Kyllä Isä Osaa!... (28.9. - 4.10.)

...Ainakin matkustaa lentokoneella New Yorkiin vierailulle.

Maanantai 28. Syyskuuta oli tunnerikas päivä. Ensin aamulla ajelin autolla Emmin luo vielä viimeisen kerran. Hengattiin hetki matkalaukkuihin pakatussa huoneessa, halittiin heipat ja sitten oli aika lähteä eri suuntiin (vaikka oikeasti samaan suuntaan eri aikaan, molemmat kun suuntasimme samalle lentokentälle, eri syistä ja eri aikatauluilla). Ei voinut muuta sanoa kuin että nähdään Suomessa, mun ihanaa suomityttöä tulee varmasti hirveä ikävä (ja nyt kun ilman Emppoa on eletty jo kuukausi, voin sanoa että olettamus osoittautui oikeaksi).

Hyvästien jälkeen suuntasin siis junien ja metrojen avulla JFK-lentokentälle isäpappaa vastaan. Täytyy myöntää että jännitti aikasta paljon. Entä jos iskä olisi vanhentunut 15 kuukaudessa aivan hirmuisesti? Eihän iskä nyt niin paljon ole voinut muuttua etten tunnistaisi enää? Hömelöt pelot toki osoittautuivat aivan turhiksi kun isi vihdoin käveli näkyviin laukkujensa kanssa (tuoden mulle tyhjiä matkalaukkuja mitkä voisin lähettää viikon päästä takaisin Suomeen täysinä, jee!). Eihän se iskä mitään ollut ehtinyt vanhentua. Korkeintaan uudet fiinit silmälasit oli hankkinut.

Viikon aikana... no... shoppailimme... Meikäläisen isukki on siitä epätyypillinen mies, että se on melkein kärkkäämpi kaupoissa juoksija kuin minä! Tai ainakin oli... ennen kuin amerikan shoppailukärpänen puri takalistosta. Mutta vaikka olenkin ostospuuhissa kehittynyt niin en siltikään sanoisi että iskä olisi toiselle sijalle jäänyt!

Kaupoissa juoksemisen ohessa ehdimme toki nauttia New Yorkin muistakin antimista. Kävimme mm. kävelemässä China Townissa:Ja samalla reissulla pällistelimme Ground Zeron valtavaa rakennustyömaata:
Ilta kului sitten Blues-klubilla musiikista, juustoista ja viinistä nautiskellen. Kyllä kelepas! Säät eivät nekään piiskanneet liiaksi, ja saimme mm. mahdollisuuden nautiskella Central Parkista pyörien selästä käsin:Se oli muuten todella kiva tapa saada näppärä yleiskatsaus isoon puistoon. Suosittelen!

Moisen huippu-urheilun vastapainoksi pyrimme toki myös nauttimaan kaupungin kulttuuritarjonnasta, ja varasimme viime hetkellä itsellemme liput Chicago-musikaaliin. Esitys oli varsin hyvä, hauska tarina, hienoa tanssia ja hyvää musiikkia. Teatterikin oli aivan valloittava, pieni ja tunnelmallinen. Vallan mainiota!

Viikon aikana ehdimme myös tänne kotikonnuilleni New Jerseyyn, kun me shoppailijat suunnattiin läheisen Harley Davidson -liikkeen kauttaa New Yorkin -osavaltion Outlet-paratiisiin, aina yhtä mukavaan Woodbury Commonsiin. Kompaktin ostospyrähdyksen päätteeksi pakkasimme vielä huoneestani matkalaukullisen tavaraa lähteväksi Suomeen isän mukana, ennen kuin hilauduimme takaisin keskustaan illalliselle.

Koko viikon hienoin illallismesta oli aivan ehdottomasti Central Parkin eteläpäädyssä sijainnut Jekyll And Hyde, joka on kauhuteemaravintola. Aivan must-paikka jokaiselle New Yorkissa käyvälle! Ravintolassa tapahtui koko ajan, ei meinannut malttaa syödä kun piti ihmetellä kun asiakkaita humputettiin mm. brittiaksentin omaavan hovimestarin toimesta. Illallisen aikana zombie-bändi ratkesi soittamaan useammin kuin kerran......ja pöytämme vieressä seissyt haarniska puhkesi sekin lauluun ainakin kerran.Ravintolassa on useampi hieno kerros (ns. ruokasali, kirjasto, laboratorio ja ullakko) ja suosittelenkin kävijöille että vilkaisevat ennen lähtöä kaikki kerrokset läpi! Kaiken tilpehöörin lisäksi myös ruoka oli aivan ensiluokkaista, enkä ole niin hyvää kalaa syönyt kenties ikänä. (Myös iskän pihvi oli kuulemma mahdollisesti paras ikinä.)

Kesken kaiken katosta laskettiin lava
keskelle salia ja hirviö herätettiin henkiin!

Viikko iskän kanssa oli kaiken kaikkiaan onnistunut paketti rentoa hengailua, kulttuuria ja.. no... shoppailua... Sunnuntaina suunnattiin vielä satamaan illalliselle ja nautiskelemaan laivatunnelmasta.

Tämän jälkeen oli Pikkusiskon aika hilautua takaisin kotikonnuille valmistautumaan maanantain työpäivään lasten kanssa.

Ihan mahti lomaviikko, jonka voimin jaksaa taas loppuvuoden kivasti jammailla töissä!

Suku on ....

Keskiviikkona 22.7. meikäläisellä tuli taas sukuloimisen aika, kun äiti ja serkkutyttö lensivät tälle puolelle Suurta Vettä. Heti torstaina töistä päästyäni syyhkäisinkin junalla keskustaan kahvittelemaan ja lunastamaan tuliaispussia numero 1. Siellä oli mm. iskän lähettämä Pori Jazz -huivi, Muumi-lehtiä, Aku Ankka, Hevoshullu, Oltermannia (taivas!), Ruisleipää, paljon pyydettyä Bonaquaa, ja suomalaista namia. Nams! Pari tuntia ehdittiin siinä istua ja jutella, kunnes mun oli paineltava junalla takaisin jotta heräisin seuraavana aamuna vielä töihinkin.

Perjantaina pääsin normaalia aikaisemmin töistä, kun host-äiti ihanasti järkkäili niin että sain lapset isovanhemmille ja pääsin aikaisella junalla keskustaan. Mukanani valtava matkalaukku Suomeen lähetettäväksi hilauduin hiki selkää valuen junaan ja kohti sukuloimisviikonloppua. Herrasmiehet auttoivat painavan laukun nostelussa matkan varrella, ja pääsinkin kunnialla asemalta ulos vaikka kadulle vievät liukuportaat olivatkin pois käytöstä.

Nakattuamme mun kamat Times Squaren vieressä sijainneelle hotellille, suunnattiin pian illalliselle ja pienelle iltakävelylle. Mielettömän komean salamoinnin välkkyessä taustalla, tallusteltiin hämärässä Keskuspuistossa ja käytiin ihastelemassa näkymiä.

Äippä Central Parkissa iltahämärällä.

Kovin myöhään ei jaksanut kukaan valvoa, kun matkalaisilla kenties painoi vielä hieman aikaeron rasite ja allekirjoittaneellakin oli papu lasten jäljiltä aika vähissä.

Lauantaina heräsimme kauniiseen auringonpaisteeseen ja suuntasimme kirjaston viereiseen Bryant Parkiin aamiaiselle. Teen ja kahvien jälkeen oli kansassa virtaa ja ensin suuntasimme vahakabinettiin ostamaan lippuja ennakkoon myöhäisempää visiittiä varten. Jonossa suunnitelma kuitenkin muuttui ja päätimme käydä katsastamassa vahanuket samantein. Kuviahan on vaikka kuinka, mutta... noh... ei niin kauniita että niitä kauheasti viitsisi esitellä... (eikä pidä syyttää kameraa, jos talvella saa talvikuvia, sanoi isäni kerran) Elvis on kuitenkin pakko tähän laittaa, ihan vaan Emmiä ajatellen:Ja ehkä jopa oma suosikkini, puodin puolelta löytynyt toverimme Paavo!
Vahakabinetin jälkeen tallustimme ruokakauppaan ostamaan eväitä ja lähdimme nauttimaan pientä piknikkiä Central Parkiin.
Ruokailun ja asiaan kuuluvan ruokalevon jälkeen suuntasimme suuren suihkulähteen ympäristöön nauttimaan katutaiteesta. Suihkulähteen edustalla olevien isojen portaiden juurella kun yleensä esiintyy minun lemppariryhmäni, kasa äänekkäitä nuoria miehiä jotka suorittavat erinäisiä hyppyjä, loikkia ja siinä sivussa ihmisten naurattamista.

Shown päätöksessä yksi miehistä hyppää
neljän ihmisen yli voltilla. Teepä itse perässä!

Päivän kuumuutta karistaaksemme loikattiin serkun kanssa myös ihan suihkulähteeseen asti viilentymään:Suihkulähteeltä jatkoimme matkaa Järven länsireunalle, missä mm. saimme paljon eläinkavereita:
Puistosta taisimme siirtyä sitten muutaman mutkan kautta hotellille pienen välikuoleman pariin, ennen kuin oli sitten illallisen paikka.

Sunnuntaipäivä alkoi pienellä shoppailupyrähdyksellä mm. tavaratalo Macy'sin ihmemaailmassa. Ostostelun jälkeen nopea lounas ja sitten oli vuorossa paljon odotettu Leijonakuningas-musikaali! Nyt voin sanoa että kun tulette New Yorkiin, menkää ehdottomasti katsomaan tämä! Menee henkilökohtaisella listalla ohi kaiken maailman Empire State Buildingien sun muiden. Toistaiseksi en ole nähnyt mitään näin upeaa tässä maassa. Musiikit ovat aivan käsittämättömiä, sen tietävät kaikki, mutta lavastus, puvustus, ylipäätään koko toteutus on sellainen että vieläkin surisee päässä kun oikein alan asiaa miettimään. Itsehän olen sellainen herkkis, että kun ensimmäinen kappale alkoi ja eläimet lähtivät tulemaan lavalle penkkirivien välistä, niin meikäläinen pillahti itkuun, ja tehokkaasti vollotti sen jälkeen jokaisen lempparikappaleen aikana. Mutta veikkaisin että vähemmän herkkistä katsojaakaan ei tämä jätä kylmäksi. Löysin YouTuben ihmemaailmasta pienen videon kyseisestä musikaalista, ja siitä nyt saa pientä käsitystä, vaikkei tuolla pääsekään kovin lähelle totuutta:


Aulassa oli kuvattavana myös Rafiki-apinan puku:
Musikaalin aikana oli alkanut sataa, ja kiirettä teatterista ulos ei ollut. Aulasta avautuikin kiva, uudenlainen kuvakulma Times Squaren hulinaan:
Teatterin jälkeen juostiin hotellin viereiseen Starbucks-kahvilaan ihmettelemään paukkuvaa ukkosmyrskyä ja piiskaavaa kaatosadetta, jolta ei kyllä säästynyt yksikään, oli sateenvarjo tai ei. Sateen rauhoituttua käytiin vielä tallustamassa Viidettä Avenueta, mutta suurin osa kaupoista oli jo ehtinyt mennä kiinni, meidän pakoillessa myräkkää. Siispä tyydyimme hetken tallustelun jälkeen suuntaamaan hotellille, jossa minä laitoin kamani kasaan ja jumittelun jälkeen oli aika lähteä kotia kohti, jotta ehtisi nukkua hieman ennen maanantai-aamun ärsyttävää herätystä.

Hellurei äiti ja serkku, katsellaan ensi vuonna sitten uudestaan!

Coldplay 26.5.

Vielä viimeinen tarina isoveljen vierailusta. Sitten siirrymme taas ah-niin-jännittävän arjen raportointiin.

Kuten jo menin möläyttämäänkin, niin isovelihän oli ostanut liput Coldplayn keikalle ja vei minut sinne synttärilahjaksi. Siispä, kun tiistaina olin vienyt lapset kouluun, hilpaisin New Yorkiin, josta matkamme jatkuisi Philadelphiaan. Itse keikka tulisi olemaan New Jerseyn puolella Camdenissä, mutta koska kyseinen kaupunki on tilastollisesti yksi USA:n vaarallisimmista kaupungeista, päätimme majoittua joen toisella puolen Philadelphiassa.

Päivä oli varsin sateinen, mutta pieni ripottelu ei juurikaan haitannut, varsinkin kun majapaikkamme ei ollut kovinkaan kaukana bussiasemasta (saatika joen yli vievän lautan laiturista). Tylsä, märkä ja kylmä Philadelphia ei juurikaan turistia houkutellut, joten tiukahko aikataulu ei edes harmittanut, vaan pian hostellin löytämisen jälkeen suuntasimme lautalla New Jerseyn puolelle.

Ruokatankkauksen ja pienen hengailun jälkeen tallustettiin sisään areenalle, joka alkoi hiljalleen täyttyä Coldplaytä odottavasta kansasta. Pari lämppäribändiä myöhemmin asteli lavalle illan pääesiintyjä. Aijai!
Coldplay on ehdottomasti aivan huippu livenä! Keikka oli viihdyttävä paitsi musiikillisesti, myös visuaalisesti. Lavalla tapahtui paljon ja esiintyminen ulottui lavan ulkopuolellekin. Yhtyeellä oli yleisön puolella pari lavaa molemmin puolin katsomoa, ja osa kappaleista siirryttiin soittamaan sinne (Chris Martin juos nääääääin läheltä mua!).

Jaan tässä pari videota keikalta, kun niitä tuli otettua useampia. Ensimmäisenä pieni pätkä Yellowta, jonka aikana yleisön joukkoon pudoteltiin katosta paljon keltaisia palloja seilaamaan ihmismeren päällä. Se oli mielettömän kaunista. (Joo, myönnetään, mua alkaa edelleen itkettää joka kerta kun katson tän videon...)


Toisena videona sitten viime kesän iso hittibiisi Viva La Vida, jonka sain kameralle melkein kokonaan, paria ensimmäistä tahtia lukuunottamatta.


Keikan jälkeen yhtye ilahdutti vielä katsojia jakamalla uloskäynnillä kaikille ilmaiseksi uusimman Left Right Left Right Left -livealbuminsa! Sitä pääsi siis illan tunnelmia fiilistelemään levyltä heti kotiinpäästyä. Aika mahtia! Nostan aina hattua ilmaiselle musiikille. Vieläpä ilmaiselle, hyvälle musiikille.

Keikan jälkeen kipitettiin puolijuoksua illan viimeiseen lauttaan joka seilasi konserttikansan joen yli takaisin Philadelphian puolelle.

Seuraavana aamuna hilauduttiin jälleen bussiin ja matkustettiin takaisin tuttuun New Yorkiin. Oli aika sanoa veljelle ja Lauralle heipat, kun he suuntailivat suorittamaan viime hetken tuliaisostoksia ja minä lähdin kohti Jerseytä ja työntäyteistä arkea.

Viikonlopun rientoja

Huvipuistoilun jälkeen oli sitten lauantaista maanantaihin vuorossa ihan vain rauhaisaa New York -hengailua. Mullahan siis oli maanantaikin vapaa kun täällä oli Memorial Day, joten pääsi oikeen nauttimaan pitkästä viikonlopusta Suomi-vieraiden kanssa.

Koko viikonloppu meni oikeastaan kävellen erilaisissa paikoissa.
Lauantai-iltana käytiin vähän kuppilassa istumassa drinksujen äärellä. Viereiseen pöytään sattui hömelöt norajalaisveljekset jotka sitten jutuillaan... öh... viihdytti(??) meitä, kunnes iski väsymys ja lähdettiin nukkumaan. Ennen lähtöä ehdittiin puida mm. suomalaisten alkuperää.

Sunnuntaina suuntana oli Harlemin autenttinen Hallelujah-kirkko (jno mitä ne on, baptisteja), jonne lähdettiin suuntaamaan tuskaisen kosteassa kelissä. Vaan niinhän siinä kävi, että kirkolle päästyämme jono ulottui melkein korttelin ympäri, joten luovutimme suosiolla ja jatkoimme matkaa pitkin pohjois-Manhattanin katuja kohti Central Parkia. Matkalla päädyimme kuuntelemaan hieman erään toisen Hallelujah-kirkon kuorolaulantaa kirkon ulkopuolelta kun siellä oli ikkunat auki. Kuulosti hauskalta!

Puistossa käytiin mutustelemassa evästä ja tallusteltiin siellä täällä.
Matkalla eksyttiin puistoilun jälkeen myös kirpparille sekä katumarkkinoille, minne piti korvakorujen perässä hiihdellä.

Maanantaina niin ikään tallusteltiin siellä täällä. Ohjelmassa oli mm. viimeisiä shoppailuja ja nautittiin aurinkoisesta kelistä. Itsellä oli vähän huonompi ilta siinä vaiheessa kun tuli tekstiviestitse host-äidin kanssa vähän kettumaista sananvaihtoa. Meni sitten molemmilla osapuolilla palkokasveja vissiin ihan kokonaisina nenuun ja manasinkin sen naisen jonnekin hyvin rumaan paikkaan. Kaiken kukkuraksi sitten myöhästyin illan junastani kolmella minuutilla niin, että sain juna-asemalla odotella seuraavaa menopeliä tunnin verran. Siinä vaiheessa istuin rappusilla itkua tihrustamassa ja olinpa aika valmis ostamaan lentoliput Suomeen ja haistattamaan pitkät koko Au Pair -touhulle.

No en haistattanut. Ja kyllä se tilanne siitä sitten rauhoittui niin että nyt on taas ihan normimeininki, mutta argh!

No juu. Kökön maanantain jälkeen kävin sitten tiistaina sen verran töissä että vein lapset aamulla kouluun. Sen jälkeen oli suuntana Philadelphia ja Coldplayn keikka, mutta sen reissun taidan vielä eritellä omaksi merkinnäkseen.

Veli Viikonloppu

Yritän tappaa maanantain ankeutta (yääääh!) päivittelemällä tällä kertaa kahvilasta käsin, kaakaon ääreltä (ulkona on KYLMÄ!). Ensimmäinen isoveljen ja tyttöystävä-Lauran kanssa (siis veljen tyttöystävä, ei minun, haha) vietetty viikonloppu on nyt takanapäin ja työnteko maistuu karvaimmalta kalkilta kun tietää velipojan olevan vain tunnin junamatkan päässä lomailemassa. Minäkin tahdon niiden kanssa Nyciä kiertelemään!

Perjantaina töistä päästyäni säntäsin heti sukkana seuraavalla junalla keskustaan ja treffattiin Hard Rock Cafén kulmalla, jonne sitten mentiinkin syömään illallista. Oli aivan ihanaa nähdä taas pitkästä aikaa, ja tuntui ihan hölmöltä ajatus että olen ollut täällä kaukana jo 11(!!) kuukautta. Syötiin ajan kanssa ja vaihdettiin kuulumisia, ruokailun jälkeen vielä hetki pyörittiin siinä Times Squaren (ahdistavassa) ihmisvilinässä...... kunnes alkoi väsymys painaa kaikkia ja minä hyppäsin junaan ja lähdin kotio nukkumaan, veljen ja Lauran suunnatessa majapaikalleen.

Lauantaina sitten Osku ja Laura puolestaan lähtivät maakuntamatkailulle ja puksuttelivat aamujunalla meidän kulmille. Siitä jatkoimme autolla paljon käytetylle Woodburyn Outlet -ostarille, jotta saataisiin shoppailut hyvään alkuun! Kauppakylässä meni aika tehokkaasti koko päivä, ja luvattu sadekin pitäytyi pääasiassa poissa. Jes! Itsekin shoppailin pari t-paitaa ja tarvelistalla olleen hupparin. No ja kellon, kun oli niin hyvässä alennuksessa (yli $85 kello $35).

Ostostelun jälkeen ajelutin vielä vieraita siellä täällä meidän seuduilla, ja piipahdettiinpa nopeasti mun Ameriikan-kotonakin ennen kuin suuntailtiin yhtä matkaa junalla Isoon Omenaan. Illalla väsynyt kolmikko metsästi ruokapaikan, kävi syömässä ja juoksi kaatosateessa hostellille nukkumaan.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa mun (erittäin huonon matkaoppaan) bravuuri, The Village. Eli hyvien yöunien jälkeen suunnattiin harmaan (vaan ei sateisen!) Manhattanin lounaspuolelle katselemaan kaunista Villagen ja Sohon aluetta. Käytiin katsomassa perusnähtävyydet eli Frendit talo......sekä pari Sinkkuelämää-paikkaa. Sitten tallusteltiin siellä täällä. Vahingossa mm. jouduttiin yhteen aivan ihanaan pikkukahvilaan East-Villagen pikkukadulla! Otin osoitteen ylös, sinne voisin eksyä toistekin. Sohon pienet kadut tarjoilivat muutamia liikkeitä ja mm. minulle olisi ollut tarjolla varsin fantsua uutta värimaailmaa......jostain syystä verkka-asu sitten kuitenkin jäi kauppaan...
Sunnuntai meni kaikenkaikkiaan hengaillessa. Syötiin sushia kivassa ja edullisessa pikkuraflassa, käytiin olusella varsin suositussa pubissa ja ihmeteltiin katuja ja meininkejä. Illan päätteeksi käytiin vielä katsastamassa Flat Iron -building, jota minäkin olin toistaiseksi vasta ihaillut vain Empire State Buildingin korkeuksista (enkä koskaan tiennyt kuinka lähellä mun juna-asemaa se onkaan!).Kaupungin pimetessä oli sitten mun aika lähteä kotiin. Sanottiin heipat ja suuntailin junaan, jolla olin kotona hieman ennen puoltayötä.

Nyt on sitten maanantaituska päällä, mutta eiköhän tämä tästä. Keskiviikkona olisi nyt ilmeisesti pariskunnan tarkoitus tulla tänne illalliselle, kun tuo mun host-äiti tulee työmatkalta kotio.

Veljen vierailu on jo nyt ekan viikonlopun jälkeen tuonut ensimmäiset varsinaiset katumus-fiilikset puolen vuoden jatkopäätkösestä. Se oli aivan odotettavissa, mutta vaikka osasin tätä ennakoidakin niin se ei vähennä sitä tosiasiaa että tekisi mieli peruuttaa koko jatko. Juuri nyt jääminen veljen lähdettyä tuntuu todella vaikealta. Lienee sitten ajan tullen keskityttävä pari viikkoa tehokkaasti täällä sosiaaliseen elämään, jotta ei pääse tulemaan sellasta kamalaa koti-ikäväpuuskaa. Tosin näitä tunnelmia nyt vielä nostattanee entisestään se, että yksi ystävä siellä Suomen puolella on juuri valmistumassa ja kohtaa uusia seikkailuja, ja se entisestään korostaa tunnetta omasta paikallaanjunnaamisesta. Hei toisella on jo tutkinto KAUPPAKORKEAKOULUSTA taskussa, työharjoittelu ulkomailla tulossa ja kaikenlaita aikuista tapahtuu, minä se vaan jumitan täällä Au Pair -hommissa, vailla minkäänlaista suuntaa. Huh! Taas pieni tulevaisuusahdistus päällä. (Annille vaan terkkuja, oon niin kade! Mut onnea silti harjoittelupaikasta ;))

Tulevaisuustuskasta huolimatta täällä porskutellaan ja ylihuomennahan sitä taitaa taas tosiaan veljen nähdä, joten eiköhän tässä huomisesta selvitä vaikka päälläseisten!

Kaakao on loppu, Pikkusisko kuittaa.

Äippä New Yorkissa Vol 2

Hurjan vuodenvaihteen juhlinnan jälkeen oli vuorossa vähemmän hurja hengailupäivä kaupungissa.

Päivä 5
Väsyneen oli helppo hengailla muutama tunti Empire State Buildingin turistijonoissa, jotka veivät meidät (ja niin monet, monet muut) Manhattanin korkeimman pytingin huipulle. Kesällä olin käynyt siellä viimeksi, mutta oli se näkymä oikein komia ihan jäätävässä kylmyydessäkin.
Tämän turistipuristuksen jälkeen sitten vuoden ensimmäinen päivä vietettiin tallustelemalla 5th Avenueta, ihmettelemällä sitä joulukuusta vielä vähän lisää ja... no... vähän taisi tulla riideltyäkin, kun äidin kanssa nyt sitä vaan aina toisinaan tyttären yksinkertaisesti kuuluu tehdä.

Päivä 6
Perjantain, ja viimeisen oikean turistipäivän, aamu koitti meille jokseenkin aikaisin. Meillä oli ostettuna liput Vapauden patsaalle, ja turvatarkastuksissa piti olla kello 10. Aamu-uniselle kakaralle se oli kuulkaas aikamoinen auts! Vaan niin sitä päästiin ajoissa matkaan, jopa niin ajoissa, että äiti ehti mennä kuvaankin itse Leidi Vapauden kanssa!
Empire State Buildingin tapaan Vapaudenpatsas-reissu oli jonotusta, jonotusta ja jonotusta. Vaikka meidän kellonajalla varustetuilla lipuilla nyt pääsikin siihen lyhyempään jonoon, niin hyvän aikaa sai seistä odottamassa pääsyä turvatarkastukseen. Sitten, öh, satamassa (?? ei välttämättä oikea sana sille kopille...) lentokenttätason turvatarkastukset, jonka jälkeen lauttaan sisään. Lautta se vei Patsaan saarelle, jossa siirryttiin seuraavaan jonoon. Tämä jono numero kaksi veisi patsaan sisällä olevaan museoon, jossa pääsee mm. kaivamaan Leidin nenää!
Aika veikeää.
Museossa sitä oppi kaikenlaista patsaan historiasta (mm. sen, että valtavaa patsasta ei suinkaan Ranskasta tuotu kokonaisena Yhdysvaltoihin, vaan osat koottiin isoksi patsaaksi vasta paikanpäällä... URPO!). Tuli myös kavuttua satajotain askelmaa ylös patsaan jalustan huipulle.
(Tämä kuva on itse asiassa jo alempaa kuin missä se ylin taso oli.)
Sieltä jalkojen juurelta oli kyllä veikeää tiirailla ylöspäin vihreää patsaanrohjaketta. Olipa uusi kuvakulma tähänkin nähtävyyteen!

Toki vielä museovierailun jälkeen kierrettiin patsaan etupuolelle ottamaan perinteisiä "hei, oon käyny täällä!" -kuvia, juuri kun lumituisku alkoi sumentamaan maisemaa.

Hetki tuon kuvan ottamisen jälkeen lumituisku ja tuuli kävi sellaiseksi että porhalsimme lauttalaiturille, jonne venhe tulikin meidän kanssa samaan aikaan! Vielä olisi ollut mahdollisuus käydä Ellis Islandin maahanmuuttaja-museossa, mutta sinne ei enää riittäneet näiden kahden matkailijan Duracell-voima. Itse aion sielläkin kyllä vielä käydä ennen kotiin lähtöä, sen verran mielenkiintoiselta paikalta kuulostaa!

Museoreissun jälkeen tallustettiin parin mutkan kautta Hard Rock Caféeseen syömään, jossa oli seinillä hirmuisesti pällisteltävänä musiikin materiaalista historiaa, aina Elviksen puvusta Marilyn Mansonin kiertuekitaraan. Siinä meni jokunen tovi kun meikäläinen kiersi koko paikan läpi monttu auki. Olisi kovasti tehnyt mieli vähän koskettaa ja hivellellä niitä kamoja. Lienee juuri siitä syystä monen edessä lasi... Kumma juttu.

Vielä ennen illan junaa hilauduttiin Macy'sille, koska äipän vaan PITI päästä kävelemään se ylhäältä alas. Tosin meinasi äippä itse sitten väsähtää leluosaston kohdalla...
Vaan lepohetki nallukoiden keskellä auttoi sen verran, että selviydyttiin loppuun asti (joskin äiti pakotti mut kenkäosastolta pois kesken kaiken, kun sillä ei enää hermo kestänyt :D) ja sitten vasta hilpastiin junaan ja hotellille.

Päivä 7
Illan raivoisan pakkailun (äiti raasu joutui toimimaan mun aasina ja viemään vähän mun kamoja kotiin päin) jälkeen koitti lähtöaamu. Siispä kirjattiin itsemme ulos hotellista hieman ennen puolta päivää ja lähdettiin autolla etsimään tietä kohti JFK:n lentokenttää.

Muutaman "Jumankauta olenko nyt varmasti oikealla kaistalla?!?! No olen!" -panikoinnin jälkeen lentokenttä se löytyikin sitten taas näppärästi ja sain autonkin kivasti parkkiin. Kentällä vielä ennen äidin check-inniä vähän järkkäiltiin kamoja niin että laukut oli kivasti sallituissa painorajoissa ja sitten olikin aika sanoa hasta la vista, ensi kesään! Äippä se lähti check-inniä suorittamaan ja minä hyppäsin takaisin autoon ja suhailin New Jerseyn metsiin.

Muutos parin kuukauden takaisesta ajasta: Silloin Lokakuun lopulla ystävien täältä lähdettyä tuntui siltä että itsekin kuuluisi olla laukut pakattuna ja lähteä heidän kanssaan Suomeen. Nyt äidin lähtiessä ei enää tuntunutkaan yhtään siltä! Oli ihan luonnollista että minä jäin tänne ja ajelin takaisin USA:n kotiin. Oli hassua tajuta siinä viikon aikana kuinka ei enää tuntunut ollenkaan siltä että minun kuuluisi olla lähdössä minnekään. Mahtaa ensi kesänä tuntua oudolta ihan oikeasti pakata nämä kaikki tavarat laukkuihin ja suunnata kohti Suomea.

Äippä New Yorkissa Vol 1

Joulun jälkeinen perjantai taisi mennä vähän jumittaessa. Pyykkäyksen verran oli töissä, muuten taisin vain ajella ympäriinsä yksinäni ja jumittaa väsyneenä (kun siis oli NIIN rankkaa, kert nukuinki vaan puoleenpäivään).

Lauantaina sitten heräilin jokseenkin ajoissa ja aloin valmistautua äipän kentältähakemiseen (eli se henkinen tsemppaus ennen seikkailuajomatkaa JFK-lentokentälle, Manhattanin tuolle puolen). Aamuherätyksen, urhoollisen aikaisen suihkun ja aamupalalle valmistautumisen jossakin vaiheessa alkoi äidiltä sadella tekstareita että lento on myöhässä, REILUSTI, joten ei sitten kannata lähteä vielä kentälle suhaamaan ennen kuin tulee lähtötietoja. No, tunteja kestänyt tekstailu ja soittelurumba lyhennettynä: lento pääsi lähtemään Suomesta yhdeksän (9!!) tuntia myöhässä, kello 23.00 paikallista aikaa. Tässä välissä asiakkaita oli mm. istutettu nelisen tuntia lentokoneessa Finnairin varikolla ja matkustamossa oli metsästetty eksynyttä lintutoveria. Että semmosta.

Minäkin sitten käytin illan aivan toisin kuin olin suunnitellut, eli hotellin kylpyammeen sijaan istuin Emmin kanssa ensin syömässä ja sitten kahvilla, kunnes illalla puolikymmenen aikaan lähdin suuntailemaan kohti sitä himputin lentokenttää (enkä nyt oikeasti ajanut Manhattanin läpi, niinkuin aiempi kuvalinkitys antoi ehkä ymmärtää, vaan kiersin pohjoispuolelta sen pahimman rysän ja menin ihan motaria vaan). Äitikin sinne saapui vihdoin, terminaalivaihdon ja kaiken mahdollisen sohlauksen jälkeen. Taidettiin lähteä lentokentältä kohti hotellia siinä aamukolmen aikoihin, alkuperäisen iltapäiväneljän sijaan.

Päivä 1
Parin tunnin mittaisiksi jääneiden unien jälkeen puolikuollut tytär ja vähän vähemmän kuallut äipykkä suuntasi kohti Isoa Omenaa. Teetä, teetä ja teetä, eikä päivän toteuttamisessa ollut enää mitään ongelmaa!

Ykköspäivä kului kaupunkia ihmetellessä. Käveltiin ensitöiksemme juna-asemalta Times Squarelle ottamaan virallinen Äiti New Yorkissa -kuva: Siitä jatkettiin matkaa Rockefeller Centerille, jonka kulmilla pääsin poseeraamaan itsekin...
Ykköspäivä meni vähän ihmetellessä. Pörrättiin päivä siellä täällä, ihmeteltiin ja haahuiltiin. (Ihmettelyn kohteena mm. tämä kaunis risteyksen yllä ollut kimmeltävä joulutähti.)

Ennen illan hämärtymistä suunnattiin vielä Villageen tunnelmoimaan mun Jos Asuisin New Yorkissa Ni Haluisin Asua Täällä -aluetta. Suhteellisen ajoissa kuitenkin tuli väsymys niin minulle kuin aikaeron uuvuttamalle matkalaisellekin ja suuntailtiin illan hämärän laskeuduttua aiiika pian juna-asemalle ja hotellia kohti.

Päivä 2
Ykköspäivää edeltävää yötä huomattavasti parempien yöunien jälkeen lähdettiin jatkamaan kaupunkitutkimista. Tällä kertaa hypättiin juna-asemalta suoraa metroon ja suunnattiin Sohon trendikkäille kaduille tillittämään suunnittelijaputiikkien ovia (äitini ei varsinaisesti ole mikään shoppailija...) ja aivan ihanaa(!!) pinkkiä taloa, jonne kaverini Emmin pitäisi aivan ehdottomasti muuttaa kun se tyttö on niin pinkki-ihminen!

Sohosta matka jatkui katuja tallaten kohti China Townia ja Little Italya, joista jälkimmäisessä käytiin myös nauttimassa oikein hyvä lounas. Alueen monet monet turistiputiikit jaksoivat viihdyttää tovin jos toisenkin ja aurinkokin jaksoi paistaa varsin kivasti niin, ettei vilpoisa keli tuntunut ollenkaan pahalta.

China Townista tallustelu jatkui kohti Ground Zeroa, joka nykyään on siis ihan vaan rakennustyömaa, kun uusia pytinkejä pinotaan kauhealla tohinalla. Siellä suunnilla kun oltiin niin piti tietenkin myös pistäytyä merkkivaatteiden Tarjoustalossa, eli Century21:ssa, jossa tosin meitä vähemmän kestäviä antishoppailijoita (jonka nimikettä olen joutunut itseltäni tosin poistamaan kun täällä ollessani on hieman alkanut tuo kaupoissa pyöriminenkin maistua...) alkoi aika nopeasti väsyttää ja poistuttiinkin paikalta suhteellisen pian.

Illan päätteeksi taidettiin vielä tampata Macy'sin alennusmyynteihin, joista tosin tuli suhteellisen pian lähtö hotellille kun alkoi kramppaamaan jalat ja kädet ja selät ja kaikki.

Päivä 3
Metsäkylät kutsuu! Eli hypättiinkin hotellitaksin sijaan omaan autoon ja suunnattiin juna-aseman sijaan kohti New Jerseyn metsiä.

Ensin suhailtiin hakemaan kyytiin yksi meikäläisen kaveri, sitten ajeltiin Starbucksille (kaiken korruption kehtoon) hakemaan menovettä (teetä, kahvia, teetä) ja sitten ajeltiin katsomaan iiiisoja ameriikkalaisia linnoja (koska äitille piti näyttää mitä täällä tarkottaa jos on iso talo). Linnojen kyttäyksen jälkeen nokka kohti pohjoista ja New Yorkin osavaltion puolelle Woodburyn Outlet -taivaaseen.

Shoppaillessa aika rientää ja rahat hupenee niin että humpsista vaan kun oli jo parempi lähteä kotia kohti! (Saldona mm. pari uutta paitaa, kahdet uudet kengät, hajuvesi, laukku... hups!) Siispä varoituspuhelu host-vanhemmille että tulossa ollaan ja sitten kaahailtiin kotio.

Äippä pääsjoutupääs tapaamaan nuo kaksi ihanaakamalaa ja kamalanihanaa vintiötä sekä tietenkin host-vanhemmat. Saatiin kamat sisälle ja vaatteita vähän vaihdettua niin lähdettiin porukalla illalliselle aivan ihanaan italialaiseen ravintolaan. Syömisen jälkeen vielä ajeltiin katsomaan kaksi aivan huippua jouluvalotaloa, jotka olisivat varsinkin maailman ihanimman Mirkan saaneet pyörtymään kauhusta.
(Varsinkin kuvan jälkimmäinen on niin loistava välkkyvän Las Vegas -henkisen esityksensä kanssa, että pitää vielä jossain vaiheessa jotain videontynkää teille laittaa.)

Valitettavasti äipästä ja host-perheestä ei ole mitään yhteiskuvia kun en tajunnut ottaa. Nyt jälkikäteen kyllä harmittaa, ois ollut kivoja (mut hei ainahan voin askarrella semmosen jollain leikkaa-liimaa-systeemillä!).

Jatkoa seuraa toisena päivänä, nyt pitää vetästä vähän unta kaaliin. Josko huomenna kertoisin hurjia tarinoita mm. meidän villistä vuodenvaihteesta sekä tunteikkaista hyvästeistä?