Veli Viikonloppu

Yritän tappaa maanantain ankeutta (yääääh!) päivittelemällä tällä kertaa kahvilasta käsin, kaakaon ääreltä (ulkona on KYLMÄ!). Ensimmäinen isoveljen ja tyttöystävä-Lauran kanssa (siis veljen tyttöystävä, ei minun, haha) vietetty viikonloppu on nyt takanapäin ja työnteko maistuu karvaimmalta kalkilta kun tietää velipojan olevan vain tunnin junamatkan päässä lomailemassa. Minäkin tahdon niiden kanssa Nyciä kiertelemään!

Perjantaina töistä päästyäni säntäsin heti sukkana seuraavalla junalla keskustaan ja treffattiin Hard Rock Cafén kulmalla, jonne sitten mentiinkin syömään illallista. Oli aivan ihanaa nähdä taas pitkästä aikaa, ja tuntui ihan hölmöltä ajatus että olen ollut täällä kaukana jo 11(!!) kuukautta. Syötiin ajan kanssa ja vaihdettiin kuulumisia, ruokailun jälkeen vielä hetki pyörittiin siinä Times Squaren (ahdistavassa) ihmisvilinässä...... kunnes alkoi väsymys painaa kaikkia ja minä hyppäsin junaan ja lähdin kotio nukkumaan, veljen ja Lauran suunnatessa majapaikalleen.

Lauantaina sitten Osku ja Laura puolestaan lähtivät maakuntamatkailulle ja puksuttelivat aamujunalla meidän kulmille. Siitä jatkoimme autolla paljon käytetylle Woodburyn Outlet -ostarille, jotta saataisiin shoppailut hyvään alkuun! Kauppakylässä meni aika tehokkaasti koko päivä, ja luvattu sadekin pitäytyi pääasiassa poissa. Jes! Itsekin shoppailin pari t-paitaa ja tarvelistalla olleen hupparin. No ja kellon, kun oli niin hyvässä alennuksessa (yli $85 kello $35).

Ostostelun jälkeen ajelutin vielä vieraita siellä täällä meidän seuduilla, ja piipahdettiinpa nopeasti mun Ameriikan-kotonakin ennen kuin suuntailtiin yhtä matkaa junalla Isoon Omenaan. Illalla väsynyt kolmikko metsästi ruokapaikan, kävi syömässä ja juoksi kaatosateessa hostellille nukkumaan.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa mun (erittäin huonon matkaoppaan) bravuuri, The Village. Eli hyvien yöunien jälkeen suunnattiin harmaan (vaan ei sateisen!) Manhattanin lounaspuolelle katselemaan kaunista Villagen ja Sohon aluetta. Käytiin katsomassa perusnähtävyydet eli Frendit talo......sekä pari Sinkkuelämää-paikkaa. Sitten tallusteltiin siellä täällä. Vahingossa mm. jouduttiin yhteen aivan ihanaan pikkukahvilaan East-Villagen pikkukadulla! Otin osoitteen ylös, sinne voisin eksyä toistekin. Sohon pienet kadut tarjoilivat muutamia liikkeitä ja mm. minulle olisi ollut tarjolla varsin fantsua uutta värimaailmaa......jostain syystä verkka-asu sitten kuitenkin jäi kauppaan...
Sunnuntai meni kaikenkaikkiaan hengaillessa. Syötiin sushia kivassa ja edullisessa pikkuraflassa, käytiin olusella varsin suositussa pubissa ja ihmeteltiin katuja ja meininkejä. Illan päätteeksi käytiin vielä katsastamassa Flat Iron -building, jota minäkin olin toistaiseksi vasta ihaillut vain Empire State Buildingin korkeuksista (enkä koskaan tiennyt kuinka lähellä mun juna-asemaa se onkaan!).Kaupungin pimetessä oli sitten mun aika lähteä kotiin. Sanottiin heipat ja suuntailin junaan, jolla olin kotona hieman ennen puoltayötä.

Nyt on sitten maanantaituska päällä, mutta eiköhän tämä tästä. Keskiviikkona olisi nyt ilmeisesti pariskunnan tarkoitus tulla tänne illalliselle, kun tuo mun host-äiti tulee työmatkalta kotio.

Veljen vierailu on jo nyt ekan viikonlopun jälkeen tuonut ensimmäiset varsinaiset katumus-fiilikset puolen vuoden jatkopäätkösestä. Se oli aivan odotettavissa, mutta vaikka osasin tätä ennakoidakin niin se ei vähennä sitä tosiasiaa että tekisi mieli peruuttaa koko jatko. Juuri nyt jääminen veljen lähdettyä tuntuu todella vaikealta. Lienee sitten ajan tullen keskityttävä pari viikkoa tehokkaasti täällä sosiaaliseen elämään, jotta ei pääse tulemaan sellasta kamalaa koti-ikäväpuuskaa. Tosin näitä tunnelmia nyt vielä nostattanee entisestään se, että yksi ystävä siellä Suomen puolella on juuri valmistumassa ja kohtaa uusia seikkailuja, ja se entisestään korostaa tunnetta omasta paikallaanjunnaamisesta. Hei toisella on jo tutkinto KAUPPAKORKEAKOULUSTA taskussa, työharjoittelu ulkomailla tulossa ja kaikenlaita aikuista tapahtuu, minä se vaan jumitan täällä Au Pair -hommissa, vailla minkäänlaista suuntaa. Huh! Taas pieni tulevaisuusahdistus päällä. (Annille vaan terkkuja, oon niin kade! Mut onnea silti harjoittelupaikasta ;))

Tulevaisuustuskasta huolimatta täällä porskutellaan ja ylihuomennahan sitä taitaa taas tosiaan veljen nähdä, joten eiköhän tässä huomisesta selvitä vaikka päälläseisten!

Kaakao on loppu, Pikkusisko kuittaa.

Keskeneräinen

Täräytetään se nyt ensin sillä tavalla suoraan ja kiertelemättä, sitten voin kertoa vähän taustoja:
Minä en ole vielä valmis tulemaan kotiin, siispä nähdään hei sittenkin joskus joulun jälkeen ellei tule takaiskua.

Tosiaan torstaina aamulla host-äiti heitti että "Jäisit nyt edes Riikka jouluksi!" ja minä olin hieman huuli pyöreänä että mitäs hemmettiä! Viime kesästä asti hän on tehnyt selväksi että tahtoo vaihdon olevan kesällä, joten mikäli jatkoa mietitään niin sen pidennyksen täytyy sitten olla 12kk, ei 6 taikka 9, jotka ovat järjestöni (STS) tarjoamat lyhyemmät vaihtoehdot. Nyt kuitenkin torstai-aamuna ääni kellossa oli toinen. Pisti vähän tytön miettimään!

Pohdintaa. Pohdintaa.

Valitin Emmille ja uikutin kun en tiedä. Sitten illalla kävin reilu puolen tunnin maratonpuhelun Nadjan kanssa, joka itse paini saman päätöksen kanssa vuosi sitten, ennen kuin päätti jäädä vielä toiseksi vuodeksi. Nadjan kanssa puhuminen helpotti aivan hirveästi, se kun osasi tuoda esiin kysymyksiä joita se oli itse pohtinut päätöstä tehdessään, ja kysymyksiä joita olisi ehkä kannattanut pohtia. Esimerkiksi:

• Vaikuttaako jääminen jotenkin kuvioihin kotimaassa sitten kun palaat? -No ei. Koulujen pääsykokeet on kuitenkin vasta keväällä, puoli vuotta ei muuta meikäläisen menoa hullua hurskaammaksi.
• Mikä on miinuslistan isoin ongelma ja kuinka paha se on? -Varmaan tuo host-isä, joka ottaa päähän hyvinkin tehokkaasti kun niikseen tulee. Mutta jos miettii pluslistaa paperin toisella puolella, niin se ei taida olla tarpeeksi iso miinus.
• Milloin kaverit lähtee? Jäätkö tänne sitten yksin pitkäksi aikaa? (Koska silloinhan ei ole enää sitten ollenkaan yhtä hauskaa...) -Kaverit lähtee tipoittain, viimeisimpänä varmaan sitten Emmi, jolla työt loppuu joskus syyskuussa. Mutta sen jälkeenhän mullakin on enää pari kuukautta, ja hei, uusia kavereita kehiin naiset ja herrat!

Joten lopulta tulin siihen tulokseen, että pluslista oli vaa'assa painavampi. Se, että saan sitten viettää kesän täällä rauhassa ilman lähtöpaniikkia, oli jotenkin todella tärkeää mulle. Tuntuu jotenkin tyhmältä alkaa hommailla lähtöä nyt, kun vihdoin on mukavaa ja kotoisaa, ja osaan liikkua täällä. Hetki vielä lisää! Sitten puolen vuoden päästä, joulun tai vuodenvaihteen korvilla, olen varmasti jo aivan kypsä tulemaan pois.

Nyt sitten järjestellään asioita niin että saataisiin pidennys toimimaan. Eli toisinsanoen selvitellään järjestöltä päivämääriä jolloin vaihto sitten tapahtuisi ja keskustellaan että miten se oikeasti toimii talvella, jolloin arki rullaa paljon kiireisempänä eteenpäin. Toistaiseksi näyttäisi hyvältä ja voisin tosiaankin jäädä.

Päätöksen tekeminen oli kauhean ahdistavaa. Oli jotenkin vaikea lyödä se viimeinen naula arkkuun ja sanoa ihmisille että kyllä minä tahdon jäädä. Kuitenkin kun se oli tehty ja homma raukesi, tuli hirmuisen helpottunut olo. Minun ei tarvitsekaan kiirehtiä täältä pois! Sain hieman lisää aikaa, ja juuri nyt tuntui siltä että juuri sitä tarvitsen. Suomessa minulla ei oikeastaan juuri nyt ole muuta kuin ystävät ja perhe, ja minä olen siitä onnekas lapsi, että voin hyvillä mielin itsevarmasti sanoa niiden olevan siellä vielä puolen vuoden pidennyksen jälkeenkin.

No juu. Tämän päätöksen kanssa siis painin torstain ja perjantain, kunnes sitten perjantai-iltana ilmoitin host-äidille että "Mun Kurt (siis Cobain seinälippu) tahtoisi kyllä vielä olla teidän seinällä jouluun asti..." Tämän ilmoituksen tein nuoremman Tae Kwon Do -vyökokeessa, jossa pikkumies suoritti itselleen uuden, punaisen vyön:Vyökokeen jälkeen lähdettiin siitä porukalla (minä, lapset, host-vanhemmat ja host-isän vanhemmat) ravintolaan syömään illallista ja oli oikein mukavaa.

Lauantaina oli sitten kaverilla pienimuotoiset illanistujaiset tuolla reilun tunnin päässä Jerseyn metsissä, järven rannalla. Tai siis, kaverin vanhemmat ne siellä järven rannalla asuvat, mutta kaveri oli kissavahtina ja koska hänellä oli synttärit tuossa viikko takaperin niin piti hieman juhlistaa. Siispä nappasin Emmin mukaan ja ajeltiin pimeitä ja sateisia metsäteitä, kunnes löydettiin perille ja päästiin nautiskelemaan hauskasta seurasta. Oli varsin kiva ilta, kaikki uudet tuttavuudet oli hirmuisen kivoja ja juttua riitti vaikka mistä!

Sunnuntai-aamuna keräiltiin itsemme autoon ja aina vaan jatkuvassa vesisateessa ajeltiin väsyneinä kotio. Allekirjoittaneen piti lähteä vielä järjestön Au Pair -tapaamiseen, väsytti tai ei. On tullut aluevalvojalta hieman palautetta kun porukka ei ole käynyt tapaamisissa, ja nyt sitten oli pakko näyttää naamaa paikalla. Myönnettäköön tosin, että olin huono ihminen ja väitin nukkuneeni pommiin niin että menin vasta tunnin myöhässä paikalle (jonka myötä minun tarvitsi olla siellä vain tunnin). Oli toki tärkeääkin tavata tuo aluevalvoja, koska tahdoin hieman kysellä tuosta pidennyssysteemistä, lähinnä että onko ne päivämäärät vaihdolle sitten millaisia.

Tämä viikko on lähtenyt käyntiin kiireisesti. Host-äiti on työmatkalla Californiassa, joka jättää arkea pyörittämään minut ja host-isän, joka työskentelee noin 12-13 tuntia päivässä. Nuoremmalla alkoi myös baseballin joukkuetreenit tällä viikolla, joten hässäkkää riittää! Isovanhemmat ovat onneksi aivan ihanasti apuna. Maanantaina he tulivat tänne illallisen kanssa ja torstaina isoäiti auttaa minua lasten kuskaamisessa kun niillä menee harrastukset niin päällekäin ettei pysty repeämään moneen paikkaan kerralla! Host-äitikin on toki sen verran menossa mukana, että kun nuo uudet treenit alkoi niin minä sähköpostitse pidän häntä ajan tasalla että mikä täällä nyt on aikataulu ja meno.

Eiköhän tämä tästä, ihan hyvin tuo host-isä on sen sisäistänyt että minun pitää viimeistään 7:50pm päästä lähtemään Tae Kwon Do -treeneihin. Pointsit sille siitä, tänäänkin isoäiti oli paikalla päästämässä mut töistä, ilman että minä edes tiesin asiasta ennen kuin rouva oli keittiössä seisomassa! (Ja host-isä itse siis kyllä tuli kotiin hyvinkin pian mun lähtemisen jälkeen, en sitten tiedä miksei pojat voineet sitä varttia olla täällä keskenään kun ovat he ennenkin olleet...)

Huomenna lienee mulla pari pirteää ja iloista lasta, kun mun tullessa treeneistä (ysin jälkeen) olivat kaikki vielä alakerran olkkarissa katsomassa telkkaria... No, jos paistais aurinko niin ehkä se siitä lähtee rullaamaan. Au Pairille teetä ja auringonpaistetta niin ei haittaa vähän kiukkusemmatakaan lapset.