Junaleikki ja retkeilyä

Täytyy nyt ehdottomasti aloittaa viime viikon kertomus eräästä kohokohdasta, joka aiheutti mussa sellaista naurunremakkaa ettei tosikaan.

Kas äitini-viisas on varsin juonikas veijari, ja kun oli aika saada omat vallattomat kakarat päiväunosille, tehtiin se vaikka sitten leikin varjolla. Kyseessä oli leikki nimeltä Makuuvaunu. Säännöt ovat seuraavat:

Osanottajat käyvät makuulle (mieluiten sängylle) ja sulkevat silmänsä. Puhuminen on kiellettyä. Leikkijät kuvittelevat olevansa junan makuuvaunussa ja se, joka ensimmäisenä avaa sanaisen arkkunsa, taikka silmänsä, häviää leikin.

Kas eräänä päivänä tässä viikko takaperin, tämä Au Pair oli kovasti väsynyt ja niinpä vitsinä heitin keittiössä nuoremmalle pojalle että haluutko hei leikkiä tämmöstä hauskaa junaleikkiä. Selitin jannulle säännöt, ja kerta kaikkiaan! Tämä 9-vuotias ei ollenkaan tajunnut leikin jippoa! Hykertelin itsekseni ja kutsuin 12-vuotiaan paikalle. Selitin hänelle säännöt odottaen naurun remakkaa, mutta mitä sainkaan? "Joo! Leikitään tota!" Tässä vaiheessa en ollut enää uskoa korviani. Kumpikaan penskoista ei ollenkaan oivaltaneet juonta, ja ottivat vitsin ihan tosissaan. Niinpä he sitten menivät leikkihuoneeseen, kokosivat tyynyistä lattialle pedin ja siellähän me sitten maattiin silmät, suut kiinni. (Tähän väliin voitte kuvitella räkäistä naurua.) Uskomatonta mutta totta. Tätä täytyy alkaa pelaamaan noiden kanssa useamminkin, jos se kerta näin helppoa on!

Keskiviikkona olin sitten suunnitellut oikein ohjelmaa, kun pojilla ei ollut mitään menoa ja kelikin oli nätti. Lähdimme läheiselle ulkoilualueelle retkeilemään! Aamulla syötiin hyvä aamiainen ja pakkailin reppuun meille lounaseväät ja paljon vesipulloja ja sitten lähdettiin. Pojatkin pienen aamukankeuden jälkeen innostuivat aivan hurjasti, ja olivat täynnä seikkailumieltä kun lähdettiin polulle tallaamaan.

Eräältä polulta löyty vanhan suuren

kartanon komeita raunioita. Jännää!

Hetken kävelyn jälkeen löydettiin kiva polku joka kiipesi ylös rinnettä (itse asiassa juurikin tuota kyseistä kuvassa näkyvää rinnettä ylös) ja sinnehän me lähdimme sitten kapuamaan. Ja onneksi lähdimme, ja sinnikkäästi jatkoimme ylös kuumuudesta huolimatta, sillä hetken kiipeämisen jälkeen päädyimme kalliolle jolta yhtäkkiä näki maisemia ja koko porukalla salpautui henki.

Noissa maisemissa kyllä kelpasi syödä lounasta ja nautiskella näkymistä. Päästiin myös ihmettelemään isojen lintujen lentoa, kun kolme - neljä haukkaa liiteli vähän matkan päässä. Yksi niistä kävi jopa niin läheltä kaartamassa että meikäläistä meinasi alkaa ihan hirvittää. En ole koskaan elämässäni nähnyt haukkaa niin läheltä! Hui.

Lounastelun jälkeen lähdimme polkua takaisin alaspäin ja luovimme pikkuhiljaa autolle. Matkalla pojat tekivät mut niin ylpeiksi ettei tosikaan. Nuorempi bongasi polulta tyhjän vesipullon, noukki sen ylös ja vei kotio kierrätysroskikseen asti! Pullon löytymisen jälkeen hän paasasi noin 20 minuuttia luonnonsuojelusta, roskaamisen typeryydestä ja ihmisten ajattelemattomuudesta. Olin niin ylpeä että olisin voinut haljeta!