiin sotasuunnitelma ja nyt jos vaatteet jatkossakin löytyy kaapin lattialta niin alkaa jannulla semmonen työleiri, että mun "viikkaa takas" -käskytykset on siihen verrattuna pikkujuttuja!
   
   
   
   
3. Männäviikolla sain vihdoin hoidettua ajokorttiasiat jokseenkin purkkiin! (Ei kestänytkään kun melkein vuosi...) Eli siis tuossa huhtikuun lopulla vihdoin kävin tekemässä sen vaadittavan teoriakokeen (50 monivalintakysymystä, ei kovin hankala), mutta silloin en hyväksytystä kokeesta huolimatta saanut vielä korttia, koska minun Suomen Autoliitolta lunastamani ajokortin käännös ei kelvannut paikalliselle virastolle. Siispä virallista käännöstä hankkimaan. Viime viikolla sitten vihdoin sain hoidettua käännösasiat ja perjantaina vein paperit Autoliitolle. Yhdeksän (9!!) luukun (ja jonon) kautta eri papereita eri ihmisille ja vihdoin oli kädessä virallinen New Jerseyn ajokortti. Jes! Ei nyt oikeesti ollut niin vaikea homma etteikö olisi aiemmin voinut hoitaa, mutta kun saamaton on...
   
   
   
4. Tämän viikon ensimmäinen Plussa Otsaan -tapaus oli edellispäivänä, kun nuorempi alkoi pelleillä mun Haisuli-pehmolelulla ja kutsui sitä maapähkinäksi. Minä sitten inttämään että "no ei Haisuli mikään maapähkinä ole, kun se on Haisuli!!" ja sanojeni vakuudeksi alettiin heti penkoa YouTubesta Muumi-pätkää missä näkyisi Haisuli (ja se, että se on oikeasti pyöreämpi otus kuin mun litistetty maapähkinäversio). Haisulipätkää ei löydetty, mutta jumahdettiin katsomaan yhtä Muumit-jaksoa sen kanssa ja voi miten ihana tuo pikkumies olikaan kun sekin jaksoi katsoa ihan hiljaa silmät tarkkana. Ja jakso oli siis suomeksi! Hetken päästä löysin saman jakson englanniksi dubattuna, ja sitten katsottiin sitä englanniksi myös. Täytyy vissiin penkoa josko Muumit-dvd:itä saisi englannin dubbauksilla, USA:n aluekoodilla. Vois näille ostaa pari. (Pelastakaa Amerikan lapset Muumityhjiöltä!!)
   
   
5. Tämän viikon toinen Plussa Otsaan -tapaus oli tämänpäiväinen isoveljen Amerikan mantereelle laskeutuminen. Isoveli ja tyttöystävänsä nimittäin lentää päräyttivät tänään New Yorkiin kokonaiseksi KAHDEKSI VIIKOKSI! Näitä vieraita on odotettu! Huomenna kirmaan töiden jälkeen keskustaan ja lähdetään syömään. Ihana nähdä veljeä, en malta odottaa!

Koitan saada (lähinnä äipän pyynnöstä) päiviteltyä tuota veljen vierailua suhteellisen tiuhaan tahtiin.

Niin ja hei! Jos mun elämässä ei nyt olekaan juuri tapahtunut mitään, niin naapurustossa taasen on. Ilmestyi nääs kadun päähän erään talon pihaan haikara ilmoittamaan uudesta poikavauvasta:
Aika söpöä.
Pysytään linjoilla!

Arki

Normipäivän tekstiviestittelyä (editoituna pois kaikki työhön liittymättömät). Kiitos at&t rajattomista tekstareista ja KIITOS ymmärtäväisille kanssasisarille.

R: Argh! En jaksa tätä siivouspelleilyä! Ei se jumankauta VOI olla näin vaikeeta!!

E: On se. -.-

R: Mun iltapäivä vaan paranee, nyt tuli päänsärky.

E: Voi toista. Ois pitäny lähettäää USPin mukana sulle Prozacia tuleen :/
E: Pelottavaa ! Sanoin vahingossa Madille et 'anna se mulle' ja se ojensi wash clothinsa mulle 8|

R: Aaahhaha! Se osaa sittenki suomee!
R: 1 valmis, toinen jäljellä. Ja kello on vasta viisi. Universumi pilkkaa mua!

E: Ahh onnea! One down one to go! :P Me tullaan kylpemästä ja Madi aukasee oven ku mää oon oven takana poimimassa wash clothia ja lyö päänsä siihen oveen. "U DID THAT !!!" -.-

R: Urpo lapsi. HUOH.

E: Hajoo pää siihen välillä ku mikään ei oo ikinä sen vika ja välillä se on vaan niin TYHMÄ. Onks teillä tämmöstä havaittavissa?

R: Ai meidän onnelassa vai?! No ei tietenkään!!

E: Riikka koska me hankittiinkaan niitä lapseja?

R: Kivasti on nyt sitten lapset riidoissa ja mulla pinna loppunu. Ja isovanhemmat tulee ties millon. Tod.näk. joskus seiskan jälkeen.

E: Sano niille, että kohta tulee emmo setviin asioita stna!

R: Haha voi olla ettei toimis :D Taidan keittää lisää teetä ja antaa niitten tapella. Puhdistaa sitten ilmaa kivasti kun ovat hetken huutaneet toisilleen.

E: Totta. Loistava plan.

R: Ai niin! Vastauksena aiempaan kysymykseen: just nyt sanoisin et EI HANKITA! Ostan koiran.

*

Todelliset Au Pair -ystävät ei piruile eivätkä kummastele yhtään, jos viisi minuuttia viestittelyn jälkeen saa puhelun "Awww et ikinä arvaa mitä noi äsken teki! Miten lapset osaakin olla noin ihania joskus?! Voi vitsi, vähän söpöjä!"

Oma koti kullan ... ja silleen

Miamin lämmön jälkeen New York tuntui hyiseltä. Yyh! Tietenkin myöhästyneen lennon myötä missasin myös keskiviikkoillan viimeisen junan. Väsyneenä matkalaisena en todellakaan jaksanut istua juna-asemalla aamuun asti, joten suuntasin kaverin tuttujen hostellille ja nappasin vielä sieltä vuoteen yhdeksi yöksi, jotta sain edes muutaman tunnin unta.

Torstai-aamuna tallustin sitten auringossa (viileässä auringossa!) kotio kapsäkkeineni. Taistelin kiukkua vastaan kun kuistilla odotteli ventovieras siivoojaleidi (ei niitten pitänyt tulla tänään!) ja rauhaisan suihkuhetken sijaan sain neuvoa sille mitä tehdä ja missä, ja sitten vasta vauhdilla käydä suihkussa. Argh!

Päivä parani kun hain Emmin ja pidettiin piknikkiä meidän takapihalla lasten liukumäkikatoksessa. Me ei oltu Emmin kanssa nähty hei kahteen viikkoon! Miettikääpä! Aika hurjaa. Päivä menikin sitten kahdestaan urpoillessa siellä täällä, illalla korkkailtiin olutpullot ja katsottiin leffaa. Laatua!

Perjantaina jumitin väsyneenä koko päivän, laittelin paikkoja kuntoon ja hoidin pieniä kotihommia ennen kuin host-perhe tulisi reissultaan aamuyöstä. Illalla piipahdin paikalliseen kuppilaan moikkaamaan brasilialaistyttöjä, mutta tulin ajoissa kotiin nukkumaan kun ei tosiaan oikeen ollut ehtinyt vielä nukkua reissuväsymystä pois.

Lauantai-aamuna kello soi suhteellisen aikaisin ja pakkailin reppuun eväitä, sillä ohjelmassa olisi retkeilyä kaveriporukalla! Seurueeseen kuului brasilialaistyttöjä, minä ja pari amerikkalaista poikaystävää sekä yksi viimeisimpänä mainittujen kaveri. Suuntana oli pienen ajomatkan päässä oleva valtava puistoalue, mistä löytyi merkittyjä reittejä aloittelijasta kokeneeseen.

Me suuntasimme keskivaikealle reitille, joka vei ylös komeisiin maisemiin.
Kipuamisen ja kapuamisen jälkeen päästiin pienelle järvelle, jonka rantaan pysähdyttiin syömään lounas.
Oli aivan taivaallista istua siellä metsän keskellä kalliolla ja vaan ihmetellä kuinka voi maisema näyttää samalta kuin kotosuomessa! Ihan mielettömän rentouttavaa. Ja kun kotosuomea alkoi miettimään, niin takaisintulomatkalla bongasin kalliolta ihan oikean KOIVUN!Niitä ei kyllä ole täällä näkynyt ennen kuin nyt!

Iltapäivällä raittiista ilmasta väsyneet retkeilijät ajelivat takaisin kotio, retkestä saaliina paljon hyvää mieltä. Illalla lähdin sitten vielä Emmuskaisen kanssa elokuviin ihastelemaan Amerikan Kaunista Poikaa, Zac Efronia, kun valkokankaalle pärähti herran uusi elokuva 17 Again. Sehän oli varsin suloinen (ja HAUSKA!) teinipätkä, missä oli periamerikkalainen opetus perheen ja vastuunoton tärkeydestä ja plaaplaa. Siis juuri täydellinen filmi tohon kohtaan!

Sunnuntai meni sitten jumittaessa. Aamupäivällä näin Emmiä hetken, sitten jumitin himassa ja iltapäivällä Hanna soitti että nähdäänkös. Ajelin sitten Morristowniin Hannaa moikkailemaan ja käytiin siinä voffeleilla ja hengailtiin hetki. Sitten alkoi mulla väsymys painaa ja raahauduin kotio. Hyvä että tuossa vaiheessa raahauduin, nimittäin ois yhtään myöhemmin voinut tehdä ajaminen tiukkaa! Nyt pääsin kotiin ja painelin suoraa naamapesun kautta sänkyyn. Simmut meni kiinni noin 6.27pm. Korvatulpat ja pilkkopimeä huone takasivat unirauhan ja tämä neiti veti hirsiä taivaalliset 12 tuntia ennen maanantaita!

Eilen alkoi sitten kaikilla arki lomailun jälkeen. Ugh! Itselläni oli ihan vain pyykkipäivä, kun lasten kaikki lomavaatteet sun muut oli iloisesti kasaantuneet pestäväksi. Siispä jumitin tyytyväisenä himassa pesemässä ja viikkaamassa, vailla kiirettä minnekään.

On muuten alkanut sateisesti tämä viikko. Eilen illalla pisti kunnon ukkosenryminätkin ilmoille. Saas nähdä muuttuuko aurinkoiseksi tällä viikolla ollenkaan! Ei hyvältä näytä. Tästä sitä taas kuitenkin aletaan ponnistaa arkea eteenpäin, satoi tai paistoi. Ainakin lapset ja hyvin nukkunut Au Pairikin ovat kaikki olleet jokseenkin hyvillä mielin, säästä huolimatta.

Aurinkoa ja ... räntäsadetta!

Taas mennä hujahti viikko niin ettei ehtinyt edes huomata!

Perjantaina tosiaan menin taas treeneihin lauantaista koetta silmällä pitäen. Paikalle päästyäni ohjaajalla oli mulle ylläripylläri: se laittoikin mut testaamaan perjantaina! Hetken aikaa tollotin sitä ja testitoveria monttu auki, vaan ei kai siinä sitten mitään muuta kuin koittamaan! Ja no hyvinhän se meni. Osasin asiat ja sain kehuja edistymisestäni. Ihan meinasin ylpistyä! Nyt on sitten sininen vyö, jipii! Kauheella vauhdilla se mulle uusia vöitä pistää... Oon kai joku sen henkilökohtainen projekti, saada mulle mahdollisimman korkean tason vyö ennen lähtöä. Tällä kertaa testauksesta ei valitettavasti ole kuvia, koska tosiaan luulin meneväni vaan treeneihin niin eihän siellä mitään yleisöä ollut kameroiden kanssa. Ylpeänä kerron silti että tällä kertaa rikoin laudan takapotkulla, ja tokalla yrityksellä meni poikki. Jes!

Testin jälkeen sitten oivalsin että Jounillahan oli jonkin sortin läksiäiset keskustassa, joten pistin puhelua Pialle että mikä on meno. Lopulta pikasuihkun ja -laittautumisen jälkeen juoksujalkaa yhdeksän bussiin ja Villagen tuttuun pikkubaariin. Ilta meni siinä hölmöjä jutellessa ja halpoja drinksuja maistellessa ja lopulta kapakka meni kiinni ja loppuillan kolmikko, minä, Pia ja Jouni lähdettiin suuntailemaan koteja kohti. Mutkaisen ja pitkän matkan jälkeen allekirjoittanut päätyi Pian ilmapatjalle Long Islandille, kun omaa kylään ei mennyt busseja ennen aamuseitsemää.

Lauantai tuli väsyneesti enkä saanut itseäni mitenkään liikkeelle ennen iltaa. Pienen väsymyskiukuttelun ("En varmasti jaksa tulla sinne toiselle puolelle saarta, enenen!") jälkeen hilasin lopulta takapuoleni Long Islandilta Manhattanin Lower East Sidelle pieneen Sushi-ravintolaan Annikan ja uuden tuttavuuden Gretan (anteeksi kamalasti jos kirjotin nimen väärin!) kanssa. Siinähän se meni ilta kivasti taas höpötellessä ja viiniä maistellessa. Lopulta sitten julkisilla kotia kohti ja minäkin päädyin omaan sänkyyn joskus puoliltaöin.

Sunnuntaina ei ollu tarkoitus lähteä yhtään minnekään, mutta kuulin sitten että Suomi-kirkolla oli iltapäivällä pääsiäismyyjäiset. Ja minun teki mieli Aarrearkku-pussia. Siispä karkkiostoksille! Laukku täyteen namia...... ja sen jälkeen aurinkoinen iltapäivä vietettiin Annikan kanssa Villagen ja Sohon pienissä puistoissa ja täysiä katuja tallusten. Kesän lähestymisen huomaa siitä, että aurinkoisina päivinä Sohon kadut oli täynnä katukauppiaita ja ihmisiä. Ihanaa!

Viikko alkoi sitten väsyneesti. Mitä muuta voi odottaa, kun ei viikonloppuna sitten tullut oikeen nukuttua? Jotenkin tässä on teen ja pikkupäikkäreitten avulla puskettu kuitenkin eteenpäin ja nyt ollaan jo voiton puolella. Maanantai-aamuna host-äiti ilmoitti että he lähtevät sittenkin ensi viikon loman ajaksi reissuun joten minullakin on siinä sitten viikon ylimääräinen loma! Pienen pähkäilyn ja järjestelyn myötä Annika sai pari vapaapäivää ja eilen varattiin reissu Miamiin! Ah, Floridan lämpö, täältä tullaan!

Täällä pohjoisessa on sää heittänyt taas ihan volttia. Eilen satoi räntää(!!), tänä aamuna piti raaputella auton ikkunat (yääh!) ja tänään päivällä on sitten ollut t-paita -lämmin. Ei päätä ei häntää tässä touhussa! Mutta kyllä sen kevään tulon silti jo huomaa. Vaikka puissa ei olekaan lehtiä, niin kevään ensimmäiset väriläiskät on jo piristämässä luontoa:Aivan ihania nuo kaikki kirkkaat puskat ja puut!

Nyt meikäläinen jatkaa reissun suunnittelua. Vielä pitää ottaa selvää muutamasta yksityiskohdasta ja käydä ostamassa aurinkorasvaa. Ylihuomenna lentokoneeseen ja suunnaksi South Beach Miami, Florida!

Tyttö tuntematon

Nyt tuntuu että tällä viikolla olen haistanut, maistanut, nähnyt, kuullut ja sanalla sanoen elänyt Tae Kwon Doa. Maanantaina ei ollut treenejä ohjaajan tärkeän menon takia, mutta tiistaina, keskiviikkona ja torstaina olen ollut paikalla kaikella omistautumisellani ja vielä olisi tarkoitus päätyä sinne viettämään villiä perjantai-iltaakin. On tälle intoilulle toki toinenkin syy kuin luonteenvastainen, äkillinen urheiluhimo: olisi kuulemma tarkoitus osallistua vyökokeeseen lauantaina. Kääk! Ohjaaja on vissiin tullut hulluksi, kun se meinaa että taas hyppään yhden vyön yli suoraan oranssista siniseen (välissä olisi vihreä). Siispä treeniä, treeniä ja treeniä, että on varmasti meikäläisenkin hyvin lyhykäisessä muistissa kaikki tarvittava. Erityisen jännittäväksi koetilanteen tekee se, että samaan aikaan minun kanssani uutta vyötä tavoittelee perheen vanhempi poika, joka meinaa sitä että katsomassa on koko perhe. Täytyy pärjätä hyvin hei!

Eilen oli muuten aprillipäivä! Olin valmistautunut olemaan uskomatta yhtään mitään mitä pojat sanoo ja päätin jo edellisenä iltana etten sitten varmasti syö tai juo mitään heidän tarjoamaa. Mutta arvatkaapa mitä? Ne ei edes YRITTÄNYT jekuttaa mua! Outoja penskoja... Unohtikohan ne koko aprillipäivän? Mä en itse ole mikään kovin kekseliäs noitten pilojen kanssa, joten jätin suosiolla väliin huijailun. Huijatuksi sen sijaan kyllä tulin, kun Emmi vei meikäläistä ihan 6-0 keksimällään tarinalla. Kelmi! Täytyy vielä joskus kostaa...

Tänään alkoi päivä varsin harmaasti sumulla ja sateella. Plah... Ehdin jo melkein masentua, mutta puoleenpäivään mennessä aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja lämmintä oli yli 20 astetta! Ei juku! Olin sään johdosta aivan onnesta soikeana. Positiivinen mieliala sai lisäpontta, kun tapasin ensimmäistä kertaa yhden Uusi-Seelantilaisen Au Pairin kanssa. Tyttö on muuttanut tänne alueelle vasta kuukausi takaperin ja lähdettiin yhdessä lounastelemaan uuden kaverisuhteen toivossa. Sarah vaikutti aivan ihanalta tytöltä ja sovittiinkin että viimeistään ensi viikolla nähdään uudemman kerran. Ihanaa pitkästä aikaa tutustua uusiin ihmisiin!

Iltapäivä meni sitten tutusti poikien läksyjen parissa ja harrastuksissa. Vanhemmalla oli niin iso kasa hommaa että piti jättää teatteriharrastus väliin tältä päivältä että sai kaikki läksyt tehtyä. Senpä ansiosta minä sitten veinkin nuoremman Tae Kwon Do -treeneihin, ja isoäiti sai sittenkin vapaan illan. Niin, yritti se esikoinen töittensä keskellä vähän vesisotaakin keittiössä viritellä, kun tuli mun taakse ampumaan pienellä vesipyssyllä mua ensin niskaan ja sitten naamaan. Kakara! Pitäsköhän huomenaamulla herättää se ampumalla kylmää vettä sen korvaan... Tai sitten viikon päästä niin että se unohtaa mun vannoneen kostoa. Joku aamu kyllä herätän sen vesipyssyn kanssa, hahaa! En malta odottaa kesää että päästään vetämään kunnon vesisotaa pihalle! Olen jo suunnitellut yllätyshyökkäystä vesi-ilmapallojen ja jonkun kunnon killerisupersoakerin kanssa... Jos valmistelis kun pojat on koulussa/leirillä ja sitten hyökkäis ennen ku ne ehtis aavistaa mitään... Kyllä mä ne vielä yllätän! Täytyy mennä kesämmällä ostamaan joku kunnon vesipyssy.

Olen täällä muuten paljon miettinyt muuttumista. Siis en tällä kertaa mitään niin isoa, kuin esim. maailman muuttumista, vaan itseni muuttumista. On nimittäin jokunen kaveri ja ainakin täällä käynyt äitini sanonut että on tyttö muuttunut sitten Suomesta lähdön. (Äitini kuulemma sanoi täällä kaverilleni epäilevänsä, että mut on vaihdettu matkalla, kun ei tämä sama tyttö Suomesta lähtenyt.) On kai ilman muuta selvää, että tällainen hyppy tuntemattomaan haastaa henkisesti ja parhaassa tapauksessa kasvattaa edes vähän, mutta ilmeisesti ulkoisia muutoksiakin (enkä nyt puhu ainoastaan niistä kuuluisista jenkki-kiloista...) tapahtuu. Allekirjoittaneen kohdalla näkyvin lienee vakkaritennareiden uudet kaverit, korkokengät. Nyt tulee se shokeeraava tieto: minä olen aina rakastanut korkokenkiä! Se on vaan jännä, etten koskaan osannut laittaa sellaisia omiin jalkoihini mitenkään luontevasti vaan tyydyin ihailemaan niitä kauppojen hyllyillä. On hassua, kuinka vaikeaa on lähteä muokkaamaan omaa tyyliään silloin, kun ympäristön tietää tottuneen ja ennen kaikkea odottavan sinulta tietynlaista olemusta. Tänne tullessani tajusin, että täällä ei oikeastaan kukaan tiedä, millainen minä olen. Kukaan ei tiedä millaisia vaatteita käytän, millaisille vitseille nauran (pääsääntönä erittäin huonoille) tai mistä asioista pidän. Kun ympäristö ei odota sinulta mitään, on yllättävän helppo lähteä muokkaamaan omaa persoonaansa (tai ainakin juuri sitä tyyliään) siihen suuntaan, mitä olet ehkä jo pidempään se halunnut olevan, muttet ole tiennyt mistä lähtisit vanhaa ja tuttua sorkkimaan. Enkä suinkaan sano, etteikö ystäväni siellä kotona olisi rakastaneet minua ihan yhtä paljon, pukeuduin sitten miten tahansa, mutta kenties minulla ei vain ollut rohkeutta lähteä rikkomaan sitä kuvaa, mitä olin jo useamman vuoden itsestäni muulle maailmalle rakentanut. En kykene sanoin kuvaamaan kuinka vapauttavaa on hypätä yhtäkkiä ympäristöön, jossa voit olla aivan millainen tahansa, eikä kukaan edes ylläty koska heille muutosta ei ole tapahtunut! Mutta hei, lohdutuksen sana niille jotka pelkäävät minun muuttuneen täysin toiseksi ihmiseksi: yhä edelleen kuuntelen urpoa musiikkia, rakastan Muumeja ja nauran käsittämättömän tyhmille jutuille. Vaikka jotkut asiat reissussa muuttuvatkin, kaikki tärkeimmät luonteenpiirteet vain vahvistuvat. Niin minä ainakin uskon.

Keskeneräinen

Täräytetään se nyt ensin sillä tavalla suoraan ja kiertelemättä, sitten voin kertoa vähän taustoja:
Minä en ole vielä valmis tulemaan kotiin, siispä nähdään hei sittenkin joskus joulun jälkeen ellei tule takaiskua.

Tosiaan torstaina aamulla host-äiti heitti että "Jäisit nyt edes Riikka jouluksi!" ja minä olin hieman huuli pyöreänä että mitäs hemmettiä! Viime kesästä asti hän on tehnyt selväksi että tahtoo vaihdon olevan kesällä, joten mikäli jatkoa mietitään niin sen pidennyksen täytyy sitten olla 12kk, ei 6 taikka 9, jotka ovat järjestöni (STS) tarjoamat lyhyemmät vaihtoehdot. Nyt kuitenkin torstai-aamuna ääni kellossa oli toinen. Pisti vähän tytön miettimään!

Pohdintaa. Pohdintaa.

Valitin Emmille ja uikutin kun en tiedä. Sitten illalla kävin reilu puolen tunnin maratonpuhelun Nadjan kanssa, joka itse paini saman päätöksen kanssa vuosi sitten, ennen kuin päätti jäädä vielä toiseksi vuodeksi. Nadjan kanssa puhuminen helpotti aivan hirveästi, se kun osasi tuoda esiin kysymyksiä joita se oli itse pohtinut päätöstä tehdessään, ja kysymyksiä joita olisi ehkä kannattanut pohtia. Esimerkiksi:

• Vaikuttaako jääminen jotenkin kuvioihin kotimaassa sitten kun palaat? -No ei. Koulujen pääsykokeet on kuitenkin vasta keväällä, puoli vuotta ei muuta meikäläisen menoa hullua hurskaammaksi.
• Mikä on miinuslistan isoin ongelma ja kuinka paha se on? -Varmaan tuo host-isä, joka ottaa päähän hyvinkin tehokkaasti kun niikseen tulee. Mutta jos miettii pluslistaa paperin toisella puolella, niin se ei taida olla tarpeeksi iso miinus.
• Milloin kaverit lähtee? Jäätkö tänne sitten yksin pitkäksi aikaa? (Koska silloinhan ei ole enää sitten ollenkaan yhtä hauskaa...) -Kaverit lähtee tipoittain, viimeisimpänä varmaan sitten Emmi, jolla työt loppuu joskus syyskuussa. Mutta sen jälkeenhän mullakin on enää pari kuukautta, ja hei, uusia kavereita kehiin naiset ja herrat!

Joten lopulta tulin siihen tulokseen, että pluslista oli vaa'assa painavampi. Se, että saan sitten viettää kesän täällä rauhassa ilman lähtöpaniikkia, oli jotenkin todella tärkeää mulle. Tuntuu jotenkin tyhmältä alkaa hommailla lähtöä nyt, kun vihdoin on mukavaa ja kotoisaa, ja osaan liikkua täällä. Hetki vielä lisää! Sitten puolen vuoden päästä, joulun tai vuodenvaihteen korvilla, olen varmasti jo aivan kypsä tulemaan pois.

Nyt sitten järjestellään asioita niin että saataisiin pidennys toimimaan. Eli toisinsanoen selvitellään järjestöltä päivämääriä jolloin vaihto sitten tapahtuisi ja keskustellaan että miten se oikeasti toimii talvella, jolloin arki rullaa paljon kiireisempänä eteenpäin. Toistaiseksi näyttäisi hyvältä ja voisin tosiaankin jäädä.

Päätöksen tekeminen oli kauhean ahdistavaa. Oli jotenkin vaikea lyödä se viimeinen naula arkkuun ja sanoa ihmisille että kyllä minä tahdon jäädä. Kuitenkin kun se oli tehty ja homma raukesi, tuli hirmuisen helpottunut olo. Minun ei tarvitsekaan kiirehtiä täältä pois! Sain hieman lisää aikaa, ja juuri nyt tuntui siltä että juuri sitä tarvitsen. Suomessa minulla ei oikeastaan juuri nyt ole muuta kuin ystävät ja perhe, ja minä olen siitä onnekas lapsi, että voin hyvillä mielin itsevarmasti sanoa niiden olevan siellä vielä puolen vuoden pidennyksen jälkeenkin.

No juu. Tämän päätöksen kanssa siis painin torstain ja perjantain, kunnes sitten perjantai-iltana ilmoitin host-äidille että "Mun Kurt (siis Cobain seinälippu) tahtoisi kyllä vielä olla teidän seinällä jouluun asti..." Tämän ilmoituksen tein nuoremman Tae Kwon Do -vyökokeessa, jossa pikkumies suoritti itselleen uuden, punaisen vyön:Vyökokeen jälkeen lähdettiin siitä porukalla (minä, lapset, host-vanhemmat ja host-isän vanhemmat) ravintolaan syömään illallista ja oli oikein mukavaa.

Lauantaina oli sitten kaverilla pienimuotoiset illanistujaiset tuolla reilun tunnin päässä Jerseyn metsissä, järven rannalla. Tai siis, kaverin vanhemmat ne siellä järven rannalla asuvat, mutta kaveri oli kissavahtina ja koska hänellä oli synttärit tuossa viikko takaperin niin piti hieman juhlistaa. Siispä nappasin Emmin mukaan ja ajeltiin pimeitä ja sateisia metsäteitä, kunnes löydettiin perille ja päästiin nautiskelemaan hauskasta seurasta. Oli varsin kiva ilta, kaikki uudet tuttavuudet oli hirmuisen kivoja ja juttua riitti vaikka mistä!

Sunnuntai-aamuna keräiltiin itsemme autoon ja aina vaan jatkuvassa vesisateessa ajeltiin väsyneinä kotio. Allekirjoittaneen piti lähteä vielä järjestön Au Pair -tapaamiseen, väsytti tai ei. On tullut aluevalvojalta hieman palautetta kun porukka ei ole käynyt tapaamisissa, ja nyt sitten oli pakko näyttää naamaa paikalla. Myönnettäköön tosin, että olin huono ihminen ja väitin nukkuneeni pommiin niin että menin vasta tunnin myöhässä paikalle (jonka myötä minun tarvitsi olla siellä vain tunnin). Oli toki tärkeääkin tavata tuo aluevalvoja, koska tahdoin hieman kysellä tuosta pidennyssysteemistä, lähinnä että onko ne päivämäärät vaihdolle sitten millaisia.

Tämä viikko on lähtenyt käyntiin kiireisesti. Host-äiti on työmatkalla Californiassa, joka jättää arkea pyörittämään minut ja host-isän, joka työskentelee noin 12-13 tuntia päivässä. Nuoremmalla alkoi myös baseballin joukkuetreenit tällä viikolla, joten hässäkkää riittää! Isovanhemmat ovat onneksi aivan ihanasti apuna. Maanantaina he tulivat tänne illallisen kanssa ja torstaina isoäiti auttaa minua lasten kuskaamisessa kun niillä menee harrastukset niin päällekäin ettei pysty repeämään moneen paikkaan kerralla! Host-äitikin on toki sen verran menossa mukana, että kun nuo uudet treenit alkoi niin minä sähköpostitse pidän häntä ajan tasalla että mikä täällä nyt on aikataulu ja meno.

Eiköhän tämä tästä, ihan hyvin tuo host-isä on sen sisäistänyt että minun pitää viimeistään 7:50pm päästä lähtemään Tae Kwon Do -treeneihin. Pointsit sille siitä, tänäänkin isoäiti oli paikalla päästämässä mut töistä, ilman että minä edes tiesin asiasta ennen kuin rouva oli keittiössä seisomassa! (Ja host-isä itse siis kyllä tuli kotiin hyvinkin pian mun lähtemisen jälkeen, en sitten tiedä miksei pojat voineet sitä varttia olla täällä keskenään kun ovat he ennenkin olleet...)

Huomenna lienee mulla pari pirteää ja iloista lasta, kun mun tullessa treeneistä (ysin jälkeen) olivat kaikki vielä alakerran olkkarissa katsomassa telkkaria... No, jos paistais aurinko niin ehkä se siitä lähtee rullaamaan. Au Pairille teetä ja auringonpaistetta niin ei haittaa vähän kiukkusemmatakaan lapset.