Mieli paranemaan pain

No niin, voisin kirjoittaa vahan vahemman negatiivisen tekstin talla kertaa. Tahan ihan alkuun kerrottakoon etta omassa tietokoneessani on virus valloillaan niin, etten pysty silla nettiin menemaan, joten nyt on paivitettava perheen koneelta, siksi puuttuu kaikki veikeat pisteet aan ja oon ylapuolelta.

Alkuviikko se menna hujahti viela vahan moksotellessa. Tiistaina tuli ihan itku autossa matkalla treeneihin kun soittimesta tuli arvonnalla Maija Vilkkumaata, ja meinasi tama tytto kaantaa auton ympari ja hautautua petiin. Ajelin kuitenkin sitten treeneihin asti, ja hyva etta ajelin koska siella tuli ihan hirmuisesti parempi mieli. Muuten olin paivan aikana kiehunut kiukusta kun vanhempi se edelleen sohlaa noiden koulujuttujen kanssa. Kavi nimittain niin etta poikien tullessa koulusta kotiin pyysin tuomaan kaikki koulukamat keittioon niin etta ne ovat siina valmiina kun heidan tutorinsa (kay kerran viikossa auttamassa laksyissa) tulee. Kuului "joo joo" ja reput tuli keittioon. Kysyin viela etta onko tuossa kaikki mita tarvitsette niin kuului taas "joo joo". No kas kas, tutor tulee, tyoskentelee ensin nuoremman kanssa tunnin ja sitten on vanhemman vuoro. Jatka istuu poydan aareen niin eikos ensin kulu 15 minuuttia siihen, etta tutor joutuu kaskemaan poikaa jarjestamaan paperit kansioihin kun ne ovat repun pohjalla aivan uskomattomassa mytyssa. Sitten kuuluu kysymys "Onko matikan ja hissan kirjoja?" "Ai nii tota joo ootas kayn hakemassa oho Riikka missa mun kirjat on? Apua en tiiakaan missa ne on oho..." Ja sitten kirjoja etsitaan kissojen ja koirien kanssa joka saakutan huoneesta. Samaan aikaan tuhlataan tutorin aikaa, ja kyseessa on henkilo jolla todellakin olisi parempaakin tekemista kuin odottaa herran kirjojen metsastysta. Ai jumankauta etta mua otti paahan!!

Keskiviikko, siis eilinen, ei viela ollut hirmuisesti parempi. Mulla on muutenkin alkanut hermo menna siihen etta pojat riitelee ihan koko ajan, joka paiva, aina samoista asioisa. Nyt sitten riideltiin eka keittiossa (ja jatettiin mun kiellot ja torumiset aivan taysin huomiotta) ja vahan autossa, sitten kampaajalta tullessa viela kerran kossahti ja mulla meni hermo. Joten ilmoitin etta leikkipuiston sijaan molemmat menevat omiin huoneisiinsa miettimaan miten veljea kohdellaan ja katsotaan sitten miten paiva etenee. Arestin jalkeen piti saada pojat viela suihkuihin ennen isan kotiin tuloa, eika vanhemman kanssa ollut tassa ongelmaa, se nyt tajuaa itsekin etta suihkussa pitaa kayda ja menee kun sille sanoo etta kaypas tassa valissa, mutta nuorempi nyt paatti ettei tahdo suihkutella. Se sitten huutaa ja kiukuttelee ja lopulta heittelee mua pehmoleluilla kun koitan saada sita suihkuun. Uhkailulla ja kaikilla likaisilla keinoilla saan sen suihkun alle, itse istun vessanpytyn paalle ja vaikka kuinka yritan niin en saa kyyneleita pysymaan poissa. Oli niin maailman kurjin olo, enka olisi varmaan voinut tuntea itseani epaonnistuneemmaksi Au Pairiksi. Ja kyllahan sen tietaa, kun se itku mulla alkaa niin en meinaa saada sita kuriin. Suihkusta ulos tullessaan huomasi poikakin etta mulla on punaset silmat ja kyyneleet meinaa valua yha vaan poskille niin alkoi olla hiljasta jannua. Sitten se hopso viela otti ite paperia ja koitti pyyhkia mun silmia kuiviksi. Passitin sen alakertaan ja menin itse omaan huoneeseen vetamaan henkea ja niistamaan, ja kadutti sekin etten saanut itkua pidettya sisallani vaan kyyneleet tuli sen lapsen edessa.

Isan tullessa kotiin se pyysi jos haluaisin tulla niiden kanssa syomaan. Se aikoi kuulemma pitaa puhuttelun pojille kun viikonloppuna oli havaittavissa jatkuvaa nahistelua (no ihanko?!). Siina sitten viela kerroin tamanpaivaisesta jaahysta ja autossa matkalla ravintolaan saikin pojat sitten selittaa isipapalle etta mitas moinen kaytos ja Au Pairin kieltojen huomiotta jattaminen on! Meinasi mullakin tulla yhessa vaiheessa poikia saali, sen verran tuli isalta laksytysta. Minulle mies sanoi, etta seuraavalla kerralla jos eivat yhdesta sanomisesta usko niin mun on heti soitettava sille ja vaikka kaskettava sen sihteerin hakea se pois kokouksesta ja puhelimeen saman tien, ja siina vaiheessa on pojat sitten isossa pulassa. Tuli hyva mieli kun perheen isa oli niin mun tukena. Pojatkin mokotti hetken aikaa mutta kohta me jo pelattiin peukkusotaa ja naurettiin tyhmille jutuille, etta ei sekaan "tyhma Au Pair kanteli iskalle" -tunnelma kauaa jatkunut.

Tanaan on sitten ollut jo parempi paiva. Tuntuu etta eilinen keskustelu vahan helpotti mun omaa oloa kun sai asioita purettua ja sain tosiaan perheen isan tuen omille tekemisilleni. Katsotaan ensi viikolla vielako on pojilla mielessa eilinen keskustelu, mutta ma nyt illalla paatin etta ihan oikeasti sitten soitan sille isalle ja kossautan ne heti jos alkaa sohlaamaan, koska jos annan tan jatkua niin tulee helvetin pitka vuosi. Varsinkin inhottaa tammonen turha sohlaaminen kun ma tiedan etta ei ne pahoja kersoja ole, niille pitaa nyt vaan tehda selvaksi etta mua ihan oikeasti taytyy kuunnella, etta en ma ihan mita tahansa jaksa.

Tanaan on jo torstai, huomenna perjantai ja Pernilla tulee tahan meille yoksi kun lauantai-aamuna pitaa lahtea 6:30 aamujunalla Nyciin etta ehditaan Niagaran reissun bussiin. Jeeee!! Taytyy muistaa ladata kamera :)

Muita kivoja asioita:
- iska soitti tanaan ja siita tuli kamalan hyva mieli
- puissa on kovasti kauniin varisia lehtia (mun pitaa koittaa huomenna muistaa kayda kavelylla ottamassa teille valokuvia!)
- Normanin teknisesta tuesta vastattiin ja annettiin ohjeita miten paasisin siita viruksesta eroon, pitaa illan treenien jalkeen kokeilla niita vahan
- laitoin juuri $100 kayttotililta saastotilille, nyt loppuu tama holtiton kadesta suuhun elaminen!
- veli on lahettamassa tanne yllatysta ja se on musta ihan hirmuisen ihanaa
- kaksi maailman ihaninta ystavaa Suomesta saapuu rapakon talle puolelle kolmen paivan paasta (maanantaina) ja tulee meille viikonloppuna yoksi

Etta onhan niita ilonkin aiheita. Niita ei vaan oikein tahdo nahda silloin kun on mieli maassa, mutta aina se ohi menee, niin tallakin kertaa! :)

Tunnevuoristorataa

Näin sitä taas mennä hujahti yksi viikonloppu New Jerseyn maisemissa. Tässä on menty vähän milloin missäkin tunnelmissa, mutta valitettavasti nyt on päälimmäisenä tainnut olla koti-ikävä.

Vähän alamaissa olleesta mielestä huolimatta lupasin olla valmiina puoli kymmenen aikaan perjantai-iltana, kun Pernilla soitti tulevansa hakemaan. Ajeltiin sitten naapurikaupunkiin Annin (Ann, ei Anni) luo, jossa oli pöytä katettu tortilloja varten. Meitä oli paikalla ruotsalainen kovakolmikko (Pernilla, Ann ja Jonna) ja minä. Syömisten jälkeen päätettiin pelata Unoa! Voi että meillä oli hauskaa! Naurettiin aivan hysteerisinä (Jonnalle ei pitäisi tarjoilla Cokista, se menee ihan sekaisin koko tyttö :D) ja irvisteltiin toisillemme kun aina joku nakitti nostamaan kortteja tai blokkasi sun pelivuoron. Puolenyön jälkeen lähdettiin ajelemaan kotio ja meinattiin vielä sitten illan huipentumaksi kossauttaa peuraan kun kolme pikkusta juosta humautti pimeän tien poikki. Ei onneksi kuitenkaan kolaroitu, vaikka oliki läheltä piti -tilanne.

Lauantaina oli sitten vuorossa suomalaisseuraa, kun möksötysfiiliksistä huolimatta perjantaina olin koonnut itseni ja soittanut mailitoverilleni Hannalle että josko vihdoin nähtäisiin. Ja meillähän jopa meni aikataulut yhteen niin, että minä sitten aamupäivästä lauantaina suuntasin auton nokan kohti etelää ja ajelin reilu puolen tunnin matkan Hannan luo. Neiti oli oikein teetä keitellyt ja siinä sitten teen kanssa mutusteltiin suklaakakkua ennen kuin lähdettiin katselemaan ympärillemme ja käymään vähän läheisellä ostarilla (täällä ei siis missään pikkukylissä oikeasti ole mitään muuta tekemistä kuin läheiset ostarit, se vaan on niin taivahan tosi :D). Oli oikein kiva päivä, ja hirmuisen ihana päästä taas puhumaan suomea. Kyllä se vaan niin on että koti-ikävän aikoina kivointa on päästä juttelemaan omalla kielellä jonkun sellaisen kanssa joka on samasta kulttuurista.

Alkuillasta sitten ajelin takaisin kotiin, kävin ostamassa valtavan pullon cokista, kävin suihkussa ja vaihdoin pyjaman päälle ja nautin siitä ettei tarvinnut lähteä enää minnekään. Katsoin netistä True Bloodin viime sunnuntaisen jakson, joka oli Tegan&Sara -keikan takia jäänyt katsomatta, ja taistelin troijalaista vastaan joka jostain tulla pamahti koneelle. Nyt en muuten tosiaan meinaa saada kyseistä virusta pois koneelta sitten millään ja alkaa mennä sormi suuhun, eikä mun henkilökohtainen tekninen tuki (=isoveli) ole mailla halmeilla vielä lähes vuoteen. Voi kakka!
Tämä päivä on mennyt nukkuessa ja pyjamassa haahuillessa. On ollut mieli aika maassa, ikävä kavereita kotona ja äitiä ja iskää ja veljiä ja yleisesti vaan sitä omaa elämää minkä laittoi katkolle tänne tullessaan (vaikka oikeastihan täällä eletään nyt uusia kokemuksia siihen omaan elämään, jotta saisi vaikka uutta näkökulmaa ja avarakatseisuutta sitä arkea kohtaan mikä siellä Suomessa on odottamassa). Iltapäivällä pääsin vähän juttelemaan puhelimessa niin kavereiden kuin serkkutytönkin kanssa, kun ne kaikki olivat Helsingissä katsomassa Rasmusta, ja oli kyllä aivan taivaallisen piristävää kuulla niiden ääniä.

Joskus viiden aikaan taisin vihdoin panostaa sen verran että kävin suihkussa ja laitoin vähän päivävaatetta ylle, edes pariksi tunniksi. Sitten löysin host-äidin keittiöstä kokkailemasta, joka oli todellinen yllätys sillä tässä perheessä ei ikinä syödä kotona! Minutkin kutsuttiin päivällispöytään ja oikein mielelläni otin kutsun vastaan. Ruuan valmistumista odotellessa kävin pihalla ottamassa kuvia tänään paikoilleen laitetuista halloween-koristeluista:
Että komiat on koristelut! Vielä ei tosin suinkaan ole valmista, vaan ensi viikonloppuna perhe käy hakemassa kurpitsoja ja sitten on lauantaina ohjelmassa niiden kaiverrusta. Itseä oikein harmitti kun olen siellä Niagaralla niin etten pääse osalliseksi tätä hupia, mutta sitten host-äiti juttelikin että hankitaan Riikallekin kurpitsa niin voidaan sitten viikolla joku ilta näyttää Riikalle miten kurpitsa kaiverretaan ja hän saa tehdä oman. Jee! Se oli mun mielestä niin kovin kilttiä että tuli oikein hyvä mieli.

Päivällisenä syötiin italialaisia antimia, spagettia punaisella kastikkeella, sitten oli mozzarellaa tomaateilla, munakoisoa ja sitä sun tätä. Oikein hyvää, ja oli kiva kerrankin syödä yhdessä kotona saman pöydän ääressä. Jälkiruuaksi oli sitten teetä (lapsille maitoa) ja isän syntymäpäivien kunniaksi komia kakku. Hulppeilla Batman-koristeilla tietenkin, kun synttärisankari on kova fani:
Hienon ulkokuoren lisäksi oli sisältökin oikein maistuvaa. Jos jotain amerikkalaiset osaa niin se on kyllä suklaakakut! En ole ikinä syönyt niin hyviä suklaakakkuja kuin täällä.

Piti vielä ottaa kuva hienoimmasta pöytäkukasta minkä olen ikinä nähnyt:Host-äidin ystävä lähetti tämän, nyt kun hänen isänsäkin on sairaana. Vaan eipä ollutkaan tylsä, tavanomainen kukka, vaan makoisa sellainen. Homma on nimittäin rakennettu kokonaan hedelmistä (ja pohjalla näkyvät lehdet ovat salaattia)! Sieltä löytyy ananasta (keltaiset kukan terälehdet), erilaisia meloneja, mansikoita, viinirypäleitä... Nam! Siitä vaan noukkimaan ja mutustamaan.

Nyt on iltaa kohden tullut vähän parempi mieli kun on tossa viettänyt aikaa perheen kanssa. On ne vaan niin mukavia että vaikka ikävä toisinaan painaakin niin ainakin perheen puolesta olen onnekas ja se tekee täällä olemisen kovasti helpommaksi. Nyt istuskelen tässä kuistilla teekupposen äärellä ja kuuntelen illan ääniä, heinäsirkat ja kaiken maailman elukat ne pitävät kauhiaa meteliä. Kohta menen sisään, vaihdan pyjaman takaisin ylle ja valmistaudun menemään ajoissa petiin ettei huomenna nyt ainakaan väsyttäisi, jos sitten onkin vielä vähän mieli haikeana. Ja vaikka välillä onkin huuli mutrulla niin sehän vain kuuluu tähän kokemukseen, on osa sitä ja menee kyllä sitten taas aina ohi. Loppuun vielä lainaan PMMP:n Kohkausrockista muutamia sanoja jotka kovasti aina muistuttavat siitä että näistä ajoista pitää nauttia, myös niistä huonommista päivistä: Koskaan ei enää tätäkään päivää, kahlata läpi uudestaan, mutta se häly jää soimaan.

Viikko numero ??

Hupsankeikkaa kun viime kirjoittelusta on yli viikko! No nyt tulee sitten pitkä tarina että anteeksi vaan.

Viime viikonloppu meni pääasiassa ihan vaan suuta soitellessa. Lauantai aloitettiin kolmen ruotsalaisen ja yhden brasilialaisen tytön kanssa Ikean ihmemaailmasta! Ruotsalaisuuden mekassa seikkailun parhaaksi anniksi tuli Swedish Food Market, josta löytyi pullokaupalla glögiä!! Olin juuri edellisenä iltana valittanut Pernillalle että tahdon glögiä kun tulee kylmä, mutten tiedä millä ilveellä moista jumalten juomaa saisin tälle puolelle lätäkköä. Ikea pelastaa, siellä sitä on niin paljon kuin neiti vaan jaksaa juoda! Ikeasta jatkettiin matkaa toiselle puolelle motaria ostarille, tarkoituksena mennä illalla leffaan. Kaksi kolmesta ruotsalaisesta katosi kauppahumuun yhdessä hujauksessa kun ne mennä shoppailivat siellä täällä. Minä, Pernilla ja Juliana jumitettiin vähän siellä sun täällä vailla minkäänlaista intoa/rahaa shoppailuun. Illalla käytiin sitten tosiaan katsomassa Nick and Norah's Infinite Playlist -leffa, joka oli oikein kiva peruspätkä. Oli ihan suunnattoman hauska katsoa sitä niiden Nycissä sekoilua tyylillä "hehee olin tuolla viime sunnuntaina"tai "hehee tosta tuun aina kotiin!".

Sunnuntaina oli sitten vuorossa kotijumitusta ja puhelua ystäville kotosuomen puolelle. Kiitos Skypelle taas halvoista puheluista ja anteeksi iskälle siitä että ostan saldoa sen luottokortilla. Puhelun jälkeen kokoilin itseni, taioin peilikuvasta ihmisen näköisen ja suuntasin kohti Isoa Omenaa. Tiedossa oli livemusiikkia à la sisarukset Tegan And Sara. Oioioi <3

Vanhempi poika oli vielä maanantaina Floridassa isosetänsä hautajaisissa, mikä meinasi sitä että sain nukkua aavistuksen pidempään ja tiedossa oli päivä ilman lasten kinastelua. Tarkoitus oli pyhittää päivä kouluaineen kirjoittamiselle (jonka tietenkin sitten jätin viimetinkaan kun palautus oli seuraavana päivänä) Coca-Colan voimin. Puolen päivän jälkeen, kesken tuskaisen tekstin naputtelun (ei oikein sujunut...) puhelin soi ja host-äiti pyytää hakemaan nuorimmaisen kotiin koulusta. Jätkä oli saanut tällin naamaan liikkatunnilla. Pika pikaa päivävaatteet päälle (jep, mulla on tapana hengata yöpissä himassa aivan hävyttömiin aikoihin) ja koululle, mistä noukin ihan hyvinvoivan pojan autoon ja kotiin. Koska tälli kuitenkin osui päähän, ja ilmeisesti aika kovaa, niin illan jalkapallotreenit ja pyhäkoulu peruutettiin hänen osaltaan. Illalla sitten taas keskityin siihen aineen kirjoittamiseen, väsyneenä ja lähes epätoivoisena kun tekstiä ei vaan syntynyt (inhoan omaelämäkertojen kirjoittamista...). Pari tuntia tuskailtuani kaivoin koulupaperit esiin tarkistaakseni muutamia yksityiskohtia ja arvatkaapa mitä?? Palautuspäivä oli TORSTAI ei TIISTAI! Voi luoja että nauratti siinä kohtaa! Hyvillä mielin päätin sitten kirjoittaa aineesta puolet maanantaina, toisen puolen tiistaina ja editoida keskiviikkona. Jes.

Vanhempi poika tuli Floridasta kotiin maanantai-yönä ja oli tiistai-aamuna sitten kovasti väsynyt. Yllätyksekseni jätkä oli kuitenkin hyvissä ajoin aamupalalla, vaikkakin silmät ihan sikkurassa, ja vieläpä ihan omasta aloitteestaan. Aamuun tuli vaihtelua siinä vaiheessa kun olin nuorimmaisen huoneessa laittamassa hänen vaatteitaan valmiiksi ja naapurihuoneesta alkaa kuulua nyyhkytystä. Mietin että kuulen väärin. Sitten kelasin että ehkä poika itkee silkasta väsymyksestä, minä ainakin välillä pillahdan itkuun ihan vaan jos en yksinkertaisesti jaksa. Menin sitten selvittämään mistä oikein on kyse kun noin itkettää niin poika kapsahtaa halaamaan ja sopertaa että on unohtanut tehdä yhden koulutehtävän ja sai pyytää allekirjoituksen edellisestä unohduksesta saamaansa lappuun. Raasu oli aivan paniikissa kun ei todella ollut eka kerta (tästä on nyt käyty keskustelua kohta viikkotolkulla kun se ei saa itseään niskasta kiinni ja arvosanat laskee) ja ei halunnut suututtaa vanhempia. Sillä oli kauhean huono omatunto eikä itkusta tullut loppua sitten millään. No sain sen keittiöön ja totesin että nyt ihan rauhassa soitetaan äidille ja selvitetään asia ettei siinä mitään ja tuo se saamasi lappu tänne niin minä allekirjoitan sen. Lopulta sitten (monien "en tahdo soittaa äitille, onko mun pakko?" -keskustelujen jälkeen) näppäilin numeron ja aloitin puhelun, sitten vasta pistin pojan itsensä selvittämään asiaa. Keskustelun jälkeen se tuli halaamaan ja totesi että "Kiitos kun autoit, kyllä sun täällä olosta kannattaa äitin ja isin maksaa." Tuli sellainen olo että tässä oltiin nyt Au Pairiuden (voiko sanoa noin?) ytimessä. Välikappaleena auttamassa asioiden selvittelyä kun lapsilla menee sormi suuhun.

Tiistai-iltana vietin laatuaikaa jalkapallokentän katsomossa kun nuoremmalla oli peli.
Illalla sitten kirjoittelin aineen loppuun ja koulun sivuja selatessani huomasin että keskiviikkona olisi koululla vierailevana puhujana Ellen DeGeneresin äiti Betty DeGeneres, joka ihmisoikeus kampanjan nimissä kiertelee puhumassa mm. erilaisuuden hyväksymisestä. Sinnehän oli sitten mentävä, ja keskiviikkona hilauduinkin paikalle hyvissä ajoin ja sain jopa hyvän istumapaikan (teatteri oli vähän täysi).

Muuten tässä nyt sitten mitään ole tapahtunut. Pernilla on syöttänyt mulle Terva Leijonia, joita sen suomalainen mummo on sille lähettänyt aski kaupalla. Ne on kyllä nam!

Eilen torstaina oli juutalainen pyhä (taas kerran) ja lasten koulut oli suljettu. Isoisä tuli sitten aamulla tänne jotta minä pääsin omalle tunnilleni. Sainkin sitten vapaapäivän koska host-äiti tahtoi viedä pojat iltapäivällä katsomaan isoisää joka on sairaalasta siirretty hoitokotiin. Iltapäivä meni seuraavaan aineeseen materiaalia kahlatessa. Kun oli puolitoista tuntia lukenut avustetusta itsemurhasta, meinasi kyllä pää haljeta ja rivit vaan pomppi silmissä. Illalla sitten olin Pernillan luona hengailemassa, ja ruotsalaistytöt Ann ja Jonna myöskin liittyivät seuraan tv:tä tollottamaan. Ann tahtoi kovasti opetella suomenkielistä Pää, olkapää, peppu, polvet -laulua, jonka suomenkieliset sanat aiheutti tytöissä aivan hysteeristä naurua (ilmeisesti suomenkieli kuulostaa aivan hulvattoman hauskalta).

Tänään on perjantai <3 Illalla mennään ilmeisesti Annin luo katsomaan leffaa (Pirates Of The Carribben 1), huomisen suunnitelmat on nyt auki kun ajatus huvipuistoilusta kaatui. Pitää mennä sinne joku toinen kerta.

Ai niin, peukut Ahtisaarelle Nobelin rauhanpalkinnosta. Ei sitä suomalaiset ole odottaneetkaan kun jokusen vuoden, tärppäsihän se vihdoin :D

Autoilusta... (ja vähän siitä sun tästä)

Kun nyt tuli tuolla aiemmin kehuttua paikallisten ajelua, niin nyt täytyy vähän urputtaakin. Jos risteyksissä osataankin antaa tietä, niin kaistat on kyllä paikallisilla kuskeilla useammin kuin silloin tällöin hakusessa! Siis ihan järestään tuolla jos on kaksi kaistaa yhteen suuntaan, niin vähintään yksi (yleensä joko keski-ikäinen mies, tai vanhempi naishenkilö) autoilija se siellä ajaa AIVAN keskellä kaistoja! Siis ihan todella niin että se valkoinen katkoviiva menee tasan auton renkaiden välissä, ihanko tähtäävät tarkkaan? Ei luoja. Riipii ihan suunnattomasti kun siinä et pääse sitten ohi, yli etkä ympäri millään tavalla.
Toinen välillä aivan suunnattomasti nyppivä seikka on tuo vilkkujen käyttö. Niiden suhteen ollaan nimittäin täällä todella paljon hövelimpiä kuin Suomessa. Vinkiksi vaan jokaiselle Suomea osaavalle, blogiani lukevalle jenkille: EN OSAA LUKEA AJATUKSIANNE! Oikeen suorastaan ottaa aivoon vähintään kerran päivässä joku urpo joka ei osaa käyttää vilkkujaan (ne päivän kaikki muut vilkku-tapaukset osaan jotenkin jo sivuuttaa, mutta vielä en pysty olemaan kiehahtamatta kaikista).

Se auto-aiheesta. Ei tässä nyt ihan hirmuisesti ole ehtinyt tapahtua sitten viime merkinnän. Niin paitsi että yksi läpimurto! Sain nimittäin eilen markkinoitua lapsille makaronilaatikon ja pienemmältä tuli oikein roppakaupalla kehuja että oli hyvää! Vanhempi nyt ei ylistänyt, pistän tietenkin vaan yleisen kiukkuisuuden (köhteiniköh) piikkiin, mutta sanoi että saan tehdä jatkossakin, eli ei voinut olla ihan kamalan pahaa. Itse tietenkin olen ollut aivan seitsemännessä taivaassa ihan vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että olen saanut jotain tuttua ja ihanaa kotiruokaa nassuun. Niin se vaan on ettei vielä parikymppisenäkään ole äipän reseptien ja perus kotiruokien voittanutta!

Tämä päivä on ollut ihan huippu. Aamulla teki tiukkaa nousta, mutta koulussa luennolla katsottiin todella mielenkiintoinen video Tohtori Jack Kevorkianista ja kotiin tultua sain mussuttaa sitä ah-niin-ihanaa-makaronilaatikkoa (:P). Sitten otin vielä parin tunnin päikkärit ennen lasten hakua. Oli siinä väsymyksen tilassa aivan taivaallista kaivautua sängylle huopien alle! Lapset koulusta kotiin ja nekin oli jotenkin hyväntuulisia ja pääosin sulassa sovussa. Levänneenä ei jaksanut Au Pairikaan vetää herneitä nenuun pienestä nahistelusta, vaan tyytyi rauhallisuuden perikuvana (ja hymyillen) latelemaan parit valitut uhkailut pöytään (telkkarikielto kaksi viikkoa, sisältäen videopelit, jos ei lopu just ny!) kun meinasi homma lähteä handusta.

On muuten myös se nuorimmaisen jalkapalloharrastuksesta valittaminen loppunut. Taisi siis niissä itkukohtauksissa olla tosiaan kyse vain siitä, ettei raasu ollut tottunut niin kovaan fyysiseen treeniin. Nyt harjoituksiin mennään jo lähes aina hyvillä mielin (tai ainakin sen enempiä ruikuttamatta), eikä moisia itkupotkuraivareita ole ollut enää moneen viikkoon! (Katsotaanko että nyt kun menin sanomaan niin ensi viikolla possahtaa...)

Nuorimmainen on keksinyt, että on superhauskaa tarrautua mun jalkaan kiinni käsillä ja jaloilla niin että hän käytännössä istuu mun jalkapöydän päällä. Yritä siinä sitten tehdä keittiöhommia kun on yks kahdeksanvuotias jalassa kiinni! Hupsu poika. Käy kyllä ihan hyvästä jalkalihastreenistä kun koittaa sitten normaalisti kävellä ja sitä jalkaa nostella.

Nämä pojat on kovia halailemaan. Varsinkin tänään oli nuorempi ensin jalassa kiinni ja sen jälkeen yritin huuhdella astioita tiskikoneeseen niin se roikkuu keskivartalossa niin ettei mulla meinaa ylttää kädet tiskialtaaseen kun on yksi poika siinä välissä. Mutta sehän tuntuu vaan kivalta että ne jopa välillä tykkää nalkuttavasta Au Pairistaan niin paljon että halivat.

Huomenna on perjantai ja minä aion vaan olla. Illalla kehitellään jotain halpaa (raha-ahdistus päällä) hengailua Pernillan kanssa. Päivälläkään ei ole edes koulua, aion nukkua, treenata vähän lyöntiasentoja (on parit käännökset niin hakusessa että menee hermo) ja jos saisi sitä kouluainetta kirjoitettua...