Viimeistä viedään

Huomenna torstaina 24.12. on sitten tämän tytön Au Pair -uran viimeinen työpäivä. Ei meinaa mahtua päähän, ei sitten millään. Huomisen jälkeen täällä arki jatkuu ilman minua. Miten se muka on mahdollista? Miten jokin, jota minä tunnun pyörittävän, voi pyöriä samalla tavalla kun minä en enää ole paikalla?

Tunnelmat vaihtuu joka toinen minuutti. Sisällä myllertää sellainen sekamelska etten enää edes yritä pysyä perässä. Tänään aiemmin olin aivan täysillä lähdössä kotiin kohti uusia haasteita (koulutus, oma koti, uusi elämä) kunnes auton radiossa äsken soi Empire State Of Mind, jonka puolivälissä taas jo sitten itkeä tihrustin ja koitin nähdä tien kyynelten läpi. Tunnerikasta on tämä elämä täällä!

Tunnerikasta tuntuu myös olevan perheen nuorimmaisella, jolle alkaa pikkuhiljaa ilmeisesti todella valjeta että olen lähdössä. Poika on ollut yksi murheenkryyni, ruikuttava pieni raasu nyt maanantaista asti. Pikkunen on vaan valittanut kuinka on koko ajan väsy ja sitten sillä on kiukku päällä. Host-äiti otti asian eilen puheeksi, että taitaa nassikka oireilla mun lähtöä nyt sitten vähän enemmän. Voi sitä pientä <3 Käy sitä vaan surku, kun se on niin ihana pikkumies. Ei saa olla surkuinen näin joulun alla! Vanhempi osaa ottaa muutoksen jo paremmin, tai ainakin se piilottaa sitten suurimmat töyssynsä jos niitä jossain pinnan alla on.

Täällä jatkuu meno kohti joulua, ja kiitollisena odotetaan tuota lasten ilonpäivää, joka toivottavasti vie mökötykset ja surut pois tullessaan.

7.7.08 Flying away

Matka alkoi aamulla kuuden jälkeen kun roudasin kapsäkkini autoon. Viimeiset kaksitoista tuntia oli ollut enemmän ja vähemmän taistelua paniikkikohtausta vastaan. Olin aivan varma että hetkenä minä hyvänsä menetän kontrollin ja hyperventiloin itseni pyörryksiin, mutta kas vain näin päässyt käymään edes autossa, vaikka isoveljen puhelun aikana ja hetki sen jälkeen oli hieman turhan lähellä.

Lentokentällä oli joukko erinäisiä otuksia varmistamassa että akka nyt ihan tosissaan häipyy eikä ole heitä kiusaamassa hetkeen. Mukana oli myös pikku-Jamie käsveskassa, kurkisteli somasti sieltä hämmentyneenä. Hei heit vielä kavereille ja lähtöselvityksen jälkeen äipällekin.

Turvatarkastusten jälkeen tää teki vielä viimehetken shoppailut: perheelle valkoinen, korkeamallinen Aalto-maljakko, sekä valtavasti salmiakkia ja Fazerin suklaata. Myös rahaa oli tässä vaiheessa hyvä vaihtaa, ja nyt lompakosta löytyy mukava tukku dollareita.

Frankfurtissa löytyi oikea portti suhteellisen helposti. Lento Helsingistä lähti ajoissa joten oli runsaasti aikaa haahuilla, ja hyvin meni! Hetken ehti siinä ihmetellä kunnes alkoi lippujen tarkastaminen. Jostakin valui paikalle aivan älytön kasa muita AuPairCaren mukana matkaavia ja yhtäkkiä meitä olikin pöydän ympärillä aika mukava joukko.

Lento numero kaksi Frankfurtista Newarkiin kesti jotain 8,5 tuntia, mutta meni aivan älyttömän nopeasti. Lueskelin, katoin huonon leffan ja uinahtelin välillä.

Lentokentältä järjestetyllä kyydillä hotellille, täällä pieni info ja nyt väsyttää ihan törkeesti! Kello on 21:33 paikallista aikaa, Suomessa siis puol viis, meinaa sitä että jos lentokoneen hyvin olemattomia uinahteluja ei lasketa ni oon ollu hereillä semmoset 24 tuntia (ja edeltävinä öinä nukkunu tosi vähän ja huonosti, kiitos läksiäisten ja vikan illan sähläämisten). Nyt vois kaivautua nukkumaan tänne valtavaan (siis oikeasti ihan hervottoman kokonen!) jenkkisänkyyn! Huomenna herätys klo 6. Yääääh!

Tähän mennessä opittua:
- lentäminen ei välttämättä ole ihan NIIN kamalaa
- mun uus kamera on aivan ihana
- USA:han tullessa pitää antaa sormenjäljet, antaa niiden ottaa valokuva ja täytellä kaiken maailman kaavakkeita
- järjestön henkilökunta vaikuttaa aivan ihanilta
- Nycin vesijohtovettä voi juoda, mutta se maistuu aika pahalta (kotivesijano!)

Ikkunasta näkyy vähän Manhattania ja sitten markkinoiden tivoli, joka välkkyy kaikissa valoissa. Voipi olla että sinne mennään keskiviikkona vähän hurvittelemaan! Huomenna vuorossa Manhattan-turisteilua heti kun on pakollisesta luentomössöstä selvitty.