On tour with STS

Tänään tulin takaisin kotiin vietettyäni lähes viikon metsän keskellä mökkeilemässä. Olipas rentouttavaa kaiken matkajännittämisen keskellä!

Kotona sängyllä odotti ilmoitus kirjatusta kirjeestä, jonka kiiruhdin heti postista noutamaan ja sielläpä oli meikäläisen loppukirje Suomen toimistolta. Heti postissa piti repiä kuori auki ja tadaa! Siellä oli kaiken muun lisäksi meikäläisen lentoliput matkaa varten! Nyt alkoi ihan toden teolla jännittämään. Pläräilin lippuja kätösissäni ja meikäläisen lopullinen matkustusaikataulu on seuraavanlainen:
Helsinki - Frankfurt klo: 9.05 - 10.35
Frankfurt - Newark klo: 13.15 - 15.40
Et näin. Ja eläköön aikaerot, tulee vähän pitkä maanantai mulle tollon 7. päivä, saa nähdä miten selviydyn Jet lagista kun pitäisi heti tiistaina olla skarppina luennoilla... Toivottavasti pääsee tollon maanantaina jokseenkin aikasin nukkumaan (olettaen että nyt jännityksen ja uusien hotellihuonekavereiden kanssa mitään unta saa laisinkaan). Olen iloinen myös tosta suhteellisen pitkästä vaihtovälistä Frankfurtissa (melkein kolme tuntia, jee!), koska se meinaa sitä että a) minulla on runsaasti aikaa haahuilla vieraalla kentällä ja löytää oikealle portille ja b) koko systeemi ei kaadu heti jos Helsingin kone on vähän myöhässä.

Ai niin, kirjeessä oli myös mitä ihanin, suuhteellisen riemukkaan kokoinen AuPairCare -pinssi. Täytyy kyllä ehdottomasti iskeä se lähtiessä laukkuun kiinni niin voi muut matkalla olevat AuPairit sitten spotata meikäläisen sieltä :D Ja tämän lisäksi myös kaksi hurmaavaa kelta-mustaa On Tour With STS -tarraa, jotka toimivat samalla myös osoitelappuina matkatavaroihin. Aikas päheetä kamaa kyllä, täytyy koristella itsensä oikein asenteella niin että kilsan päähän näkyy jotta tässä tulee uusi Au Pair!

Tässä kohtaa voisin muuten kiittää myös internetin ihmeellistä maailmaa, sillä olen jo löytänyt kaksi kanssani samaan aikaan Sheratonin orientaatioon tulevaa toveria. Eräs saksalainen nuori neito lentää kanssani samalla lennolla Frankfurtista Newarkiin ja hänen kanssaan lähettelen nyt sähköpostia, täytyy paikallistaa toinen sitten Frankfurtin kentällä. Naamakirjan ihmeellisestä maailmasta löysin myös ranskalaisen kanssasisaren, joka on Sheratonissa samalla orientaatiokurssilla kuin minäkin. Lennoista en vielä hänen kohdallaan tiedä, mutta olisi jotenkin helppo kuvitella että samana päivänä samaan paikkaan ja saman järjestön alla lentävät Au Pairit kyllä lähtisivät Euroopasta rapakkoa ylittämään samassa koneessa. Pitää vielä selvitellä varmaksi tämä olettamus. Joka tapauksessa, mikäli näihin nuoriin naisiin on yhteydessä nyt vielä nämä 11 päivää ennen lähtöä, on varsin paljon mukavampi paukata paikalle USA:n maaperälle kun on joku jonka luo mennä juttelemaan aloituksella "Hei oletko sä [nimi tähän]? Taidettiin jutella sun kanssa netissä jo ennen lähtöä". Sehän on kuin tapaisi vanhoja tuttuja!

Ai niin! Kerrottakoon vielä sekin, että saksalaiset toverini Annci ja Nadja, jotka ovat olleet kohta jo vuoden päivät auppareina jenkkilän ihmeellisessä maailmassa, kutsuivat minut 26.7. Warped Tourille Nyciin. Parasta on se, että sain tänään host-äidiltä sähköpostia jossa hän varmisti että tälle päivälle ei ole mitään suunnitelmia (ainakaan sellaisia jotka koskisivat minua) joten olen vapaa menemään, jee! Tarkoittaa sitä, että pääsen tapaamaan sekä noita kahta vanhaa kaveria ja kasaa uusia, joista osa luultavasti asuu Anncin lähellä, noin puolen tunnin päässä meikäläisestä. Ei ollenkaan huono vaihtoehto päästä hieromaan tuttavuutta samanhenkisten olentojen kanssa. Kirsikkana kakun päällä, sinne ja takaisin on ainakin tällä erää tiedossa autokyyti, ei pöllömpää!

Vielä 11 päivää jäljellä lähtöön, oma koti on aivan järkyttävä kaaos kaiken pakkaamisen keskellä. En mitenkään käsitä miten tämä voi olla muuttovalmista kauraa sunnuntaihin mennessä. Kääk!

Viisumihaastattelu takanapäin

Nyt on sitten viisumihaastattelukin takana. Ja tilanne oli aivan erilainen kuin mitä odotin! Paljon iisimpi ainakin, vaikka tiesin kyllä ettei se nyt mikään superhaastava homma pitäisi ollakaan.

Tosiaan, mulla oli haastattelu varattu klo 10:45 ja saavuin lähetystölle kymmenisen minuuttia etuajassa. Kun pääsin ovelle, ulos tuli varsin komea nuori mies vartijan asussa kysymään miten voi auttaa. Selitin että haastattelu olisi varttia vaille, jonka jälkeen vartija pyysi nähdä passin ja hakukaavakkeen. Papereiden tsekkaamisen jälkeen minua pyydettiin odottamaan ulkona kunnes he kutsuisivat minut sisään, aikataulusta oltiin kuulemma jonkin verran myöhässä. Niinpä jäin siihen kadulle aurinkoon möllöttämään kamoineni, seuranani pari muuta vuoroaan odottavaa, jotka sitten yksitellen kutsuttiin ovista sisään.

Pienen odottelun jälkeen oli mun vuoro ja pääsin ovesta sisään. Sisäpuolella oli turvatarkastus. Laukut läpivalaisuun lentokenttämeiningillä (kaikki elektroniset laitteet checkattiin erikseen ja niistä piti olla virta pois) ja itse metallinpaljastimien läpi toiselle puolelle. Tämän jälkeen laukut jätettiin siihen ”narikkaan” ja mukaan sain ottaa tarvittavat paperit. Turvahässäköiden jälkeen vartijasedän perässä ovista pihalle ja kävely lähetystön pihan läpi toiseen rakennukseen.

Toisessa rakennuksessa oli sitten ihan jonkun Kela-toimiston näköinen odotushuone ja kaksi pleksillistä tiskiä. Odottelua. Odottelua. Odottelua. Puoli tuntia sovittua myöhemmin, eli varttia yli yksitoista, ensimmäisen tiskin nainen kutsui minut nimeltä. Tiskillä hän katsoi kaikki paperit läpi, totesi niiden olevan kunnossa ja pyysi minua istumaan taas alas odottamaan. Odottelua. Odottelua. Odottelua. Hyvän aikaa myöhemmin (vartti, kakskyt minuuttia?) kävi kutsu tiskiltä numero kaksi. Nainen katsoi papereita hetken, otti sormenjäljet ja sitten alkoi siinä tiskillä se haastattelu.

– Au Pairiksi menossa?

– Joo.

– Olet vuoden?

– Joo.

– Minne päin USA:ta menet?

– New Jerseyyn olen menossa.

– Et ole ennen ollut USA:ssa?

– En. Tää on eka kerta.

- Monta lasta perheessä on?

- Kaksi.

- Minkä ikäisiä?

- 11 ja 7.

- Mites, onko kokemusta lastenhoidosta?

- Juu, sukulaisten ja tuttavaperheiden lapsia on tullut hoidettua jo monta vuotta.

- No hyvä. Mitäs suunnitelmia sitten kun tulet takaisin?

- Ensin teen vähän töitä tässä Suomessa, sitten haen keväällä yliopistoon.

- Jaahas. Juu. No ei tässä sen kummempaa, kaikki kunnossa, voit poistua.

- Kiitos.

Sitten kävelin ovelle, josta hetken päästä minut tuli noutamaan taas uusi vartija. Hänen kanssaan kävelimme takaisin porteille, rakennukseen numero yksi. Siellä sain lappua vastaan tavarani tiskin takaa, nuori vartijaherra toivotti hyvää päivänjatkoa ja tuli vielä oikein avaamaan oven. Minä lähdin tassuttelemaan aurinkoiseen kaupunkiin.

Ja koko tämän hässäkän aikana ei kukaan puhunut minulle englantia, eikä siis myöskään odottanut minulta englannin kielen taidonnäytettä, vaikka odotin moista. Noh, ei sitten, käy se näinkin. Hässäkän jälkeen puhelua Jonnalle toimistoon että viisumiasia on kunnossa, nyt odotellaan että paperit lähetetään postissa. Ensi viikolla tullee, tuskin ehtii enää huomenna. Vielä sähköpostia isäntäperheelle että asia on hoidettu ja sitten haen kaverilta pahvilaatikoita ja alan pakkailemaan! Myös pre-orientation – projektia täytyy alkaa touhuilemaan tässä. Mutta mullahan on vielä vaikka kuinka monta aamua aikaa!