Olikohan se keskiviikko-aamu kun Amerikka taas ihastutti sivustakatsojaa lumipäivällä! Ja siis uutta luntahan oli aivan hirmuisesti... Vähän siinä pyörittelin silmiäni kun kuulin että koulut on nyt kiinni. No, ei siinä muuta kuin minä takaisin petiin ja vähän myöhemmin uusi heräämisyritys ja lapsille aamiaista.
Nautittiin poikien kanssa siitä, ettei ollut mihinkään kiire ja tehtiin kunnon pannari/vohveli aamiainen à la USA. (Ja Au Pairille musakanavaa telkkarista, kuten kuvasta näkyy.) Loppupäivä olikin sitten sellaista hermoja repivää kidutusta ettei paremmasta väliä. Lapset riiteli keskenään siis valehtelematta KOKO PÄIVÄN! Lounasaikaan mennessä olin niin valmis lukitsemaan ne johonkin vintille, että sain suunnilleen pitää pöydänreunoista kiinni etten tosissaan lähtenyt roudaamaan niitä johonkin. Argh!No päivän päätteeksi suoritimme ostosterapiaa ja kävin hakemassa itselleni uudet, hirmuisen söpöt kengät! Oli heti paljon parempi mieli kun oli uudet kengät kassissa ja aikani siinä Emmille puhisin kuinka lapset on maailman kamalin keksintö! (Toki seuraavana aamuna kun ne oli taas hyväntuulisia niin vähän korjailin tätä lausuntoa.)
Torstai ja perjantai meni sitten ihan normimeiningeissä. Lapset kävi koulua ja minä touhuilin sillä aikaa perusjuttuja, eli pesin pyykkiä ja näin kavereita. Torstai-ilta meni treeneissä. Perjantaina sitten host-äiti tuli sen verran ajoissa kotio, että minä ehdin rauhassa lähteä Tae Kwon Do:n vyökokeeseen. Kääk!
Tällä kertaa oli tarkoitus hankkia oranssi vyö, eli hypätä keltaisen vyön yli (=testissä pitää muistaa kerralla enemmän asioita). Jännitti aivan pirusti, ja kun hain Emmiä kuvaajan pestiin, alkoi tulla ihan huono olo kun hermostutti. Vaan niinhän siinä kävi että jännityksestä huolimatta (tai juuri siitä syystä) onnistuin muistamaan kaikki testattavat asiat ja uusi vyö tuli! Koska testasin ikään kuin kerralla kahdelle vyölle, niin sain lautaakin rikkoa kaksin kappalein. Hihii! Se on aina yhtä hauskaa.
Suorituksen jälkeen kelpasi hymyillä uuden vyön ja pystin kanssa! (Kiva muuten kun ens kesänä kotiin tullessa on matkalaukuissa roudattavana paloiksi pistettyä puutavaraa, saavat lentokenttämiehetnaiset ihmetellä :D)
Suorituksen jälkeen puhkuin sellaista itsetyytyväisyyttä että saatoin olla aika rasittavaa seuraa. Sori vaan.Lauantaina sitten oli vuorossa sivistystä ja sirkushuveja. Suuntana New York City, ja tahmean aamualoituksen (eiii meinannu jaksaa!) jälkeen vihdoin selviydyinkin junalla keskustaan. Soitto kavereille paljasti että neidit olivat juuri ehtineet kävellä Bodies -näyttelyyn sisälle. Ei muuta kuin metroon ja perässä paikalle! Bodies on sellainen paketti minkä olen halunnut nähdä jo pitkään ja nyt vihdoin sitten pääsin sinne asti. Kyseessähän on siis näyttely ihmisen anatomiasta, jossa näyttelykappaleina käytetään oikeita ihmisruumiita. Henkilö on siis ennen kuolemaansa antanut kehonsa näyttelyn käyttöön ja kuoleman jälkeen ruumis sitten käsitellään niin että se ei lähde hajoamaan vaan kaikki lihakset, iho, luut, hermosto, kaikki säilyy ehjänä ja voidaan asettaa esille.
Käsittelyn jäljiltä ruumiit näytti toisinaan aika muovisilta (etenkin erilliset, irralliset ruumiinosat) ja allekirjoittanutkin toisinaan mietti että onkohan mua nyt huijattu oikein urakalla, mutta kyllä sitten kun jotain lihaskudosta tillitti aivan läheltä, melkein nenä siinä lihaksessa kiinni, niin oli sen verran pikkutarkkaa kudosta siinä että eihän se voinut olla tehtyä. Eihän?
Erityisen vaikuttava oli huone, jossa oli näytillä sikiö jokaisessa kehitysvaiheessa aina syntymään asti. On aivan käsittämätöntä miten jo muutaman viikon ikäisellä pikku piste on alkanut muotoutua ihmisen näköiseksi! Voin sanoa että ei ihan ole verrattavissa jotkut bilsan kirjan kuvat tuohon kokemukseen.
Vielä mainittakoon se, että kun olet tillittänyt vierekkäin asetettuja keuhkoja, joista toiset on terveet ja toiset tupakoitsijan keuhkot, niin ei heti tee mieli kävellä malluaskia ostamaan. Tarttis terveystiedon maikkojen hankkia tollasta opetusmateriaalia ni vois vaikuttaa paremmin (tai sitten ei).
Näyttelyn lopuksi yhdellä pöydällä oli vielä yksi säilötty luu, yhdet keuhkot ja yhdet aivot, joita sai sitten ihan luvan kanssa tassikoida! Mullahan oli koko näyttelyn ajan sormet suorastaan syyhynnyt päästä tökkimään ja hiplailemaan, mutta piru kun oli kiellettyä! (Myös kuvaaminen oli Ei Ei -listalla, valitettavasti.) Lopussa kiitos seisoi, pääsin pitämään käsissäni oikeita ihmisaivoja (aika hurjaa!). Oli yllättävän painava poimumöntti. Ja jännän pehmeä.
Näyttelyn jälkeen treffattiin sitten isomman lössin kanssa, ja lähdettiin näiden minulle uusien tuttavuuksien kanssa jatkamaan matkaa. Parin mutkan kautta tämä suomalaisista, ranskalaisesta ja australialais-suomalaisesta koostunut ryhmä rämä päätyi kahlaamaan kylmässä tuulessa läpi New Yorkin länsipuolen, kun piti ehtiä katsomaan erään tuttavan teatteriesitystä. Tietenkin suomalaisittain oltiin sitten vähän myöhässä, vielä kun ei meinattu ensin löytää kyseistä teatteria. Nähtiin kuitenkin esitys ja sen jälkeen suunnattiin sitten Villageen jo ennestään tuttuun kuppilaan huolehtimaan ravintopuolesta. Ruokaa ja juomaa, sekä tietenkin mahtavaa seuraa. (Ranskalaisvahvistus kameran takana.)
Oli varsin hauska ilta, vieläpä kun panostimme kaikki niin että ehdittiin illan vikaan junaan eikä tarvinnut odotella keskustassa aamukuuteen asti! Itse pääsin vielä halvallakin, kun juna-asemalta jaoin taksin parin urpon nuoren miehen kanssa niin pääsin itse kotiin jokseenkin puoleen hintaan (ja hauskasti, kun toinen laulaa puolet matkasta Michael Jacksonia nuotin vierestä ja meillä muilla oli sitten hilpeää hänen kustannuksellaan).Sunnuntaina oli sitten vuorossa Superbowl-kemut meillä täällä kotona. Pienimuotoiset pippalot, jotka kuitenkin nostatti eilisiltaisen juhlijan mieltä kun pöytään kannettiin runsain määrin ruokaa ja olutta. Hyvä laji, selkeästi! Koitti host-isä (suuri jalkapallo-fani) kovasti minulle myös selittää pelin sääntöjä, mutta vähän meni kyllä huti. Nautin silti tunnelmasta ja otin osaa viimeisellä kympilläni myös vedonlyöntiin josta en mitään tajunnut, ihan vain fiiliksen vuoksi. Illan aikana katsottiin leffaa ennen peliä, syötiin vanhemman pojan synttärikakkua (se täyttää keskiviikkona 12) ja vaan hengailtiin kivalla porukalla. Peli päättyi nuoremman pojan väsyneisiin itkukohtauksiin (sen kannattama joukkue hävisi) ja minulle lätkäistiin käteen $100 ja onniteltiin vedonlyönnin voittamisesta. Ei juma! Parhaiten sijoitettu $10 ikinä! :D Just olin hiljaa mielessäni valittanu kun ei o rahaa.
Eilisen rahallisen voitonjuhlan siivittämänä tänään on helppo hymyillä. Se on maanantai-aamu ja uusi viikko edessä. Mitäs tällä kertaa keksis?
