Keskeneräinen

Täräytetään se nyt ensin sillä tavalla suoraan ja kiertelemättä, sitten voin kertoa vähän taustoja:
Minä en ole vielä valmis tulemaan kotiin, siispä nähdään hei sittenkin joskus joulun jälkeen ellei tule takaiskua.

Tosiaan torstaina aamulla host-äiti heitti että "Jäisit nyt edes Riikka jouluksi!" ja minä olin hieman huuli pyöreänä että mitäs hemmettiä! Viime kesästä asti hän on tehnyt selväksi että tahtoo vaihdon olevan kesällä, joten mikäli jatkoa mietitään niin sen pidennyksen täytyy sitten olla 12kk, ei 6 taikka 9, jotka ovat järjestöni (STS) tarjoamat lyhyemmät vaihtoehdot. Nyt kuitenkin torstai-aamuna ääni kellossa oli toinen. Pisti vähän tytön miettimään!

Pohdintaa. Pohdintaa.

Valitin Emmille ja uikutin kun en tiedä. Sitten illalla kävin reilu puolen tunnin maratonpuhelun Nadjan kanssa, joka itse paini saman päätöksen kanssa vuosi sitten, ennen kuin päätti jäädä vielä toiseksi vuodeksi. Nadjan kanssa puhuminen helpotti aivan hirveästi, se kun osasi tuoda esiin kysymyksiä joita se oli itse pohtinut päätöstä tehdessään, ja kysymyksiä joita olisi ehkä kannattanut pohtia. Esimerkiksi:

• Vaikuttaako jääminen jotenkin kuvioihin kotimaassa sitten kun palaat? -No ei. Koulujen pääsykokeet on kuitenkin vasta keväällä, puoli vuotta ei muuta meikäläisen menoa hullua hurskaammaksi.
• Mikä on miinuslistan isoin ongelma ja kuinka paha se on? -Varmaan tuo host-isä, joka ottaa päähän hyvinkin tehokkaasti kun niikseen tulee. Mutta jos miettii pluslistaa paperin toisella puolella, niin se ei taida olla tarpeeksi iso miinus.
• Milloin kaverit lähtee? Jäätkö tänne sitten yksin pitkäksi aikaa? (Koska silloinhan ei ole enää sitten ollenkaan yhtä hauskaa...) -Kaverit lähtee tipoittain, viimeisimpänä varmaan sitten Emmi, jolla työt loppuu joskus syyskuussa. Mutta sen jälkeenhän mullakin on enää pari kuukautta, ja hei, uusia kavereita kehiin naiset ja herrat!

Joten lopulta tulin siihen tulokseen, että pluslista oli vaa'assa painavampi. Se, että saan sitten viettää kesän täällä rauhassa ilman lähtöpaniikkia, oli jotenkin todella tärkeää mulle. Tuntuu jotenkin tyhmältä alkaa hommailla lähtöä nyt, kun vihdoin on mukavaa ja kotoisaa, ja osaan liikkua täällä. Hetki vielä lisää! Sitten puolen vuoden päästä, joulun tai vuodenvaihteen korvilla, olen varmasti jo aivan kypsä tulemaan pois.

Nyt sitten järjestellään asioita niin että saataisiin pidennys toimimaan. Eli toisinsanoen selvitellään järjestöltä päivämääriä jolloin vaihto sitten tapahtuisi ja keskustellaan että miten se oikeasti toimii talvella, jolloin arki rullaa paljon kiireisempänä eteenpäin. Toistaiseksi näyttäisi hyvältä ja voisin tosiaankin jäädä.

Päätöksen tekeminen oli kauhean ahdistavaa. Oli jotenkin vaikea lyödä se viimeinen naula arkkuun ja sanoa ihmisille että kyllä minä tahdon jäädä. Kuitenkin kun se oli tehty ja homma raukesi, tuli hirmuisen helpottunut olo. Minun ei tarvitsekaan kiirehtiä täältä pois! Sain hieman lisää aikaa, ja juuri nyt tuntui siltä että juuri sitä tarvitsen. Suomessa minulla ei oikeastaan juuri nyt ole muuta kuin ystävät ja perhe, ja minä olen siitä onnekas lapsi, että voin hyvillä mielin itsevarmasti sanoa niiden olevan siellä vielä puolen vuoden pidennyksen jälkeenkin.

No juu. Tämän päätöksen kanssa siis painin torstain ja perjantain, kunnes sitten perjantai-iltana ilmoitin host-äidille että "Mun Kurt (siis Cobain seinälippu) tahtoisi kyllä vielä olla teidän seinällä jouluun asti..." Tämän ilmoituksen tein nuoremman Tae Kwon Do -vyökokeessa, jossa pikkumies suoritti itselleen uuden, punaisen vyön:Vyökokeen jälkeen lähdettiin siitä porukalla (minä, lapset, host-vanhemmat ja host-isän vanhemmat) ravintolaan syömään illallista ja oli oikein mukavaa.

Lauantaina oli sitten kaverilla pienimuotoiset illanistujaiset tuolla reilun tunnin päässä Jerseyn metsissä, järven rannalla. Tai siis, kaverin vanhemmat ne siellä järven rannalla asuvat, mutta kaveri oli kissavahtina ja koska hänellä oli synttärit tuossa viikko takaperin niin piti hieman juhlistaa. Siispä nappasin Emmin mukaan ja ajeltiin pimeitä ja sateisia metsäteitä, kunnes löydettiin perille ja päästiin nautiskelemaan hauskasta seurasta. Oli varsin kiva ilta, kaikki uudet tuttavuudet oli hirmuisen kivoja ja juttua riitti vaikka mistä!

Sunnuntai-aamuna keräiltiin itsemme autoon ja aina vaan jatkuvassa vesisateessa ajeltiin väsyneinä kotio. Allekirjoittaneen piti lähteä vielä järjestön Au Pair -tapaamiseen, väsytti tai ei. On tullut aluevalvojalta hieman palautetta kun porukka ei ole käynyt tapaamisissa, ja nyt sitten oli pakko näyttää naamaa paikalla. Myönnettäköön tosin, että olin huono ihminen ja väitin nukkuneeni pommiin niin että menin vasta tunnin myöhässä paikalle (jonka myötä minun tarvitsi olla siellä vain tunnin). Oli toki tärkeääkin tavata tuo aluevalvoja, koska tahdoin hieman kysellä tuosta pidennyssysteemistä, lähinnä että onko ne päivämäärät vaihdolle sitten millaisia.

Tämä viikko on lähtenyt käyntiin kiireisesti. Host-äiti on työmatkalla Californiassa, joka jättää arkea pyörittämään minut ja host-isän, joka työskentelee noin 12-13 tuntia päivässä. Nuoremmalla alkoi myös baseballin joukkuetreenit tällä viikolla, joten hässäkkää riittää! Isovanhemmat ovat onneksi aivan ihanasti apuna. Maanantaina he tulivat tänne illallisen kanssa ja torstaina isoäiti auttaa minua lasten kuskaamisessa kun niillä menee harrastukset niin päällekäin ettei pysty repeämään moneen paikkaan kerralla! Host-äitikin on toki sen verran menossa mukana, että kun nuo uudet treenit alkoi niin minä sähköpostitse pidän häntä ajan tasalla että mikä täällä nyt on aikataulu ja meno.

Eiköhän tämä tästä, ihan hyvin tuo host-isä on sen sisäistänyt että minun pitää viimeistään 7:50pm päästä lähtemään Tae Kwon Do -treeneihin. Pointsit sille siitä, tänäänkin isoäiti oli paikalla päästämässä mut töistä, ilman että minä edes tiesin asiasta ennen kuin rouva oli keittiössä seisomassa! (Ja host-isä itse siis kyllä tuli kotiin hyvinkin pian mun lähtemisen jälkeen, en sitten tiedä miksei pojat voineet sitä varttia olla täällä keskenään kun ovat he ennenkin olleet...)

Huomenna lienee mulla pari pirteää ja iloista lasta, kun mun tullessa treeneistä (ysin jälkeen) olivat kaikki vielä alakerran olkkarissa katsomassa telkkaria... No, jos paistais aurinko niin ehkä se siitä lähtee rullaamaan. Au Pairille teetä ja auringonpaistetta niin ei haittaa vähän kiukkusemmatakaan lapset.

Moottoritie on kuuma

Aurinkoista ja ennen kaikkea lämmintä keskiviikkoa!

Lähtöahdistuksesta kärsivä Au Pair lähti perjantaina töistä päästyään karkuun päätöksentekoa, ja suuntasi kohti Connecticutin metsiä. Oli aivan ihana viikonloppu taas Nadjan ja Janinen kanssa. Sarahkin liittyi seuraan lauantaina lounaan ja kahvin verran. Perjantai-iltana saavuin paikalle vähän yhdeksän jälkeen, ajeltiin likkojen kanssa siellä sun täällä, käytiin paikallisessa pubissa moikkaamassa tuttuja ja jauhettiin tuttuun tapaan sontaa. Lauantaina sitten kaveri oli töissä aamulla kun minä nautin mahdollisuudesta nukkua piiiitkään. Puolilta päivin pääsi kaveri töistä ja lähdettiin edellä mainitulla porukalla lounaalle kivaan italialaiseen ravintolaan. Ruokailun jälkeen käytiin vielä kahvilla suosikikseni muodostuneessa Las Vetas -kahvilassa. Lauantai-iltana oli kaverilla lastenvahtivuoro, joten hengattiin kolmen ihanan tytön kanssa ja minä nautin roolistani kolmevuotiaan pikkuisen suosikkina. Missä oli kamera sillon kun se niiiiin suloisena puoliksi nukku sohvalla mun sylissä?? Sunnuntaina lähdettiin sitten perinteisen brunssin jälkeen porukalla keskustaan, missä palloiltiin siellä sun täällä kunnes allekirjoittaneen oli aika suunnata bussilla takaisin New Jerseyn metsiin.

Tämä viikko alkoi tehokkaasti. Maanantaina syyhkäisin koululle hoitamaan paperihommia, jotka olen jättänyt tekemättä kuukausi toisensa jälkeen! Mutta nyt on vaaditut allekirjoitukset järjestölle, ja parin päivän sisällä pitäisi tulla koululta vielä lopulliset paperitkin kurssin suorittamisesta. Alkoi tulla pieni koulupaniikki, kun aluekoordinaattori soitti ja ilmoitti viime viikolla että tarvitsee mun koulupaperit toukokuun alussa. Mitä?! Eihän mulla oo vielä sitä toista kurssia edes käytynä! Apua! Oon tässä nyt yrittäny saada puhelinyhteyttä yhteen kouluun joka järkkää viikonloppukursseja, että saisin itseni ängettyä sinne jollekin viikonlopulle nyt huhtikuussa. Olin vähän meinannu tehä sen toukokuun alussa, mutta ei sitten näköjään... Hups!

Tiistaina pidettiin taas peruslounastelut Emmin kanssa ja etsittiin yhtä ravintolaa ihan törkeen pitkään kun se ei näkynyt motarille ja saatiin sitten sahata tietä edes takaisin, kunnes vihdoin Emmin host-äiti kertoi sen tarkemman sijainnin ja löydettiin jopa perille.

Tänään oli sitten mielenkiintoinen eksymispäivä, kun lähdin etsimään ajoneuvokeskusta. Kyllä. Olen niin saamaton ollut etten ole edes näiden täällä vietetyn vajaan yhdeksän kuukauden aikana saanut itselleni sitä paikallista ajokorttia... Noloa, tiedän. Siispä ajoneuvokeskusta etsimään, jotta voisin tehdä vaaditun teoriakokeen. Ihan kiva, mutta puolen tunnin ajomatkaan meni tunti, ja etsittyäni kyseistä mestaa sen tunnin verran vieläkään perille löytämättä, meni hermot ja päätin kiukkuisena lähteä kotiin. Koitan huomenna uudestaan! Ajellessani motaria tajusin että olen ihan lähellä Hannan asuinpaikkaa, olisipa ihana nähdä tyttöä pitkästä aikaa! Siispä puhelua kollegalle ja niinpä me sitten tehtiin lounastreffit siihen Hannan lähelle. Oli ihan huippua! Sain minäkin kiukkuni hälvenemään kun sai jotain mieluista tekemistä vielä ennen lasten hakemista.

Nyt ollaan lasten kanssa kotona, pikkuriiviöt työskentelee tutorin avulla kotiläksyjensä kimpussa ja Au Pair lusmuilee päivittäen blogia. Tutorin lähtiessä on aika suunnata Tae Kwon Do -treeneihin. Ensin lasten, sitten minun.

Vanhempi pojista on mukana koulun näytelmässä (tänä vuonna Annie) ja esitykset ovat tällä viikolla. Kiirettä siis pitää! Huomenna on vuorossa iltaesitys, jossa meikäläinenkin pääsee näkemään työn tulokset. Täytyy muistaa ottaa kamera mukaan!

Lopun alkua

Kahden lämpimän aurinkoisen päivän jälkeen oli torstaina vuorossa harmaata sadetta kooooko päivän. Iltapäivällä innostuin leipomaan pikaisesti teinivuosien suosikin: tiikerikakun. Pistin Smakin levyt soittimeen, nupit kaakkoon ja leipoa pyöräytin. Onnistui jopa, vaikka ei tässä talossa mitään tikrukakkuvuokaa ollut (löysin about oikean kokoisen auringonkukkavuoan). Onnistuminen oli ihme siis lähinnä siksi, että mä olen aivan poropeukalo keittiössä ja leipominen uunilla jonka tehot on vähän tuntemattomat (kun on joku superuuni) jaja... No.. Siis ylipäänsä minä + keittiö = katastrofi, noin niin kuin perussääntönä.

Päivän aikana mulla oli vapaa-aikaa normaalia enemmän, kun vanhemmalla pojalla oli koulunäytelmän treenit viiteen asti ja nuorempi oli luokkakaverilla leikkimässä niin ikään viiteen. Lasten tultua kotiin pistin ne koekaniineiksi maistamaan kakkua ja tuomarit pisteyttivät seuraavasti: "Nam! Mums! Tee tätä pääsiäisenä!" Lupasin myös että äitin ihanalla omppupiirasreseptillä leivotaan omppupiirasta vaikka ensi viikolla joku päivä, pitää vaan katsoa semmonen iltapäivä että on aikaa.

Ilta meni treeneissä. Keskiviikon iltakiukku (väsymystä ehkä?) sai treenit tosi kököiksi kun ei riittänyt keskittymistä ja mökötin vaan, joten nyt torstaina otettiin uusi yritys. Mieli oli parempi ja treenitkin ihan huiput, mitä nyt ruskeavöinen, korealainen pikkumies sai pari osumaa reiteen missä ei ollut suojaa niin, että nyt on vähän läski hellänä. Täytyy vissiin treenata huippuhyväksi ja tulla sitten takaisin vaatimaan revanssia...

Eilen ennen treenejä jouduin yhtäkkiä keskustelemaan lähdöstä. Aiemmin kuin olin ajatellut. Nyt on nimittäin minun aika valita päivä, josta lähtee Riikan viimeinen Au Pairin työviikko käyntiin ja sitten on hetki aikaa matkustella ja sitten... humps! Olen taas Suomessa. Se tuli niin äkkiä että nyt alkoi ahdistaa. Teki mieli kiljua ja huutaa etten tahdo. Meinaa alkaa kaduttaa päätös etten jatka vuotta. Host-äiti sanoi koko ajan: "Se on nyt ihan susta kiinni minkä päivän näistä valitset. Ei mitään kiirettä. Kyllähän sä tiedät että me pidettäs sut täällä vaikka ikuisesti!" Treeneissä kun tuskailin, niin treenikaverit ja ohjaaja hoki kaikki kuin yhdestä suusta: "Tuli niin äkkiä Riikka! Älä lähde vielä. Miksi sä lähdet jo nyt? Jää vielä vähäksi aikaa!" Siinä sitten mutisin että niin... En mä oikeen nyt haluakaan lähteä.

Loppu alkaa häämöttää. Juuri kun mulla alkoi olla ihan älyttömän kivaa.
Täytyy vissiin pistää paniikkipuhelua vanhemmille.

Kasapäin D-vitamiinia

Viikko puolessa välissä, iik!

Maanantai meni... no... jumittaessa. Niin kai maanantait vähän aina. Kävin kirjastosta hakemassa uutta luettavaa, nuokuin Sinkkuelämää-dvd:tä katsoen ja hoidin pikkuaskareita.

Tiistaina lounassuunnitelmat meni uusiksi, kun host-isä ilmoitti tv-tyyppien tulevan taas käymään (tv ei ilmeisesti siis taas toiminut). Tästä tuli ilmoitus maanantai-aamuna sillä tavalla ohimennen että "Hei Riikka ole täällä 12-4pm kun ne tulee, lähen töihin moi!". Jumankauta mä puhisin kiukusta! Lasten ollessa koulussa, päivät lasketaan jotakuinkin mun vapaa-ajaksi (mitä nyt lasten pyykit pitää hoitaa yms.) ja mä en todellakaan jumita joka päivä kaikkea aikaani kotona! Tiistait on yhtiä mun ja Emmin vakio lounastelupäiviä, kun meillä menee aikataulut kivasti yksiin, ja nyt sitten mitään kysymättä se vaan ilmottaa että mun pitää olla kotona! Ei käyny ees mielessä sillä kysästä vaikka ihan vaan kohteliaisuudesta, että onko mulla suunnitelmia! Arrrrgh! No joo, en valita siitä sen enempää, mutta sanonpa vaan että päähän ottaa tommonen.

Siis, tiistain lounassuunnitelmat meni uusiksi, mutta saatiin sitten onneksi sovittua aamiais-/brunssitreffit. Tiistai-aamuna vanhempi poika tuli alakertaan ja totesi olevansa kipeä. Jotain vatsatautia tahi muuta, mutta poika jäisi epäilemättä kotio. Kyselin host-äidiltä josko minun pitäisi perua suunnitelmat, mutta hän oli sitä mieltä että kyllä se pärjää täällä pari tuntia yksin kun ei kuitenkaan oksennellut tai mitään. Ok! Siispä Emmykkäisen kanssa mentiin kunnon järkylle jenkkiaamiaiselle, jonka jälkeen ei kyllä tarttenut paljon lounasta (tai mitään muutakaan ateriaa päivän aikana) syödä...Tiistai-iltana vietin laatuaikaa omassa seurassani, menin ostarille katselemaan Macy'sin alennusrekkejä. Ihme kyllä mitään ei tarttunut mukaan, vaikka muutamia kuteita sovittelinkin. (Iski pihiys ja totesin ettei niistä yksikään ollut hintansa arvoinen.) Yhdet ei-alennus -farkut löysin kyllä, mitkä oli hiiiiienot, mutta niitäkään en vielä ostanut. Katsellaan joskus.

Tämä päivä on tiistain tapaan ollut aurinkoinen, ja edeltäjäänsä lämpimämpi! Päätin jo tiistaina että tänään kävelen nuoremman kanssa kouluun, ja niinpä kahdeksan aikaan aloin patistella penskaa laittamaan kengät jalkaan ja valmistautumaan lähtöön. Sohvan pohjalta kuului "En mä haluuuuuuuu kävellä!", mutta koska mä olen raivostuttavan itsepäinen sille päälle sattuessani, niin viittä yli kahdeksan natiainen oli pihalla reppu selässä. Ha! Kirkkaassa auringonpaisteessa tallusteltiin kouluun ja ihmeteltiin maailman menoa, ja puolen tunnin tarpomisen jälkeen ala-asteen pihalla palaute kuului: "Riikka meidän täytyy kävellä useammin!" :D Niinpä niin. Jatkossa siis hyvällä kelillä nyt ilmojen lämmetessä kyllä kävellään ton nuoremman kanssa. Vanhemman koulumatka on pidempi ja hankalampi käveltäväksi (ei kunnon kävelyteitä suurella osalla matkaa + järkkyjä tienylityksiä), joten hän saa tyytyä autokyytiin. Oli muuten semmoinen menestys tuo kävely, että hakiessani nuorempaa koulusta se ruikutti "Riikkaaaa haluun et kävellään kotiin!". Harmi vain, että olin ollut hakemassa vanhempaa koulusta joten mulla oli auto (en ennen reissua yläasteelle tiennyt, että vanhemman pitäisikin jäädä kouluun ekstra-näytelmätreeneihin...). Lupasin kuitenkin, että jatkossa jos tiedän vanhemman olevan koululla pidempään, haen pojan kävellen. Se oli siitä ihan hirmuisen iloinen.

Päivällä hukkapätkien ollessa koulussa, päätin vihdoin lopettaa farkkutuskailuni (parhaat perusfarkut meni rikki pari viikkoa sitten) ja lähteä käymään Woodburyn Outletissa. Totesin ettei ajomatka sinne ole kuin n. 15 minuuttia pidempi kuin lähiostarille, ja miksi ostaisin äidin lahjoittamilla farkkurahoilla yhdet housut, kun voin ostaa Woodburystä samalla rahalla kahdet? Siispä tyytyväisenä kävin vähän shoppailemassa, ja sain kuin sainkin uudet pöksyt kaappiin. Jee!

Haettuani nuoremman koulusta, tehtiin nopeasti läksyt ja sitten lähdettiin takapihalle nauttimaan trampoliini-huvista. Otettiin pari söpöä videotakin, jotka tahdon tässä nyt jakaa teille kaikille:





Trampoliineilun jälkeen haettiin vanhempi koulusta, ja nyt juuri hän ilmoitti puhuneensa äidin kanssa puhelimessa ja pojat saivat luvan siirtää tämän päivän Tae Kwon Do -treenit huomiselle, tänään sen sijaan pompitaan trampoliinissa ja treenataan nuoremman kanssa baseball-juttuja. Että semmosta. Nyt lähtee Au Pair tästä kuistilta hakemaan kolitsipaitaa ja sitten menen kiusaamaan noita kahta hyppyhirmua, jos vaikka alotettas se baseball.

(Kääk! Saavat penskat varmaan jonkun happimyrkytyksen kun ovat näin paljon raittiissa ilmassa!)

Sivistystä Bostonilaisittain

Terveisiä Bostonista!
Olipa reissu. Paljon tuli nähtyä ja yhä vaan odotellaan että huippukoulujen ilmapiiristä tarttunut mieletön älykkyys pulpahtaisi pintaan.

Meikäläinen tosiaan lähti matkaan jo perjantai-iltana töistä päästyäni, ja suuntasin Pian luo Long Islandille yöksi. Bostonin bussin lähtöaika Chinatownista oli niin varhainen, että olisi tullut ekalla junallakin täältä meidän metsistä vähän turhan kiire. Siispä junalla Pialle ja aussiseurassa (=Pia ja Amy) illalliselle, jonka jälkeen äkkiä nukkumaan ettei aikainen aamu ole ihan kuolemaksi!

Lauantai-aamuna kasa unisia reissaajia suunnisti kahvilan kautta bussin lähtöpaikalle Chinatowniin. Parin tunnin ajelun jälkeen oli aika ensimmäiselle pysähdykselle:Matkaseura vasemmalta oikealle: Rita ja minä Suomesta, Pia ja Amy Australiasta.

Kenkää kiillottamalla kuulemma tulee viisaaksi. Saas nähdä...

Ei näkynyt Gilmoren tyttöjen Rorya missään! Kuitenkin oikein tunsi että siellä kampusta tallustaessa sivistys suorastaan imeytyi vanhojen rakennusten seinistä omalle iholle. Rakennukset oli kauniita, harmi vain ettei päästy sisäpuolelle käymään.

Yale-pysähdyksen jälkeen matka jatkui kohti Newportin kaunista satamakaupunkia. Kylä oli aivan hurmaava ja päätettiinkin tyttöjen kanssa että tänne on ehdottomasti tehtävä kesän lämmetessä viikonloppureissu! Newportin vierailumme keskittyi tällä kertaa valtavaan Breakers-kartanoon.
Kartanon sisällä ei valitettavasti saanut valokuvata, mutta tämä netistä penkomani kuva antanee jonkinlaista käsitystä, kuinka korealta siellä näyttikään.

Valtavan historiallisen kartanon ihmettelyn jälkeen matka jatkui, seuraavana pysähdyksenä veikeä vesieläinpuisto (mikä Akvaario se nyt sitten ois). Siellä keskeytin kamerallani mm. Nemojen kokoontumisajot:...tassikoin meritähteä......ihastelin veikeitä merileijonia......sekä juttelin uusien kavereiden kanssa jotka lähettävät sinne Suomeen Lumille ihan hirmuisesti terkkuja!
Eläimellisestä seurasta matka jatkui kohti Massachusetts-osavaltion (kyllä, mun piti todellakin tarkistaa tuon kirjoitusasu pari kertaa...) pääkaupunkia Bostonia. Koska ilta alkoi jo hämärtää, ehdittiin lauantain puolella käydä vain illallisella. Myös allekirjoittaneen juhlintasuunnitelmat kaatuivat kun kiertomatkan hotelli oli niin kaukana keskustasta ettei menomestoille kyennyt lähtemään. Toisaalta, nukuttikin aikaisen herätyksen jäljiltä sen verran että ei liene suuri vääryys jos päätyikin nukkumaan jokseenkin ajoissa.

Sunnuntaina herätys taas kukonlaulun aikaan, ja ensimmäiselle pysäkille Bostonin Cambridgeen:

Harvardin kampuksella tallustaessa erityisesti kyttäilin opiskelija-asuntoloiden ikkunalautoja, joilta löytyi mm. vaatteita, kasveja, paksuja kirjoja joiden välissä oli paljon värikkäitä post-it lappuja sekä Red Bull sikspäkkejä (opiskeluun vai juhlimiseen?). Jälleen kerran olisi mieli kovasti halajannut sisätiloja mittailemaan, vaan eipä auenneet ovet meille. Mutta oli se kiva kävellä ulkopuolellakin kun rakennukset oli vanhoja ja kauniita!

Harvardin jälkeen jatkettiin matkaa muutaman korttelin päähän MIT:n (Massachusetts Institute of Technology) kampukselle. Tämän huippukoulun kampus ja päärakennus oli paljon uudempia kuin Harvard ja Yale, ja tyhjiä käytäviä pitkin seikkaillessani (ovet oli auki, lähdettiin Pian kanssa omatoimiselle kierrokselle) olisin voinut luulla olevani missä tahansa koulussa. Päärakennuksen ulko-ovi ja yksi auloista olivat kuitenkin komeat.
Huippukoulujen jälkeen suunnattiin Bostonin keskustaan katsomaan Trinity-kirkkoa, joka on itärannikon vanhin kirkko! Rakennus seisoi komeasti korkean uuden pilvenpiirtäjänvieressä ja kontrasti uuden ja vanhan välillä oli aivan mielettömän hieno. Koitin sitä kuvaankin tallentaa, en ihan onnistunut, mutta melkein:
Kirkkohetken jälkeen vietettiin vielä pari tuntia Bostonin markkina-alueella, nautittiin auringosta ja ihmeteltiin paikallista menoa. Sitten oli aika hypätä bussiin ja aloittaa nelituntinen ajomatka takaisin New Yorkiin. Kotoisa Manhattan näytti taas isolta verrattain pienen Bostonin jälkeen. Bronxin ja Queensin alueiden läpi ajettaessa kameralle tarttui hieno maisema aivan valtavasta hautausmaasta Manhattanin ulkopuolella:Tähän aurinkoisen pirteään kuvaan on hyvä lopettaa tämä kertomus viikonlopusta ja lähteä hoitamaan arjen askareita!

Arjen elämää

Kauheeta vauhtia taas juoksee tämä viikko, huomenna jo perjantai!

Maanantai tosiaan kului jokseenkin unisesti kotona jumittaessa. TV -satelliitti jotain temppuili ja mun piti sitten odotella kotona teknikkoa saapuvaksi, mikä meinasi sitä ettei edes tarvinnut esittää reipasta. Illalla sitten vielä suhasin lapset Tae Kwon Doon ja töistä päästyäni ajelin itse kaverille jumittamaan ja katsomaan kirjastosta lainattua Sinkkuelämän kolmatta tuotantokautta.

Tiistaina hakiessani vanhempaa poikaa koulusta, kyytiin kapusi myös jannun paras kaveri. Se tuli sitten meille koulun jälkeen tekemään läksyjä ja hengailemaan. Pojat oli tällä kertaa jopa suopeita ja sallivat nuorimmaisen hengata siinä mukana. Se on hassua miten toi natiainen aina valittaa ettei se muka yhtään tykkää tosta kaverista, mutta aina kun se on meillä niin sille tulee kauhea suru jos isommat pojat ei suostu hengaamaan sen kanssa.

Keskiviikko oli ihan pirun kiireinen päivä: tutorin läksytunnit, vanhemman näytelmätreenit ja molempien Tae Kwon Do vietiin läpi minuuttiaikataululla. Jotenkin jopa suoriuduttiin olematta myöhässä mistään, ja saatiin jopa alakerran leikkihuone siistittyä siinä jossain välissä! Au Pair myhäili väsyneenä ja ajeli kaverin luo herkkuillalliselle.

Vastapainona keskiviikon kiireelle ei sitten torstaina ollut oikeastaan mitään ohjelmaa. Nuorempi oli jo pitkään puhunut yhden koulukaverin kutsumisesta kylään ja aamulla lupasin että tänään olisi hyvä päivä sellaiselle, jos kaverille vaan sopii. Ja sopihan se! Iltapäivällä talossa oli siis jälleen kahden pojan sijasta kolme. Aurinko suvaitsi vihdoin monen sadepäivän jälkeen taas näyttäytyä, ja niinpä läksyjen teon jälkeen patistin kaikki pojat pihalle. Vanhempi lähti pyöräilemään hetkeksi, nuorempi kokosi kaverinsa kanssa kaikki talon lelupyssyt (niitä on muutama...) takapihalle ja sitten alkoi sota. Isovelikin joutui väijytykseen kotiin tullessaan ja jotkut hourivat naapurit saattavat väittää nähneensä Au Pairinkin lelupyssy kädessä juoksemassa pikkupoikien perässä ampuen vaahtomuoviluoteja kuin viimeistä päivää. Valehtelevat mokomat...

Perjantai on ollut täynnä pyykkisirkusta ja nyt alkaa vihdoin olla koti sellaisessa kunnossa että viikonlopun voi toivottaa tervetulleeksi. Nyt istuskelen tässä aurinkoisella kuistilla (tosin talvitakki ja kaulaliina visusti päällä kun ei o ihan kesäkeli kuitenkaan) koneen kanssa (eläköön langaton internet!) ja kohta voisin lähteä vähän pakkailemaan. Huomenna bussi vie minut ja muutaman kaverin Bostonia ihmettelemään.

Loistavaa viikonloppua kaikille, palaillaan ensi viikolla!

Lihapullia ja tähtisadetta

Keskiviikon turhaksi osoittautuneen odottelun jälkeen pyhitin torstain sitten odottelun sijaan sosiaaliselle toiminnalle ja lähdin Emmin kanssa Ikean kotoisaan ympäristöön lihapullille! Aina kun tekee mieli maukasta kotiruokaa, otetaan suunnaksi Ikea. Nam! Muuten torstai meni sitten töiden ja treenien parissa. Pääsin testikäyttämään mun uusia sparraussuojia, joiden ostolle tuli aika nyt oranssin vyön saamisen jälkeen.

Perjantaina sitten työpäivä pinoon mahd. reippaasti. Päivän jouduin jumittamaan kotona kun otettiin uusi yritys sen internet-teknikon kanssa, ja hän jopa vihdoin saapui, jopa ajoissa! Illalla töistä päästyäni kipitin bussipysäkille ja matkasin isoon keskustaan, tarkoituksena lähteä jammailemaan vielä kerran ennen kuin Suomesta lomaileva Anni lentäisi kotio. Seuraan liittyi myös Annin Hong Kong -vaihtariajalta tutut kaksi tyttöä, jotka ovat nyt täällä päin maailmaa vaihto-oppilaina. Ilta meni siellä sun täällä, mutta uni iski kovinkin aikaisin ja jo neljän aikaan löydettiin itsemme Annin hotellilta sen äitiä ilahduttamasta. Minähän siis lokkina tietenkin pummasin yöpaikan sieltä, niin ei tarvinnut junalla suhailla edes takaisin.

Lauantai-aamu (no okei, könyttiin hotellista ulos just tasan huoneiden luovutuksen aikan eli puoliltapäivin...) valkeni hemmetin lämpimänä, ja käytiin vielä aamupalalla yhdessä. Päädyttiin siinä hotellin kulmalla olleeseen pieneen Deliin, jonne käveli hetken päästä myös nainen joka oli Annin opettajana Hong Kongissa! Pieni maailma! Olen vieläkin ihan huuli pyöreänä että miten voi osua opettaja toiselta puolelta maailmaa siihen samaan pieneen delipahaseen! Aamiaisen jälkeen käytiin vielä Central Parkissa nauttimassa lämmöstä ja sitten Anni hyppäsi äippänsä kanssa taksiin ja suuntasi kohti lentokenttää. Allekirjoittanut lähti tallustamaan puistoon, nauttien lähes 20C:n lämmöstä.Vietin puistossa jokusen tunnin, tallustelin pohjoispäädystä etelää kohti ja istuin välillä penkille lukemaan kirjaa. Yhden kävelytien varrella oli kundeja parin kitaran ja bongorumpujen kanssa musisoimassa oikein kivaa kitarapoppismusiikkia, ja istahdinkin siihen hetkeksi kuuntelemaan.Jonkin ajan päästä oli aika suunnata sitten pois puistosta kavereita moikkailemaan. Matkalla ruokapaikkaan osuimme kohdalle kun pari musikaalitähteä tuli päivänäytösten jälkeen moikkaamaan katsojia. Kameraan tarttui kuva kauniista ja herttaisesta Scarlett Strallenista aka Maija Poppasesta:
Sekä aivan iki-ihanasta, monien vuosien suosikista Lauren Grahamista! Oi olin niin innoissani hänestä, voi että!
Gilmoren tytöistä tuttu ihanuus näyttelee nyt Broadwayllä Guys and Dolls -musikaalissa.

Syömisten jälkeen tallusteltiin lämpimässä illassa kahvien kanssa pimenevään Central Parkiin, ja fiilisteltiin tunnelmaa luisteluradan laidalla, missä jengi vielä tosiaan ahkerasti mennä viuhtoi kahdenkymmenen lämpöasteen päivästä huolimatta.
Siinä kun istui ja katseli puiden takaa nousevia pilvenpiirtäjiä, pysähtyi taas hetkeksi äimistelemään että hitto, täällä minä nyt ihan oikeasti nökötän, keskellä Manhattania teetä särppimässä kuin minä tahansa päivänä! Tämä tuntuu varmaan kaikki vain unelta sen jälkeen, kun on tullut takaisin kotiin.

Kahvittelun jälkeen lähdettiin tallustamaan kohti hotellia jossa Au Pair -kaveri Hanna yöpyi vierailevan äitinsä kanssa. Hotellilta lähdettiin porukalla vielä tallustelemaan Times Squarelle, josta hyvinkin pikaisen Hard Rock Cafe -visiitin jälkeen mun ja Emmin oli kirmattava bussiin että päästäisiin vielä kotio ilman taksimaksuja (bussipysäkiltä on hyvä kävellä kotio, juna-asemalta ei niinkään). Oli tosi kiva kyllä tavata Hannan äippä, aivan ihanan oloinen nainen!

Matkalla Central Parkista pois, otin puiston reunalta kuvan kajastavista Times Squaren valoista, ja kärryjä vetävästä hevosesta.

Sunnuntaina oli vielä puoliltapäivin aurinkoista ja mukavaa, joten lounastelun jälkeen lähdettiin Emmiskäisen kanssa kävelylle nauttimaan lämmöstä. Kotimatkalla tosin alkoi sade ripsiä, ja Emmin lähdettyä töihin minä suuntasin kotiin pitämään sadetta ja lueskelemaan naistenlehteä lökäpöksyissä. Ihanan rentoa! Illalla vielä iski tylsyys ja hengattiin hetki, katteltiin telkasta tullutta Potteria ja jumitettiin, kunnes meikäläisen piti suunnata takaisin kotiin valmistautumaan tulevaan työpäivään.

Maanantai-aamu on taas koittanut, sateisena ja harmaana, mutta koska kerran kellotkin siirrettiin viikonloppuna kesäaikaan, on ihan oikein olettaa että sieltä se kevät nyt tulee, eikös niin? Huonosti nukutun yön jälkeen (tillitin herätyskellon lukemaa vielä aamuyhdeltä) olen kitannut kauheat kasat teetä ja vettä, pitääkseni itseni hereillä. Viikko alkoi hyvin, sillä rekkariongelmien takia pihassa seissyt Honda on vihdoin mun käytössäni, joka meinaa automatkoille taas hyviä XM-radiokanavia sekä oman iPodin musiikkia. Jes!

Tulevaisuustuskaa

Ei ollut treenejä maanantaina. Rehellisesti sanottuna olin oikeastaan helpottunut, mulla kun ei ollut yhtään fiilistä mennä. Siispä nähtyäni että sali oli pimeänä, ajelinkin heti takaisin kotiin, nakkasin pyjaman niskaan ja rentoilin sitten vaan loppuillan. Mulla on luvussa ihan älyttömän mielenkiintoinen kirja: Howard Dullyn My Lobotomy. Se on elämäkerta, jossa Dully lähtee viidenkympin paremmalla puolella selvittämään, miksi hänen ollessa 12-vuotias hänelle tehtiin lobotomia. Menee taas sarjaan Kuinka Sekopäisiä Ihmiset Voi Olla?, kun tuon ikäisen lapsen aivoja lähdetään tikuilla sorkkimaan (vieläpä, ainakin toistaiseksi siltä vaikuttaa, ilman mitään kunnon syytä).

Toisten menneisyydestä lukiessa olen taas itse pohtinut omaa tulevaisuutta. Täällä väkisinkin pyörittelee paljon mielessään että mitäs tämän vuoden jälkeen? Mulla kun ei ole mitään selkeää suunnitelmaa, ei ole opiskelupaikkaa tai työtä siellä Suomessa odottamassa. Koko maailma on avoin. Ja sepä vasta stressaakin! Mitä tehdä kaikella sillä ajalla ja vapaudella?

Yksi suunnitelma (Olenko mä avautunut tästä joskus? En ole varma. Sori jos tulee toistoa.) veisi mut Pariisiin jatkamaan Au Pair hommissa, opetellen samalla ranskan kieltä, minkä tunneilla en koulussa koskaan pärjännyt (kauhealla tukiopetusrumballa aina eteenpäin). Työ olisi varmaan jokseenkin tätä samaa, mutta mitä uusia haasteita ja seikkailuja se kielimuuri toisikaan mukanaan! Ajatelkaapa, asua nyt maassa jonka kieltä ei tajua juuri lainkaan! Siinä sitä olisi motivaatiota oppia kun pitäisi jotenkin selviytyä arjesta ja kavereitakin olisi ehkä ihan kiva saada...

Suunnitelmaan yksi kuuluu tappaa aikaa ennen kevään mahdollisia koulujen pääsykokeita. Minne sitä sitten hakisi? Voi kun tietäisi! Ensin mietin psykologiaa (ollut tähtäimessä jo vuosikausia), mutta hyvin pian Amerikkaan saapumisen jälkeen psykologia vaihtui englannin filologiaan. Nyt kuukausien kuluttua englannin filologia on muuttunut mm. viittomakieleen ja siihen ja tähän ja tuohon. Voi luoja.

Yksi koulutushaara tarjoaisi mahdollisuuden hakea jo syksyllä, ja pääsykokeet olisi marraskuussa. Tämä estäisi Pariisin, mutta toisaalta tarjoaisi mahdollisuuden palata kouluun nopeammin (=nopeammin tutkinto kädessä). Mitä tehdä mitä tehdä? Lähteäkö Pariisiin kokemaan uusia seikkailuja, vai hankkiako kämppä, jäädä Helsinkiin töitä tekemään ja pääsykokeisiin lukemaan? Voi voi...

Myös täällä perheessä on keskusteltu mun tulevaisuudesta. Ensimmäisen kerran sunnuntaina host-äiti kyseli että olenko nyt varma etten jäisi vielä pidemmäksi aikaa. Meillä on alunperin ollut selvää se, että olen vain vuoden ja jatkan sitten kouluhommia kotona, mutta nyt on alkanut tull kyselyjä että jos sittenkin tahtoisin vielä jäädä. Toisen kerran asia otettiin puheeksi eilen illalla kun söin host-äidin ja poikien kanssa yhdessä illallista. Host-äiti totesi että "Vielä ehtisit Riikka sanomaan että jäät, en ole järjestölle vielä vastannut", sitten hän heitti läppää että ne kidnappaa mut ja ilmottaa mun vanhemmille vaan että ei toi Riikka nyt pääse koulun penkille kun se on vankina täällä. Tänään aamulla taas ennen töihin lähtöä se jotain puhui asiasta. Se taitaa ihan tosissaan toivoa että mä menisin sanomaan että haluan sittenkin jäädä, voinhan jäädä voinhan?? Vähän harmittaa etten jää, mutta en nyt kyllä ääneen voi sanoa että "Muuten ehkä mutta en kyllä tuon sun aviomiehes kanssa kestä asua saman katon alla kesää pidempään, sori!". Tosiaan, host-äidin ja poikien kanssa ehkä voisinkin jäädä asustelemaan vielä pidemmäksikin aikaa, mutta host-isä nyt vaan ottaa päähän niin paljon ettei kyllä pysty. JA on tässä nyt ihan oikeasti se opiskelutuska päällä, että tahtoisin päästä johonkin kouluun jotta saisin jotain oikeaa tutkintoakin aikaiseksi.

Host-isän kanssahan meillä menee periaatteessa päällisin puolin ihan hyvin, eikä mitään suurempaa riitaa ole koskaan ollut. Kuitenkin pienet asiat alkaa ottaa niiiiin paljon päähän, että niitä kestää juuri tasan sen ajatuksen voimalla että kesällä en ole enää sen talossa asumassa. En nyt jaksa mennä tarkemmin kaikkiin erinäisiin tapauksiin, mutta yksi esimerkki muutaman viikon takaa:

Lauantai-aamuna ennen keskustaan lähtöä kokkaan kananmunia. Syötyäni siivoan astiat pois, pyyhin pesuaineella tasot ja hellan. Tiskikoneeseen mahtuu ainoastaan lautanen ja muut "pikkuastiat", käyttämäni paistinpannu sen sijaan on sinne liian iso. Laitan astianpesukoneen päälle ja käsin huuhtelen paistinpannun niin ettei siinä ole mitään ruuantähteitä. Jätän paistinpannun tiskialtaaseen odottamaan seuraavaa pesukonelastia. Niine hyvineni tyytyväisenä lähdin junalla keskustaan ja tulin yöllä myöhään käytännössä vain nopeasti nukkumaan omaan sänkyyn ja heti sunnuntai-aamuna ponkaisin taas ripeään tahtiin junalle ja keskustaan. Sunnuntai-iltana sitten tulin kotiin ja löysin keittiön tasolta Post-It -lapun (eikös me kaikki vain rakastetakin post-it lappuja, häh??) jossa luki kutakuinkin seuraavasti: "Riikka, voisitko ystävällisesti siivota keittiön kun olet sitä käyttänyt. En jaksa raskaan työviikon jälkeen katsella likaisia astioita tiskialtaassa. Kiitos." Ai että tuli hyvä fiilis! Siinä sitten sunnuntai-illan iloksi tyhjensin astianpesukoneen ja laitoin sen halvatun paistinpannun sinne. Jätin myös host-isälle lapun jossa syvästi pyysin anteeksi tätä röyhkeää käytöstäni ja ahdistusta minkä tämä puhtaaksi huuhdeltu paistinpannu tiskialtaassa on hänelle voinut aiheuttaa.

Ihan vain tiedoksi, että astianpesukoneeseen ei kukaan ollut viikonlopun aikana koskenut, ne samat astiat (nyt puhtaana kun silloin lauantai-aamuna laitoin sen päälle) olivat siellä koneessa edelleen. Tiskikoneessa ei todellakaan ollut ainoastaan minun astioitani, itseasiassa suurin osa oli muiden tiskejä. Miten ihmeessä minä olen ainoa tässä talossa, joka on kykeneväinen astianpesukoneen tyhjentämiseen?? Ei ollut sitten kenelläkään viikonloppuna käynyt mielessä laittaa astioita kaappeihin, kun kerran ovat tässä kotona pyörineet! Voi luoja. Ymmärtäisin ärtymyksen jos a)paistinpannu olisi jätetty ruoantähteineen päivineen tiskialtaaseen lillumaan omaan likaveteensä ja b)pannun laitto astianpesukoneeseen olisi ollut mahdollista. Mitä minä taas en pysty käsittämään, on se, että siistiksi huuhdeltu pannu aiheuttaa valituksen, vieläpä henkilöltä joka ei koskaan itse laita omia astioitaan pesukoneeseen. Ihan todella. Jos herra ikinä syö vaikka aamulla jotain kotona, niin on tasan kipot ja kulhot tuossa tiskialtaassa vailla mitään huuhtelua. Kenen tiellä ne on siinä päivällä ellen niitä siivoa? No minun. On siis siirrettävä ne eteenpäin.

Tämä on yksi esimerkki siitä miten host-isä ottaa minua päähän aivan suunnattomasti. Ei siinä mitään jos vaatii siisteyttä ja täsmällisyyttä, mutta voisi sitten itsekin kohdata nämä vaatimukset joita muille asettaa. Useammin kuin kerran olen maanantaina aloittanut työviikkoni sillä että ensin siivoan keittiötä puolisen tuntia, hinkuttaen tasoja ja laittaen kamaa pesukoneeseen, kun se on viikonlopun jäljiltä aivan hävityksen kauhistus. Tietenkin minun tekisi mieli osoittaa mieltäni ja jättää se yhtä sotkuiseksi iltaan asti, mutta kas kun minun pitää siellä kuitenkin työskennellä niin ei sitä vain pysty tekemään kun se on siinä kunnossa missä se nyt esimerkiksi tänä maanantaina oli.

Että semmosta. Tulipa julkisesti höyryttyä, suokaa anteeksi. Mutta siis lähinnä tästä syystä en voi kuvitella jaksavani täällä olla pidempään kuin tämän vuoden, uskon vahvasti että jos sitä yritettäisiin niin kattila kiehuisi yli alta aikayksikön ja siitä huutamisesta jäisi vain kaikille paha maku suuhun. Lienee siis parempi tulla kotiin sovittuun aikaan ja jättää kaikille edes kohtuullisen kivat muistot vuodesta.

Tulevaisuuspohdintojen ohella on pitänyt taas pyörittää arkeakin vähän. Tiistaina lapset palasivat kouluun maanantain lumipäivän jälkeen. Itse olin olevinani kovasti tehokas ja kuntoilin aamulla, ennen kuin näin kaveria iltapäivällä. Sitten lapset koulusta kotiin, tehtiin läksyt ennen kuin äiti tulikin kotiin, aiemmin kuin normaalisti. Istuskelin tosiaan siinä sitten keittiössä ja höpöttelin host-äidin kanssa niitä näitä (tällöin mm. taas puhuttiin mun jäämisestä), söin heidän kanssaan illallista ja sitten lähdin suuntaamaan treeneihin. Ensin hain Emmin kyytiin, joka joutui viihdyttämään itseään tunnin verran meidän treenejä seuraten. Sen jäkeen kauheella kiireellä kotiin, pikasuihku ja kiitoa naapurikylän kahvilaan. Brasilialaisneiti Luanalla oli syntymäpäivä ja oli sitten sovittu illanistujaisia sen kunniaksi. Siellähän olikin paljon porukkaa ja maisteltiin siinä teetä ja höpöteltiin mukavia. Oikein onnistunut päivä!

Tänään olen jumittanut kotona, odotellut internet-firman teknikkoja tulevaksi. Ne on nyt tunnin myöhässä sovitusta ajasta, kohta mä joudun lähtemään ruokakauppaan enkä voi enää odottaa. Ei tosin liene yllätys, tää on nyt kolmas kerta kun ne jättää tulematta. Naurettavaa.

Täksi illaksi ei ole mitään suunnitelmia. Pitäisikö ihan vaan lueskella kirjaa ja käydä ajoissa nukkumaan?

Kesä hukassa

Jahas jahas. Kerrottakoon nyt näin alkuun että viime keskiviikko meni sitten illan osilta itse asiassa erittäin hyvin! Skeptinen Au Pairin ketale sai nenilleen, kun vanhempi ei (ekaa kertaa ikinä!) tällä kertaa yrittänytkään keplotella ulos treeneistä vaan ilman mutinoita osallistui treeneihin ja teki läksyt loppuun sitten treenien jälkeen. Näin sen pitää mennä! Hykertelin tyytyväisenä koko illan, vieläpä kun lähdettiin töiden loputtua sekalaisella seurakunnalla kahvittelemaan. Porukkaan kuului vähän suomalaista verta, vähän amerikkalaisuutta sekä paaaljon brasilialaista menoa. Loistavaa! Nauroin kyllä niin paljon että meinas useammin kuin kerran mennä teet väärään kurkkuun.

Torstai mennä humpsahti koulun ja vanhemman pojan teatteriharkkojen merkeissä. Eli vie, hae, vie, hae ja siinä välissä sitten läksyjä sun muuta. Torstai oli oikeasti tosi mitäänsanomaton päivä. Itse olin aivan kuolemanväsynyt kun edellisillan kahvittelut meni vähän myöhäisiksi, kofeiinienergialla hilauduin kuitenkin treeneihin ja sitten pikapikaa unta kaaliin.

Perjantai oli sitten taas täynnä viikonloppufiiliksiä. Au Pairilla oli pyykkäys-/jumitus-/treenipäivä, ja sain rauhassa kuntoilla ja hoitaa kodin viikonloppukuntoon kun vanhemmalla pojalla oli näytelmätreenit ja nuorempi meni suoraan koulusta kaverin luo leikkimään. Siispä hain jannut kotiin pari tuntia normaalia myöhemmin ja vasta sitten alettiin sohlaamaan tässä kotona sitä sun tätä, ennen kuin vanhemmat tulla touhottivat kotiin.

Illalla suuntasin brasilialaisseuraan erääseen naapurikylän pikkukuppilaan, jossa ikään kuin vietettiin rakkaan Alinen läksiäisiä. Neiti jatkaa matkaa seuraavaan perheeseen ja hylkää New Jerseyn maisemat. Nyyh! Oli hauskaa, uusia tuttuja, vanhoja tuttuja ja hölmöä sambailuasalsailuamitälie. Allekirjoittaneelle tuli nukkumatti muita aiemmin ja lähdin jo joskus yhden aikaan ajelemaan takaisin kotiin nukkumaan. En edes eksynyt, vaikken ollut käynyt kyseisessä kylässä aiemmin! Aika pro!

Lauantaina sitten herätyskello repi vähän hermoja, mutta ylös ulos ja lenkille! No ei lenkille, vaan New Yorkiin, jossa oli rehvit ihanaisen Annin kanssa. Neidin lento oli laskeutunut New Yorkin maaperälle perjantai-iltana ja nyt oli määrä harrastaa jotain epämääräistä maleksintaa. Oukkidoukki! Päivä meni siellä sun täällä pörrätessä. Seuraan liittyi Spring Breakillä (niillä on joku superaikainen ajankohta!) koulusta oleva Sonia, ja käytiin vähän shoppailemassa (Anni shoppaili) ja tarpomassa kylmässä tuulessa. Suht aikaisin kyllä iski väsymys itse kullekin ja suuntailtiin kukin omia petejämme kohti kun oli kylmä ja väsy. Ugh!

Sunnuntaina jälleen ylös ajoissa ja humps junaan! Oli muuten sama konduktööri kuin lauantainakin, sitäkin vähän hymyilytti kun olin taas samassa junassa (minäkö kaavoihini kangistunut??). Tänään ohjelmassa oli mm. West Villagessa hengailua ja tönöjen katselua. Ensin tavattiin Sonian, Annin ja Connecticut-vahvistuksen, Nadjan kanssa juna-asemalla, sitten suunnattiin viereiseen kenkäkauppaan josta lauantai-iltana kotimatkalla olin vihdoin löytänyt kengät joita olen etsinyt kissojen ja koirien kanssa valehtelematta ympäri Eurooppaa (= Englannista, Saksasta, Ruotsista ja Espanjasta) jo jotain kolme vuotta! Vein kaupasta vikan parin ja olin aivan taivaassa että vihdoin sain mun punamustat double layer Chuck Taylorit! (Kuvan kenkä mutta niin että päälikangas on musta ja alempi kerros kirkkaan punainen.)

Kenkäostostelun jälkeen sitten metrolla tosiaan sinne West Villageen pällistelemään nää perus tv-nähtävyydet eli Frendit-talo ja Sinkkuelämää-Carrien asunto. Sekä vielä vähän muuta. Sieltä suunnattiin samaan hengenvetoon pieneen ja kivaan italialaiseen syömään ja jatkettiin matkaa Sohoon. Osuttiin Sample Saleen josta Anni osti aivan ihanan valkosen Calvin Kleinin käsveskan neljällä kympillä. Mäkin tahdon! Arvatkaa paljon harmitti että on nyt rahatilanne niin tiukoilla etten voinu. Se laukku on niiiiin ihana! Odotan yhä että Anni päättää ettei tahdokaan sitä ja myy sen mulle heti ku mulla on vähän enemmän rahaa. No juu.

Iltapäivän hämärtyessä toverimme Nadja lähti suuntaamaan kotio kun alkoi tuntua että kuume nousee. Raasu :( Me muut väsyneet käytiin ostamassa leffaliput, istuttiin kahvilassa jumittamassa ja sitten mentiin katsomaan Benjamin Button -leffa, joka oli kyllä himputin hyvä! Leffan jälkeen sitten piti lumituiskussa kipitellä juna-asemalle ja kotia kohti, jotta pääsisi petiin ennen puolta yötä.

Tänään oli sitten koulut kiinni, kun sunnuntaina kevään keskeyttänyt lumimyräkkä vain jatkui ja jatkui. Siispä lasten kanssa kotona. Käytiin pihalla lumisotasilla ja eihän sitä ilman riitelyäkään selvitty: Ensimmäinen kahakka tuli about 9.25 aamulla, great! Loppua kohden päivä itse asiassa kyllä parani. Pelailtiin pelejä ja vanhemman pojan pyynnöstä paistettiin suklaakeksejä. Host-isä työskenteli kotitoimistosta käsin, joten pääsin aika tarkalleen sen kymmenen tunnin jälkeen, noin kuudelta jo. Kohta lähden tuonne ajelemaan, katsomaan onko Tae Kwon Do -sali auki vai onko sekin snowdayn takia tänään kiinni.

Mä vaadin mun kevään takaisin, ei enää lunta!!