Seuraajaa etsimässä

Viikot vilistää kauheaa vauhtia eteenpäin ja aika Amerikassa alkaa käydä vähiin. Työt olisi tarkoitus lopettaa marras-joulukuun vaihteessa ja sitten suunnaksi otetaan länsirannikon ihmeet. Vuodenvaihteen jälkeen tämä tyttö lähetetäänkin sitten piakkoin kotio. Töiden loppuminen on alkanut viime päivinä konkretisoitua uuden Au Pairin metsästyksen muodossa, kun host-äidin kanssa käymme läpi kandidaatteja hommaan. Olen nyt ollu aktiivisesti mukana seuraajan etsinnässä, ja tuntuukin oudolta ja samalla käsittämättömän jännittävältä olla tällä puolella hakuprosessia. Lueskelen tyttöjen hakemuksia ja eilen perjantaina jopa puhelinhaastattelin kahta tyttöä (Sveitsistä ja Brasiliasta)! Uteliaana sieluna toki pengoin host-äitini internetprofiilista myös oman hakemukseni esiin, ja voi luoja miten hauska oli lukea niitä juttuja mitä sinne oli silloin joskus puolitoista vuotta sitten kirjoittanut! Valokuvasivuista puhumattakaan...

Tuntuu hölmöltä ajatella, että joku kohta tulee tänne minun tilalleni. Tekee nämä minun hommat ja ottaa hoidettavakseen nämä ”minun lapset”.

Uuden tytön metsästämisen lomassa on toki täytynyt myös hoitaa ihan normaalit arkihommatkin. Nyt koulujen alettua vaihtelua päivissä on suhteellisen vähän, kun viikot toistaa samaa rutiinia. Epämukavan vaihteluannoksen viime viikkoon toi nuoremman pojan sairastuminen, kun herra oli kotona kuumeessa kaksi päivää. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun se meinasi sitä että allekirjoittanutkin oli jumissa neljän seinän sisällä, niin meinasi vähän mökkihöperyys iskeä. Olin niin tavattoman kiitollinen kun vihdoin perjantaina poika meni kouluun ja minulla oli mahdollisuus mennä ULOS.

Viikko flunssaisessa talossa ja lauantaina oli ihanaa päästä tuulettumaan. Lähdettiin suomalaisella porukalla New Yorkiin katsomaan Stand Up -komiikkaa, sille samaiselle klubille jossa oltiin Saijan synttäreitä juhlistamassa. Ilta oli varsin onnistunut ja vatsan kipeytyminen runsaasta nauramisesta oli taattu. Nauruannoksen jälkeen kävimme vielä muutamalla lasillisella kantakuppilassa Villagessa, ennen kuin suuntasimme kukin kotio nukkumaan.

Tämä viikko onkin sitten ollut Amerikan-siskoni Emmin viimeinen, ja sen kunniaksi olemme kaverin kanssa mm. pilailleet Emmin kustannuksella (josta saimme sitten kyllä maksaa kun Emmi kosti alta aikayksikön) ja torstaina oma host-äitini tahtoi pitää Emmille läksijäis-grillailut joten nautittiin hyvästä ruuasta, seurasta ja herkullisesta kakusta perheporukalla. Olin kauhean kiitollinen host-äidilleni moisesta huomionosoituksesta, se on välillä kyllä ihan maailman paras.

Tämä viikonloppu on lähtenyt käyntiin railakkaasti. Eilen perjantaina mentiin pienellä kaveriporukalla istumaan iltaa New Yorkiin ja oli kyllä hauskaa! Nyt istun tatuointiliikkeessä ja ihmettelen kun kaverin käteen tehdään iiiiiisoa tatuointia. Väkisinkin alkaa itsekin suunnitella oman ensimmäisen tatskan paikkaa. Illalla suuntana taas New York, kun lähdetään tyttöporukalla syömään ja nautiskelemaan syksyisestä Manhattanista.

Maanantaina alkaa meikäläisen viikon loma kun iskä tulee Suomesta pällistelemään New Yorkia ja mestoja missä tytär on viimeiset 15 kuukautta luuhannut. Kivaaaa!

Varaäiti, tarjoilija, ikkunanpesijä, kuski

Työntäyteiset pari päivää takana ja viikonloppu tuntuu taas aivan taivaalliselta hengähdystauolta, ennen ensi viikon koulukimaraa.

Meidän naapurin vanha herra kertoi minulle viime viikonloppuna, että hänen pitkään sairastellut vaimonsa menehtyi. Tällä viikolla oli sitten hautajaisia ja tarjouduin avuksi, mikäli ylimääräistä käsiparia ja terveitä jalkoja kaivattaisiin. Niiltä pohjilta, hipsin keskiviikkona naapuriin vietyäni lapset kouluun aamulla. Päivä kului ikkunoita pesten ja talon ulkopuolta siistien, illalla toisaalla pidettävän ruumiinvalvojaisten jälkeen kun olisi vieraita tulossa kahvittelemaan. Oli mukavaa tuntea itsensä hyödylliseksi, ja saatiinkin talo aika mukavaan kuntoon iltaa varten.

Kolmen hujakoilla hain lapset koulusta, ja läpi käytäviä papereita sun muita riitti ihan kiitettävästi, kun kyseessä oli vuoden ensimmäinen täysipitkä koulupäivä. Iltapäivä menikin koulujuttuja tehdessä ja nuorimmaisen hammaslääkärikäynnin parissa. Illalla oli sitten naapurin ruumiinvalvojaisten (kamala sana suomeksi!!) vuoro.

Mun host-perhe on ollut läheisissä väleissä naapureiden kanssa, joten toki mekin menimme kunnioittamaan Ingen muistoa. Host-äidin työmatkan vuoksi minä ajoin pojat hautajaistalolle (mikäköhän se ois suomeksi... Funeral Home...) ja tapasin host-isän siellä. Mentiin kaikki yhdessä sisään ja minä näin elämäni ensimmäistä kertaa kuolleen ihmisen. Tuntui aika hurjalta. Liikaa leffoja katsoneena tietekin odotin koko ajan että silmät rävähtää auki tai että hän purskahtaa nauruun. Kumpaakaan ei tapahtunut.

Lyhyen visiitin jälkeen host-isä lähti poikien kanssa omille teilleen, minä menin naapuriin laittamaan paikkoja valmiiksi valvojaisten jälkeisiä kahvitteluja varten. Sainkin kaikki kivasti esille ja kahvit keitettyä ennen kuin vieraat saapuivat. Illan vietin autellen tarjoilujen kanssa parhaan taitoni mukaan. Myöhäänhän se toki meni, ja puolenyön jälkeen vasta hilauduin nurmen yli kotiin nukkumaan.

Torstaina taas aamulla lapset kouluun, ja parin ekstra-teeannoksen jälkeen hipsin taas naapuriin. Tällä kertaa vuorossa olisivat itse hautajaiset. Tulin paikalle juuri kun talon väki oli lähdössä hautajaisseremonioihin. Laitoin paikkoja kuntoon heidän ollessa poissa, ja päästin pitopalvelun mukavan naisen sisään. Auttelin sitten pitopalvelun ihmistä ja vieraiden tullessa paikalle ehdin hetken siinä olla ylimääräisenä käsiparina, kunnes oli aika lähteä hakemaan lapsia koulusta.

Torstai oli pitkä päivä. Haettuani lapset koulusta teimme läksyt, sitten oli harrastusten vuoro, jonka jälkeen kaikki isovanhemmat tulivat ruokalastillisen kera meille illalliselle. Koska host-äitini oli Californiassa ja host-isäni työskenteli myöhään, oli minun roolini olla talon emäntä ja kattaa pöydät ja pitää vieraista huolta. Illallinen meni kuitenkin kivasti (kaikki isovanhemmat on niin ihania tässä perheessä!) ja kahvittelujen jälkeen sulavasti sain vieraat kahdeksan aikaan ulos talosta.

Pienen hengailun jälkeen oli aika laittaa penskat nukkumaan, jonka jälkeen soitin host-isälle ja pyysin häntä herättämään minut vierashuoneesta kun tulisi kotiin. (Vierashuoneessa siksi että se on lähempänä poikien huoneita, jos he tarvitsisivat aikuista yöllä.) Yhdentoista aikoihin pitkän päivän puurtaja tulikin kotiin ja minä siirryin omaan sänkyyn nukkumaan. Tuntui kyllä vähän hassulta olla koko päivän se aikuinen noiden lasten rutiineissa. Minä aamulla herätin heidät kouluun, laitoin aamupalan, kuskasin sinne ja tänne, tarjoilin illallisen ja lopulta laitoin nukkumaan.

Perjantai meni jokseenkin koomaillessa. Kauhea väsymys päällänsä parista edellisestä päivästä, mutta onneksi pyykkäily sun muu pakotti muutenkin pysymään kotona (vesisateesta puhumattakaan). Host-äiti saapui kotio työmatkalta joskus kuuden aikaan, ja minä lähdin kavereiden kanssa elokuviin. Oli niin ihanaa päästä ulos kavereiden kanssa, pääsi hieman rentoutumaan!

Tänään olen ollut Au Pair -tapaamisessa, jossa ennakoivan ahdistuksen sijaan olikin ihan mukavaa. Pari kivaa uutta tyttöä oli tullut paikalle ja yhden ruotsalaisen neidin kanssa sovittiinkin että ensi viikolla mennään johonkin kun lapset ovat hänelläkin päivät koulussa. Myös yksi brasilialainen Suomi-Musiikki -fani oli paikalla (joka viritteli pitkän keskustelun HIMistä ja Nightwishistä mun kanssa), jonka kanssa täytyy jotain ohjelmaa vaikkapa sopia.

Ilta vielä vähän auki, yhtenä vaihtoehtona on minigolf, joka ois kyllä huisin hauskaa ja varmasti koomista. Edellisestä kerrasta on jokunen vuosi...

Kesäloman loppua

Vinkeän casino-viikonlopun jälkeen luulin jo arjen koittavan, mutta kas kas, host-isäni ilmoitti sunnuntai-iltana vievänsä lapset viikon reissulle, alkaen maanantai-iltapäivänä. Kiitos ennakkovaroituksesta! No jaa, ei pidä valittaa, sain sentään ylimääräisen viikon vapaan.

Maanantaina siis pakkasin lapset valmiiksi autoon ja puolenpäivän jälkeen lähtivät talon miehet kohti rannikkoa.

Oma viikkoni meni pikkuasioita hoidellen. Piti muutamia perheen asioita hoitaa, ja sain vihdoin hankittua uuden läppärin, vanhan kiukuttelevan tilalle (Kiitos äippä ja iskä!). Nyt kelpaa uudella laitteella taas päivitellä blogia, eiks niin?

Parina päivänä tuli myös oltua sosiaalinen. Pidettiin pari leffailtaa (kiitos ihanalle host-äidilleni, jolle oli ihan ok että tuli kavereita tänne kattomaan elokuvaa) ja perjantaina käytiin vähän juhlimassa Hannan yhden Au Pair -kaverin kotona. Se asuukin semmosessa valtavassa lukaalissa että huhhuh! Hetken oli monttu auki tällä tytöllä kun oltiin päästy talokierros loppuun. Kaksi kunnon keittiötä (aupparilla ihan omansa alakerrassa), iso uima-allas, poreallas, biljardipöytä ja kaikkea muuta pientä kivaa. Voi kiesus! Älyttömältä kuulostaa vielä sekin että kyseisen perheen host-vanhemmat on kuulemma todella mukavia! Sillä neidillä on kultakaivos. Aika usein nimittäin kuulee että monet perheet on lopulta superärsyttäviä yms. Itsellänikin kävi tuuri kun on näin ihana perhe sattunut, vaikka aina välillä pikkuasiat ärsyttävätkin ja päätään joutuu toisinaan hakkaamaan seinään. Mutta niin se varmaan aina menee jos muutat asumaan ventovieraiden kanssa.

Eilen maanantaina oli hei muuten täällä pyhäpäivä! Meikäläinen oli siis vielä sitten senkin vapaalla, ja suuntasin toverini Emmin kanssa Isoon Omenaan moikkaamaan Pennsylvanian rajan tuolle puolen kuukausi takaperin muuttanutta Maijaa. Uusi suomalainen oli varsin mukava tapaus (terkkuja vaan Maijalle jos tänne eksyt!) ja koska päivä oli nätti niin saimme haahuilla rauhassa pitkin New Yorkin katuja. Oli varsin kiva, leppoisa päivä. Täytyy ehdottomasti törmäillä toisen jos kolmannenkin kerran! Toivottavasti ei Emmin kanssa ihan säikäytetty uutta tulokasta, oli vähän huonot yöunet alla ja meno kofeiinihuuruissa sitten sen mukaista...

Tänään tiistaina sitten on Suuri Päivä. Nimittäin... Koulut alkaa! Jee! Tätä on suoraan sanoen vähän odoteltu, että nuo pikkuriiviöt eivät enää olekaan koko päivää kotona. Kjäh. Vaan hurjalta se tuntuu ajatella että ne aloittivat taas uuden luokan ja kaikkea. Niistä tulee niin isoja jo! Host-isä on tänään kotona, koulujen aloittamisen kunniaksi, ja nähtäväksi jääkin että mikä mun rooli tänään on. Lasten pyykkien pesun lisäksi.

Loppuviikosta tullee kiireinen. Host-äiti on työmatkalla Californiassa, ja koska host-isä on usein kovin kiireinen töissä ja tekee pitkää päivää, meinaa se meikäläiseltä enemmän joustoa. Tänään jo sain ennakkovaroituksen että torstaina mua tarvitaan ilmeisesti aika myöhään. Ei siinä mitään, kyllä me selvitään, täytyy kehitellä noille jotain kivaa illallista torstaille ja jos vaikka joku leffa katsottaisiin.

Nyt taitaa olla pyykit valmiita, alkaa olla sen verran hiljasta. Meikäläinen lähtee siis viikkaamaan. Palataan taas linjoille!

Uhkapeluri!

Perjantaina 28.8. otettiin bussi kohti New Jerseyn omaa Las Vegasia, eli Atlantic Cityä! Tekosyynä moiselle humputtelulle käytettiin Hannan syntymäpäiviä, kun neiti täyttää päräytti 21-vuotta, joka tällä puolen Atlantista tarkoittaa täsyi-ikäisyyttä ja alkomahoolin nautiskeluoikeutta.

Bussilla siis sateiseen (lievästi sanottuna...) Atlantic Cityyn ja perille päästyämme pienen Missä Ollaan, Minne Ollaan Menossa -tyyppisen sähläyksen jälkeen taaperrettiin merellisissä olosuhteissa majapaikallemme.

Tässä, ah, ensiluokan majoituspaikassamme otimme sitten iisisti, heitimme märät vaatteet kuivumaan, kiskoimme päällemme illanviettoon sopivammat vetimet ja aloimme harrastaa tyttömäistä laittautumisruljanssia.

Tukan kiharrus se ei ole aina
ihan lasten leikkiä.

Meikkileikkien jälkeen lähdettiin sitten ihmettelemään Casino-maailmaa.

Ensimmäiseksi kohteeksi pääsi suuri Cesar's -casino.

Todellisuudessa me oltiin niin nössöjä että
mieluummin säästettiin raha kun pelattiin...

Ilta päättyi Trumpin Taj Mahaliin, jossa valtavan
kasinon lisäksi viihdyimme yläkerran klubilla.

Vaikka rahat mieluummin menivätkin säästöön, kuin Casinon omistajien taskuun, oli silti kauhean hauskaa päästä näkemään tuollaista tv:stä ja elokuvista tuttua meininkiä. Siellä ne hullut rikkaat nostivat panoksia ja leikkivät muovirahoilla. Hassua meininkiä. Koska itsellä ei ollut miljuunia törsättäväksi, alkoi se casino-meininki aika nopeasti käydä tylsäksi ja päädyimmekin sitten Taj Mahal -casinon yläkerrassa sijainneeseen yökerhoon viettämään perinteisempää tyttöjen iltaa.

Aamuöisen kämpille kömpimisen jälkeen lauantai valkeni aurinkoisena ja lyhyen rantakatu-hengailun jälkeen suuntailimme bussiasemalle ja taas kohti kotoisaa New Yorkia. Jostain kumman syystä allekirjoittanut kömpi suoraa sänkyyn, kotiinsa Pohjois-Jerseyyn päästyään...

Junaleikki ja retkeilyä

Täytyy nyt ehdottomasti aloittaa viime viikon kertomus eräästä kohokohdasta, joka aiheutti mussa sellaista naurunremakkaa ettei tosikaan.

Kas äitini-viisas on varsin juonikas veijari, ja kun oli aika saada omat vallattomat kakarat päiväunosille, tehtiin se vaikka sitten leikin varjolla. Kyseessä oli leikki nimeltä Makuuvaunu. Säännöt ovat seuraavat:

Osanottajat käyvät makuulle (mieluiten sängylle) ja sulkevat silmänsä. Puhuminen on kiellettyä. Leikkijät kuvittelevat olevansa junan makuuvaunussa ja se, joka ensimmäisenä avaa sanaisen arkkunsa, taikka silmänsä, häviää leikin.

Kas eräänä päivänä tässä viikko takaperin, tämä Au Pair oli kovasti väsynyt ja niinpä vitsinä heitin keittiössä nuoremmalle pojalle että haluutko hei leikkiä tämmöstä hauskaa junaleikkiä. Selitin jannulle säännöt, ja kerta kaikkiaan! Tämä 9-vuotias ei ollenkaan tajunnut leikin jippoa! Hykertelin itsekseni ja kutsuin 12-vuotiaan paikalle. Selitin hänelle säännöt odottaen naurun remakkaa, mutta mitä sainkaan? "Joo! Leikitään tota!" Tässä vaiheessa en ollut enää uskoa korviani. Kumpikaan penskoista ei ollenkaan oivaltaneet juonta, ja ottivat vitsin ihan tosissaan. Niinpä he sitten menivät leikkihuoneeseen, kokosivat tyynyistä lattialle pedin ja siellähän me sitten maattiin silmät, suut kiinni. (Tähän väliin voitte kuvitella räkäistä naurua.) Uskomatonta mutta totta. Tätä täytyy alkaa pelaamaan noiden kanssa useamminkin, jos se kerta näin helppoa on!

Keskiviikkona olin sitten suunnitellut oikein ohjelmaa, kun pojilla ei ollut mitään menoa ja kelikin oli nätti. Lähdimme läheiselle ulkoilualueelle retkeilemään! Aamulla syötiin hyvä aamiainen ja pakkailin reppuun meille lounaseväät ja paljon vesipulloja ja sitten lähdettiin. Pojatkin pienen aamukankeuden jälkeen innostuivat aivan hurjasti, ja olivat täynnä seikkailumieltä kun lähdettiin polulle tallaamaan.

Eräältä polulta löyty vanhan suuren

kartanon komeita raunioita. Jännää!

Hetken kävelyn jälkeen löydettiin kiva polku joka kiipesi ylös rinnettä (itse asiassa juurikin tuota kyseistä kuvassa näkyvää rinnettä ylös) ja sinnehän me lähdimme sitten kapuamaan. Ja onneksi lähdimme, ja sinnikkäästi jatkoimme ylös kuumuudesta huolimatta, sillä hetken kiipeämisen jälkeen päädyimme kalliolle jolta yhtäkkiä näki maisemia ja koko porukalla salpautui henki.

Noissa maisemissa kyllä kelpasi syödä lounasta ja nautiskella näkymistä. Päästiin myös ihmettelemään isojen lintujen lentoa, kun kolme - neljä haukkaa liiteli vähän matkan päässä. Yksi niistä kävi jopa niin läheltä kaartamassa että meikäläistä meinasi alkaa ihan hirvittää. En ole koskaan elämässäni nähnyt haukkaa niin läheltä! Hui.

Lounastelun jälkeen lähdimme polkua takaisin alaspäin ja luovimme pikkuhiljaa autolle. Matkalla pojat tekivät mut niin ylpeiksi ettei tosikaan. Nuorempi bongasi polulta tyhjän vesipullon, noukki sen ylös ja vei kotio kierrätysroskikseen asti! Pullon löytymisen jälkeen hän paasasi noin 20 minuuttia luonnonsuojelusta, roskaamisen typeryydestä ja ihmisten ajattelemattomuudesta. Olin niin ylpeä että olisin voinut haljeta!