Tunnelmasta toiseen

Jos lauantai menikin perjantain yöreissuista toipuessa, niin sunnuntaina olin sitten menossa senkin edestä. Aamulla kello soi jo aikaisin, jotta keskustaan lähtö ei venyisi tyypilliseen tapaansa iltapäivän puolelle. Mukavan yllärinkin sain, kun aamiaisella host-äiti tarjosi kyytiä Manhattanille saakka! Perhe oli menossa luonnontieteelliseen museoon ja meillä sattui sopivasti aikataulut yhteen. Loistavaa!

Keskustaan päästyäni suuntasin ensimmäisenä metrolla ylös pohjois-Manhattanille Harlemiin. W125 Kadulla sijaitsee historiallinen Apollo-teatteri, joka toimi aikoinaan ponkaisualustana Jackson 5 -yhtyeelle, ja nyt torstaista asti teatterilla ovat käyneet lukuisat ihmiset kunnioittamaan Michael Jacksonin muistoa.Teatterin viereinen piiiiiiitkä seinä oli Apollon toimesta valjastettu viralliseksi muistoseinäksi, jolle ihmiset saivat raapustaa osanottonsa.
Sisäänkäynnillä soi paikan puolesta Jacksonin musiikki ja ihmiset olivat tuoneet sinne kukkia, muistokirjeitä ja kynttilöitä.

Tuo takana oleva muotokuva oli rakennettu
pienistä mustista ja valkoisista kukista.

Tunnelma paikalla oli kaikkea kyynelten ja hurrauksen välillä. Osa ihmisistä itki (no oikei, koska oon tämmönen herkkis ni saatoin itsekin kyynelehtiä), osa vain ihmetteli, jotkut puhkesivat tanssiin imitoinen legendan liikkeitä ja heille paikallaolijat hurrasivat.

Hetken paikalla palloiltuani vaihdoin suuntaa etelään ja latailin metromatkan aikana itseni aivan toisenlaiseen tunnelmaan. Siirryin nimittäin surujuhlasta festivaaliin, sillä tälle sunnuntaille osui myös New Yorkin homoparaati. Ja olipahan juhlat! Paraatin kärjessä matkasivat moottorinjyrinän saattamina Dykes on Bikes, eli moottoripyörillä kulkevat lesbot (no taisi seassa olla kyllä miehiäkin).

Meteli oli melkoinen, kulkueeseen nimittäin kuulemani mukaan kuului noin 200(!!) moottoripyörää. Sen jälkeen marssi erilaisia ryhmiä aina kaveriporukoista poliitikkojen kannustajajoukkoihin. Marssimista riittikin yli kuusi tuntia! Valitettavasti katsojia oli niin hurjat määrät, että en saanut juurikaan julkaisemisen arvoisia kuvia kun saavuin paikalle niin myöhään. Tässä kuitenkin muutama:

Villagen asukkaat olivat kerääntyneet

talojen paloportaille katsomaan paraatia.

Alueen Marc Jacobsin myymälä oli
paraatihengessä mukana.

Leidit nauttivat paraatihuumassa
myös auringosta ja salamavaloista.

Edustettuna oli myös uhkeaa mieskauneutta:

Aurinkoinen sunnuntai helli niin paraatiin osallistuvia kuin tuhansia katsojiakin. Illalla auringonpaisteesta, metelistä ja pölystä oli varsin ihanaa päästä hiljaiseen kotiin nukkumaan. Päätetään tämä kertomus kuitenkin vielä iloluontoiseen kaveriin, joka aina takuuvarmasti saa kirjoittajan naamalle hymynvirneen:

Iloista alkuviikkoa!

Epäilyksettä aivan loistavaa

Nyt ois sitten reissutarinaa tiedossa. Ja anteeksi vain, en osaa tätä kyllä tiivistää, lukekoon ken jaksaa.

Kävi nimittäin tosiaan niin että kun olin tuossa vajaa pari kuukautta takaperin Bamboozle rockmusiikkifestivaaleilla esiintynyt No Doubt vakuutti minut niin perinpohjaisesti livekyvyistään, että lähtiessäni festareilta kotio ostinkin vielä lipun No Doubtin ja Paramoren yhteiskeikalle.

Eilen perjantaina siis odotin host-isän kotiintuloa kuin kissa pistoksissa, ja anteeksipyydellen ampaisin ovesta pihalle samantien miehen kävellessä sisään. Oli ehdittävä vartin päästä lähtevään junaan, mikäli mielin olla missaamatta osaa keikasta! En tohtinut sen kummemmin pyytää järjestelyjä tälle iltapäivälle, kun oli se Coldplayn vuoksi saatu erikoisvapaa juuri hetki sitten. Niinpä tälle keikalle valmistauduttiin lähinnä periaatteella "menen jos töistä ehdin".

Juosten ehdin junaan ja pääsin juuri pois alta kun kauhea ukkosmyrsky ja rankkasade alkoi. Junamatka menikin sitten salamia (salamoita??) ihastellessa, kunnes oli vaihtojen aika. Ensimmäinen junanvaihto meni helposti, tutulla vaihtoasemalla, toinen ei sitten ollutkaan niin helppo. Voin kertoa että Newarkin Penn Station on sokkeloinen! Ainakin jos on kiire seuraavaan junaan. Pää kolmantena jalkana juoksin useamman laiturin läpi, kunnes vihdoin ohikulkijoiden avustuksella löysin oikeaan paikkaan. Ehdin jopa junaankin, kun se oli onnekseni muutaman minuutin myöhässä. Junan tultua vahvistin vielä konnarilta että olin nousemassa oikeaan menopeliin, ja mies totesi että juna on oikea, lippusi väärä. Loistavaa. En ollut ottanut huomioon että matkani toinen puolikas suuntaa New Yorkista ulospäin, jolloin on voimassa ruuhka-ajan korkeamman lippuhinnat. Nätisti pyysin että saisin maksaa herralle ekstrat junassa, ja sehän sopi joten hyppäsin kyytiin. Lopulta mukava konnari ei sitten tosin veloittanutkaan minulta mitään. Hymyili vain ystävällisesti ja toivotti hyvää viikonloppua. Ihana mies!

Päästyäni vihdoin määränpäähän, oli aika etsiä internetissä mainostettu ilmaiskyyti itse keikkapaikalle. Asemalta hyvän matkan päässä oleva konserttipaikka lupaili nettisivuillaan tarjota vieraille ilmaisen bussikyydityksen juna-asemalta teatterille ja takaisin. Lähtöpaikasta tosin ei ollut netissä mitään mainintaa. Muutamalta paikalliselta kyseltyäni löytyi bussin lähtöpaikka, ja jokseenkin heti paikalle päästyäni bussi kaartoikin kulman takaa. Ja millainen bussi! Asemalta areenalle meidät kuljetti aito, keltainen, amerikkalainen koulubussi! Olin ehkä vähän turhankin innoissani siitä, että pääsin aidon koulubussin kyytiin. Kokemus oli suhteellisen autenttinen, kiitos taakseni leiriytyneet, kovaääniset nasaalipuheiset teinitytöt.
Keikkapaikkana toimi osittain katettu amfiteatteri Jerseyn metsissä, jossa myöhemmin osoittautui olevan ihan mielettömän hyvä äänentoisto. Näin ainakin mun korvaan, vaikken hirveesti tommosista teknisistä jutuista nyt ymmärräkään.

Onnekseni mulla kävi tuuri, ja pääsin paikalle ennen kuin Paramore ehti nousta lauteille. Yhtyeen ensimmäiset tahdit soitettiinkin juuri kun minä pääsin astumaan nurmelle.
Näin bändin livenä kerran Provinssirockissa, ja sen jälkeen hinku nähdä uudestaan on ollut kova. Eikä meininki lavalla pettänyt lainkaan. Tarjoiltiin uutta ja vanhaa, sekä vieläkin uudempaa, syksyllä julkaistavalta levyltä.

Varsin mellevä ylläri oli nurmirinteen koostumus. En ollut lainkaan ajatellut että myrskyjen rankkasateet tosiaan tekisivät moisesta alustasta varsin hurmaavaa mutavelliä. Aromit olivatkin sateisista Ruis- ja Ankkarockista tutut löyhkä ja lemu. Puhumattakaan siitä, että alamäki oli liejuisen koostumuksensa ansiosta varsin liukas! Rajoitti hieman jamittelua, kun suurempi pomppiminen ja loikkiminen piti jättää välistä, mikäli ei mielinyt lentää selälleen mutavellin joukkoon. Sikäli kuitenkin kävi tuuri, että sade loppui juuri ennen bussin saapumista keikkapaikalle, ja koko iltana ei oikeastaan vettä ripotellutkaan, massiivisesta salamoinnista huolimatta. Sen sijaan taivas oli mielettömän kaunis, eikä ihan heti näistä kuvista arvaisi että jatkuvalla syötöllä pilvien sekaan kapusi isoimpia salamia mitä olen koskaan nähnyt.En saanut itse videota siitä salamoinnista, mutta löysin YouTubesta yhden josta voi katsoa mitä tarkoitan. En ole ennen nähnyt salamaa joka alkaa yhdestä kohtaa ja sitten jatkuu aaltomaisesti läpi taivaan, mutta eilen illalla niitä matkusti pään yli jatkuvasti. Tässä videossa sellainen salama näkyy kohdassa 0:58. Käykää katsomassa!

Se siitä sääraporista. Paramoren jälkeen lavalle kapusi sitten illan pääesiintyjä No Doubt. Eikä kyllä jättänyt kylmäksi! Yhtye nousi meikäläisellä kyllä livebändien asteikolla ihan kärkeen, yksi parhaista, ellei jopa paras livebändi minkä olen nähnyt! Nurmipaikathan olivat lavasta kauimmaisena, mutta kiitos alamäen ja mun superkameran, sain jopa muutaman siedettävän kuvan aikaiseksi.

Mun uusi lemppari"hahmo" No Doubtista:
Perkussionisti/torvitaituri/jamittelijamies!

Järkyttävän hyvissä fiiliksissä jammailin keikan jälkeen kohti koulubussia. Ja olin kyytimuodostani yhä edelleen aivan laittoman innoissani. Tulipa poistuttua koulubussin hätäuloskäynnistäkin, kun malttamattomat kanssamatkustajani eivät jaksaneet (no ne meinasi myöhästyä junasta) odottaa bussin tyhjentymistä vaan avasivat perässä olleen takaoven. Mitä he edellä, minä perässä. Tietenkin.

Juna-asemalla alkoikin sitten reissun hassunhauska osuus. Nimittäin kello 23:33 aikataulutettua junaa ei ollut vielä puoliltaöinkään saapunut. Niin ikään puoliltaöin aikataulutettu juna loisti poissaolollaan. Asemalla oli kasa nälkäisiä, janoisia ja väsyneitä konserttivieraita, eikä junaa mailla halmeilla. Joskus hieman ennen yhtä asemaa lähestyi juna. Ja se suhautti täyttä vauhtia ohi! Mitä hittoa?! Sama toistui noin viisi minuuttia myöhemmin. Allekirjoittaneen vika juna vaihtoasemalta kotiin lähti viisi yli yksi yöllä. Juna keikkapaikan asemalle saapui noin varttia yli yksi, lähes kaksi tuntia myöhässä! Hellurei ja hyvää yötä. Väsyneenä sitten ei auttanut muu kuin matkustaa New Yorkiin asti. Ainakin "kaupunki joka ei koskaan nuku" tarjoaisi mahdollisuuden ruokailuun.

Kahden aikaan saavuin sitten vihdoin Isoon Omenaan ja laahustin ensimmäiseen avoimeen ruokapaikkaan (edellisestä ruokailusta noin 13 tuntia, alkoi tuntua vatsassa). Kun oli jumittanut kaksi tuntia keskellä ei mitään juna-asemalla, tuttu New York tuntui kummallisen ystävälliseltä ja turvalliselta. Onneksi, sillä minun ei sitten auttanut muu kuin odottaa aamun ensimmäistä junaa, joka lähtisi vähän yli kuusi aamulla. Siispä söin, kirjoitin päiväkirjaa, kuuntelin musiikkia. Kun väsymys meinasi aiheuttaa pakkonukahduksen, lähdin tallustamaan juna-aseman korttelista Times Squarelle, ihan vain pysyäkseni hereillä. Kävely virkistikin ja istuin kokiksen kanssa mäkkärissä reilu tunnin (about ainut aukiollut paikka siinä kohtaa). Juttelin kahvilla pysähtyville katukauppiaille ja ihmettelin maailman menoa.

Viiden aikaan lähdin tallustamaan takaisin juna-asemalle. Kuuntelin musiikkia ja ihastelin vaalenevaa taivasta. Empire State Building näytti kauniilta kun aamun ensimmäiset auringonsäteet valaisivat sen huippua. Kiireinen kaupunki hiljenee lauantaisin aamuviideltä, ja kadut olivat ihanan tyhjiä. Sai ihan rauhassa fiilistellä aamun aikaisia tunteja ja suorastaan harmitti että olin niin väsynyt, enkä voinut jäädä nauttimaan aurinkoisesta aamusta. Matkaajan oli kuitenkin aika suunnata kohti omaa vuodetta.Auringonpaisteesta sukelsin omaan sänkyyn puoli kahdeksalta aamulla. Onneksi oli niin tappohyvä keikka No Doubtilta, ettei näin jälkikäteen ota tuo junasählinki edes päähän. Tämä päivä menee varmaan aika lailla nukkuessa, huomenna pitää päästä levyostoksille shoppailemaan No Doubtin myöhemmätkin levyt. Mulla on vaan se ensimmäinen.

Loppuun vielä pari videopätkää No Doubtin setistä:

Kesälomahuumaa

Näinhän se sitten saapui kesä tänne jenkkeihinkin! Meikäläinen on vielä sen verran kakara, että kesä alkaa aina virallisesti koulujen kesälomista (vrt. fiksut ja kypsät, jotka laskee sen lämpötiloista tai esim. golf-kauden alkamisesta). Jos ei ole omaa koulua ja koulun lomaa, niin sitten kysytään kaverilta milloin koulut virallisesti sulkee ovensa villin ja vapaan kesäriehan ajaksi.

Tämän viikon torstaina juhlistivat meidän lapset viimeistä koulupäivää ja nyt alkaa hulabaloo aina syyskuulle asti. Kamalaa. Ihanaa. Ihanan kamalaa ja kamalan ihanaa. Kyseinen lomailu kun meinaa Au Pairille lisää töitä, kun kuuden tunnin koulupäivät vaihtuvat parin tunnin leiripäiviin ja vapaa-aikaa tulee lisää about NÄIN paljon. Toisaalta, jos säät pysyvät edes pääosin aurinkoisina, lisääntynyt aika mahdollistaa päiväretkiä eväiden kanssa läheisille ulkoilualueille, pidempiä puistoreissuja ja sen sellaista kivaa.

Tämä viikko meni oikeastaan mukavissa merkeissä. Lapsilla oli maanantaita lukuunottamatta vain puolikkaat koulupäivät ja aikaa riekkumiseen oli enemmän. Päästiin nauttimaan ajoittaisista sateen taukoamisista ulos ja takapihalla elvytettiin jos jonkinmoisia ulkoleikkejä. Allekirjoittanut sai juosta nurmella selkä hiessä palloa karkuun sekä pallon perässä, pelistä riippuen.

Torstaina vanhempi poika sai sitten virallisesti päätökseen ensimmäisen vuotensa yläasteella (täällä 6. luokka). Ei mennyt vaihdos uuteen kouluun ja systeemiin meillä ihan mutkitta, mutta vaikeuksien kautta voittoon, viime kuukausien palaute on ollut positiivista ja muutos parempaan on jäänyt myös opettajien kirjoihin. Nuorempi taasen päätti kolmannen luokan, ja herkkis-Au-Pair meinasi vähän kyynelehtiä koulun pihassa kun saattoi natiaisen vikaa kertaa kolmosluokalle. Ensi vuonna se aloittaa toiseksi viimeisen ala-astevuotensa ja on jo niin iso.

Siinä torstaina koululta lähtiessäni tajusin että mikäli en olisi jatkanut puolella vuodella, lopettaisin työt ihan parin päivän päästä. Se tuntui todella hurjalta. Nyt olen vaan iloinen että pääsen vielä näkemään miten nelos- ja seiskaluokka lähtevät lapsilla käyntiin syksyllä.

Kesäloman työntäyteisestä aikataulusta huolimatta koitan ehtiä päivittelemään, joskin tää mun päivitystiheys nyt muutenkin on mitä on niin ei pidä lynkata jos vähän... öh... tulee sillä tavalla harvanpuoleisesti...

Satu meni saunaan

Juhannus se sitten tuli ja meni. Helsingin Sanomat uutisoi taas muutamasta vakiohukkumisesta, joskin tilastokäyrät taisivat taas jäädä vailla ylämäkeä, kiitos hyisen juhannuskelin. Täällä paikalliset eivät tietenkään moista keskikesän juhlaa edes tunne, siispä perinteiden vaaliminen jäi kertakaikkisesti meidän ulkomaanelävien harteille. Toivottavasti suoriuduttiin edes tyydyttävästi!

Perjantai-illan vietin rauhallisissa merkeissä Emmin kanssa kaffittelemassa. Jauhettiin sontaa ja puhuttiin pehmosia. Sain myös illalla eräältä ruotsalaiselta Au Pairilta tekstiviestin, jossa hän kutsui minut New Yorkissa järjestettyihin ruotsalaisten Juhannuskekkereihin. Viesti tuli kuitenkin sen verran myöhään, että en vaivautunut enää muuttamaan suunnitelmiani ja lähtemään junalla keskustaan. Edes luvattu Avoin Baari (Nyt oli suora käännös käsitteestä Open Bar, onko sille suomeksi joku toinen sana? Tarkoitetaan siis että laskut menee järjestäjän piikkiin.) ei saanut meikäläistä liikkeelle. Emmi on selkeesti äärimmäisen hyvää seuraa kun en sitä vaihtanut pois!

Lauantaina suuntasin sitten puoleltapäivin ensin syömään kahden kansainvälisen toverin kanssa. Lounastoverini edustivat Uutta Seelantia ja Slovakiaa. Kävimme nautiskelemassa kreikkalaisia herkkuja, ennen kuin suuntasimme aluevalvojamme luo kuukausittaiseen tapaamiseen. Alunperin suunnitelmissa oli allasbileet aluevalvojamme takapihalla, mutta valitettavasti jatkuvaksi toveriksi jäänyt sade kirjaimellisesti vesitti nämä suunnitelmat, ja tyydyimme lyhennettyyn juoruamiskokoukseen aluevalvojan keittiössä.

Tapaamisen jälkeen nokka osoitti kohti juna-asemaa ja pohjoista. Määränpäänä oli Au Pair -toveri Eveliinan koti New Yorkin osavaltiossa, Manhattanilta reilu puoli tuntia pohjoiseen. Suurlähettiläälle työskentelevä Eve lupasi lämmittää oikean saunan ja allekirjoittanut hyppi onnesta jo monta päivää etukäteen! Perille päästyämme pääsimme pällistelemään aivan taivaallisen ihanaa taloa, jonka tunnelma ei kuvista oikein välity, mutta tässä kuitenkin otoksia:

Ruokasalissa oli ihanat pikkuikkunat päätyseinässä.

Yksi talon ehdottomasti siisteimpiä huoneita oli kellarin salabaari, joka rakennettiin kieltolain aikaan (1919–1933). Siellä sitä on sitten maan alla kestitty USA:han saapuneita suomalaisvieraita. Pikkukoppero oli aivan ihana vanhoine kaappeineen, seinäpapereineen ja pesualtaineen.

Seinäpaperi koostui monista yksityiskohtaisista kuvista.

Ilta taittui ruokailun, hyvän seuran, seurajuomien sekä alussa mainostetun saunomisen merkeissä. Nippelitietona muuten kerrottakoon, että samaisessa löylyhuoneessa on varpaitaan lämmittänyt aikoinaan mm. itse Presidentti Kekkonen!
Nyt on saunottu taas niin että kyllä kelepaa! Saunankiuas sihisi tuntitolkulla, kun nämä neljä suomalaisneitiä eivät malttaneet lopettaa, vaan aina päätyivät takaisin lauteille pienten hengähdystaukojen jälkeen.

Hetken ihmettelyn jälkeen muuten uskaltautuivat seurueen amerikkalaistoveritkin lauteille. Ja voivoi olisipa ollut kamera! Ilmeet olivat näkemisen arvoiset kun allekirjoittanut ensimmäisen kerran heitti kolmatta kuupallista vettä kiukaalle. Eivät olleet paikalliset nuoret ilmeisesti ennen suomalaisella tyylillä saunoneetkaan!

Mutta siis kiitos Eveliinan vieraanvaraisuuden, saatiin täälläkin vietettyä kelpo juhannus. Vain vihta ja järvi puuttui!

Arkea ja aikuisviihdettä

Viime viikonloppu vietettiin hyvässä seurassa ja.. no... kulttuurin parissa. Mikäli aikuisviihdeyliannostusta nyt kulttuurin harrastamiseksi tahtoo sanoa.

Perjantaina vietettiin Hannan kanssa ihan vaan rauhaisaa koti-iltaa elokuvan parissa, kun neiti ajeli tänne kaffittelemaan ja leffaa katsomaan. Korkattiin siinä samalla Turkinpippuripussi, kun tuli salmiakinhimo (kiiiiitos kotipuoleen ^_^).

Lauantaina oli sitten vuorossa tätä korkeakulttuuria, aka Museum of Sex, eli seksimuseo New Yorkissa.Osa näyttelystä oli ihan mielenkiintoista settiä. Suurta kauhistusta allekirjoittaneessa aiheuttivat mm. gynekologin välineet ajalta kivi, jonka nähtyäni voin vain kiittää vanhempiani että synnyin vasta kahdeksankymmentäluvun lopulla. Sen sijaan näyttelyhuone, joka käsitteli seksiä filmiteollisuudessa ja pornoelokuvia, alkoi loppupäässä jo puuduttaa. Vähempikin videokuvamäärä asian havainnollistamiseksi olisi ehkä riittänyt. Kuinka paljon sitä samaa huttua oikeasti VOI jaksaa katsoa, ja analysoida niistä sitten niitä vuosikymmenten välisiä eroja?

Museon ikkunassa seisseessä kyltissä
muistutettiin kävijöitä soveliaasta käyttäytymisestä.

Oli kuitenkin ihan hauska reissu, ja onpa nyt tullut käytyä! Museokierroksen jälkeen suunnattiin kaveriporukassa parille olusille vakkarikuppilaan. Pitihän tätä kultturellia annosta nyt päästä vielä puimaan huurteisten äärelle!

Sunnuntain vietin rauhaisasti kotona. Ikuisuuden kestänyt sade taukosi koko sunnuntai-iltapäiväksi, ja sitä pääsi taas vihdoin ulos! Tallustelinkin sitten musiikkia kuunnellen siellä täällä pitkin naapurikyliä, kävin kahvilla ja tallustelin vähän lisää. Saldona oli rakot jaloissa sandaaleista (tartten uudet sandaalit, molemmat parit hankaa nykyään) , mustat jalkapohjat loppumatkan paljain varpain kävelystä ja paljon hyvää mieltä raittiista ilmasta!

Säästä kannattikin sunnuntaina nauttia, sillä sen jälkeen on taas sateettomat päivät olleet hakusassa. Mietinkin täällä että miten on MAHDOLLISTA sataa näin paljon? Esimerkkinä tämä päivä: Aamuseitsemältä tihkusade muuttui kaatosateeksi, ja siitä lähtien vettä on tullut jotakuinkin kaatamalla koko pitkän päivän (kello tulee nyt kohta puoli kuusi). Aivan mahdotonta! Ja mikäli säätiedotuksia on uskominen niin samalla kaavalla mennään myös viikonloppu. Toivottavasti siellä Suomessa on paremmat Juhannussäät!

Viikko on taas mennyt varsin tuttuun malliin. Nuoremman kanssa on painittu matematiikan kanssa, kun suurien lukujen kertolaskut tuottavat ongelmia. Maanantai ja tiistai olivatkin kiukkuisia kun yritin hänelle kovasti selittää ja opettaa laskuja, mutta ei mennyt päähän sitten millään, ja herrahan hermostui vallan kun alkoi turhauttaa. Keskiviikkona valmistauduin taas kärsivälliseen opetustuokioon, mutta parin laskun jälkeen ipana mennä huiski jopa sanalliset tehtävät ilman ongelmia! Hemmetti mikä nero! Niin se vaan ne sitten oppi, ja Au Pair toljotti vieressä monttu auki että missä välissä se yhtäkkiä oivalsikin asian! Ihan ällistyttäviä nuo pikkuihmiset toisinaan.

Huomenna vielä ilmeisesti sateinen perjantai, ja sitten onkin aika kirmata taas viikonlopun viettoon. Kaikkea kivaa on niillekin päiville suunnitteilla, mutta kerronpa vasta sitten jälkikäteen kuvien kera.

Mahtavaa Juhannusviikonloppua kaikille. Saunokaa, grillailkaa ja uikaa hyisessä järvivedessä!

Plussia ja miinuksia

Nuoremmalle plussa otsaan aivan käsittämättömän moitteettomasta käytöksestä tänään. Se on olevinaan joku satukirjan mallilapsi kun tekee asioita itsenäisesti, korjaa jälkiään ilman että tarvitsee huomauttaa eikä kitise vastaan asioista (kuten suihkussa käymisestä) joista se normaalisti huutaa. Papukaijamerkki!

Vanhemmalle miinus takamukseen ärsyttävästä vastaanväittämisestä. Alkaa vissiin sitten se teini-ikä pukata 12-vuotiaalla päälle kun pitää joka asiassa vänkätä vastaan. Mulla tulee savua korvista ja mietin kuinka väärin ois lukita se vintille ja jättää sinne...

Että tämmöstä tänään! Illalla tyttöporukalla kaffittelemaan. Mestoille pitäisi tulla uusia tulokkaitakin, jännää!

Paluu arkeen

Isoveljen vierailun jälkeen oli taas aika palata arkirutiineihin. Sikäli pehmeä lasku, että Coldplay-keikan jälkeen töitä oli jäljellä enää keskiviikon ilta ja torstai sekä perjantai. Viikonloppu tulikin nopeaa vauhtia ja se vietettiin... no... laiskotellen. Perjantaina oli Pian läksiäis/synttärikaboom! joten suuntana oli töiden jälkeen New York New York. Itselläni ilta jäi vähän lyhyeksi kun piti vielä päästä viimeisellä junalla kotio, mutta pääasiahan on että pääsi vielä Pialle sanomaan heipat ennen kuin neiti suuntasi Australian kautta Suomeen (kuuli juuri päässeensä sinne opiskelemaan!). Eiköhän me Suomen päässä sitten nähdä taas, kun meikäläinenkin sinne asti selviää. Pia kuitenkin on siellä nyt koulussa seuraavat neljä vuotta.

Lauantaina sitten nukuin piiitkään ja sen jälkeen kävin ostamassa TrueBloodin ykköstuotantokauden DVD:n. Viihdykkeen ja eväiden kera suuntasin Emmin sohvalle suorittamaan TrueBlood -maratonia ja saatiinkin lauantain aikana katsottua yli puolet koko tuotantokaudesta. (Nörtit!)

Sunnuntaina osoitti nokka taas kohti Isoa Omenaa, kun lähdettiin nauttimaan aurinkoisesta päivästä Central Parkiin. Keskustassa treffattiin Connecticutin asukit Nadja ja Janine, haettiin kaupasta evästä ja tehtiin piknik-retki Boathousen liepeille. Päivä kului nopeasti hyvässä seurassa ja illallisen jälkeen oli kaikkien aika suunnata junilleen ja kotio.

Seuraava viikko meni varsin arkisella rutiinilla. Maanantaina tosin vanhempi poika oli kotona kipeänä, mutta tokeni kurkkukivustaan kyllä tiistaihin mennessä. Viikkoon mahtui taas kotiläksyjä, pesistreenejä, tae kwon doa ja teatteria.

Perjantaina suuntasin Connecticutiin Nadjalle, joka vietti viimeistä viikonloppuaan host-perheensä luona. Pian neiti suuntaa sukulaisten kautta takaisin Saksaan, vietettyään viimeiset kaksi vuotta Atlantin tällä puolen. Viikonloppu meni aivan liian nopeasti! Hengattiin vaan, käytiin kahvilla, lounaalla, oluella ja pyörittiin siellä sun täällä.

Kauniit naiset valmistautuvat illan rientoihin...

Ajomatkalla Connecticutiin osui eteeni muuten auto, jonka rekkari näin suomalaiselle kuskille toi huumoria tylsään perjantairuuhkaan.

Viikonlopun ehdottomia kohokohtia oli myös luonnon ihmeet, jota kuvattiin videolle. Tämä laatupätkä on pakko jakaa, ihan vaan jottei kenellekään jäisi epäselväksi kuinka jännittävää elämä Amerikassa onkaan! Siispä loppuun huima lyhytelokuva: Ötökän Elämää.

Coldplay 26.5.

Vielä viimeinen tarina isoveljen vierailusta. Sitten siirrymme taas ah-niin-jännittävän arjen raportointiin.

Kuten jo menin möläyttämäänkin, niin isovelihän oli ostanut liput Coldplayn keikalle ja vei minut sinne synttärilahjaksi. Siispä, kun tiistaina olin vienyt lapset kouluun, hilpaisin New Yorkiin, josta matkamme jatkuisi Philadelphiaan. Itse keikka tulisi olemaan New Jerseyn puolella Camdenissä, mutta koska kyseinen kaupunki on tilastollisesti yksi USA:n vaarallisimmista kaupungeista, päätimme majoittua joen toisella puolen Philadelphiassa.

Päivä oli varsin sateinen, mutta pieni ripottelu ei juurikaan haitannut, varsinkin kun majapaikkamme ei ollut kovinkaan kaukana bussiasemasta (saatika joen yli vievän lautan laiturista). Tylsä, märkä ja kylmä Philadelphia ei juurikaan turistia houkutellut, joten tiukahko aikataulu ei edes harmittanut, vaan pian hostellin löytämisen jälkeen suuntasimme lautalla New Jerseyn puolelle.

Ruokatankkauksen ja pienen hengailun jälkeen tallustettiin sisään areenalle, joka alkoi hiljalleen täyttyä Coldplaytä odottavasta kansasta. Pari lämppäribändiä myöhemmin asteli lavalle illan pääesiintyjä. Aijai!
Coldplay on ehdottomasti aivan huippu livenä! Keikka oli viihdyttävä paitsi musiikillisesti, myös visuaalisesti. Lavalla tapahtui paljon ja esiintyminen ulottui lavan ulkopuolellekin. Yhtyeellä oli yleisön puolella pari lavaa molemmin puolin katsomoa, ja osa kappaleista siirryttiin soittamaan sinne (Chris Martin juos nääääääin läheltä mua!).

Jaan tässä pari videota keikalta, kun niitä tuli otettua useampia. Ensimmäisenä pieni pätkä Yellowta, jonka aikana yleisön joukkoon pudoteltiin katosta paljon keltaisia palloja seilaamaan ihmismeren päällä. Se oli mielettömän kaunista. (Joo, myönnetään, mua alkaa edelleen itkettää joka kerta kun katson tän videon...)


Toisena videona sitten viime kesän iso hittibiisi Viva La Vida, jonka sain kameralle melkein kokonaan, paria ensimmäistä tahtia lukuunottamatta.


Keikan jälkeen yhtye ilahdutti vielä katsojia jakamalla uloskäynnillä kaikille ilmaiseksi uusimman Left Right Left Right Left -livealbuminsa! Sitä pääsi siis illan tunnelmia fiilistelemään levyltä heti kotiinpäästyä. Aika mahtia! Nostan aina hattua ilmaiselle musiikille. Vieläpä ilmaiselle, hyvälle musiikille.

Keikan jälkeen kipitettiin puolijuoksua illan viimeiseen lauttaan joka seilasi konserttikansan joen yli takaisin Philadelphian puolelle.

Seuraavana aamuna hilauduttiin jälleen bussiin ja matkustettiin takaisin tuttuun New Yorkiin. Oli aika sanoa veljelle ja Lauralle heipat, kun he suuntailivat suorittamaan viime hetken tuliaisostoksia ja minä lähdin kohti Jerseytä ja työntäyteistä arkea.