Vesileikkejä (21.-23.8.)

Nyt tulee hehkutusta, varoitan. Oli sen verran hyvä viikonloppu tuossa taannoin, että ihan vallan vieläkin hymyilyttää kun muistelee! Mitä tehtiin? Ei, ei menty Niagaralle. Eikä lennetty Floridaan. Matka ei myöskään suunnannut Vegasin kasinoille.

Vaaaan (jännitystä kohottavaa rumpujen pärinää)...

Järvelle keskelle metsää!

Kyllä vain. Edellisenä viikonloppuna tapaamani Hannan kaverit Melissa ja Tim, olivat lähdössä Hannan ja Melissan poikaystävän AJ:n kanssa Melissan vanhempien mökille Pennsylvanian metsiin, ja minä näppäränä tyttönä kutsuin itse itseni mukaan ilonpitoon. Koska kukaan ei mukaan tunkeamistani estellyt, vaan jopa kyytiä tarjottiin muitta mutkitta, pakkasin laukkuun uikkarit ja aurinkorasvaa ja hyppäsin perjantaina talon eteen kurvanneeseen autoon.

Hannan päästyä töistä nappasimme kuski-Timin kanssa neidin kyytiin ja parin mutkan kautta alkoi matka syvälle hornan kuuseen.

Perille päästiin vasta pimeän laskeuduttua, joten kurvasimme äkkiä porukalla syömään ennen kuin ruokapaikat menevät kiinni.

Ensimmäinen ilta meni lähinnä tutustumiseen ja siihen että otettiin tuntumaa porukkaan. AJ oli itselleni täysin uusi tuttavuus, enkä Melissaa ja Timiäkään ollut tavannut kuin kerran aiemmin. Oleminen oli kuitenkin varsin mutkatonta ja rentoa, ei tarvinnut sen kummemmin pingottaa. Mikäs sen mukavampaa!

Lauantaina herättiin harmaaseen ja sateiseen aamupäivään. Lähdettiinkin sitten kaikessa rauhassa aamiaiselle odottelemaan sään selkenemistä, ennen kuin suuntaisimme talon viereiselle järvelle.

Sään selkenemistä mentiin odottamaan mm. Amerikkalaisuuden

ytimeen: Wal-Martiin! Ja kyllä kelpas, meillä oli

24h super center kuulkaa ihan lähellä!

Ajomatkalla toverimme Hapsiainen hyökkäsi kuskin kimppuun.

Aijai!

Iltapäivään mennessä aurinko alkoi pilkahdella pilvien takaa ja pinkaisimme äkkiä vaihtamaan uikkarit päälle ja kohti vettä! Ensin ohjelmassa oli hurjastelua vesirenkaalla (Onko sillä veneen perässä vedettävällä jokin virallinen nimi?), kun Melissan isä ystävällisesti lupasi lähteä venekuskiksi. Kyseistä hupia olin itse päässyt koittamaan kerran setäni mökillä, ja aivan yhtä hauskaa oli tälläkin kertaa. Rengas kiisi veneen perässä kiitettävällä vauhdilla ja aallot toivat hassunhauskoja töyssyjä matkaan.

Rengasleikkeistä tarpeeksi saatuamme oli vuorossa vesikelkkailua! Tämä oli meikäläiselle reissun kohokohta, sillä olin aina halunnut päästä sellaisen kyytiin. Riekkuminen huipentui kun tokalla kyydityskerralla Melissan kanssa päätimme mennä kovaa ja hyppiä useista aalloista. Eräiden varsin isojen aaltojen kohdalla tuli sitten leikin loppu, kun tokassa töyssyssä alkoi ilmalento. Laiturilla seuranneet AJ, Hanna ja Tim sanoivat että ainakin näytti komealta. Koko kelkka oli korkealla veden yläpuolella, minä ja Melissa vielä korkeammalla, ilmassa kelkankin yllä. Sitten mätkähti kelkka takaisin veteen ja perässä sinkosimme Melissan kanssa järveen. Harmittaa aivan julmetusti ettei ollut laiturilla kameraa kuvaamassa, sen verran hurjalta kuulemma näytti. Olisi ollut videoinnin arvoinen. Ai että se oli hauskaa! Ainut miinuspuoli oli jalan pamahtaminen kelkkaan juuri ennen ilmalentoa, niin että nyt sitten vähän särkee jalkaa. Vaan kyllä se siitä!

Kelkkailun jälkeen Melissa sai isältään luvan ottaa veneen vesille yksinään, niinpä päästiin ihan nuorisoporukassa veneilemään ympäri ämpäri.

Nautiskeltiin töyssyistä ja järvimeiningeistä, kunnes taivas alkoi näyttää uhkaavan harmaalta ja oli aika viedä venhe laituriin.

Illallisen jälkeen päätimme hakea kaupasta kuivaa polttopuuta, ja eväitä, joiden kera suuntasimme takaisin rantaan nuotiohommiin. Tuli myös ostettua hienoja kiekkoja, jotka nuotiossa muottivat liekkien väriä ensin siniseen, sitten violetin kautta vihreäksi. Oli hienon näköistä!

Ilta menikin sitten nuotiolla ja laiturilla järvimeininkejä fiilistellessä. Itselle tuli ihanan kotoisa olo siellä järven rannalla, keskellä pimeää luontoa. Vain järvisauna puuttui, mutta kun muuten oli kaikki kohdallaan - hyvää seuraa, nuotio ja järvi - niin sekään ei niin kovin haitannut.

Sunnuntaina oli mukava herätä valmiiseen aamupalapöytään, kun Melissan isä oli tehnyt meille valtavan kasan pannareita ja munakasta. Nam! Siinä sitten tankkailtiin, jonka jälkeen lähdettiin vielä kerran veneilemään. Veneen perästä oli myös ihanaa loikata uimaan, kun parkkeerattiin paatti keskelle järveä!

Vesi oli aivan taivaallisen lämmintä. Muutaman tunnin uipottelun jälkeen oli aika suunnata talolle vaihtamaan vaatteita ja sitten mun, Hannan ja Timin täytyi lähteä autoilemaan kotia kohti. Matka sujui leppoisasti, vaikka vähän eksyttiinkin reitiltä ja tultiin eri teitä kotiin kuin oli tarkoitus. Ei haittaa, niin kauan kuin piti suuntana idän! Ja maisemat oli sitä paitsi sen verran mukavat että mikäs siinä oli ajellessa kun bensaa riitti.

Harhastressi

Johan nyt on markkinat! Mun blogihan on about ajantasalla! Siis ei tässä olekaan monen viikon takaisia asioita raportoitavana, niin kuin olen viimeiset pari päivää päässäni stressannut! Selkeästi ajatus blogilusmuilusta on pinttynyt mun päähäni jo niin tehokkaasti että stressaan päivittämisestä silloinkin kun ei tarvitsisi.

Viime viikonlopusta lyhykäisesti sen verran, että perjantai-iltana mentiin Suomi-porukalla New York Cityyn nauttimaan Stand Up -komediasta. Tulipahan naurettua! Paikkana oli Stand Up New York, jonka lavalle toisinaan nousee jopa itse Jerry Seinfeld. Moista tuuria ei tällä kertaa käynyt, mutta paljon oli hyviä koomikoita, joukossaan myös 30Rock Tv-sarjasta tuttu Judah Friedlander, joka oli ehdottomasti yksi illan hauskimmista tapauksista.

Lauantaina hilauduin sitten illalla Hannan luo tuonne puolen tunnin ajomatkan päähän. Ilta vietettiin hengaillen Hannan kavereiden kanssa ja vaan hölmöiltiin aamuun asti. Tarjolla olisi ollut samalle illalle myös yhden Brasilialais-tytön 25-vuotiskemut strippiklubilla keskustassa, mutta meikäläistä ei jaksanut nyt niin paljon innostaa. Mieluummin nautin rennosta hengailusta kaveriporukalla.

Maanantain työpäivä valkeni aurinkoisena ja kosteana! Viime vuoden heinäkuulta tuttu sademetsämeininki on vihdoin saapunut meidänkin kulmille tänne pohjoiseen, ja päivät on ei ainoastaan kuumia mutta myös naurettavan... no... yksinkertaisesti märkiä!

Tällä viikolla ollaan penskojen kanssa keskitytty pyöräilyn jaloon taitoon. Tilannehan on siis tosiaan se, että talon nyt yhdeksänvuotias ei juurikaan osaa fillaroida. Ei, en huijaa. Jotenkuten hommaa on nyt treenattu vanhempien kanssa pariin kertaan niin, että ei ihan olla tasolla nolla, mutta tuota...

Maanantaina siis ilkeä Au Pair pakotti pojan pyörän päälle ja ei muuta kuin harjoittelemaan! Kärsivällisyyttä, ylitsevuotavaa kannustusta ja vähän lisää kärsivällisyyttä niin kyllähän se siitä lähti pikkuhiljaa sujumaan! Kivasti motivaatiokin saatiin kohdilleen kun vanhemmat vinkkasi että jos Riikan kanssa treenaa ja oikeasti alkaa polkemaan niin sitä voisi pian saada ihan uuden polkuvälineen. Nyt onkin sitten pyöräilty korttelia ympäri joka ikinen päivä, ja maanantain jälkeen jannu on itsekin innostunut niin että pakottamisen sijaan sitä saa toppuutella odottamaan sen verran että saan kengät jalkaan! Mutta hyvä näin. Onhan se nyt vähän... jos ton ikänen ei osaa pyöräillä.

Voisinkin väittää, että kun tämä pyöräilyasia on saatu kuntoon, niin alkaa meikäläisen homma olla hoidettuna. Vai mitä olette mieltä? Ennen mun tänne tuloa tuo kyseinen nuorempi jannu ei osannut sitoa kengännauhojaan. Se opeteltiin kun ilkeä Au Pair ei suostunut enää ostamaan uusia tarralenkkareita, vaan pakotti natiaisen valkkaamaan nauhalliset kengät ja ovesta oli seuraavana aamuna päästävä pihalle. Näppärää. Nyt vielä tämä fillarointi ja sitten voisin sanoa tehneeni ihan tarpeeksi, mun seuraaja saa sitten painia jatkossa tulevien asioitten kanssa.

Menee muuten aika hemmetin nopeasti, lasten kesälomat on kohta jo ohi!

Viikonloppuopiskelua

Rhode Islandin pikareissun jälkeen oli pari päivää taivaallista hiljaiseloa kotona, kun muu perhe host-isää lukuunottamatta jäi vielä kesäasunnolle lomailemaan. Viikonlopun lähestyessä oli kuitenkin pari työpäivää, ennen kuin perjantaina alkuiltapäivästä piti suunnata junalla kohti Long Islandia ja viikonloppukurssia.

Au Pairin viisumihan vaatii 3 opintopistettä /puoli vuotta, mikä meinaa meikäläisellä nyt sitä, että puolentoista vuoden USA-elelyyn täytyy hankkia 9 opintopistettä paikallisesta kolmannen asteen koulutuslaitoksesta, tai tulee viranomaisilta sanomista kotiinlähdettäessä. Itse olen häpeällisen myöhässä näiden pisteiden hankinnassa. Ennen viikonloppukurssia paketissa oli vasta kolme, joten kuusi olisi nyt vielä pikaisesti hankittava!

Ongelmaan lähdettiin hakemaan parannusta toverini Emmin kanssa Long Island Universityn järjestämältä, nimenomaan Au Paireille suunnatulta viikonloppukurssilta, josta saisi yhden viikonlopun aikana kolme pistettä kokoon. Koululle pääsi näppärästi junalla, ja asemalta oli laitoksen järjestämä ilmaiskyyti kampukselle. Heti paikalle päästyä syötiin pikainen illallinen, jonka jälkeen alettiin tositoimiin, eli käytiin jo heti "opiskelun" kimppuun. Parin tunnin vihkoon piirtelyn jälkeen, pääsimme iltahämärissä tallustelemaan asuntolaan.

Itse viikonloppuna ei tapahtunut mitään kummempia. Paikka ei kummemmin lämmittänyt, mutta takaisin on kai vielä mentävä jotta saa ne viimeiset kolme opintopistettä kasaan. Ruoka oli vähän semmosta, henkilökunta suhteellisen törkeää, ajoittain jopa asiatonta ja majoitus nyt oli mitä oli... Mutta vaihoehtoja ei täällä pahemmin ole tarjolla, jotain viikonloppukurssien olemattomuudesta koko USA:ssa kertoo se, että meidänkin kurssilla oli tyttöjä Chicagosta ja Californiasta saakka!

Omaa kokemustani viikonlopusta nyt vielä heikensi se, että jo aiemmin pientä ärtymystä osoittanut helmikuussa otettu korvalävistys äityi tulehtumaan oikein kunnolla, ja lauantaihin mennessä vasen korva oli punainen, kipeä, ja valtavan kokoiseksi turvonnut möykky pään sivulla. Puhelu lävistämöön ja sain hoito-ohjeita, sekä kehoituksen käydä paikan päällä näyttämässä ongelmaa heti kun vain mahdollista. Tehokkaalla puhdistamisella (suolavettä, ei missään nimessä alkoholia!) tilanne tosin rauhoittuikin ja sunnuntai-aamuna korva alkoi jo taas muistuttaa korvaa, eikä ylimääräistä päätä. Maanantaina kun pääsin lävistämöön asti, oli korva jo normaalin näköinen, mitä nyt vieläkin hieman kipeä. Edelleen siis puhdistllaan ahkerasti.

Nyt on kuitenkin periaatteessa 6/9 opintopistettä hallussa, kunhan kirjoitan kaksisivuisen kotitehtävän ja palautan sen koululle postitse, niin saan viralliset paperit sieltä kotio. Taas askeleen edempänä virallisen sössön ohitusta!

Miniloma miniosavaltiossa

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna suunnattiin host-perheen kanssa kohti pohjoista. Vanhempien tultua töistä perjantai-iltana, suunnattiin autojen nokat Connecticutiin ja ajettiin ensin välietapille.

Hotelliyön jälkeen mentiin Connecticutin suosittuun Mystic-akvaarioon. Minulla vierailu olikin jo toinen, sillä samassa mestassa tuli nopeasti piipahdettua myös Bostonin reissulla. Tällä kertaa aikaa oli kuitenkin enemmän ja sitä ehti nähdä sellaisiakin asioita mitä ei ekan piipahduksen jälkeen tiennyt siellä olevankaan! Muutama pakollinen eläinkuva:

Tämä toveri on siis lonkeroistaan
lasissa kiinni jumittava mustekala.

Mulle tuli tästä möllöttäjästä jostian syystä mieleen
ystäväni Anni, joka tällä hetkellä seikkailee Saksassa :D

Symppis Beluga-valas tuli
morjestamaan oikein pinnalle asti. Ihana!

Pakollinen pingviini-kuva.

Bongaa sudenkorento!

Ehdottomasti siistein kohde mestassa oli kuitenkin ekalla vierailulla missattu lintu"huone", joka oli siis valtava ulkona ollut häkki minne sai mennä sisään ja sinulle annettiin mukaan tikku jossa oli linnunruokaa. Siellä sitten tuli kavereiksi mitä kauneimpia undulaatteja. Olisin voinut viettää siellä koko loppupäivän!

Nuorimmainen sai kavereita tuplasti, kun
yksi lintu lehahti ruokatikun sijaan päähän!

Tämä komea kaveri ei moiseen
tikkusyöttöön suostunut laisinkaan.

Eläinseikkailujen jälkeen hypättiin sitten autoon ja suunnattiin Rhode Islandille, pikkuruiseen osavaltioon Connecticutin pohjoispuolella. Nyt mukana oli jo isovanhemmat, iso autollinen serkkuja sekä meidän poppoo kahdella kaaralla. Lyhyehkön ajomatkan jälkeen saavuimme talolle, joka oli yksi siisteimmistä mestoista missä olen koskaan ollut!

Talo oli aivan turkasen vanha ja upeasti säilytetty, kolmikerroksinen antiikkimuseo. Takapiha laskeutui rauhallisen lahdukan veteen, ja tarjolla oli niin laituria, nurmikenttää kuin kallioitakin. Takapihan terassilta oli ihana vedentäyteinen näköala, ja voin sanoa että jos tuollaisen mestan saisi omakseen niin en ikinä viettäisi aikaa muualla. Koitin räpsiä muutamia kuvia, jos niistä edes saisi hieman käsitystä millainen se mesta oli.

Toinen kahdesta mielettömästä
kylpyhuoneesta. Suihku tuli keskeltä kattoa ja
ammekin oli ihananvanha tassuamme.

Jopa rännit olivat puuta!

Toinen niistä siisteistä kylppäreistä. Tässä
alakerran pesuhuoneessa kylpyamme oli
älyttömän hieno, kapea kuparikouru!

Näkymä takapihan terassilta.

Oma vierailuni tässä naurettavan hienossa mestassani oli lyhyehkö. Tarkoitus oli lähteä kotio jo heti sunnuntaiaamuna. Lauantaina ehdin kuitenkin nauttia aurinkoisista kallioista kirjan kera, sekä maistelemaan saaristolaisantimia tunnelmallisessa ravintolassa, josta tuli hieman mieleen Helsingin ravintola Saari.

Sunnuntaina oli tarkoitus lähteä host-isän kyydillä takaisin alkuiltapäivästä. Lopulta kuitenkin kävi niinkuin meidän oman Suomi-suvun kanssakin yleensä. Tassutellessani pyjamassa teetä keittelemään, oli mies jo kantamassa kamoja autoon. Olisihan se pitänyt arvata ettei se hätähousu malta! Naureskellen nautin aamupalani ja kannoin sitten omat roinani autoon ja lähdettiin sitten jo heti aamuyhdeksän jälkeen ajamaan kotia kohti.

Suku on ....

Keskiviikkona 22.7. meikäläisellä tuli taas sukuloimisen aika, kun äiti ja serkkutyttö lensivät tälle puolelle Suurta Vettä. Heti torstaina töistä päästyäni syyhkäisinkin junalla keskustaan kahvittelemaan ja lunastamaan tuliaispussia numero 1. Siellä oli mm. iskän lähettämä Pori Jazz -huivi, Muumi-lehtiä, Aku Ankka, Hevoshullu, Oltermannia (taivas!), Ruisleipää, paljon pyydettyä Bonaquaa, ja suomalaista namia. Nams! Pari tuntia ehdittiin siinä istua ja jutella, kunnes mun oli paineltava junalla takaisin jotta heräisin seuraavana aamuna vielä töihinkin.

Perjantaina pääsin normaalia aikaisemmin töistä, kun host-äiti ihanasti järkkäili niin että sain lapset isovanhemmille ja pääsin aikaisella junalla keskustaan. Mukanani valtava matkalaukku Suomeen lähetettäväksi hilauduin hiki selkää valuen junaan ja kohti sukuloimisviikonloppua. Herrasmiehet auttoivat painavan laukun nostelussa matkan varrella, ja pääsinkin kunnialla asemalta ulos vaikka kadulle vievät liukuportaat olivatkin pois käytöstä.

Nakattuamme mun kamat Times Squaren vieressä sijainneelle hotellille, suunnattiin pian illalliselle ja pienelle iltakävelylle. Mielettömän komean salamoinnin välkkyessä taustalla, tallusteltiin hämärässä Keskuspuistossa ja käytiin ihastelemassa näkymiä.

Äippä Central Parkissa iltahämärällä.

Kovin myöhään ei jaksanut kukaan valvoa, kun matkalaisilla kenties painoi vielä hieman aikaeron rasite ja allekirjoittaneellakin oli papu lasten jäljiltä aika vähissä.

Lauantaina heräsimme kauniiseen auringonpaisteeseen ja suuntasimme kirjaston viereiseen Bryant Parkiin aamiaiselle. Teen ja kahvien jälkeen oli kansassa virtaa ja ensin suuntasimme vahakabinettiin ostamaan lippuja ennakkoon myöhäisempää visiittiä varten. Jonossa suunnitelma kuitenkin muuttui ja päätimme käydä katsastamassa vahanuket samantein. Kuviahan on vaikka kuinka, mutta... noh... ei niin kauniita että niitä kauheasti viitsisi esitellä... (eikä pidä syyttää kameraa, jos talvella saa talvikuvia, sanoi isäni kerran) Elvis on kuitenkin pakko tähän laittaa, ihan vaan Emmiä ajatellen:Ja ehkä jopa oma suosikkini, puodin puolelta löytynyt toverimme Paavo!
Vahakabinetin jälkeen tallustimme ruokakauppaan ostamaan eväitä ja lähdimme nauttimaan pientä piknikkiä Central Parkiin.
Ruokailun ja asiaan kuuluvan ruokalevon jälkeen suuntasimme suuren suihkulähteen ympäristöön nauttimaan katutaiteesta. Suihkulähteen edustalla olevien isojen portaiden juurella kun yleensä esiintyy minun lemppariryhmäni, kasa äänekkäitä nuoria miehiä jotka suorittavat erinäisiä hyppyjä, loikkia ja siinä sivussa ihmisten naurattamista.

Shown päätöksessä yksi miehistä hyppää
neljän ihmisen yli voltilla. Teepä itse perässä!

Päivän kuumuutta karistaaksemme loikattiin serkun kanssa myös ihan suihkulähteeseen asti viilentymään:Suihkulähteeltä jatkoimme matkaa Järven länsireunalle, missä mm. saimme paljon eläinkavereita:
Puistosta taisimme siirtyä sitten muutaman mutkan kautta hotellille pienen välikuoleman pariin, ennen kuin oli sitten illallisen paikka.

Sunnuntaipäivä alkoi pienellä shoppailupyrähdyksellä mm. tavaratalo Macy'sin ihmemaailmassa. Ostostelun jälkeen nopea lounas ja sitten oli vuorossa paljon odotettu Leijonakuningas-musikaali! Nyt voin sanoa että kun tulette New Yorkiin, menkää ehdottomasti katsomaan tämä! Menee henkilökohtaisella listalla ohi kaiken maailman Empire State Buildingien sun muiden. Toistaiseksi en ole nähnyt mitään näin upeaa tässä maassa. Musiikit ovat aivan käsittämättömiä, sen tietävät kaikki, mutta lavastus, puvustus, ylipäätään koko toteutus on sellainen että vieläkin surisee päässä kun oikein alan asiaa miettimään. Itsehän olen sellainen herkkis, että kun ensimmäinen kappale alkoi ja eläimet lähtivät tulemaan lavalle penkkirivien välistä, niin meikäläinen pillahti itkuun, ja tehokkaasti vollotti sen jälkeen jokaisen lempparikappaleen aikana. Mutta veikkaisin että vähemmän herkkistä katsojaakaan ei tämä jätä kylmäksi. Löysin YouTuben ihmemaailmasta pienen videon kyseisestä musikaalista, ja siitä nyt saa pientä käsitystä, vaikkei tuolla pääsekään kovin lähelle totuutta:


Aulassa oli kuvattavana myös Rafiki-apinan puku:
Musikaalin aikana oli alkanut sataa, ja kiirettä teatterista ulos ei ollut. Aulasta avautuikin kiva, uudenlainen kuvakulma Times Squaren hulinaan:
Teatterin jälkeen juostiin hotellin viereiseen Starbucks-kahvilaan ihmettelemään paukkuvaa ukkosmyrskyä ja piiskaavaa kaatosadetta, jolta ei kyllä säästynyt yksikään, oli sateenvarjo tai ei. Sateen rauhoituttua käytiin vielä tallustamassa Viidettä Avenueta, mutta suurin osa kaupoista oli jo ehtinyt mennä kiinni, meidän pakoillessa myräkkää. Siispä tyydyimme hetken tallustelun jälkeen suuntaamaan hotellille, jossa minä laitoin kamani kasaan ja jumittelun jälkeen oli aika lähteä kotia kohti, jotta ehtisi nukkua hieman ennen maanantai-aamun ärsyttävää herätystä.

Hellurei äiti ja serkku, katsellaan ensi vuonna sitten uudestaan!

Kulttuuri vs. Loikoilu

Mistä se kertoo kun päivittää blogia kalenterista lukien?
Että päivitysväli on hieman liian pitkä!!

Noh, edellisen päivityksen jälkeen tosiaan kyseisenä viikonloppuna (17.-19.7.) ei sitten mentykään Washington D.C:n reissulle niin kuin oli alunperin suunniteltu, joten hilluin sen viikonlopun sitten rauhassa täällä kotikonnuilla.

Lauantaina hilauduin New York Cityyn suunnitelmana harrastaa kulttuuria ja sivistäytyä jonkun museon tai näyttelyn parissa. Aurinkoinen päivä nosti tunnelmaa ja keskustassa pienen kävelyn jälkeen päätin hakea lounaaksi salaatin ja käydä nauttimassa sen Central Parkin nurmella ennen museoitumista. Kas kas, se oli VIRHE! Mitäs luulette, kuinka käy kun meikäläinen ässettyy mukavasti siihen aurinkoon nurmelle? Siitä mihinkään museoon enää tule lähdettyä... Siinähän sitä sitten loikoiltiin takamus homeessa iltaan asti, fiilisteltiin kesää ja kiireettömyyttä. Nooo, ehtii niihin museoihin sitten syksyn viimassa ja alkutalven räntäsateissakin, eikö?

Rauhaisan viikonlopun jälkeen oli taas aika tehdä hieman töitä. Myönnettäköön, että motivaatio minkäänlaiseen lasten kanssa puuhailuun on viime aikoina ollut nollan alapuolella ja päivästä toiseen mennään teetä keittäen ja sataan laskien. Eikä lapset edes ole mitenkään erityisen vaikeita tai mitään, minä en vaan enää tahdo jaksaa tätä hommaa. Koti-ikäväkin on päässyt taas kolkuttelemaan. Ehkä taustalla on osaltaan tieto siitä, että jos en olisi jatkanut puolella vuodella, suuntaisin viimeistään näihin aikoihin, elokuun alussa, kotiin. Toisaalta myös kesä saattaa vaikuttaa, sillä se että lapset eivät ole koulussa, meinaa että minä olen heidän kanssaan jumissa paljon enemmän kuin kouluvuoden aikana. Siispä kuukauden verran vielä jaksaa, sitten alkaa koulut ja homma helpottuu, eikös vain? Niin ainakin uskotaan juuri nyt, katsotaan syyskuussa uudestaan. Tällä hetkellä suurta helpotusta tuovat kavereilta tulevat ihanat kirjeet ja kortit. Kiitos kaikille muruille Suomessa ja Ruotsissa jotka ovat jaksaneet lähettää etanapostia. Se on aivan käsittämätön piristys päivään. (Ja niille, jotka eivät vielä ole lähettäneet: pistäkää tulemaan senkin kelvottomat hunsvotit!)