Järki kädessä

Kyllä taas vierähti viikko niin ettei ehtinyt kissaa sanoa!

Olikohan se keskiviikko-aamu kun Amerikka taas ihastutti sivustakatsojaa lumipäivällä! Ja siis uutta luntahan oli aivan hirmuisesti... Vähän siinä pyörittelin silmiäni kun kuulin että koulut on nyt kiinni. No, ei siinä muuta kuin minä takaisin petiin ja vähän myöhemmin uusi heräämisyritys ja lapsille aamiaista. Nautittiin poikien kanssa siitä, ettei ollut mihinkään kiire ja tehtiin kunnon pannari/vohveli aamiainen à la USA. (Ja Au Pairille musakanavaa telkkarista, kuten kuvasta näkyy.) Loppupäivä olikin sitten sellaista hermoja repivää kidutusta ettei paremmasta väliä. Lapset riiteli keskenään siis valehtelematta KOKO PÄIVÄN! Lounasaikaan mennessä olin niin valmis lukitsemaan ne johonkin vintille, että sain suunnilleen pitää pöydänreunoista kiinni etten tosissaan lähtenyt roudaamaan niitä johonkin. Argh!

No päivän päätteeksi suoritimme ostosterapiaa ja kävin hakemassa itselleni uudet, hirmuisen söpöt kengät! Oli heti paljon parempi mieli kun oli uudet kengät kassissa ja aikani siinä Emmille puhisin kuinka lapset on maailman kamalin keksintö! (Toki seuraavana aamuna kun ne oli taas hyväntuulisia niin vähän korjailin tätä lausuntoa.)

Torstai ja perjantai meni sitten ihan normimeiningeissä. Lapset kävi koulua ja minä touhuilin sillä aikaa perusjuttuja, eli pesin pyykkiä ja näin kavereita. Torstai-ilta meni treeneissä. Perjantaina sitten host-äiti tuli sen verran ajoissa kotio, että minä ehdin rauhassa lähteä Tae Kwon Do:n vyökokeeseen. Kääk!

Tällä kertaa oli tarkoitus hankkia oranssi vyö, eli hypätä keltaisen vyön yli (=testissä pitää muistaa kerralla enemmän asioita). Jännitti aivan pirusti, ja kun hain Emmiä kuvaajan pestiin, alkoi tulla ihan huono olo kun hermostutti. Vaan niinhän siinä kävi että jännityksestä huolimatta (tai juuri siitä syystä) onnistuin muistamaan kaikki testattavat asiat ja uusi vyö tuli! Koska testasin ikään kuin kerralla kahdelle vyölle, niin sain lautaakin rikkoa kaksin kappalein. Hihii! Se on aina yhtä hauskaa.
Suorituksen jälkeen kelpasi hymyillä uuden vyön ja pystin kanssa! (Kiva muuten kun ens kesänä kotiin tullessa on matkalaukuissa roudattavana paloiksi pistettyä puutavaraa, saavat lentokenttämiehetnaiset ihmetellä :D)
Suorituksen jälkeen puhkuin sellaista itsetyytyväisyyttä että saatoin olla aika rasittavaa seuraa. Sori vaan.

Lauantaina sitten oli vuorossa sivistystä ja sirkushuveja. Suuntana New York City, ja tahmean aamualoituksen (eiii meinannu jaksaa!) jälkeen vihdoin selviydyinkin junalla keskustaan. Soitto kavereille paljasti että neidit olivat juuri ehtineet kävellä Bodies -näyttelyyn sisälle. Ei muuta kuin metroon ja perässä paikalle! Bodies on sellainen paketti minkä olen halunnut nähdä jo pitkään ja nyt vihdoin sitten pääsin sinne asti. Kyseessähän on siis näyttely ihmisen anatomiasta, jossa näyttelykappaleina käytetään oikeita ihmisruumiita. Henkilö on siis ennen kuolemaansa antanut kehonsa näyttelyn käyttöön ja kuoleman jälkeen ruumis sitten käsitellään niin että se ei lähde hajoamaan vaan kaikki lihakset, iho, luut, hermosto, kaikki säilyy ehjänä ja voidaan asettaa esille.

Käsittelyn jäljiltä ruumiit näytti toisinaan aika muovisilta (etenkin erilliset, irralliset ruumiinosat) ja allekirjoittanutkin toisinaan mietti että onkohan mua nyt huijattu oikein urakalla, mutta kyllä sitten kun jotain lihaskudosta tillitti aivan läheltä, melkein nenä siinä lihaksessa kiinni, niin oli sen verran pikkutarkkaa kudosta siinä että eihän se voinut olla tehtyä. Eihän?

Erityisen vaikuttava oli huone, jossa oli näytillä sikiö jokaisessa kehitysvaiheessa aina syntymään asti. On aivan käsittämätöntä miten jo muutaman viikon ikäisellä pikku piste on alkanut muotoutua ihmisen näköiseksi! Voin sanoa että ei ihan ole verrattavissa jotkut bilsan kirjan kuvat tuohon kokemukseen.

Vielä mainittakoon se, että kun olet tillittänyt vierekkäin asetettuja keuhkoja, joista toiset on terveet ja toiset tupakoitsijan keuhkot, niin ei heti tee mieli kävellä malluaskia ostamaan. Tarttis terveystiedon maikkojen hankkia tollasta opetusmateriaalia ni vois vaikuttaa paremmin (tai sitten ei).

Näyttelyn lopuksi yhdellä pöydällä oli vielä yksi säilötty luu, yhdet keuhkot ja yhdet aivot, joita sai sitten ihan luvan kanssa tassikoida! Mullahan oli koko näyttelyn ajan sormet suorastaan syyhynnyt päästä tökkimään ja hiplailemaan, mutta piru kun oli kiellettyä! (Myös kuvaaminen oli Ei Ei -listalla, valitettavasti.) Lopussa kiitos seisoi, pääsin pitämään käsissäni oikeita ihmisaivoja (aika hurjaa!). Oli yllättävän painava poimumöntti. Ja jännän pehmeä.

Näyttelyn jälkeen treffattiin sitten isomman lössin kanssa, ja lähdettiin näiden minulle uusien tuttavuuksien kanssa jatkamaan matkaa. Parin mutkan kautta tämä suomalaisista, ranskalaisesta ja australialais-suomalaisesta koostunut ryhmä rämä päätyi kahlaamaan kylmässä tuulessa läpi New Yorkin länsipuolen, kun piti ehtiä katsomaan erään tuttavan teatteriesitystä. Tietenkin suomalaisittain oltiin sitten vähän myöhässä, vielä kun ei meinattu ensin löytää kyseistä teatteria. Nähtiin kuitenkin esitys ja sen jälkeen suunnattiin sitten Villageen jo ennestään tuttuun kuppilaan huolehtimaan ravintopuolesta. Ruokaa ja juomaa, sekä tietenkin mahtavaa seuraa. (Ranskalaisvahvistus kameran takana.)
Oli varsin hauska ilta, vieläpä kun panostimme kaikki niin että ehdittiin illan vikaan junaan eikä tarvinnut odotella keskustassa aamukuuteen asti! Itse pääsin vielä halvallakin, kun juna-asemalta jaoin taksin parin urpon nuoren miehen kanssa niin pääsin itse kotiin jokseenkin puoleen hintaan (ja hauskasti, kun toinen laulaa puolet matkasta Michael Jacksonia nuotin vierestä ja meillä muilla oli sitten hilpeää hänen kustannuksellaan).

Sunnuntaina oli sitten vuorossa Superbowl-kemut meillä täällä kotona. Pienimuotoiset pippalot, jotka kuitenkin nostatti eilisiltaisen juhlijan mieltä kun pöytään kannettiin runsain määrin ruokaa ja olutta. Hyvä laji, selkeästi! Koitti host-isä (suuri jalkapallo-fani) kovasti minulle myös selittää pelin sääntöjä, mutta vähän meni kyllä huti. Nautin silti tunnelmasta ja otin osaa viimeisellä kympilläni myös vedonlyöntiin josta en mitään tajunnut, ihan vain fiiliksen vuoksi. Illan aikana katsottiin leffaa ennen peliä, syötiin vanhemman pojan synttärikakkua (se täyttää keskiviikkona 12) ja vaan hengailtiin kivalla porukalla. Peli päättyi nuoremman pojan väsyneisiin itkukohtauksiin (sen kannattama joukkue hävisi) ja minulle lätkäistiin käteen $100 ja onniteltiin vedonlyönnin voittamisesta. Ei juma! Parhaiten sijoitettu $10 ikinä! :D Just olin hiljaa mielessäni valittanu kun ei o rahaa.

Eilisen rahallisen voitonjuhlan siivittämänä tänään on helppo hymyillä. Se on maanantai-aamu ja uusi viikko edessä. Mitäs tällä kertaa keksis?

Toimivat jalat

Amerikkalaiset ajavat autoa. Paljon! Kun on oma auto käytössä 24/7, eikä bensoja käytännössä tarvitse koskaan maksaa itse, tarttuu amerikkalainen auton käyttö kovin helposti. Se meinaa sitä että pieneen mieleenkään ei pälkähdä kävely-vaihtoehto, vaan aina loikataan heti ratin taa. Itse havahduin tähän ongelmaan tiistaina, kun heti aamusta kiukustuin omaan autolla suhailuuni. Kyllä minä tiesin, ettei tuohon keskustaan (=kahvila, apteekki-yleiskauppa cvs, videovuokraamo, kirjasto) pitkä matka ole, mutta aina vaan hyppäsin autoon sillä verukkeella että "enhän minä tiedä kuinka kauan sinne oikeasti kestää kävellen, eikä mulla nyt niin paljon ole aikaa". Tiistain auto-kiukussani sitten koulupäivän jälkeen nakkasin auton kotiin ja lähdin tallustamaan cvs:n suuntaan. Kauan luulette että meni? 20 minuuttia? 30? No hitto alle viisitoista minuuttia! Alle. Meinaa sitä että kiireessä sen juoksee alle kymmenessä. Ottaa autotallista host-äidin pyörän ja menee viisi minuuttia. Että se siitä kiire-verukkeesta kun seuraavan kerran lähden ostamaan itselleni jotain sen verran pientä etten tarvitse autoa, tai menen kahville. (Oikeastaan ainut syy minkä takia tarvitsen autoa yksinäni on koulumatka ja ruokaostokset.) Kävelyreissuna tämän kertainen tosin oli kallis. Ostin perustarpeita: kosteusvoidetta, deodorantin, purkkaa, hammaslankaa, suuvettä ja tuommosta. Meni sitten reilu 50 dollaria! Positiivinen ajattelija tietenkin sanoo: Olen ehkä köyhä, mutta pitäs ainakin hei olla terveet hampaat! (Mikä mainos se nyt sanookaan: "Terve suu on pääasia!")

Tiistai-iltana sitten myös vihdoin toteutin liikunta-suunnitelman ja kävelin allekirjoittamaan itseni vararikkoon. Reilut $1000, ja olen sitoutunut harrastukseen 3-4 kertaa viikossa, kesäkuun 2009 loppuun saakka. Kah meikäläinen aloitti Tae Kwon Don! Ennen kuin minut tuntevat aloittavat huokailunsa ("No voi luoja..." "Onhan tämä ennenkin nähty, aina se lopettaa kaiken kesken." ja "Pistit sitten tommosen rahasumman menemään kun et ekan flunssan jälkeen kuitenkaan mene...") niin voin paljastaa että tämän takana oli pieni juonenpoikanen. Koska olen erittäin tietoinen taipumuksestani aloittaa uudet liikuntaharrastukset, ja lopettaa ne kuukauden sisällä, koitin tällä kertaa tietoisesti ehkäistä moisen hölmöyden. Juju on siinä, että huollettavani kaksi poikaa käyvät kyseisessä paikassa, joka meinaa sitä, että minä joudun menemään sinne joka tapauksessa kahdesti viikossa ja kohtaamaan samalla ohjaajani kasvokkain (joka on niin tiukka äijä että se ei kyllä tekosyitä ota vastaan kovinkaan herkästi...). Tämän faktan valossa minulle tyypillinen "ryhmästä katoaminen" on jokseenkin mahdotonta.

Eilen sitten tosiaan oli se ensimmäinen tunti, ja puolet ajasta olin ihan pihalla. Mutta hyvällä tavalla pihalla, oli paljon ihmeteltävää ja paljon opittavaa. Tunnilla oli mun lisäksi muutama hetken harrastanut, yksi black belt jr. ja yksi black belt. Että meitä löytyi kirjaimellisesti laidasta laitaan! Aivan mielettömän hyviä tyyppejä kuitenkin kaikki. Neuvoivat todella hyvin ja kärsivällisesti, tsemppasivat kun jokin oli vaikeaa. Siitä tuli hyvä fiilis.

Tänään sitten on puskettu päivän läpi kauhealla tohinalla (mm. metsästetty kanaa), mutta pojat on onneksi aamukiukuista huolimatta olleet kunnolla ja näin hieman kärttyinen Au Pairikin on selvinnyt ilman verisuonien poksahduksia. Tämä kananmetsästys on siis sellainen tarina, että sovittiin eilen illalla host-äidin kanssa että ruokin lapset ennen nuoremman jalkkistreenejä. Kaupassa ollessani päätin sitten ostaa sellaisen kokonaisen, valmiin broilerin kun tiesin sen olevan lasten lempparia (ja tietty mulle suunnattoman helppo ratkaisu :D). Kassalla miekkonen pakkasi ostokseni kasseihin ja kärryyn, kärräsin itseni takaisin autolle ja nostelin kassit takakonttiin. Kotona ostokset purettuani tajusin että eipä ole kanaa mailla halmeilla! Voi että kiukutti kun vieläpä juuri tänään kävin kaupassa tuolla kauempana naapurikylässä, kun ajoin siitä ohi. Ei auttanut muu kuin lähteä ajamaan takaisin kananmetsästykseen. Siispä takaisin kauppaan ja samalle kassalle. Siellä kassarouva sanoi vieneensä kanan asiakaspalvelutiskille. No minä kanan perässä asiakaspalvelutiskille (ja arvatkaa nyt kuinka urpoksi tuntee itsensä ihminen, joka juoksee pitkin kauppaa broilerin perässä unohdettuaan sen tunti sitten kassalle...), jolla ystävällinen naishenkilö kertoo vieneensä kanan deli-tiskille, jotta tipu pysyisi lämpimänä. Ja minä sitten kanan perässä toiseen päähän sitä hemmetin hallia. Deli-tiskillä sushi-mies kiekaisee työkaverilleen että "HEI TÄÄ TYTTÖ TÄÄLLÄ ETSII UNOHTAMAANSA KANAA!", kyseinen työkaveri huutaa takahuoneeseen kolmannelle henkilölle että tulee ottamaan uunihässäkästä yhden kanan irti. Sitten irroitellaan, pakataan ja laitetaan, kunnes vihdoin saan sen hemmetin broilerin kätösiini ja pääsen lähtemään takaisin kotiin. Ha. Ha. Ei siinä kohtaa muuten jaksanu enää naurattaa kun joutui ajamaan edes takaisin ihan omaa tyhmyyttään.

Tällaiset asiat on tänään ärsyttänyt ja koti-ikäväkin on vähän meinannut kaivella. Sitä meinaa kaivata hassuja asioita välillä, niin kuin esimerkiksi Helsingin tuttuja katuja ja raitiovaunujen kolinaa.

Ikävästä huolimatta (tai ehkä juuri siksi, ikään kuin sitä pois ajaakseni) menin tänään illalla sitten taas treeneihin. Päivällä sain todeta, ettei ollut tiistai-illasta mikään lihas kipeänä = en selkeästi ollut rääkännyt itseäni tarpeeksi. No tänään tuli korvattua! Nyt jo tuntuu siltä etten kävele huomenna. Mutta se on kyllä vaan hyvä, sen verran on tullut täällä nyt kahden kuukauden aikana laiskoteltua ja mussutettua keksejänamiakorppujasokerimurojavanukastajätskiäsitäjatätä ja lihottua. Pakko alkaa tehdä jotain tai en mahdu ensi kesänä enää lentokoneeseen ja joutuvat lähettämään mut kotiin jossain rahtikontissa.

Kerrottakoon vielä se, että odottaessani sitä hemmetin broileria siellä deli-tiskin luona, huomasin tiskillä Finlandia-juustoa! En ole edes tiennyt sellaisen olemassaolosta! Oli oikein kuulkaa leijona-logo ja kaikkea. Aika mahtia.

Au Pair New Jerseystä kiittää ja kuittaa.

Miljuuna tv-kanavaa

Kun digiboxin tulemisen jälkeen eli Suomessa ilman telkkaria, ei meinaa tottua siihen että talossa on telkkareita siellä sun täällä ja kanavia lähemmäs tuhat. Aina tulee jotain tuttuja sarjoja, varsinkin lapsuudesta tuttuja (Kaikki rakastavat Raymondia, Siskoni on noita, 70's Show, Teininoita Sabrina...) ja leffojakin löytyy melkeinpä milloin vain katsottavaksi.

On urheilukanavaa, uutiskanavaa, lastenkanavaa, saippuasarjakanavaa ja tänään löydettiin kaverin kanssa jopa homokanava! Siis ihan toden totta, mitä tässä maassa ei ole? Homokanavalta tulee L-koodi, Älä kerro äidille ja esimerkiksi homouutiset! Täytyy ehdottomasti joku päivä katsoa ne uutiset ja verrata mitä erilaista niissä on normiuutisiin. Siis että kerrotaanko niissä ihan samalla tavalla politiikasta ja sodista ja kaikesta, vai keskittyykö ne ainoastaan homoyhteisön sisäisiin asioihin? Suorastaan kiehtovaa!

Tämän tv-seikkailun lisäksi olen mm. tutustunut paremmin viime järjestöhäppeningissä tapaamaani ruotsalaiseen Au Pairiin. Ollaan hengailtu nyt eilen ja tänään iltaisin, ja voi että meillä kyllä on ollut hauskaa! Meillä on sen verran samanlainen huumorintaju että saadaan aika hyviä nauruja toistemme jutuista täällä. Se myös kutsui mut sen ja jonkinsorttisen porukan kanssa sunnuntaina Nyciin. Lupailin mennä, ei mulla taida muitakaan suunnitelmia olla.

Perhe lähti eilen keskiviikkona kesän viimeiselle lomamatkalleen Ocean Cityyn ja tulee vasta maanantaina takaisin. Meinaa sitä että talo on yksin mun monta monta päivää! Tänään hoidin vielä kaikensorttisia hommia jokseenkin koko päivän, mutta huomenna aion lomailla ja lähteä vähän matkan päähän Outlet-ostarille katsomaan onko siellä oikeasti paljon halvempaa. Huomenna siellä tosin vielä alkaa alennusmyynnit, että voi olla ihmismäärä ja hässäkkä semmonen ettei mulla kestä hermo ja tulen heti takaisin. Mutta voi sitä yrittää!

Tänään ajelin asioilla motaria ja taas kerran henki salapautui kun mäen päälle tullessa näkyi Manhattanin silhuetti. Kai siihen jossain vaiheessa vuotta tottuu, tahtoi tai ei. Tuntuu vain hassulta ajella autolla ja yhtäkkiä nenäsi edessä on Empire State Building kaikkine huisin korkeine tovereineen. Näky joka on niin tuttu elokuvista ja tv-sarjoista, mutta jonka ei kuulu olla sinun nenäsi edessä tuolla tavoin. Vähemmästäkin unohtaa hengittää.

Veikeitä (tai sitten ei) juttuja Ameriikasta

Päätin listata muutamia veikeitä ja ehkä vähän vähemmän veikeitä juttuja Amerikan maasta, joista en muussa yhteydessä ole saanut kirjoitettua.

• Täällä New Jerseyssä autoa tankatessa ajetaan tankille, avataan ikkuna ja kerrotaan mitä halutaan ja paljonko. Sitten mukava herrasmies (en ole vielä törmännyt naisiin) täyttää tankin, jonka jälkeen rahastaa ikkunasta. Bensa on myös kalliimpaa, mikäli maksat luottokortilla, tässä kohtaa on siis hyvä suosia käteistä.
  
  
• Ruokakaupassa vihannekset ja hedelmät punnitaan kassalla, sitä vaakaa on siis turha etsiä hyllyjen luota.
  
  
• Kings Super Market-ruokakaupasta saa Pandan lakua sekä Fazermint-konvehteja!
  
  
• Jälkiuunileivän tilaaminen internetistä tulisi lähetyskuluineen maksamaan lähemmäs sata euroa, kun kuljetus täytyisi leivän säilymisen takia ottaa nopeimpana mahdollisena.
  
  
• Paljaiden jalkojen pitämistä penkillä pidetään likaisena ja epähygieenisenä, kun taas kaiken katumoskan itseensä keränneet kengät on ihan ok nostaa tuolille. (Tämän sain todeta kirjakaupan luku-alueella, jossa minä hölmö menin nostamaan paljaat jalat nojatuoliin. Hetken päästä henkilökuntaan kuuluva nainen tuli neuvomaan että kengät on pidettävä jalassa. Viereisen penkin lenkkarityttö ei saanut osakseen edes katsetta tuolilla olevista kengistään. Outo maa...)
  
  
• Vesihanoissa ei ole itsestäänselvyys, että kylmä vesi tulee hanan ollessa käännettynä oikealle. Se voi olla myös toisinpäin, kuten mm. allekirjoittaneen suihku on osoittanut.
  
  
• Silloin tällöin taivaalla näkee ilmalaivoja, jotka herättävät ainakin minussa suurta hilpeyttä. Täällä ne tuntuvat olevan paljon yleisempia kuin esimerkiksi Suomessa (jossa olen nähnyt ilmalaivan Helsingin yllä vain kerran, tai no kahdesti, mutta se oli se sama ilmalaiva peräkkäisinä päivinä...).

Että sellasta täällä. Tänään sain tietoni kirjaston, kuntosalin, sossutoimiston ja muiden kaikkien mahdollisten lisäksi myös videovuokraamon rekisteriin. Alan olla kohta jo niin tehokkaasti kirjoilla tässä kylässä että kai sitä jo kohta kaikki tietää kuka mä olen ja missä asun.

Videoiden vuokraamisen lisäksi tehtiin kaverin kanssa ostarilla impulsiivinen isku katsomaan The Dark Knight, joka oli tietyiltä näyttelijäsuorituksilta aika mieletön pläjäys. Elokuvana kuitenkin vähän turhan pitkä, jos multa kysytään.

Aamupäivän (tai no taisi olla iltapäivä, nukuin vähän myöhään) kulutin puhelimessa. Kiitos Skypen naurettavan halpojen puheluiden, soitin isovanhemmat läpi ja vaihdettiin kuulumiset. Eikä mennyt saldoa kuin pari hassua dollaria! Hyvä tietää että jatkossakin voi soittaa normipuhelimiin ihan naurettavan halvalla ja kuuluvuuskin oli aivan erinomainen, ilmeisesti molempiin suuntiin.

Nyt unta kaaliin, kello on kohta jo kolme aamuyöstä ja täällä mä vaan kukun kuin mikäkin!

Näytä mulle missä sul on rusketusraidat!

Tänään tosiaan tapasin sitten perheen isän vanhemmat. Aivan ihania ihmisiä, joita tulevaisuudessa tulen näkemään paljon. Heillä on nääs tapana tulla kerran viikossa mukanaan illallinen, hämmentämään kivasti tätä soppaa. Mikäs siinä!

Tänään myös sain itselleni tunnissa aikamoisia rusketusrajoja. Onneksi laitoin tota lasten aurinkorasvaa itseenikin, muuten olisin punainen kuin rapu! (Tehokasta rasvaa kun en palanut yhtään, vaikka yleensä poltan itseni auringossa niin kovin helposti.) Täytyy kyllä ehdottomasti käydä ne bikinit ostamassa jostain, nyt oli nimittäin kaprit käärittynä niin pitkälle kun sai ja sen tuloksena reisissä on oikein hurmaavat, epätasaiset rusketusrajat. Voi kyllä olla että huomenna meen vaan ronskisti alusvaatteissa tonne terassille, jos joku jotain urputtaa ni voin sitten vaan kivenkovaan väittää että ei kun meillä Suomessa katsokaas bikinit ovat tällaisesta materiaalista!

Tänään kävin myös paikallisella kuntosalilla pyörähätämässä sen verran että liityin jäseneksi. $33 kuukaudessa, sisältää kattavan kuntosalin, aivan mielettömän ryhmäliikuntakalenterin ja uima-altaat, sweet! Täytyy katsoa jos huomenna ehdittäisiin lasten ollessa leirillä pyörähtää ostarilla sen verran että pääsisin ostamaan vähän uusia treenivaatteita, kun mulla ei täällä oo juuri mitään mukana. Ei ainakaan mitään millä pärjäis yhtä päivää pidempään.

Yksi asia mun on pitänyt ottaa puheeksi jo monena päivänä, mutta olen aina auttamattomasti unohtanut. Nimnittäin se jännittävin, eli paikallinen ruoka. Voi kiesus sentään sitä suolan ja rasvan määrää mikä voi ruuassa olla! Onneksi itse nyt kuitenkin aina päättää mitä suuhunsa pistää ja kaupasta saa kasviksia sun muita että sikäli. Mutta mielenkiintoiseksi homma menee kun lähdetään metsästämään tummaa leipää. No kyllähän sen tietää ettei mitään oikeaa, superhyvää jälkiuunileipää ole saatavilla, mutta edes jotain muuta kuin pullamössöä? No. Meikäläinen se lähti ensimmäiselle kauppareissulleen täynnä seikkailumieltä ja kolusi leipähyllyjä vaikka kuinka pitkään paketteja kädessään väännellen. Lopulta päädyin tummimpaan mahdolliseen (joskin yhä aivan pullanpehmeään, viipaloituun) leipään ja lähdin kotiin maistamaan. Mitä olin ostanut? No sanotaanko vaikka näin että mulla on joka toinen päivä joulu ja joka toinen päivä pääsiäinen. Siis olen ostanut limppua! Kyllä kuulkaa nauroin kun ensimmäisen palan sain suuhuni ja tajusin.
No yritys numero kaksi vei minut Whole Foods -nimiseen kauppaan jossa on paljon luomuruokia ja myös joitain ulkomaisia tuotteita. Itselleni uskollisesti meinasin purskahtaa itkuun keskellä kauppaa kun ensin törmäsin saksalaiseen leipään joka käytännössä on samaa kuin Suomessa Real, ja hetken päästä seuraavalla käytävällä hyllyssä nökötti minulle rakkaita Wasan näkkileipiä. Kyllä näillä eväillä pahimpien leipäikävien yli porskutellaan!

Lopuksi tahtoisin vielä julkistaa päivän ihanimman uutisen, jonka perheen äiti ilokseni ilmoitti pari tuntia sitten. Olimme nimittäin syömässä illallista terassilla kun paikalle saapui herravieraita. Perheen vanhemmat katosivat sisälle juttelemaan vieraan kanssa ja hetken päästä perheen äiti kurkisti ovenraosta ja pyysi minua sisälle. Tallustettuani paikalle hän kysyi minulta: "Haluaisitko maalauttaa huoneesi?" "Voi kyllä kiitos! En todellakaan ole pinkki-ihminen!" "En minäkään, tämä maalari voi maalata huoneesi ensi viikolla." Voitteko kuvitella?! Myöhemmin äiti antoi minulle valtavan nipun väriliuskoja joista saan valita mieleiseni värin ja tosiaan ensi viikolla tämä maalariherra sitten tulee ja epä-pinkittää asumukseni. Voitte vain kuvitella millainen hymy kasvoilleni levisi. Tietenkin minut tuntevat tietää varmaan jo, että harkitsen vaaleanviolettia väriä seiniin. Tummanvioletti on vähän liikaa siihen huoneeseen, mutta vaalean sävyinen violetti voisi olla oikein ihana. Täytyy vähän miettiä, maanantaina pitäisi suunnilleen jo tietää mitä tahdon.

Hyvästi vaaleanpunainen unelma!