maanantai 20. huhtikuuta 2009

Oma koti kullan ... ja silleen

Miamin lämmön jälkeen New York tuntui hyiseltä. Yyh! Tietenkin myöhästyneen lennon myötä missasin myös keskiviikkoillan viimeisen junan. Väsyneenä matkalaisena en todellakaan jaksanut istua juna-asemalla aamuun asti, joten suuntasin kaverin tuttujen hostellille ja nappasin vielä sieltä vuoteen yhdeksi yöksi, jotta sain edes muutaman tunnin unta.

Torstai-aamuna tallustin sitten auringossa (viileässä auringossa!) kotio kapsäkkeineni. Taistelin kiukkua vastaan kun kuistilla odotteli ventovieras siivoojaleidi (ei niitten pitänyt tulla tänään!) ja rauhaisan suihkuhetken sijaan sain neuvoa sille mitä tehdä ja missä, ja sitten vasta vauhdilla käydä suihkussa. Argh!

Päivä parani kun hain Emmin ja pidettiin piknikkiä meidän takapihalla lasten liukumäkikatoksessa. Me ei oltu Emmin kanssa nähty hei kahteen viikkoon! Miettikääpä! Aika hurjaa. Päivä menikin sitten kahdestaan urpoillessa siellä täällä, illalla korkkailtiin olutpullot ja katsottiin leffaa. Laatua!

Perjantaina jumitin väsyneenä koko päivän, laittelin paikkoja kuntoon ja hoidin pieniä kotihommia ennen kuin host-perhe tulisi reissultaan aamuyöstä. Illalla piipahdin paikalliseen kuppilaan moikkaamaan brasilialaistyttöjä, mutta tulin ajoissa kotiin nukkumaan kun ei tosiaan oikeen ollut ehtinyt vielä nukkua reissuväsymystä pois.

Lauantai-aamuna kello soi suhteellisen aikaisin ja pakkailin reppuun eväitä, sillä ohjelmassa olisi retkeilyä kaveriporukalla! Seurueeseen kuului brasilialaistyttöjä, minä ja pari amerikkalaista poikaystävää sekä yksi viimeisimpänä mainittujen kaveri. Suuntana oli pienen ajomatkan päässä oleva valtava puistoalue, mistä löytyi merkittyjä reittejä aloittelijasta kokeneeseen.

Me suuntasimme keskivaikealle reitille, joka vei ylös komeisiin maisemiin.
Kipuamisen ja kapuamisen jälkeen päästiin pienelle järvelle, jonka rantaan pysähdyttiin syömään lounas.
Oli aivan taivaallista istua siellä metsän keskellä kalliolla ja vaan ihmetellä kuinka voi maisema näyttää samalta kuin kotosuomessa! Ihan mielettömän rentouttavaa. Ja kun kotosuomea alkoi miettimään, niin takaisintulomatkalla bongasin kalliolta ihan oikean KOIVUN!Niitä ei kyllä ole täällä näkynyt ennen kuin nyt!

Iltapäivällä raittiista ilmasta väsyneet retkeilijät ajelivat takaisin kotio, retkestä saaliina paljon hyvää mieltä. Illalla lähdin sitten vielä Emmuskaisen kanssa elokuviin ihastelemaan Amerikan Kaunista Poikaa, Zac Efronia, kun valkokankaalle pärähti herran uusi elokuva 17 Again. Sehän oli varsin suloinen (ja HAUSKA!) teinipätkä, missä oli periamerikkalainen opetus perheen ja vastuunoton tärkeydestä ja plaaplaa. Siis juuri täydellinen filmi tohon kohtaan!

Sunnuntai meni sitten jumittaessa. Aamupäivällä näin Emmiä hetken, sitten jumitin himassa ja iltapäivällä Hanna soitti että nähdäänkös. Ajelin sitten Morristowniin Hannaa moikkailemaan ja käytiin siinä voffeleilla ja hengailtiin hetki. Sitten alkoi mulla väsymys painaa ja raahauduin kotio. Hyvä että tuossa vaiheessa raahauduin, nimittäin ois yhtään myöhemmin voinut tehdä ajaminen tiukkaa! Nyt pääsin kotiin ja painelin suoraa naamapesun kautta sänkyyn. Simmut meni kiinni noin 6.27pm. Korvatulpat ja pilkkopimeä huone takasivat unirauhan ja tämä neiti veti hirsiä taivaalliset 12 tuntia ennen maanantaita!

Eilen alkoi sitten kaikilla arki lomailun jälkeen. Ugh! Itselläni oli ihan vain pyykkipäivä, kun lasten kaikki lomavaatteet sun muut oli iloisesti kasaantuneet pestäväksi. Siispä jumitin tyytyväisenä himassa pesemässä ja viikkaamassa, vailla kiirettä minnekään.

On muuten alkanut sateisesti tämä viikko. Eilen illalla pisti kunnon ukkosenryminätkin ilmoille. Saas nähdä muuttuuko aurinkoiseksi tällä viikolla ollenkaan! Ei hyvältä näytä. Tästä sitä taas kuitenkin aletaan ponnistaa arkea eteenpäin, satoi tai paistoi. Ainakin lapset ja hyvin nukkunut Au Pairikin ovat kaikki olleet jokseenkin hyvillä mielin, säästä huolimatta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

HAHAHAAA, YOU'RE BUSTED ! Oot lymyilly Suomen metsissä erakkona koko tän ajan, maisema puhuu puolestaan ! noi kaikki reissukuvat on vaa jotai mihin oot liittäny ittes. JUHUUU? RIDGE MISSÄ OLEEET? kaikuuko kutsumukseni siellä männikössä

-annnniii

Riikka kirjoitti...

Haha oon jemmassa ;)