Mamma Mia och köttbullar!

Semmonen viikonloppu sitten takana päin. Voisin ainakin väittää ettei mennyt suunnitelmien mukaan, mutta missään tapauksessa en voi väittää etteikö olisi ollut kivaa.

Kävi sitten niin että...

Hilasin itseni rojuineni autoon ja kaverin kämpille, missä sain varsin lämpimän vastaanoton ja minut esiteltiin kaverin erittäin hyvälle ystävälle (joka muuten on aivan ihana ihminen). Kas niin vain päätimme että pah me mihinkään Warped Tourille mennä, me tehdään jotain muuta! Ilman sen kummempia suunnitelmia hilauduttiin vähän Starbucksiin istumaan ja jauhamaan sontaa, pohtimaan mitä muuta sitä sitten tekisi jos ei menekään sinne Warpedille.

Kolmannen osapuolen hilauduttua himaan (raasulla oli työpäivä lauantaina) päätettiin lähteä leffaan, ihan vaan ajan kuluksi kun nyt ei muutakaan ollut. Leffaksi valittiin Mamma Mia, mikä oli ehkä paras veto ikinä! Voi luoja että meillä oli hauskaa! Istuttiin keskellä lähes tyhjää elokuvasalia, tanssittiin tuoleillamme ja laulettiin kaikkien kipaleiden mukana. Onko se nyt sitten hyvä vai paha että meidän ikäiset kakarat osaa kaikki elokuvassa laulettavat ABBA:n laulut, siitä en ole ihan varma... Ehkä hulvattomin elokuvakäynti ikinä!

Lauantai-aamuna tuumasta toimeen ja eilisen päätöksen mukaan suunnattiinkin kohti Ikeaa...Huoneeni nääs maalattiin torstaina ja siitä innostuneena päätin hakea Ikeasta hieman itseni näköistä sisustusta, parit uudet lakanat ja pari pyyhettä kans. Nämä suunnitelmat host-äidille kertoessani hän tomerasti ilmoitti että "Juu hyvä kun sanoit, jätän hei mun luottokortin tohon sulle niin voit käyttää sitä. Pidät vaan järjen päässä." Siinä sitten koetin soperrella kiitokset ja että totta kai ajattelin itse maksaa ne niin tämä vielä toteaa että höpsistä, kyllä sinun täytyy saada tehdä huoneestas itsesi näköinen ja kyllä minä sen ehdottomasti maksan! Että mikäs siinä sitten... Ikeaan siis, ja huoneeseen päiväpeittoa ja muuta tarvetta. Tällainen on nyt sitten meikäläisen asumus:
Ikeassa muuten mutusteltiin, ei suinkaan kuuluisia lihapullia (tosin kun tulee moisen kotiruuan ikävä niin tiedän minne suunnata) vaan kanelikierteet, siis periaatteessa korvapuustit. Siitä tuli mieleeni siellä, että täytyy ehdottomasti joku päivä leipoa korvapuusteja poikien kanssa, se olkoon yksi sadepäivän aktiviteetti (toinen jo suunniteltu sadepäivän aktiviteetti on ihanaakin ihanampi taikataikina).

Ikean jälkeen suunnattiin vielä motarin toiselle puolelle isolle ostarille josta päätin tänään vihdoin ostaa sen rannekellon! Ja löytyihän sieltä sellainen minkä tahdon! Nyt mulla on nätti ja kiva rannekello josta voin entistä näppärämmin kyttäillä milloin lasten tv/pleikkari/tietokone-aika on käytetty. Hah!Ostinpa myös elämäni ensimmäisen parin Guessin farkkuja. Juuri ja juuri sain itseni hillittyä etten ostanut laukkuakin kun ei ollut mikään kovin kallis. Löysin myös uskomattoman kauniin Juicy Couturen laukun (kyseinen laukku mustana siis), mutta en ole vielä saanut keksittyä tarpeeksi hyvää tekosyytä miksi olisi hyväksyttävää käyttää yli $200 yhteen laukkuun. Vaikka kyllähän mä vielä jotain keksin jos tarpeeksi monta kertaa käyn liikkeessä sitä laukkua hipelöimässä.

Lauantai-ilta meni sitten flunssakohtauksen ja varmaan pienen kuumeenkin kourissa kaverin kämpillä. En enää jaksanut lähteä ajelemaan kotiin pimenevän yön sylissä, ja olokin oli sellainen että olisin varmaan vähintään nukahtanut rattiin. Tänä aamuna sitten nenä tukossa kotiin. Matkalla kävin hakemassa näkkäriä ja tummaa leipää kaupasta (vastauksena aiemmin esitettyyn kysymykseen: meikäläisen kaapista löytyy nyt tummaa leipää à la Mestemacher.), sekä apoteekki-liikkeestä nenäliinoja (jotka on täällä ihan superpehmeitä, jos nyt jotain positiivista pitää mainita täällä sairastelusta), käsidesinfiointiainetta, suihkussa käytettäviä nenän tukkoisuuteen auttavia tabletteja (en ole vielä testannut, mutta kyseinen tabletti laitetaan suihkukopin lattialle veteen ja kun se alkaa liueta niin siitä pitäisi lähteä nenuun avaavia höyryjä) sekä kurkkupastilleja.

Täällä olen sitten mussuttanut hurmaavan nuoren miehen kotiovelle tuomaa kanasubia, katsonut Ylpeys ja ennakkoluulon, nauttinut hiljaisuudesta, niistänyt ja käyttänyt kaverin mulle mukaan pakkaamaa Vicksin geeliä (no tiedättekö sitä mitä aina lapsenakin rintaan hierottiin että nenä ei menisi tukkoon).

Luontokin piti taas omaa showtaan tossa aikaisemmin. Ulkona näytti siltä kuin joku olisi unohtanut strobo-valon päälle ja jyrinä täristi seiniä.

Nyt on ihanan rauhallista... ...koneelta Sir Elwood laulaa mulle hunajaisella äänellään ja piirtelee mieleen muistikuvia kummitädistä ja siskosta ja siitä kun penskana juostiin pitkin maatalon liepeitä, peltoja ja heinälatoja.

Hyvää viikonloppua!

Näin sitä taas vaan on perjantai. Tuntuu että tämä viikko vain katosi jonnekin! Toisaalta se on vaan hyvä, meinaa sitä ettei ole ollut tylsää eikä myöskään siis ole liikaa ehtinyt ikävöidä kotiin (vaikka vähän kyllä, ja joka yö näen unta Suomesta).

Eilinen oli ihan veikeä päivä, sateen takia molemmat pojat oli kotona ja touhuiltiin niitä näitä. Pienen kinankin saivat aikaiseksi ja piti meikäläisenkin ottaa jäähyilyt käyttöön siinä vaiheessa kun puolityhjä Gatorade-pullo alkoi lentää ihmisiä päin. On se kyllä kumma miten kaunokirjoituksen ja matematiikan treenaaminen sitten rauhoittaa kiukustuneet lapset! Kohta jo syötiinkin lounas-toasteja ja jätskiannoksia sulassa sovussa ja aurinkokin suvaitsi pilkahtaa näkyviin niin että päästiin pihalle.

Illalla lähdin sovitusti erääseen naapurikylään moikkaamaan toista orientaation huonetoveriani. Saksalaistyttö asusteli parin mutkan takana ja päädyinkin matkalla mm. eksymään porhoalueen kortteleihin, joissa oli kartanoa toisen vieressä. Aivan älyttömiä lukaaleja jotkut talot täällä!

Tässä maassa on muuten hassu tapa alkaa höpötellä vieraille ihmisille. Keskiviikkona kaupassa vanha herrasmies alkoi jutella minulle niitä näitä aivan yht'äkkiä kaupan käytävällä ja höpöteltiin siinä hetki ennen kuin toivoteltiin toisillemme hyvät päivänjatkot. Sitten eilen kahvilassa parin pöydän päähän istahti hieman vanhempi, keski-ikäinen nainen joka alkoi hetken päästä jutella. Hänen tyttärensä oli juuri aloittanut talk show -isäntänä radiossa ja meneillään oli ensimmäinen tunti. Ohjelma käsitteli avioeroja ja jotain sen sorttista ja nainen pyysi meitä soittamaan sinne radioon ja esittämään keksittyjä kysymyksiä, että saisi homman pyörimään ja soittajat liikkeelle. Sitten juteltiin varmaan jotain puoli tuntia niitä näitä (nainen mm. muutti jenkkeihin seitkytluvulla Etelä-Afrikasta, ja kärsi kulttuurishokista yli vuoden ennen kuin alkoi vähitellen sopeutua). Siis ei Suomessa kukaan koskaan ala tuolla tavoin juttelemaan ventovieraalle! Ihan hassua, toisaalta mukavaa ja toisaalta rasittavaa jos ei jaksaisi.

Tänään meni lapset leirille ja minä väsyneenä takaisin kotiin nukkumaan kun oli penskat nakattu menoihinsa. Viime yönä piti vähän valvoa että pystyi kuuntelemaan YleX:n aamulähetyksestä The Rasmuksen uuden kipaleen. Päivä oli kuitenkin uskomattoman helppo, sillä enpä ehtinyt lasten kanssa kauaa kotona olla kun host-äiti yllätti ja saapui paikalle ja lähti lasten kanssa perhetuttujen luo käymään.

Nyt perhe lähtee Marylandiin isovanhempien vuokraamalle kesäasunnolle ja minä hilpaisen kohta autolla 45 minuutin automatkan kaverille, jonka kämpiltä ajellaan huomenna Nykin puolelle Warped Tourille livemusiikista nauttimaan.

Hyvää viikonloppua sinne Suomeenkin, tämä tyttö palaa kotio johonkin aikaan sunnuntaina.

Vaik sata salamaa iskee tulta!

Vierähtipäs pari päivää niin että humpsista vaan!

Maanantain ehdoton kohokohta oli kahvittelu (en tosin juonut kahvia) orientaatiopäivien Brasilialaisen huonetoverin kanssa. Hän asuu ihan lyhyen ajomatkan päässä, joten maanantaina sitten hyppäsin autoon ja mennä hurautin naapurikylään kaffelle. Voi että! Voisin sanoa että siinä minulla ystävä johon varmasti tulen pitämään yhteyttä koko vuoden ajan. Hän on sellainen henkilö, jonka kanssa on vaan helppo olla. Hänestä huokuu kiltteys ja tietyn lainen välittömyys. Yksi ihanimmista ihmisistä joita olen koskaan tavannut. Iltapimeällä (ja täällä muuten tulee iltaisin siis aivan pilkkopimeää) kotiin ajellessa oli todella onnellinen olo. Alkaa tuntua siltä, että vähitellen pystyy rakentamaan elämää tänne kun löytää taas sen sosiaalisen minän jostain tuolta ja pääsee tapaamaan ihmisiä.

Tiistai, siis eilinen, oli sitten rankka päivä. Pojat olivat toistensa kimpussa vähän väliä, kinastelivat milloin mistäkin ja vuorotellen uikuttivat mulle kun tahtoivat a)katsoa telkkaria, b)pelata tietokoneella tai c)pelata pleikkaa. Sitten kun mikään näistä ei ollut suotava vaihtoehto kovin pitkään (vanhemmat toivovat jokseenkin tarkkaa kontrollia kyseisten harrasteiden suhteen, ettei mene ihan sohvapottuiluksi) alkoi ruikutus ja uikutus kun lautapelit on tyhmiä, eikä tahdo lukea, eikä huvita se, tää eikä tuo. Meinasi meikäläiseltäkin lapsirakkaus ja papu loppua puolessa välissä päivää ja täytyy myöntää että äidin tullessa kotiin oli helpottunut olo kun tiesi päivän olevan minun osaltani ohi. Illalla hilpaisin vielä väsymyksestä huolimatta vanhan au pairin kaverin kanssa kaffelle. Onko vähän ihana ihminen kun soittaa mulle maanantaina että "Hei, ootko sä se uusi joka tuli Erikan tilalle? Haluisitko lähtee kaffelle tai jätskille joku päivä?". Niinpä me sitten mentiin ja istuttiin Starbucksissa jokunen hetki ja höpöteltiin niitä näitä. Tämäkin ihminen oli aivan ihana tapaus ja asuu vielä kaikenlisäksi ihan tossa vieressä!
Eilisen illan vika miinuspuoli oli se, että minä neropää menin ja join teetä siellä Starbucksissa, mikä meinasi sitä, että huolimatta päivän aiheuttamasta uskomattomasta väsymyksestä, piti kofeiini mua hereillä pitkälle yöhön. Hyvä minä, hieno suoritus!

Tänään siis sitten entistä väsyneempänä aamulla ylös ja sain todeta että on sadepäivä. Sen johdosta tarkistin internetistä ja kyllä vain, nuoremman pojan leiri oli peruttu sään vuoksi. Hiljaisessa keittiössä aamupalatarpeita laitellessa rukoilin mielessäni että herra olisi hieman aurinkoisemmalla (ja vähemmän valittavalla) tuulella tänään. No hyvinhän meidän päivä meni!

Nakattiin vanhempi poika leirille ja kotona touhuttiin niitä näitä. Putsattiin kalamalja, käytiin ruokakaupassa (Tosin se kauppareissu meni siinä kun jannu vikisi multa KOKO kauppareissun jotain Gatorade-juttua jonka se halusi, ja jota en suostunut ostamaan. Ei tosin haitannut koska mua vaan nauratti se sen turha vikinä koko reissun ja se menikin siihen että se vikisi ja mä nauroin sille että kulta rakas et sinä nyt saa sitä juomapulloa.), pelattiin pelejä, oltiin ulkona keinumassa (kun sade taukosi hetkeksi), leikittiin Paavo Pesusieni -legoilla...

Kun vanhempi poika oli haettu leiriltä, tuli isoisä hakemaan meitä ja lähdettiin porukalla läheiseen lasten leikkimaahan, ja sen jälkeen vielä hetkeksi pelihalliin. Voi miten lapsilla oli hauskaa! Ne juoksenteli siellä täällä, leikki sotaa laser-metsässä ja vaikka mitä. Me istuttiin isoisän kanssa kahvilan puolella mutustellen Mini-Pretzeleitä (kannattaa muuten koittaa dipata makeaan sinappiin, on hyviä!) ja höpötellen. Isoisällä on aika varasto kaikenlaisia juttuja, ja vieläpä tosi mielenkiintoisia sellaisia! Pelihallissa sain minäkin olla vähän pikkulapsi kun pääsin taas pelaamaan flipperiä ja nuoremman pojan kanssa otettiin erä ilmakiekkoa (meitsi voitti, hahaa!).

Ilta meni isovanhempien luona päivällisellä. Oli todella ihanaa syödä yhdessä ja jutella. He asuvat tässä ihan lähellä ja ovatkin se ensimmäinen hätäapu jos tarvitsen jotain. Todella mukavia ihmisiä, niin kultaisia että! Host-äitikin liittyi päivällisseuraan heti kun töiltään kerkesi ja aika meni aivan siivillä.

Alkoi muuten poikien Tae Kwon Do -treenien aikana sataa kaatamalla ja ukkonen pisti jyristellen. Alkoi olla jyrinä ja salamat lähellä tämän mökkijuhannuksen luokkaa, ei AIVAN samaa mutta hyvin lähelle päästiin paukkeessa ja välkkeessä. Siitä on nyt jotain neljä tuntia ja se jatkuu yhä! Ei yhtä voimakkaana tietenkään, mutta kuten aiemmin sanoin täällä tulee iltaisin aivan pimeää, joten salamat valaisee koko taivaan ja kaiken tienoon aivan uskomattomalla tavalla. Todella vaikuttavan näköistä.

Autossa kuuntelin radiosta säätiedotuksia jotka varoittelivat kovista ukkosmyrskyistä ja rankkasateista meidän alueella. Eikä ihme! Jo pari päivää kosteusaste on taas kerran pyörinyt jossain reilussa 90%:ssa (en varmaan taas osannut laittaa tuota päätettä oikein... että terveisiä vaan Susannalle jos joskus eksyt tänne lukemaan!), mikä on aivan uskomattoman tuntusta kun menee pihalle. En ole koskaan varmaan kokenut tällaista kosteutta ilman sadetta, ihan älytöntä!

Väsymys on aivan uskomaton ja kello lyö kymmentä. Nyt on pakko mennä nukkumaan tai saatan nukahtaa tän tietokoneen päälle. Huomenna menen tapaamaan toista orientaation huonetovereista tuonne toiseen naapurikylään.

Nykimään Nyciin

Kävin sitten eilen sunnuntaina pyörähtämässä Isossa Omenassa.

Ilma oli aivan törkeän kuuma ja kostea, joten suurin into älyttömään loikkimiseen ympäri ämpäri laantui hyvin äkkiä kun joutui ilmastoidusta junasta tuskaiseen, hapettomaan ulkoilmaan. Kaveri lähti kuitenkin johdattamaan meitä Villageen päin (toveri ei ole suuri Times Squaren ystävä) ja minä perässä. No kävi sitten niin että päädyimme harhailemaan jossain Downtownin suunnilla tylsiä katuja luoja ties kuinka kauan. Opin eilen, että tämä kyseinen kaveri on aivan äärimmäisen lahjakas eksymään! Kuuma, hiki, nälkä ja eksyksissä = erittäin huonotuulinen minä. Kun vihdoin selviydyimme sieltä ihmisten ilmoille, hankittiin myös murua rinnan alle ja alkoi elämäkin taas hymyillä. (Kuvassa meikäläinen Grand Central -asemalla.)Ensimmäisenä kohteena 5th Avenuen Disney-kauppa. Oijoi!
Tässä pikku-pikku maailmassa vietimme jokusen hetken. Siis ainakin yli tunnin varmaan. Suureksi riemuksi ensin suuntasimme kolmoskerrokseen, jossa pääsi halailemaan Plutoa...
...sekä tanssimaan Hessu Hopon kanssa...
...tuli myös tilaisuus irvistella Cruellalle...Kierrellen ja kaarrellen pääsimme vihdoin ulos kaupasta ja jatkoimme matkaa ohi 5th Avenuen luksuskauppojen (ollapa niin paljon rahaa että voisi ihan oikeasti shoppailla siellä). Ihana Audrey mielessä ohitimme Tiffany'sin...
...emme tosin päässyt sisään asti koska liike oli juuri sulkeutumassa. No ensi kerralla sitten!

Matka jatkui toiseen suureen lelukauppaan, F.A.O Schwarziin. Siellä tapasin mm. Jelly Bean -karkeista tehdyn sotilaan......ja pääsin suukottamaan suurta Lego-Ronia.
Myös meikäläisen piano-kaipuu vaikeni hieman kun pääsin soittamaan jättipianoa!

Päivä päättyi Central Parkiin......josta sitten hetken päästä (mehujäiden jälkeen) suunnistimme kumpainenkin kohti kotia. Meikäläinen meinas vieläpä sitten kaiken päätteeksi myöhästyä junasta, vaan ehdinpäs ja löysin itseni vielä ihan OIKEASTA junasta! Postikortit tosin jäi ostamatta kun ei muka ehtinyt... No jos ensi kerralla sitten! On mulla tässä vielä jokunen kuukausi aikaa niiden korttien lähettämiselle.

tilulilu-soitteli illalla vaimolleen

Tänään on sitten autossa popitettu suomalaisia lastenlauluja à la Matti Pellonpää ystävineen. Niin loistavaa materiaalia ettei tosikaan! Jos jostain löydätte vanhana c-kasettina Jurtzantaan, niin ostakaa nyt ihmeessä ja kuunnelkaa, parempaa ette löydä!

Perjantaina oli tosiaan tämän tytön ensimmäinen työpäivä yksin, ilman vanhan Au Pairin apua. Aamulla sain infon että vanhempi poika ei hänen ja äitinsä yhteisestä sopimuksesta menekään leirille vaan jää viettämään aikaa mun kanssa (poika oli kuulemma äidilleen sanonut että tahtoo tutustua ja luoda meidän välille siteen, jos niin voi suomeksi sanoa). Niinpä nakkasin nuoremman pojan leirille ja vanhemman kanssa kulutettiin päivää mm. pelaillen shakkia. Ajelimme myös pyörillä kylämme pikku-keskustaan lounaalle ja kävimme yhdessä hoitamassa ruokaostokset. Ihan mukava päivä! Illalla lapset lähtivät isänsä ja sekalaisen toveriseurakunnan kanssa katsomaan uutta Batman-elokuvaa. Perheen isä on aivan valtava Batman-fanaatikko ja tämä päivä oli isolla punaisella rinkulalla kalenteriin merkattu.
Meikäläinen taas painui petiin superväsyneenä jo puoli yhdeksältä ja sammui kuin saunalyhty. Että sellainen hurja perjantai-ilta Amerikan yössä!

Tänään lauantaina oli tarkoitus mennä Suureen Kaupunkiin seikkailemaan yhden kaverin kanssa. Tätä ajatusta silmällä pitäen olin kieltäytynyt suomalaisen esittämästä kutsusta lähteä hänen kanssaan katsomaan Manhattania, sekä jätin lähtemättä perheen kanssa pienen matkan päähän isolle ostarille. No kyllähän te jo arvaatte miten siinä kävi... Kas vain (sanoi kasvain ja kasvoi vain, sillä vain kasvain voi kasvaa noin vain) kun kaveri soitti iltapäivällä että eilisten kaverinsa synttärijuhlien jälkeen on väsynyt, josko mentäisiin huomenna? Kiukusta kihisten sovin että huomenna ja jäin istumaan yksin keittiöön.

Päivän pelastajana paras ystävä joka sattui Skype-linjoille samaan aikaan ja kulutti yksinäisestä päivästäni melkein kolme tuntia kälättäen kanssani puhelimessa. Sen jälkeen soitin lähellä asuvalle Au Pair -toverille, jonka host-isä kertoi hänen olevan Nycissä (kuten kaikki nuoret siihen aikaan lauantai-iltapäivänä... paitsi minä!). Hetken surkuteltuani päätin lopettaa itsesäälissä rypemisen ja hyppäsin autoon, suuntana naapurikylän Starbucks, ihan vain ettei tarvitsisi koko päivää istua kotona. Ajelin siellä täällä, kävin Starbucksissa lukemassa kirjaa, suuntasin isoon kirjakauppaan (ja löysin perille, jee!), vaeltelin siellä varmaan yli tunnin (ja löysin noin satamiljoonaa kirjaa jotka haluan ostaa ja lukea juuri nyt heti tällä sekunnilla!) ostamatta kuitenkaan mitään ja sitten suunnistin kotiin. Tarkoitus oli vielä lähteä kuntosalille, mutta kiukukseni huomasin että sepä menisi ihan kohta kiinni näin lauantaisin. Typerää.

Perhe saapui kotiin hieman mun jälkeen ja kaikki kiukku katosi kun nuorempi poika käveli keittiöön lahjapaketti kädessään ja sanoi: "Halusin ostaa sulle jotain, toivottavasti tykkäät siitä.." Siis ne oli ostanut mulle lahjan! Paketissa oli kirja...

...jota kirjakaupan henkilökunta oli suositellut lahjaksi ihmiselle joka tykkää Harry Pottereista. D (perheen äiti) sitten kertoi kuinka nuorimmainen olisi tahtonut ostaa minulle arkun joka sisältää kaikki Potterit (joka ois ollu muuten aivan uskomattoman upea) mutta mulla tosiaan on kaikki Potterit suomeksi ja englanniksi, jonka perheen äiti taasen tiesi, joten henkilökunnalta kysyttiin mitäs sitten lahjaksi. Vähänkö ihania!

Kaiken kaikkiaan tämä lauantai oli ehkä vähän huono, mutta huonompikin olisi voinut olla, sitä paitsi tuo lahja kyllä piristi päivää niin että ihan hyvillä mielin tästä hipsitään nukkumaan.

Loppukevennykseksi vielä kuva, joka saa aikaan vähintäänkin hymyn muutamien ystävieni kasvoille, jotka saattavat saada siitä vähän turhankin paljon iloa elämäänsä. Erityisesti Annit, tää on omistettu teille!

Näytä mulle missä sul on rusketusraidat!

Tänään tosiaan tapasin sitten perheen isän vanhemmat. Aivan ihania ihmisiä, joita tulevaisuudessa tulen näkemään paljon. Heillä on nääs tapana tulla kerran viikossa mukanaan illallinen, hämmentämään kivasti tätä soppaa. Mikäs siinä!

Tänään myös sain itselleni tunnissa aikamoisia rusketusrajoja. Onneksi laitoin tota lasten aurinkorasvaa itseenikin, muuten olisin punainen kuin rapu! (Tehokasta rasvaa kun en palanut yhtään, vaikka yleensä poltan itseni auringossa niin kovin helposti.) Täytyy kyllä ehdottomasti käydä ne bikinit ostamassa jostain, nyt oli nimittäin kaprit käärittynä niin pitkälle kun sai ja sen tuloksena reisissä on oikein hurmaavat, epätasaiset rusketusrajat. Voi kyllä olla että huomenna meen vaan ronskisti alusvaatteissa tonne terassille, jos joku jotain urputtaa ni voin sitten vaan kivenkovaan väittää että ei kun meillä Suomessa katsokaas bikinit ovat tällaisesta materiaalista!

Tänään kävin myös paikallisella kuntosalilla pyörähätämässä sen verran että liityin jäseneksi. $33 kuukaudessa, sisältää kattavan kuntosalin, aivan mielettömän ryhmäliikuntakalenterin ja uima-altaat, sweet! Täytyy katsoa jos huomenna ehdittäisiin lasten ollessa leirillä pyörähtää ostarilla sen verran että pääsisin ostamaan vähän uusia treenivaatteita, kun mulla ei täällä oo juuri mitään mukana. Ei ainakaan mitään millä pärjäis yhtä päivää pidempään.

Yksi asia mun on pitänyt ottaa puheeksi jo monena päivänä, mutta olen aina auttamattomasti unohtanut. Nimnittäin se jännittävin, eli paikallinen ruoka. Voi kiesus sentään sitä suolan ja rasvan määrää mikä voi ruuassa olla! Onneksi itse nyt kuitenkin aina päättää mitä suuhunsa pistää ja kaupasta saa kasviksia sun muita että sikäli. Mutta mielenkiintoiseksi homma menee kun lähdetään metsästämään tummaa leipää. No kyllähän sen tietää ettei mitään oikeaa, superhyvää jälkiuunileipää ole saatavilla, mutta edes jotain muuta kuin pullamössöä? No. Meikäläinen se lähti ensimmäiselle kauppareissulleen täynnä seikkailumieltä ja kolusi leipähyllyjä vaikka kuinka pitkään paketteja kädessään väännellen. Lopulta päädyin tummimpaan mahdolliseen (joskin yhä aivan pullanpehmeään, viipaloituun) leipään ja lähdin kotiin maistamaan. Mitä olin ostanut? No sanotaanko vaikka näin että mulla on joka toinen päivä joulu ja joka toinen päivä pääsiäinen. Siis olen ostanut limppua! Kyllä kuulkaa nauroin kun ensimmäisen palan sain suuhuni ja tajusin.
No yritys numero kaksi vei minut Whole Foods -nimiseen kauppaan jossa on paljon luomuruokia ja myös joitain ulkomaisia tuotteita. Itselleni uskollisesti meinasin purskahtaa itkuun keskellä kauppaa kun ensin törmäsin saksalaiseen leipään joka käytännössä on samaa kuin Suomessa Real, ja hetken päästä seuraavalla käytävällä hyllyssä nökötti minulle rakkaita Wasan näkkileipiä. Kyllä näillä eväillä pahimpien leipäikävien yli porskutellaan!

Lopuksi tahtoisin vielä julkistaa päivän ihanimman uutisen, jonka perheen äiti ilokseni ilmoitti pari tuntia sitten. Olimme nimittäin syömässä illallista terassilla kun paikalle saapui herravieraita. Perheen vanhemmat katosivat sisälle juttelemaan vieraan kanssa ja hetken päästä perheen äiti kurkisti ovenraosta ja pyysi minua sisälle. Tallustettuani paikalle hän kysyi minulta: "Haluaisitko maalauttaa huoneesi?" "Voi kyllä kiitos! En todellakaan ole pinkki-ihminen!" "En minäkään, tämä maalari voi maalata huoneesi ensi viikolla." Voitteko kuvitella?! Myöhemmin äiti antoi minulle valtavan nipun väriliuskoja joista saan valita mieleiseni värin ja tosiaan ensi viikolla tämä maalariherra sitten tulee ja epä-pinkittää asumukseni. Voitte vain kuvitella millainen hymy kasvoilleni levisi. Tietenkin minut tuntevat tietää varmaan jo, että harkitsen vaaleanviolettia väriä seiniin. Tummanvioletti on vähän liikaa siihen huoneeseen, mutta vaalean sävyinen violetti voisi olla oikein ihana. Täytyy vähän miettiä, maanantaina pitäisi suunnilleen jo tietää mitä tahdon.

Hyvästi vaaleanpunainen unelma!

Sateen jälkeen paistaa aurinko

Elämä se rullailee vaan eteenpäin. Eilisen sadepäivän jälkeen kansaa hellittiin taas auringonpaisteella ja kuumuudella. Tietenkin moisesta riemastuneena minunkin piti lasten poissaollessa sallia itselleni pieni keinutauko......ja muuten vaan riekkua vastuulliselle aikuiselle sopimattomalla tavalla...
Arki se menee eteenpäin ja päivä päivältä perhe ja työ alkaa tuntua tutummalta. Uskoisin että olen perjantaina jokseenkin valmis ottamaan ohjat omiin käsiini ja vieläpä luotan siihen että me kenties selviämme ilman sen suurempia virheitäkään, niin perjantaista kuin tulevista viikoistakin.

Tänään D:n tultua kotiin lähdin kävelyllä läheiseen Wildlife Centeriin, jossa viime perjantaina kävimme lasten kanssa pyörähtämässä. Nyt auringon laskettua siellä juoksenteli peuroja vapaana......ja oli muutenkin enemmän liikennettä...
Oli ihanaa olla hetki itsekseen ajatustensa ja musiikkinsa kanssa. On niin uskomatonta miten koti tietyllä tavalla kulkee joka paikkaan pienessä soittimessa. Miten ne tutut laulut kuulostaa täällä aivan yhtä tutuilta, vaikka Helsingin katujen sijaan tallailenkin New Jerseyssä. Iltaisin on niin ihanaa laittaa huoneessa soimaan ne kaikista tutuimmat laulut ja aamuisin niiden tahdissa on huoletonta pukea ja valmistautua päivään.

Huomenna päivä uusi ja aika tavata perheen isän vanhemmat!

Äiti lähetä rahaa!

Shoppailin sitten taas. Kohta ollaan vararikossa ja täällä on oltu vasta viikko!

Aamu alkoi arkiaamujen tapaan keittiössä kello 7:15. Valmistelut (ja ehdottomasti teevesi hellalle kiehumaan) ja niiden jälkeen lapset ylös puolen aikaan. Yksi tahtoo muroja, helppo lapsi. Toinen pannukakkuja, ei muuta kuin paistamaan. Sain hei kehuja mun pannukakuista, ne oli kuulemma "itseasiassa tosi hyviä!" eli pointsit mulle!

Tänään oli ensimmäinen sadepäivä ja vanhemman pojan leiri oli sen takia peruttu. Siispä nuorempi nakattiin leirille jonka jälkeen suunniteltiin ohjelmaa vanhemmalle pojalle (kirjakaupassa käynti, lautapelejä, leffa). Vanhempi opetti mulle shakkia, jonka saloihin en ole koskaan vaivautunut perehtymään, ja pelattiin kaksi peliä joista toisen jopa voitin. Näillä on superhieno Snoopy-shakkilauta jossa kaikki shakkihahmot on jotain Snoopy-hahmoja, ihan super!

Kirjakauppa on se osuus päivästä joka koitui mun lompakon kohtaloksi. Ei siinä vielä mitään että tarttin sen kalenterin joten ostin sen, mutta kun sen lisäki tarkoitukseni oli ostaa Anne Ricen Queen Of The Damned, koska se on vampyyrikronikoiden seuraava lukematon osa. Vaan näilläpä oli jotain paljon siistimpää kuin yksittäinen kirja: Vampyyrikronikat -boksi, jossa on kaikki neljä osaa!Tietenkin se oli PAKKO saada, kun mulla ei ole omana vielä yhtäkään kirjaa. (Ja huomatkaa kuinka juonikkaasti samalla levitän kuvia talosta, tässä mm. takkahuone, johon tullaan suoraa etuovesta.)

Tämän lisäksi yläkerrassa oli vielä pieni musiikkiosasto josta löysin, tattadadaa (ja tähän isot fanfaarit): Tegan&Saran kaksi levyä joita olen kaipaillut!(Kuva olohuoneesta joka näkyy tossa eilisen keittiö-kuvassa myös, tällä kertaa vaan otettu vastakkaiselta puolelta.) Nyt löytyy edellisten lisäksi myös So Jealous ja If It Was You, oioi! Katoin muuten äsken myös ja neidit keikkailee Nycissä 5. ja 6. lokakuuta. Kökkö puoli on se, että 5. päivä on sunnuntai ja maanantaina pitää olla hereillä varttia yli seitsemän, mutta koska lippuja näyttäs olevan jäljellä on ehdottomasti pakko kysyä josko Nadja tahtois lähteä mun kanssa.

On uskomatonta kuinka paljon puhtia tällainen uuteen paikkaan kotiutuminen ja kaiken uuden opetteleminen voi vaatia! Kello on kakskytä vaille yhdeksän ja mä ihmettelen miten olen pystynyt valvomaan näin myöhään kun väsyttää niin älyttömästi. Nukkumaan ja äkkiä!

Maaoravia ja shoppailua

Alkais olla ensimmäinen viikonloppu ohi, noin 51 jäljellä.

Ensimmäisenä mainittakoon että yleisön pyynnöstä (eli siis kaverin ruikutettua aiheesta mesessä), vaivauduin ottamaan kuvan itsestäni keittiössä. Taustalla näkyy myös tv-huonetta. Otan enemmän kuvia taas myöhemmin, nyt saat Anni-rakas tyytyä tähän.
Eilen meinasi tosiaan mennä koti-ikävän puolelle, kunnes soitin aiemmin mainitsemalleni kaverille Anncille. Sain yhdellä soitolla kiinni, en yhtä, vaan KAKSI vanhaa kaveria (toinen oli niin ikään aiemmin mainitsemani Nadja) ja heidän ystävän ja vieläpä onnistuin suostuttelemaan tytöt ajamaan tänne hengaamaan. Superihanat leidit kun tulivat pelastamaan mun lauantain. Niinpä ovikellon soidessa loikin avaamaan ja lähdettiin lähimpään Starbucksiin hengailemaan. Oli aivan taivaallisen ihanaa nähdä kavereita ja höpötellä niitä näitä, siitä on kuitenkin kolme vuotta kun ollaan viimeksi nähty! Kotiin kömmin joskus puoli kahdentoista aikaan pimeään ja hiljaiseen taloon kun kaikki muut oli jo tietenkin nukkumassa.

Ai niin! Ennen tyttöjen tänne tuloa hengailin kettiössä koneella, kun terassille vipelsi maailman suloisin maaorava tutkiskelemaan terassilla olevia tomaatti- sun muita puskia.
Tänään sunnuntaina soittaa päräytin täällä samassa pikkukaupungissa asuvalle Brasilialaistytölle joka lisäsi minut messengeriin kun olin vielä Suomessa. Joana ei kuitenkaan vastannut, joten hetken päästä pyysin Anncilta hänen osoitteen ja etsin ajo-ohjeet, jonka jälkeen päättäväisenä ja tomerana (niin varmaan...) lähdin ajelemaan naapurilääniin. Löysinkin perille todella helposti ja hengailtiin hetki Anncilla ennen kuin lähdettiin läheiselle ostarille.

No senhän tietää kuinka siinä käy kun pääsen ostarille jossa on mm. Disney-kauppa (allekirjoittaneen suuri heikkous)...
Ostin sitten kaksi Disney mukia (ja toi Ihaa-muki EI ole vaaleanpunainen vaan vaaleenlila, vaikkei kuvassa siltä näytäkään), sekä aivan ihanan asennelaukun (ehkä vähän sopimaton Au Pairille [tekstit: "Wow! Cute bag!" "Get your own back b#*@%!"] mutta meni jo, sitäpaitsi se on sensuroitu eikä perheen äiti nyt ainakaan ihan heti napannut korvasta kiinni ja pitänyt puhuttelua). Ostin mä myös mikkisysteemin koneeseen että voi alkaa perehtyä Skypen saloihin. Kuten lukioaikainen historianopettajani sanoisi: aalriiight!

Tänään muistin myös pyytää perheen vanhemmalta pojalta muutaman nastan ja sain huoneeni seinälle Kurtin...
...ja Audreyn <3
Huone on yhä TODELLA vaaleanpunainen, mutta aina ei voi voittaa. Ainakin mulla on mun Kurt.

Huomenna alkaapi työt ja taas kova opettelu. Neljä päivää vielä vanhan aupparin kanssa, pitää koittaa saada siitä kaikki irti!

P.S. Sain koko perheen keittiöön samaan aikaan tänään ja annoin tuomani lahjat. Olivat todella otettuja niistä :)

Uintia liikennemerkkimeressä

Täällä sitä porskutellaan! Ensimmäinen lauantai menossa, tällä kertaa ihan vaan kotona vielä kun on niin paljon opeteltavaa ihan täällä kotipiirissä. New Yorkin opettelulle on aikaa myöhemminkin.

Eilen vietiin lapset vähäksi aikaa Wildlife Centeriin, joka on ihan tossa kulman takana. Siellä on paljon eläimiä (semisti muistuttaa eläintarhaa, mut ei kuitenkaan) ja kävelyreittejä sun muuta. Täällä on todella kuuma, onneksi ei enää niin kosteaa kuin alkuviikosta, ja lämpötilat huitelee jossain 32 celsiuksessa.

Eilen illalla mentiin perheen kanssa italialaiseen ravintolaan syömään. Pääsin ekaa kertaa kunnolla juttusiin perheen isän kanssa, joka viikolla tekee aivan valtavasti töitä. Tultiin toimeen oikein hyvin ja lapsilla oli kiire selittää mulle kaikkia huvipuistokyytejä missä ovat olleet ja kertoa lempileffoistaan. Siis oikein kiva illallinen, eikä miinusta tietenkään ollut se varsin suloinen pitkätukkatarjoilija joka ruuan lisäksi tarjoili myös silmäniloa illalle.

Tänään oli jokseenkin jännittävä päivä, sillä meikäläinen päästettiin ekaa kertaa auton rattiin! Perheen isä ja lapset kyytiin ja ajeltiin siellä sun täällä, motarillakin vähän. Ajamisessa ei sikäli mitään ihmeellistä, mutta suurimman osan ajasta olen vielä aivan hukassa kun kaikki kadut näyttää samalta ja on jotenkin tosi sokkeloisia...

Nyt muu perhe on ulkona jossain, mä ajattelin tehdä itelleni vähän salaattia ja sitten lähteä ajelemaan (pitää treenata, treenata ja treenata), kattomaan vähän noita lähialueen kauppoja.

Näin kun muuten on yksin täällä talossa ja on hiljasta, alkaa koti-ikävä välillä nostaa päätään. Ei isosti, mutta nyt alkaa ehkä vähitellen tajuta itsekin että täällä hitto soikoon ollaan kokonainen VUOSI ilman perhettä ja ystäviä. Tai pitää kai sanoa että vanhoja ystäviä, koska uusia kyllä hankitaan. Mutta varsinkin vielä kun niitä uusiakaan ei ole, niin on vähän eksyny olo välillä. Mutta kyllä se tästä, ja juuri tämän takia kohta lähden tonne ihmisten ilmoille enkä jää kotiin nyhjäämään.

Pitäkää Suomi pystyssä!

10.7.08 Aika tavata perhe

Odotettu, pelätty, jännitetty päivä.

Aamu alkoi perhosilla vatsassa, loppupakkailulla ja aamupalalla. Syömisen jälkeen teekuppi kädessä tavarat alakertaan pois huoneista ja vimosille luennoille. Kaikkia alko jo pikkuhiljaa jännittämään enemmän ja enemmän, ja kun lounasaika nakutti ovea, suurin osa hyppi jo seinille.

Odottelua, odottelua, odottelua.

Sisämaanlennoille lähtevät meni bussiporukoissa ryhmä kerrallaan ulos luokkahuoneen ovesta. Me istuttiin pöydissä, koitettiin jutella ja laulaa, otettiin valokuvia.

Ensimmäiset hotellilta haettavat käveli yksitellen ovesta ulos kun joku ohjaajista hihkaisi nimen ja sanoi: ”Perhe alakerrassa, mene!”.

Sitten kuulin oman nimeni. Whoa. D olisi alakerrassa, pienten liukuportaiden päässä ja nyt on tapaamisen aika! Itketti koska olin niin hermostunut, ja tärisin ihan hulluna. Aivan turhaan! Aivan ihana ihminen ison kukkakimpun kanssa minua vastassa, halattiin ja lähdettiin hakemaan mun matkalaukkua laukkuhuoneesta. Käveltiin autolle ja höpötettiin vaan ihan sikana. Puhelinkeskustelujen tapaan puhetta oli PALJON, mikä on vaan hyvä. Automatka puhuttiin niitä näitä, puhuttiin perheestä ja musiikista, Bon Jovista, Bruce Springsteenistä, The Rasmuksesta… Vaikka mistä.

Pelottava osio numero kaksi: poikien tapaaminen. Voi miten ihania lapsia! Tulivat heti auttamaan tavaroiden kanssa, vietiin kamat mun huoneeseen ja mulle esiteltiin talo (wow!). Pienen kierroksen jälkeen istuttiin tv-huoneessa ja nuorempi tuli heti esittelemään mulle leego-autoaan sun muita. Ja sitten se tahtoi viedä mut huoneeseensa ja näytti mulle vaikka mitä. Vanhempi seurasi ihan hetken päästä perästä, tarjos HubbaBuban tyyppistä purkkaa ja kerto vaikka mitä. Ei ne ujostellu yhtään!

Syötiin yhdessä ja poikien kaverit tuli käymään (toinen jää yöksi). Sitten lähdettiin leffaan. D oli kauhean ihana ja antoi mun päättää että haluanko mukaan, mutta totta kai mä tahdoin mennä ja viettää niiden kanssa aikaa kun vasta tutustuttiin! E, nykyinen auppari (aivan superihana!) meni moikkaamaan jotain kavereitaan eikä tullu mukaan.

Leffan jälkeen vietiin A:n (nuorempi pojista) kaveri kotiin ja oho se asuu VÄHÄN isossa talossa. Siis oikeasti, sen kadun talot oli VALTAVIA! En oo ikinä ikinä ikinä nähny niin isoja taloja. No paitsi jossain mtv-cribsissä ehkä, mutta siis ei Suomessa semmosia ole, tai sitten mä oon onnistunu välttämään semmosia alueita.

Perheen isä oli tullut kotiin meidän ollessa leffassa joten mekin tavattiin vihdoin, todella kohtelias ja mukava mies.

Meitsi kävi heti suihkussa ja purin vähän laukkua ja nyt käyn nukkumaan. Huomenna aikanen herätys koska nuorempi pojista pitää viedä leirille muutamaksi tunniksi ja sitten E ajeluttaa mua ympäri ämpäri ja näyttää mulle paikkoja.

Toistaiseksi ei valittamista ja tuntuu että tullaan aivan loistavasti toimeen koko perheen kanssa.

Tänään opittua:
- Kun minua jännittää todella paljon, on vaikea olla itkemättä.
- Jos yritän puhua englantia todella, todella nopeasti kun olen hermostunut, kieli menee solmuun
- Paavo Pesusieni on tässä talossa suosittu juttu
- Toisin kuin luulin, Amerikkalaisissa kodeissa ei välttämättä kävellä sisällä kengät jalassa (ainakaan ei tässä kodissa)

9.7.08 SE päivä lähenee…

Orientaation kolmas päivä (no toka luentopäivä), ja rutiinilla mennään. Tänään ohjelmassa oli ensiapua ja elvytystä ja se vei suurimman osan päivästä. Käytännössä meinas sitä, että sai tehdä paljon kun treenattiin kaikkea joten aika meni nopeasti (eikä meidän ensiapu-ohjaaja ollut järin ruma nuori mies…).

Illalla oli vapaata joten kävin vähän salilla (kaiken tän luokassa istumisen jälkeen aivan taivaallista!) ja sen jälkeen oltiin uimassa Baatilen ja Kalikan kanssa (Nthabisengin piti tulla kans mut se unikeko ei herännytkään tarpeeks ajoissa!). Kalika ja Baatile molemmat asuu Long Islandilla joten tapaaminen Nycissä ei todellakaan oo mahdottomuus.

Uinnin jälkeen oon pakkaillut (huomenna perheeseen!), puhunut host-äidin kanssa puhelimessa ja höpöttänyt aivan uskomattoman paljon toisen huonetoverini kanssa (Brasilialainen likka joka tulee asumaan New Jerseyssä, en vielä tiedä kuinka kaukana mutta näin pienessä osavaltiossa ei VOI olla superkaukana). Ai niin Katja, näytin sille sen valokuvakirjan ja se rakasti sitä ihan sikana, että pointsit siitä :D

Huominen jännittää niin paljon ettei mitään järkeä. Huomenna lähdetään perheisiin ja työt alkaa. Tapaan ensimmäistä kertaa mun perheen, ensimmäistä kertaa lapset ja ette usko kuinka mua jännittää! Toisaalta toivoo, ettei se tulis ikinä, koska täällä hotellissa on turvallista ja mukavaa, toisaalta toivoo että se ois ohi jo eikä tarttis enää jännittää.

Nyt pitää käydä nukkumaan, huomenna tarvitaan PALJON energiaa.

Tänään opittua:
- lukemattomia asioita Etelä-Afrikasta, sinne on PAKKO päästä, kuulosti aivan ihanalta!
- perheen entinen Au Pair tulee olemaan mun kanssa perheessä viikon verran
- New Yorkin kosteus huitelee tänään 79%:ssa, tuskin voitte edes kuvitella
- ei liene eurooppalaista ryhmää ilman toista Rasmus-ihmistä
- KAIKKI osaa tanssia Macarenaa

8.7.08 Be scared, act brave

Ensimmäinen orientaatiopäivä alkoi aamukuuden herätyksellä. Aamiainen oli, öö, no hämmentävä. En tiedä mitä odotin mutta en tollasta! Aivan älyttömästi erilaisia leivoksia (so this is America then?), baageleita ja kaiken sorttisia muroja pikkupakkauksissa. Löyty sieltä sitten ihan perus Special K:ta ja maustamatonta jugurttia (=aamu pelastettu). Hässäkän kruunasi Starbucks-kahvi (no mun tapauksessa tee) jota sai otettua mukaankin pahvimukeineen, kuumuussuojineen ja kansineen.

Luennot alkoi varsin kivasti, ohjaajat vaikuttaa kauhean mukavilta ja jos jengi näyttää väsyneeltä ja kyllästyneeltä, ei ole ilmeisesti suurikaan ihme jos kesken asian ohjaaja alkaa laulaa tai ilmoittaa että on aika pelata tuolipeliä. Aamu meni vähän unessa, teetä, teetä ja lisää teetä, kofeiinin voimalla mennään kun väsyttää!

Lounas oli vielä omituisempi kuin aamiainen. Seisovassa pöydässä oli haettavissa jonkin sorttista hernekeittoa, puolikkaita täytettyjä ja ERITTÄIN valkoisia sämpylöitä (kinkulla ja tonnikalalla), kasvis-wrappejä ja suklaakeksejä. Juomana vettä ja pieniä, hassun kokosia, limupulloja (God bless for Diet Pepsi). Niin ja tietty sitä Starbucks-kahvia.

Illan luennot meni H-I-T-A-A-S-T-I. Kaikki alko olla väsyneitä eikä vaan enää jaksanut.

Luentojen päätteeksi vaihdettiin äkkiä vaatteet ja hilauduttiin ulos, oli aika Manhattanin turistikierrokselle! Neljä bussia, melkein 200 Au Pairia joista kolme poikia ja valtavasti kameroiden räiskettä. Nähtiin vaikka mitä, ja meidän opas oli maailman mukavin nainen jonka kanssa tuli höpöteltyä jonkin verran. Aivan ihana ihminen. Oli jotenkin absurdia seistä siellä pilvenpiirtäjien keskellä ja nähdä paikkoja mitä on nähny vaan telkkarissa ja leffoissa (mm. opas osotti kadun jossa Frendejä kuvattiin, iiiih!). Ensin niin valtava kaupunki tuntui pelottavalta ja en voinut olla ajattelematta haikaillen Lontoota. Mutta muutaman tunnin päästä alkoi jo tuntua siltä että voisin ihan oikeasti alkaa tykkäämään siitä mestasta. Täytyy siis mennä vielä mooooonta kertaa uudestaan ja antaa Nycille mahdollisuus.

Tänään tunnilla kuulin toistaiseksi ehkä viisaimman ja parhaimman neuvon ikinä. Yksi ohjaajistamme kertoi omasta lähdöstään Etelä-Afrikkaan nuorena, ja hänen äitinsä sanoi silloin noi otsikon sanat: Ole peloissasi, toimi rohkeasti. Se tiivistää tän jotenkin niin uskomattoman hyvin. Se tiivistää sen että on ihan okei olla kauhuissaan siitä mitä on tekemässä, mutta koska tätä tahtoo, niin täytyy silti olla rohkeana. Mua pelotti niin paljon lähteä tänne, pelottaa yhä olla täällä! Ja silti mä lähdin, koska oli vaan pakko, ihan pakko tai olis alkanut kaduttaa aivan liikaa. Pitää uskaltaa hypätä sieltä kielekkeeltä, koska se voi lopulta yllättää. Kaikista peloista huolimatta ei välttämättä iskeydykään kuoliaaksi rotkon kivikkoon vaan selviääkin vain kolhuilla ja mustelmilla. Koska mä olen jo hypännyt eikä takaisin pääse, keskityn siihen, että selviäisin niillä pienillä kolhuilla.

Tänään opittua:
- ilmastointi on yksi maailman ihanimpia asioita
- lämmin ja kostea ilmasto on vähättelyä, täällä on KUUMA ja MÄRKÄÄ, vaikkei sada. Siis aivan uskomatonta.
- Helsingin liikenneruuhkat ei ole ruuhkaa nähnytkään, koittakaa ajaa bussilla Manhattanille
- Nycin vesijohtovesi on ihan ok silloin kun se on AIVAN jääkylmää
- meidän luokassa istuu päivittäin 191 Au Pairia KAHDESTAKYMMENESTÄSEITSEMÄSTÄ eri maasta!!
- Brasilialainen huonetoverini EI pidä salmiakista (olisitte nähnyt sen ilmeen ennen ku se kävi sylkemässä sen pois :”D)

7.7.08 Flying away

Matka alkoi aamulla kuuden jälkeen kun roudasin kapsäkkini autoon. Viimeiset kaksitoista tuntia oli ollut enemmän ja vähemmän taistelua paniikkikohtausta vastaan. Olin aivan varma että hetkenä minä hyvänsä menetän kontrollin ja hyperventiloin itseni pyörryksiin, mutta kas vain näin päässyt käymään edes autossa, vaikka isoveljen puhelun aikana ja hetki sen jälkeen oli hieman turhan lähellä.

Lentokentällä oli joukko erinäisiä otuksia varmistamassa että akka nyt ihan tosissaan häipyy eikä ole heitä kiusaamassa hetkeen. Mukana oli myös pikku-Jamie käsveskassa, kurkisteli somasti sieltä hämmentyneenä. Hei heit vielä kavereille ja lähtöselvityksen jälkeen äipällekin.

Turvatarkastusten jälkeen tää teki vielä viimehetken shoppailut: perheelle valkoinen, korkeamallinen Aalto-maljakko, sekä valtavasti salmiakkia ja Fazerin suklaata. Myös rahaa oli tässä vaiheessa hyvä vaihtaa, ja nyt lompakosta löytyy mukava tukku dollareita.

Frankfurtissa löytyi oikea portti suhteellisen helposti. Lento Helsingistä lähti ajoissa joten oli runsaasti aikaa haahuilla, ja hyvin meni! Hetken ehti siinä ihmetellä kunnes alkoi lippujen tarkastaminen. Jostakin valui paikalle aivan älytön kasa muita AuPairCaren mukana matkaavia ja yhtäkkiä meitä olikin pöydän ympärillä aika mukava joukko.

Lento numero kaksi Frankfurtista Newarkiin kesti jotain 8,5 tuntia, mutta meni aivan älyttömän nopeasti. Lueskelin, katoin huonon leffan ja uinahtelin välillä.

Lentokentältä järjestetyllä kyydillä hotellille, täällä pieni info ja nyt väsyttää ihan törkeesti! Kello on 21:33 paikallista aikaa, Suomessa siis puol viis, meinaa sitä että jos lentokoneen hyvin olemattomia uinahteluja ei lasketa ni oon ollu hereillä semmoset 24 tuntia (ja edeltävinä öinä nukkunu tosi vähän ja huonosti, kiitos läksiäisten ja vikan illan sähläämisten). Nyt vois kaivautua nukkumaan tänne valtavaan (siis oikeasti ihan hervottoman kokonen!) jenkkisänkyyn! Huomenna herätys klo 6. Yääääh!

Tähän mennessä opittua:
- lentäminen ei välttämättä ole ihan NIIN kamalaa
- mun uus kamera on aivan ihana
- USA:han tullessa pitää antaa sormenjäljet, antaa niiden ottaa valokuva ja täytellä kaiken maailman kaavakkeita
- järjestön henkilökunta vaikuttaa aivan ihanilta
- Nycin vesijohtovettä voi juoda, mutta se maistuu aika pahalta (kotivesijano!)

Ikkunasta näkyy vähän Manhattania ja sitten markkinoiden tivoli, joka välkkyy kaikissa valoissa. Voipi olla että sinne mennään keskiviikkona vähän hurvittelemaan! Huomenna vuorossa Manhattan-turisteilua heti kun on pakollisesta luentomössöstä selvitty.

Hei hei vaan kaikille!

Ok, eli nyt olen jo jenkeissä asti, mutta koska tähän mennessä on tapahtunut NIIN VALTAVASTI, aion kirjoittaa jokaiselle asialle oman entryn (meinaa siis että läksiäisille omansa, matkalle omansa, orientaatiopäiville omansa). Aloitetaan siis näppärästi läksiäisistä, eikös vaan?



Eli läksäreitä vietettiin lauantaina 5.7. Helsingin keskustassa Koffin puistossa (no ja myöhemmin baarissa). Mukana oli sekalainen seurakunta joka tiputellen saapui paikalle. Oli aivan mielettömän ihanaa! Aurinkokin suvaitsi paistaa ja ne pilvet jotka kehtasivat meidät ylittää, jättivät satamatta. Kiitos sääjumala/t! Istuskeltiin, höpöteltiin, nautittiin iloliemiä ja sain muutamia aivan ihania lahjoja! Tuli Juoppohullun päiväkirja (öh, joku vinkki vai häh?!) ja aivan tavaallisen ihana valokuvakirja, skumppaa ja Muumi survival-kit! Niin ja hotelliyö jotta oli helppo päästä bilettämästä nukkumaan. Sweet! Aivan ja sain myös lahjan joka odottaa mua Suomessa, nimittäin yksi ystävä oli maalannut mulle taulun, siis kelatkaa, taulun, ihan vaan mulle! Kävin katsomassa sitä ja se on AIVAN IHANA! En malta odottaa että mulla on oma koti jonka seinälle voin sen laittaa (vähän harmittaa etten uhmannut matkalaukun tilavuutta ja ottanut sitä mukaan, se olisi niin täydellinen tossa seinällä!).

Illan edetessä etenimme mekin ja hotellihuoneen vaatteiden vaihdon jälkeen suunnattiin, minnepä muuallekaan kuin maman tanssilattialle. Lempparimestamussukka ei pettänyt taaskaan ja oli varsin ihanaa.

Pilkku ja pihalle, Delishiin ja hotellille.
Kiitos aivan älyttömästi kaikille jotka tuli paikalle, ootte maailman parhaita, teitä tulee isosti ikävä!