Arki

Normipäivän tekstiviestittelyä (editoituna pois kaikki työhön liittymättömät). Kiitos at&t rajattomista tekstareista ja KIITOS ymmärtäväisille kanssasisarille.

R: Argh! En jaksa tätä siivouspelleilyä! Ei se jumankauta VOI olla näin vaikeeta!!

E: On se. -.-

R: Mun iltapäivä vaan paranee, nyt tuli päänsärky.

E: Voi toista. Ois pitäny lähettäää USPin mukana sulle Prozacia tuleen :/
E: Pelottavaa ! Sanoin vahingossa Madille et 'anna se mulle' ja se ojensi wash clothinsa mulle 8|

R: Aaahhaha! Se osaa sittenki suomee!
R: 1 valmis, toinen jäljellä. Ja kello on vasta viisi. Universumi pilkkaa mua!

E: Ahh onnea! One down one to go! :P Me tullaan kylpemästä ja Madi aukasee oven ku mää oon oven takana poimimassa wash clothia ja lyö päänsä siihen oveen. "U DID THAT !!!" -.-

R: Urpo lapsi. HUOH.

E: Hajoo pää siihen välillä ku mikään ei oo ikinä sen vika ja välillä se on vaan niin TYHMÄ. Onks teillä tämmöstä havaittavissa?

R: Ai meidän onnelassa vai?! No ei tietenkään!!

E: Riikka koska me hankittiinkaan niitä lapseja?

R: Kivasti on nyt sitten lapset riidoissa ja mulla pinna loppunu. Ja isovanhemmat tulee ties millon. Tod.näk. joskus seiskan jälkeen.

E: Sano niille, että kohta tulee emmo setviin asioita stna!

R: Haha voi olla ettei toimis :D Taidan keittää lisää teetä ja antaa niitten tapella. Puhdistaa sitten ilmaa kivasti kun ovat hetken huutaneet toisilleen.

E: Totta. Loistava plan.

R: Ai niin! Vastauksena aiempaan kysymykseen: just nyt sanoisin et EI HANKITA! Ostan koiran.

*

Todelliset Au Pair -ystävät ei piruile eivätkä kummastele yhtään, jos viisi minuuttia viestittelyn jälkeen saa puhelun "Awww et ikinä arvaa mitä noi äsken teki! Miten lapset osaakin olla noin ihania joskus?! Voi vitsi, vähän söpöjä!"

Oma koti kullan ... ja silleen

Miamin lämmön jälkeen New York tuntui hyiseltä. Yyh! Tietenkin myöhästyneen lennon myötä missasin myös keskiviikkoillan viimeisen junan. Väsyneenä matkalaisena en todellakaan jaksanut istua juna-asemalla aamuun asti, joten suuntasin kaverin tuttujen hostellille ja nappasin vielä sieltä vuoteen yhdeksi yöksi, jotta sain edes muutaman tunnin unta.

Torstai-aamuna tallustin sitten auringossa (viileässä auringossa!) kotio kapsäkkeineni. Taistelin kiukkua vastaan kun kuistilla odotteli ventovieras siivoojaleidi (ei niitten pitänyt tulla tänään!) ja rauhaisan suihkuhetken sijaan sain neuvoa sille mitä tehdä ja missä, ja sitten vasta vauhdilla käydä suihkussa. Argh!

Päivä parani kun hain Emmin ja pidettiin piknikkiä meidän takapihalla lasten liukumäkikatoksessa. Me ei oltu Emmin kanssa nähty hei kahteen viikkoon! Miettikääpä! Aika hurjaa. Päivä menikin sitten kahdestaan urpoillessa siellä täällä, illalla korkkailtiin olutpullot ja katsottiin leffaa. Laatua!

Perjantaina jumitin väsyneenä koko päivän, laittelin paikkoja kuntoon ja hoidin pieniä kotihommia ennen kuin host-perhe tulisi reissultaan aamuyöstä. Illalla piipahdin paikalliseen kuppilaan moikkaamaan brasilialaistyttöjä, mutta tulin ajoissa kotiin nukkumaan kun ei tosiaan oikeen ollut ehtinyt vielä nukkua reissuväsymystä pois.

Lauantai-aamuna kello soi suhteellisen aikaisin ja pakkailin reppuun eväitä, sillä ohjelmassa olisi retkeilyä kaveriporukalla! Seurueeseen kuului brasilialaistyttöjä, minä ja pari amerikkalaista poikaystävää sekä yksi viimeisimpänä mainittujen kaveri. Suuntana oli pienen ajomatkan päässä oleva valtava puistoalue, mistä löytyi merkittyjä reittejä aloittelijasta kokeneeseen.

Me suuntasimme keskivaikealle reitille, joka vei ylös komeisiin maisemiin.
Kipuamisen ja kapuamisen jälkeen päästiin pienelle järvelle, jonka rantaan pysähdyttiin syömään lounas.
Oli aivan taivaallista istua siellä metsän keskellä kalliolla ja vaan ihmetellä kuinka voi maisema näyttää samalta kuin kotosuomessa! Ihan mielettömän rentouttavaa. Ja kun kotosuomea alkoi miettimään, niin takaisintulomatkalla bongasin kalliolta ihan oikean KOIVUN!Niitä ei kyllä ole täällä näkynyt ennen kuin nyt!

Iltapäivällä raittiista ilmasta väsyneet retkeilijät ajelivat takaisin kotio, retkestä saaliina paljon hyvää mieltä. Illalla lähdin sitten vielä Emmuskaisen kanssa elokuviin ihastelemaan Amerikan Kaunista Poikaa, Zac Efronia, kun valkokankaalle pärähti herran uusi elokuva 17 Again. Sehän oli varsin suloinen (ja HAUSKA!) teinipätkä, missä oli periamerikkalainen opetus perheen ja vastuunoton tärkeydestä ja plaaplaa. Siis juuri täydellinen filmi tohon kohtaan!

Sunnuntai meni sitten jumittaessa. Aamupäivällä näin Emmiä hetken, sitten jumitin himassa ja iltapäivällä Hanna soitti että nähdäänkös. Ajelin sitten Morristowniin Hannaa moikkailemaan ja käytiin siinä voffeleilla ja hengailtiin hetki. Sitten alkoi mulla väsymys painaa ja raahauduin kotio. Hyvä että tuossa vaiheessa raahauduin, nimittäin ois yhtään myöhemmin voinut tehdä ajaminen tiukkaa! Nyt pääsin kotiin ja painelin suoraa naamapesun kautta sänkyyn. Simmut meni kiinni noin 6.27pm. Korvatulpat ja pilkkopimeä huone takasivat unirauhan ja tämä neiti veti hirsiä taivaalliset 12 tuntia ennen maanantaita!

Eilen alkoi sitten kaikilla arki lomailun jälkeen. Ugh! Itselläni oli ihan vain pyykkipäivä, kun lasten kaikki lomavaatteet sun muut oli iloisesti kasaantuneet pestäväksi. Siispä jumitin tyytyväisenä himassa pesemässä ja viikkaamassa, vailla kiirettä minnekään.

On muuten alkanut sateisesti tämä viikko. Eilen illalla pisti kunnon ukkosenryminätkin ilmoille. Saas nähdä muuttuuko aurinkoiseksi tällä viikolla ollenkaan! Ei hyvältä näytä. Tästä sitä taas kuitenkin aletaan ponnistaa arkea eteenpäin, satoi tai paistoi. Ainakin lapset ja hyvin nukkunut Au Pairikin ovat kaikki olleet jokseenkin hyvillä mielin, säästä huolimatta.

Kertausharjoitukset Miamissa 11.-15.4.

Niinhän se sitten meni, että pitkän talven jälkeen on aika vähän treenailla kesää varten. Koska täällä pohjoisessa ei vielä kesäkeleihin ylletä, lähdettiin kertausharjoituksia varten etelän lämpöön Miamiin. Ei siis muuta kuin lentokoneeseen ja suunnaksi South Beach.

La 11.4.
Oma matkani alkoi jo perjantaina kun kipitin kapsäkkeineni matkatoverini Annikan tykö Manhattanin hulinaan. Virallinen lähtölaukaus kuului kuitenkin herätyskellon soidessa aamuyöstä, hälyttäen kaksi unista tyttöä kohti La Guardian lentokenttää. Turvatarkastukset (ei ollut edes jonoa!), koneen vaihto Pohjois-Carolinassa ja iltapäivällä koneemme laskeutui aurinkoiseen sateiseen Miamiin. MITÄ?! Ei sen nyt näin pitänyt mennä! Tilasimme aurinkoa ja lämpöä, mutta niin vain näytimme saavan kaatosadetta ja kosteutta.Alkujärkytyksen jälkeen päätin vakaasti että kyseessä tulee olemaan viikon ainoa, nopeasti ohimenevä ukkoskuuro, jonka jälkeen se todellinen kesä voisi sitten alkaa.

Lentokentältä luovimme tiemme pari korttelia rannalta sijainneeseen majoitukseemme ja ässetyimme aloillemme. Loppuihan se sadekin viimein sitten ja pääsimme katsastamaan sen iiiihanan hiekkarannan. Ja oih! Valkoista hiekkaa, turkoosia vettä... Saako tänne jäädä lopullisesti??
Lauantai-illan ohjelmassa oli katsastaa yksi keskustan clubeista yhdessä hostelliporukan kanssa. Siellähän nimittäin oli jos jonkinmoista hörhöä (oikeasti... ollaanko me Annikan kanssa maailman vikoja jotka ei o koko ajan aineissa??), joista sitten sai hyvää hengailu- ja jammailuseuraa. Ilta alkoikin hostellin kuistilta, missä tuli tutustuttua ihmisiin ja jannut pisti siinä harva se ilta jamit pystyyn.
Su 12.4.
Hyvää pääsiäistä!
Aamu lähti uikkareiden metsästyksellä, kun meikäläinenhän ei pohjoisesta mitään ostanut koska "siellä Miamissa on kuitenkin parempi valikoima". Varmaan tottakin, ja asianmukaisen ranta-asun shoppailtuamme suunnattiin palvomaan polttavaa aurinkoa superaurinkorasvojemme kera.(Huomatkaa kuvassa varpaat, jotka ovat niin valkoiset ettei tahdo hiekasta erottaa :D)

Palamispelkojen vuoksi viihdyimme rannalla hyvin lyhyen ajan. Ehdin kuitenkin käydä kastamassa itseni suolaiseen meriveteen, minne olisikin tehnyt mieli jäädä lillumaan vaikka kuinka pitkäksi aikaa!

Illallisen jälkeen alkoi ohjelman suunnittelu taas hostellin terassilta, jonne muukin porukka kerääntyi vähitellen. Päädyttiin lopulta läheiselle clubille, jolla oli takapihan patio rannalle päin. Itse klubipuoli siellä sisällä ei juurikaan meikäläistä innostanut, mutta takapihan lounge oli kyllä hieno. Siellä oli isoja futon-sänkyjä alueen keskellä, reunoilla rantatuoleja, sohvia ja pylvässänkyjä. Ihana hengailualue palmujen katveessa!

Ma 13.4.
Myöhäisen herätyksen jälkeen nautiskelimme suuren amerikkalaistyylisen aamiaisen läheisessä ruokapaikassa, jonka jälkeen suuntasimme taas kohti rantaa. Aurinkorasvaa, aurinkorasvaa ja aurinkorasvaa... ja silti mä taas paloin!! En vaan ikinä onnistu tässä asiassa...

Hipiän polttamisen jälkeen seurasi AloeVera -tauko hostellin vuoteella, kun hölväsin kipeää, punaista ihoani viilentävällä geelillä ja uikutin että miten tässä taaaaaas kävi näin... Tämän pienen välikuoleman jälkeen suunnattiin Annikan kanssa illalliselle rantakadulle.(Kyllä, rakkaat ystäväni, kuvassa on minä. Ja kyllä, minulla on ylläni valkoiset housut ja turkoosi paita...)

Maanantai-iltana ei jaksanut ryhmä rämä lähteä mihinkään clubeille hillumaan. Siispä ilta vietettiin rauhaisasti hostellin terassilla korttia pelaten ja sontaa jauhaen, sekä nauraen aussille joka hävisi rahansa pokerissa yhdelle korttivelholle. Sen siitä saa kun lähtee pelaamaan itseään paremman kanssa rahasta.

Ti 14.4.
Sattuneen ihonpolttamisen myötä ei tämä neiti kyennyt lähtemään enää rantaelämää viettämään, siispä oli vedettävä päälle ihoa suojaavat vaatteet ja tyydyttävä aktiviteetteihin jotka eivät edellyttäisi yhtään sen vähempiä vaatekerroksia. Päädyin siis kävelemään ympäri ämpäri South Beachiä, ihmettelemään paikallisten hupsuja, värikkäitä asumuksia ja yksinkertaisesti vain nauttimaan paahtavasta kuumuudesta.
Oli aivan ihanaa vain kävellä ympäriinsä musiikkia kuunnellen. Sai rauhassa fiilistellä sitä ettei ollut kiire yhtään minnekään. Loma!

Illalla lähdettiin sitten viimeistä kertaa syömään illallista South Beachin rantakadulle. Loman kunniaksi oli aiheellista tilata drinksu, joka sitten olikin astetta isommanpuoleinen...Ruokailun jälkeen lähdettiin ihmettelemään hämärtyvää rantaa, ja koska jättidrinkkini ei vielä ollut juotu, toi tarjoilija mulle ämpärin ja kannen, että sain ottaa juoman mukaan! :DLeikittiin Annikan kanssa hengenpelastajia...Ja ihasteltiin hämärtyviä maisemia...Pimeyden laskeuduttua suunnattiin hostellille ihmettelemään menoa ja pohtimaan jaksaisiko sitä mihinkään enää lähteäkään.

Hengailun jälkeen osa porukasta lähti jonnekin clubille (plaaaaah, mulle alkaa housemusa riittää) ja aulaan pöllähti pari paikallista jannua jotka oli hostellinpitäjien kavereita. Niillä oli sitten tiedossa joku pieni rock-klubi vähän matkan päässä, joten mehän lähdettiin sinne vielä katsastamaan meininkiä vikan illan kunniaksi. Tämä pikkuluola oli ihan mun makuun. Pieni ja tyylikäs mesta tarjosi livemusiikkia vielä silloin yhdeltä yölläkin ja meininki oli ihanan rentoa. Hieno päätös tälle lomalle.

Ke 15.4.
Viimeiset tunnit Miamissa! Lento lähtisi vasta illalla joten aikaa auringosta nauttimiselle oli vielä jokunen tunti. Aamiaisen jälkeen koitin istuskella puistoissa palmujen alla, mutta luontoäiti päätti kiusata vielä pienellä sadekuurolla (jollaista ei muuten oltu nähty sitten saapumisen) ja karkasin sitten kahvilan terassille. Ukkosmyrskyn laannuttua lähdin tallustelemaan sinne tänne, kävelin mm. pitkin rantaa aina eteläkärkeen asti.Kiipeilin aallonmurtajalla ja ihmettelin rikkaiden valtavia jahteja satamassa. Lopulta alkoi tuntua siltä että oli auringonpistos lähellä joten suuntasin hostellille valmistautumaan lähtöön. Pian olikin aika sanoa heiheit mahtavalle hostelli-porukalle, palmuille ja lämmölle, hypätä taksiin ja suunnata lentokentälle.

Lentokoneessa simmut painui nopeasti kiinni ja se ihana kuumuus ja turkoosi vesi oli enää kuin unta vain.

Aurinkoa ja ... räntäsadetta!

Taas mennä hujahti viikko niin ettei ehtinyt edes huomata!

Perjantaina tosiaan menin taas treeneihin lauantaista koetta silmällä pitäen. Paikalle päästyäni ohjaajalla oli mulle ylläripylläri: se laittoikin mut testaamaan perjantaina! Hetken aikaa tollotin sitä ja testitoveria monttu auki, vaan ei kai siinä sitten mitään muuta kuin koittamaan! Ja no hyvinhän se meni. Osasin asiat ja sain kehuja edistymisestäni. Ihan meinasin ylpistyä! Nyt on sitten sininen vyö, jipii! Kauheella vauhdilla se mulle uusia vöitä pistää... Oon kai joku sen henkilökohtainen projekti, saada mulle mahdollisimman korkean tason vyö ennen lähtöä. Tällä kertaa testauksesta ei valitettavasti ole kuvia, koska tosiaan luulin meneväni vaan treeneihin niin eihän siellä mitään yleisöä ollut kameroiden kanssa. Ylpeänä kerron silti että tällä kertaa rikoin laudan takapotkulla, ja tokalla yrityksellä meni poikki. Jes!

Testin jälkeen sitten oivalsin että Jounillahan oli jonkin sortin läksiäiset keskustassa, joten pistin puhelua Pialle että mikä on meno. Lopulta pikasuihkun ja -laittautumisen jälkeen juoksujalkaa yhdeksän bussiin ja Villagen tuttuun pikkubaariin. Ilta meni siinä hölmöjä jutellessa ja halpoja drinksuja maistellessa ja lopulta kapakka meni kiinni ja loppuillan kolmikko, minä, Pia ja Jouni lähdettiin suuntailemaan koteja kohti. Mutkaisen ja pitkän matkan jälkeen allekirjoittanut päätyi Pian ilmapatjalle Long Islandille, kun omaa kylään ei mennyt busseja ennen aamuseitsemää.

Lauantai tuli väsyneesti enkä saanut itseäni mitenkään liikkeelle ennen iltaa. Pienen väsymyskiukuttelun ("En varmasti jaksa tulla sinne toiselle puolelle saarta, enenen!") jälkeen hilasin lopulta takapuoleni Long Islandilta Manhattanin Lower East Sidelle pieneen Sushi-ravintolaan Annikan ja uuden tuttavuuden Gretan (anteeksi kamalasti jos kirjotin nimen väärin!) kanssa. Siinähän se meni ilta kivasti taas höpötellessä ja viiniä maistellessa. Lopulta sitten julkisilla kotia kohti ja minäkin päädyin omaan sänkyyn joskus puoliltaöin.

Sunnuntaina ei ollu tarkoitus lähteä yhtään minnekään, mutta kuulin sitten että Suomi-kirkolla oli iltapäivällä pääsiäismyyjäiset. Ja minun teki mieli Aarrearkku-pussia. Siispä karkkiostoksille! Laukku täyteen namia...... ja sen jälkeen aurinkoinen iltapäivä vietettiin Annikan kanssa Villagen ja Sohon pienissä puistoissa ja täysiä katuja tallusten. Kesän lähestymisen huomaa siitä, että aurinkoisina päivinä Sohon kadut oli täynnä katukauppiaita ja ihmisiä. Ihanaa!

Viikko alkoi sitten väsyneesti. Mitä muuta voi odottaa, kun ei viikonloppuna sitten tullut oikeen nukuttua? Jotenkin tässä on teen ja pikkupäikkäreitten avulla puskettu kuitenkin eteenpäin ja nyt ollaan jo voiton puolella. Maanantai-aamuna host-äiti ilmoitti että he lähtevät sittenkin ensi viikon loman ajaksi reissuun joten minullakin on siinä sitten viikon ylimääräinen loma! Pienen pähkäilyn ja järjestelyn myötä Annika sai pari vapaapäivää ja eilen varattiin reissu Miamiin! Ah, Floridan lämpö, täältä tullaan!

Täällä pohjoisessa on sää heittänyt taas ihan volttia. Eilen satoi räntää(!!), tänä aamuna piti raaputella auton ikkunat (yääh!) ja tänään päivällä on sitten ollut t-paita -lämmin. Ei päätä ei häntää tässä touhussa! Mutta kyllä sen kevään tulon silti jo huomaa. Vaikka puissa ei olekaan lehtiä, niin kevään ensimmäiset väriläiskät on jo piristämässä luontoa:Aivan ihania nuo kaikki kirkkaat puskat ja puut!

Nyt meikäläinen jatkaa reissun suunnittelua. Vielä pitää ottaa selvää muutamasta yksityiskohdasta ja käydä ostamassa aurinkorasvaa. Ylihuomenna lentokoneeseen ja suunnaksi South Beach Miami, Florida!

Tyttö tuntematon

Nyt tuntuu että tällä viikolla olen haistanut, maistanut, nähnyt, kuullut ja sanalla sanoen elänyt Tae Kwon Doa. Maanantaina ei ollut treenejä ohjaajan tärkeän menon takia, mutta tiistaina, keskiviikkona ja torstaina olen ollut paikalla kaikella omistautumisellani ja vielä olisi tarkoitus päätyä sinne viettämään villiä perjantai-iltaakin. On tälle intoilulle toki toinenkin syy kuin luonteenvastainen, äkillinen urheiluhimo: olisi kuulemma tarkoitus osallistua vyökokeeseen lauantaina. Kääk! Ohjaaja on vissiin tullut hulluksi, kun se meinaa että taas hyppään yhden vyön yli suoraan oranssista siniseen (välissä olisi vihreä). Siispä treeniä, treeniä ja treeniä, että on varmasti meikäläisenkin hyvin lyhykäisessä muistissa kaikki tarvittava. Erityisen jännittäväksi koetilanteen tekee se, että samaan aikaan minun kanssani uutta vyötä tavoittelee perheen vanhempi poika, joka meinaa sitä että katsomassa on koko perhe. Täytyy pärjätä hyvin hei!

Eilen oli muuten aprillipäivä! Olin valmistautunut olemaan uskomatta yhtään mitään mitä pojat sanoo ja päätin jo edellisenä iltana etten sitten varmasti syö tai juo mitään heidän tarjoamaa. Mutta arvatkaapa mitä? Ne ei edes YRITTÄNYT jekuttaa mua! Outoja penskoja... Unohtikohan ne koko aprillipäivän? Mä en itse ole mikään kovin kekseliäs noitten pilojen kanssa, joten jätin suosiolla väliin huijailun. Huijatuksi sen sijaan kyllä tulin, kun Emmi vei meikäläistä ihan 6-0 keksimällään tarinalla. Kelmi! Täytyy vielä joskus kostaa...

Tänään alkoi päivä varsin harmaasti sumulla ja sateella. Plah... Ehdin jo melkein masentua, mutta puoleenpäivään mennessä aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja lämmintä oli yli 20 astetta! Ei juku! Olin sään johdosta aivan onnesta soikeana. Positiivinen mieliala sai lisäpontta, kun tapasin ensimmäistä kertaa yhden Uusi-Seelantilaisen Au Pairin kanssa. Tyttö on muuttanut tänne alueelle vasta kuukausi takaperin ja lähdettiin yhdessä lounastelemaan uuden kaverisuhteen toivossa. Sarah vaikutti aivan ihanalta tytöltä ja sovittiinkin että viimeistään ensi viikolla nähdään uudemman kerran. Ihanaa pitkästä aikaa tutustua uusiin ihmisiin!

Iltapäivä meni sitten tutusti poikien läksyjen parissa ja harrastuksissa. Vanhemmalla oli niin iso kasa hommaa että piti jättää teatteriharrastus väliin tältä päivältä että sai kaikki läksyt tehtyä. Senpä ansiosta minä sitten veinkin nuoremman Tae Kwon Do -treeneihin, ja isoäiti sai sittenkin vapaan illan. Niin, yritti se esikoinen töittensä keskellä vähän vesisotaakin keittiössä viritellä, kun tuli mun taakse ampumaan pienellä vesipyssyllä mua ensin niskaan ja sitten naamaan. Kakara! Pitäsköhän huomenaamulla herättää se ampumalla kylmää vettä sen korvaan... Tai sitten viikon päästä niin että se unohtaa mun vannoneen kostoa. Joku aamu kyllä herätän sen vesipyssyn kanssa, hahaa! En malta odottaa kesää että päästään vetämään kunnon vesisotaa pihalle! Olen jo suunnitellut yllätyshyökkäystä vesi-ilmapallojen ja jonkun kunnon killerisupersoakerin kanssa... Jos valmistelis kun pojat on koulussa/leirillä ja sitten hyökkäis ennen ku ne ehtis aavistaa mitään... Kyllä mä ne vielä yllätän! Täytyy mennä kesämmällä ostamaan joku kunnon vesipyssy.

Olen täällä muuten paljon miettinyt muuttumista. Siis en tällä kertaa mitään niin isoa, kuin esim. maailman muuttumista, vaan itseni muuttumista. On nimittäin jokunen kaveri ja ainakin täällä käynyt äitini sanonut että on tyttö muuttunut sitten Suomesta lähdön. (Äitini kuulemma sanoi täällä kaverilleni epäilevänsä, että mut on vaihdettu matkalla, kun ei tämä sama tyttö Suomesta lähtenyt.) On kai ilman muuta selvää, että tällainen hyppy tuntemattomaan haastaa henkisesti ja parhaassa tapauksessa kasvattaa edes vähän, mutta ilmeisesti ulkoisia muutoksiakin (enkä nyt puhu ainoastaan niistä kuuluisista jenkki-kiloista...) tapahtuu. Allekirjoittaneen kohdalla näkyvin lienee vakkaritennareiden uudet kaverit, korkokengät. Nyt tulee se shokeeraava tieto: minä olen aina rakastanut korkokenkiä! Se on vaan jännä, etten koskaan osannut laittaa sellaisia omiin jalkoihini mitenkään luontevasti vaan tyydyin ihailemaan niitä kauppojen hyllyillä. On hassua, kuinka vaikeaa on lähteä muokkaamaan omaa tyyliään silloin, kun ympäristön tietää tottuneen ja ennen kaikkea odottavan sinulta tietynlaista olemusta. Tänne tullessani tajusin, että täällä ei oikeastaan kukaan tiedä, millainen minä olen. Kukaan ei tiedä millaisia vaatteita käytän, millaisille vitseille nauran (pääsääntönä erittäin huonoille) tai mistä asioista pidän. Kun ympäristö ei odota sinulta mitään, on yllättävän helppo lähteä muokkaamaan omaa persoonaansa (tai ainakin juuri sitä tyyliään) siihen suuntaan, mitä olet ehkä jo pidempään se halunnut olevan, muttet ole tiennyt mistä lähtisit vanhaa ja tuttua sorkkimaan. Enkä suinkaan sano, etteikö ystäväni siellä kotona olisi rakastaneet minua ihan yhtä paljon, pukeuduin sitten miten tahansa, mutta kenties minulla ei vain ollut rohkeutta lähteä rikkomaan sitä kuvaa, mitä olin jo useamman vuoden itsestäni muulle maailmalle rakentanut. En kykene sanoin kuvaamaan kuinka vapauttavaa on hypätä yhtäkkiä ympäristöön, jossa voit olla aivan millainen tahansa, eikä kukaan edes ylläty koska heille muutosta ei ole tapahtunut! Mutta hei, lohdutuksen sana niille jotka pelkäävät minun muuttuneen täysin toiseksi ihmiseksi: yhä edelleen kuuntelen urpoa musiikkia, rakastan Muumeja ja nauran käsittämättömän tyhmille jutuille. Vaikka jotkut asiat reissussa muuttuvatkin, kaikki tärkeimmät luonteenpiirteet vain vahvistuvat. Niin minä ainakin uskon.