Kyllä Isä Osaa!... (28.9. - 4.10.)

...Ainakin matkustaa lentokoneella New Yorkiin vierailulle.

Maanantai 28. Syyskuuta oli tunnerikas päivä. Ensin aamulla ajelin autolla Emmin luo vielä viimeisen kerran. Hengattiin hetki matkalaukkuihin pakatussa huoneessa, halittiin heipat ja sitten oli aika lähteä eri suuntiin (vaikka oikeasti samaan suuntaan eri aikaan, molemmat kun suuntasimme samalle lentokentälle, eri syistä ja eri aikatauluilla). Ei voinut muuta sanoa kuin että nähdään Suomessa, mun ihanaa suomityttöä tulee varmasti hirveä ikävä (ja nyt kun ilman Emppoa on eletty jo kuukausi, voin sanoa että olettamus osoittautui oikeaksi).

Hyvästien jälkeen suuntasin siis junien ja metrojen avulla JFK-lentokentälle isäpappaa vastaan. Täytyy myöntää että jännitti aikasta paljon. Entä jos iskä olisi vanhentunut 15 kuukaudessa aivan hirmuisesti? Eihän iskä nyt niin paljon ole voinut muuttua etten tunnistaisi enää? Hömelöt pelot toki osoittautuivat aivan turhiksi kun isi vihdoin käveli näkyviin laukkujensa kanssa (tuoden mulle tyhjiä matkalaukkuja mitkä voisin lähettää viikon päästä takaisin Suomeen täysinä, jee!). Eihän se iskä mitään ollut ehtinyt vanhentua. Korkeintaan uudet fiinit silmälasit oli hankkinut.

Viikon aikana... no... shoppailimme... Meikäläisen isukki on siitä epätyypillinen mies, että se on melkein kärkkäämpi kaupoissa juoksija kuin minä! Tai ainakin oli... ennen kuin amerikan shoppailukärpänen puri takalistosta. Mutta vaikka olenkin ostospuuhissa kehittynyt niin en siltikään sanoisi että iskä olisi toiselle sijalle jäänyt!

Kaupoissa juoksemisen ohessa ehdimme toki nauttia New Yorkin muistakin antimista. Kävimme mm. kävelemässä China Townissa:Ja samalla reissulla pällistelimme Ground Zeron valtavaa rakennustyömaata:
Ilta kului sitten Blues-klubilla musiikista, juustoista ja viinistä nautiskellen. Kyllä kelepas! Säät eivät nekään piiskanneet liiaksi, ja saimme mm. mahdollisuuden nautiskella Central Parkista pyörien selästä käsin:Se oli muuten todella kiva tapa saada näppärä yleiskatsaus isoon puistoon. Suosittelen!

Moisen huippu-urheilun vastapainoksi pyrimme toki myös nauttimaan kaupungin kulttuuritarjonnasta, ja varasimme viime hetkellä itsellemme liput Chicago-musikaaliin. Esitys oli varsin hyvä, hauska tarina, hienoa tanssia ja hyvää musiikkia. Teatterikin oli aivan valloittava, pieni ja tunnelmallinen. Vallan mainiota!

Viikon aikana ehdimme myös tänne kotikonnuilleni New Jerseyyn, kun me shoppailijat suunnattiin läheisen Harley Davidson -liikkeen kauttaa New Yorkin -osavaltion Outlet-paratiisiin, aina yhtä mukavaan Woodbury Commonsiin. Kompaktin ostospyrähdyksen päätteeksi pakkasimme vielä huoneestani matkalaukullisen tavaraa lähteväksi Suomeen isän mukana, ennen kuin hilauduimme takaisin keskustaan illalliselle.

Koko viikon hienoin illallismesta oli aivan ehdottomasti Central Parkin eteläpäädyssä sijainnut Jekyll And Hyde, joka on kauhuteemaravintola. Aivan must-paikka jokaiselle New Yorkissa käyvälle! Ravintolassa tapahtui koko ajan, ei meinannut malttaa syödä kun piti ihmetellä kun asiakkaita humputettiin mm. brittiaksentin omaavan hovimestarin toimesta. Illallisen aikana zombie-bändi ratkesi soittamaan useammin kuin kerran......ja pöytämme vieressä seissyt haarniska puhkesi sekin lauluun ainakin kerran.Ravintolassa on useampi hieno kerros (ns. ruokasali, kirjasto, laboratorio ja ullakko) ja suosittelenkin kävijöille että vilkaisevat ennen lähtöä kaikki kerrokset läpi! Kaiken tilpehöörin lisäksi myös ruoka oli aivan ensiluokkaista, enkä ole niin hyvää kalaa syönyt kenties ikänä. (Myös iskän pihvi oli kuulemma mahdollisesti paras ikinä.)

Kesken kaiken katosta laskettiin lava
keskelle salia ja hirviö herätettiin henkiin!

Viikko iskän kanssa oli kaiken kaikkiaan onnistunut paketti rentoa hengailua, kulttuuria ja.. no... shoppailua... Sunnuntaina suunnattiin vielä satamaan illalliselle ja nautiskelemaan laivatunnelmasta.

Tämän jälkeen oli Pikkusiskon aika hilautua takaisin kotikonnuille valmistautumaan maanantain työpäivään lasten kanssa.

Ihan mahti lomaviikko, jonka voimin jaksaa taas loppuvuoden kivasti jammailla töissä!

Suku on ....

Keskiviikkona 22.7. meikäläisellä tuli taas sukuloimisen aika, kun äiti ja serkkutyttö lensivät tälle puolelle Suurta Vettä. Heti torstaina töistä päästyäni syyhkäisinkin junalla keskustaan kahvittelemaan ja lunastamaan tuliaispussia numero 1. Siellä oli mm. iskän lähettämä Pori Jazz -huivi, Muumi-lehtiä, Aku Ankka, Hevoshullu, Oltermannia (taivas!), Ruisleipää, paljon pyydettyä Bonaquaa, ja suomalaista namia. Nams! Pari tuntia ehdittiin siinä istua ja jutella, kunnes mun oli paineltava junalla takaisin jotta heräisin seuraavana aamuna vielä töihinkin.

Perjantaina pääsin normaalia aikaisemmin töistä, kun host-äiti ihanasti järkkäili niin että sain lapset isovanhemmille ja pääsin aikaisella junalla keskustaan. Mukanani valtava matkalaukku Suomeen lähetettäväksi hilauduin hiki selkää valuen junaan ja kohti sukuloimisviikonloppua. Herrasmiehet auttoivat painavan laukun nostelussa matkan varrella, ja pääsinkin kunnialla asemalta ulos vaikka kadulle vievät liukuportaat olivatkin pois käytöstä.

Nakattuamme mun kamat Times Squaren vieressä sijainneelle hotellille, suunnattiin pian illalliselle ja pienelle iltakävelylle. Mielettömän komean salamoinnin välkkyessä taustalla, tallusteltiin hämärässä Keskuspuistossa ja käytiin ihastelemassa näkymiä.

Äippä Central Parkissa iltahämärällä.

Kovin myöhään ei jaksanut kukaan valvoa, kun matkalaisilla kenties painoi vielä hieman aikaeron rasite ja allekirjoittaneellakin oli papu lasten jäljiltä aika vähissä.

Lauantaina heräsimme kauniiseen auringonpaisteeseen ja suuntasimme kirjaston viereiseen Bryant Parkiin aamiaiselle. Teen ja kahvien jälkeen oli kansassa virtaa ja ensin suuntasimme vahakabinettiin ostamaan lippuja ennakkoon myöhäisempää visiittiä varten. Jonossa suunnitelma kuitenkin muuttui ja päätimme käydä katsastamassa vahanuket samantein. Kuviahan on vaikka kuinka, mutta... noh... ei niin kauniita että niitä kauheasti viitsisi esitellä... (eikä pidä syyttää kameraa, jos talvella saa talvikuvia, sanoi isäni kerran) Elvis on kuitenkin pakko tähän laittaa, ihan vaan Emmiä ajatellen:Ja ehkä jopa oma suosikkini, puodin puolelta löytynyt toverimme Paavo!
Vahakabinetin jälkeen tallustimme ruokakauppaan ostamaan eväitä ja lähdimme nauttimaan pientä piknikkiä Central Parkiin.
Ruokailun ja asiaan kuuluvan ruokalevon jälkeen suuntasimme suuren suihkulähteen ympäristöön nauttimaan katutaiteesta. Suihkulähteen edustalla olevien isojen portaiden juurella kun yleensä esiintyy minun lemppariryhmäni, kasa äänekkäitä nuoria miehiä jotka suorittavat erinäisiä hyppyjä, loikkia ja siinä sivussa ihmisten naurattamista.

Shown päätöksessä yksi miehistä hyppää
neljän ihmisen yli voltilla. Teepä itse perässä!

Päivän kuumuutta karistaaksemme loikattiin serkun kanssa myös ihan suihkulähteeseen asti viilentymään:Suihkulähteeltä jatkoimme matkaa Järven länsireunalle, missä mm. saimme paljon eläinkavereita:
Puistosta taisimme siirtyä sitten muutaman mutkan kautta hotellille pienen välikuoleman pariin, ennen kuin oli sitten illallisen paikka.

Sunnuntaipäivä alkoi pienellä shoppailupyrähdyksellä mm. tavaratalo Macy'sin ihmemaailmassa. Ostostelun jälkeen nopea lounas ja sitten oli vuorossa paljon odotettu Leijonakuningas-musikaali! Nyt voin sanoa että kun tulette New Yorkiin, menkää ehdottomasti katsomaan tämä! Menee henkilökohtaisella listalla ohi kaiken maailman Empire State Buildingien sun muiden. Toistaiseksi en ole nähnyt mitään näin upeaa tässä maassa. Musiikit ovat aivan käsittämättömiä, sen tietävät kaikki, mutta lavastus, puvustus, ylipäätään koko toteutus on sellainen että vieläkin surisee päässä kun oikein alan asiaa miettimään. Itsehän olen sellainen herkkis, että kun ensimmäinen kappale alkoi ja eläimet lähtivät tulemaan lavalle penkkirivien välistä, niin meikäläinen pillahti itkuun, ja tehokkaasti vollotti sen jälkeen jokaisen lempparikappaleen aikana. Mutta veikkaisin että vähemmän herkkistä katsojaakaan ei tämä jätä kylmäksi. Löysin YouTuben ihmemaailmasta pienen videon kyseisestä musikaalista, ja siitä nyt saa pientä käsitystä, vaikkei tuolla pääsekään kovin lähelle totuutta:


Aulassa oli kuvattavana myös Rafiki-apinan puku:
Musikaalin aikana oli alkanut sataa, ja kiirettä teatterista ulos ei ollut. Aulasta avautuikin kiva, uudenlainen kuvakulma Times Squaren hulinaan:
Teatterin jälkeen juostiin hotellin viereiseen Starbucks-kahvilaan ihmettelemään paukkuvaa ukkosmyrskyä ja piiskaavaa kaatosadetta, jolta ei kyllä säästynyt yksikään, oli sateenvarjo tai ei. Sateen rauhoituttua käytiin vielä tallustamassa Viidettä Avenueta, mutta suurin osa kaupoista oli jo ehtinyt mennä kiinni, meidän pakoillessa myräkkää. Siispä tyydyimme hetken tallustelun jälkeen suuntaamaan hotellille, jossa minä laitoin kamani kasaan ja jumittelun jälkeen oli aika lähteä kotia kohti, jotta ehtisi nukkua hieman ennen maanantai-aamun ärsyttävää herätystä.

Hellurei äiti ja serkku, katsellaan ensi vuonna sitten uudestaan!

Viikonlopun rientoja

Huvipuistoilun jälkeen oli sitten lauantaista maanantaihin vuorossa ihan vain rauhaisaa New York -hengailua. Mullahan siis oli maanantaikin vapaa kun täällä oli Memorial Day, joten pääsi oikeen nauttimaan pitkästä viikonlopusta Suomi-vieraiden kanssa.

Koko viikonloppu meni oikeastaan kävellen erilaisissa paikoissa.
Lauantai-iltana käytiin vähän kuppilassa istumassa drinksujen äärellä. Viereiseen pöytään sattui hömelöt norajalaisveljekset jotka sitten jutuillaan... öh... viihdytti(??) meitä, kunnes iski väsymys ja lähdettiin nukkumaan. Ennen lähtöä ehdittiin puida mm. suomalaisten alkuperää.

Sunnuntaina suuntana oli Harlemin autenttinen Hallelujah-kirkko (jno mitä ne on, baptisteja), jonne lähdettiin suuntaamaan tuskaisen kosteassa kelissä. Vaan niinhän siinä kävi, että kirkolle päästyämme jono ulottui melkein korttelin ympäri, joten luovutimme suosiolla ja jatkoimme matkaa pitkin pohjois-Manhattanin katuja kohti Central Parkia. Matkalla päädyimme kuuntelemaan hieman erään toisen Hallelujah-kirkon kuorolaulantaa kirkon ulkopuolelta kun siellä oli ikkunat auki. Kuulosti hauskalta!

Puistossa käytiin mutustelemassa evästä ja tallusteltiin siellä täällä.
Matkalla eksyttiin puistoilun jälkeen myös kirpparille sekä katumarkkinoille, minne piti korvakorujen perässä hiihdellä.

Maanantaina niin ikään tallusteltiin siellä täällä. Ohjelmassa oli mm. viimeisiä shoppailuja ja nautittiin aurinkoisesta kelistä. Itsellä oli vähän huonompi ilta siinä vaiheessa kun tuli tekstiviestitse host-äidin kanssa vähän kettumaista sananvaihtoa. Meni sitten molemmilla osapuolilla palkokasveja vissiin ihan kokonaisina nenuun ja manasinkin sen naisen jonnekin hyvin rumaan paikkaan. Kaiken kukkuraksi sitten myöhästyin illan junastani kolmella minuutilla niin, että sain juna-asemalla odotella seuraavaa menopeliä tunnin verran. Siinä vaiheessa istuin rappusilla itkua tihrustamassa ja olinpa aika valmis ostamaan lentoliput Suomeen ja haistattamaan pitkät koko Au Pair -touhulle.

No en haistattanut. Ja kyllä se tilanne siitä sitten rauhoittui niin että nyt on taas ihan normimeininki, mutta argh!

No juu. Kökön maanantain jälkeen kävin sitten tiistaina sen verran töissä että vein lapset aamulla kouluun. Sen jälkeen oli suuntana Philadelphia ja Coldplayn keikka, mutta sen reissun taidan vielä eritellä omaksi merkinnäkseen.

Veli Viikonloppu

Yritän tappaa maanantain ankeutta (yääääh!) päivittelemällä tällä kertaa kahvilasta käsin, kaakaon ääreltä (ulkona on KYLMÄ!). Ensimmäinen isoveljen ja tyttöystävä-Lauran kanssa (siis veljen tyttöystävä, ei minun, haha) vietetty viikonloppu on nyt takanapäin ja työnteko maistuu karvaimmalta kalkilta kun tietää velipojan olevan vain tunnin junamatkan päässä lomailemassa. Minäkin tahdon niiden kanssa Nyciä kiertelemään!

Perjantaina töistä päästyäni säntäsin heti sukkana seuraavalla junalla keskustaan ja treffattiin Hard Rock Cafén kulmalla, jonne sitten mentiinkin syömään illallista. Oli aivan ihanaa nähdä taas pitkästä aikaa, ja tuntui ihan hölmöltä ajatus että olen ollut täällä kaukana jo 11(!!) kuukautta. Syötiin ajan kanssa ja vaihdettiin kuulumisia, ruokailun jälkeen vielä hetki pyörittiin siinä Times Squaren (ahdistavassa) ihmisvilinässä...... kunnes alkoi väsymys painaa kaikkia ja minä hyppäsin junaan ja lähdin kotio nukkumaan, veljen ja Lauran suunnatessa majapaikalleen.

Lauantaina sitten Osku ja Laura puolestaan lähtivät maakuntamatkailulle ja puksuttelivat aamujunalla meidän kulmille. Siitä jatkoimme autolla paljon käytetylle Woodburyn Outlet -ostarille, jotta saataisiin shoppailut hyvään alkuun! Kauppakylässä meni aika tehokkaasti koko päivä, ja luvattu sadekin pitäytyi pääasiassa poissa. Jes! Itsekin shoppailin pari t-paitaa ja tarvelistalla olleen hupparin. No ja kellon, kun oli niin hyvässä alennuksessa (yli $85 kello $35).

Ostostelun jälkeen ajelutin vielä vieraita siellä täällä meidän seuduilla, ja piipahdettiinpa nopeasti mun Ameriikan-kotonakin ennen kuin suuntailtiin yhtä matkaa junalla Isoon Omenaan. Illalla väsynyt kolmikko metsästi ruokapaikan, kävi syömässä ja juoksi kaatosateessa hostellille nukkumaan.

Sunnuntaina oli sitten vuorossa mun (erittäin huonon matkaoppaan) bravuuri, The Village. Eli hyvien yöunien jälkeen suunnattiin harmaan (vaan ei sateisen!) Manhattanin lounaspuolelle katselemaan kaunista Villagen ja Sohon aluetta. Käytiin katsomassa perusnähtävyydet eli Frendit talo......sekä pari Sinkkuelämää-paikkaa. Sitten tallusteltiin siellä täällä. Vahingossa mm. jouduttiin yhteen aivan ihanaan pikkukahvilaan East-Villagen pikkukadulla! Otin osoitteen ylös, sinne voisin eksyä toistekin. Sohon pienet kadut tarjoilivat muutamia liikkeitä ja mm. minulle olisi ollut tarjolla varsin fantsua uutta värimaailmaa......jostain syystä verkka-asu sitten kuitenkin jäi kauppaan...
Sunnuntai meni kaikenkaikkiaan hengaillessa. Syötiin sushia kivassa ja edullisessa pikkuraflassa, käytiin olusella varsin suositussa pubissa ja ihmeteltiin katuja ja meininkejä. Illan päätteeksi käytiin vielä katsastamassa Flat Iron -building, jota minäkin olin toistaiseksi vasta ihaillut vain Empire State Buildingin korkeuksista (enkä koskaan tiennyt kuinka lähellä mun juna-asemaa se onkaan!).Kaupungin pimetessä oli sitten mun aika lähteä kotiin. Sanottiin heipat ja suuntailin junaan, jolla olin kotona hieman ennen puoltayötä.

Nyt on sitten maanantaituska päällä, mutta eiköhän tämä tästä. Keskiviikkona olisi nyt ilmeisesti pariskunnan tarkoitus tulla tänne illalliselle, kun tuo mun host-äiti tulee työmatkalta kotio.

Veljen vierailu on jo nyt ekan viikonlopun jälkeen tuonut ensimmäiset varsinaiset katumus-fiilikset puolen vuoden jatkopäätkösestä. Se oli aivan odotettavissa, mutta vaikka osasin tätä ennakoidakin niin se ei vähennä sitä tosiasiaa että tekisi mieli peruuttaa koko jatko. Juuri nyt jääminen veljen lähdettyä tuntuu todella vaikealta. Lienee sitten ajan tullen keskityttävä pari viikkoa tehokkaasti täällä sosiaaliseen elämään, jotta ei pääse tulemaan sellasta kamalaa koti-ikäväpuuskaa. Tosin näitä tunnelmia nyt vielä nostattanee entisestään se, että yksi ystävä siellä Suomen puolella on juuri valmistumassa ja kohtaa uusia seikkailuja, ja se entisestään korostaa tunnetta omasta paikallaanjunnaamisesta. Hei toisella on jo tutkinto KAUPPAKORKEAKOULUSTA taskussa, työharjoittelu ulkomailla tulossa ja kaikenlaita aikuista tapahtuu, minä se vaan jumitan täällä Au Pair -hommissa, vailla minkäänlaista suuntaa. Huh! Taas pieni tulevaisuusahdistus päällä. (Annille vaan terkkuja, oon niin kade! Mut onnea silti harjoittelupaikasta ;))

Tulevaisuustuskasta huolimatta täällä porskutellaan ja ylihuomennahan sitä taitaa taas tosiaan veljen nähdä, joten eiköhän tässä huomisesta selvitä vaikka päälläseisten!

Kaakao on loppu, Pikkusisko kuittaa.

Lihapullia ja tähtisadetta

Keskiviikon turhaksi osoittautuneen odottelun jälkeen pyhitin torstain sitten odottelun sijaan sosiaaliselle toiminnalle ja lähdin Emmin kanssa Ikean kotoisaan ympäristöön lihapullille! Aina kun tekee mieli maukasta kotiruokaa, otetaan suunnaksi Ikea. Nam! Muuten torstai meni sitten töiden ja treenien parissa. Pääsin testikäyttämään mun uusia sparraussuojia, joiden ostolle tuli aika nyt oranssin vyön saamisen jälkeen.

Perjantaina sitten työpäivä pinoon mahd. reippaasti. Päivän jouduin jumittamaan kotona kun otettiin uusi yritys sen internet-teknikon kanssa, ja hän jopa vihdoin saapui, jopa ajoissa! Illalla töistä päästyäni kipitin bussipysäkille ja matkasin isoon keskustaan, tarkoituksena lähteä jammailemaan vielä kerran ennen kuin Suomesta lomaileva Anni lentäisi kotio. Seuraan liittyi myös Annin Hong Kong -vaihtariajalta tutut kaksi tyttöä, jotka ovat nyt täällä päin maailmaa vaihto-oppilaina. Ilta meni siellä sun täällä, mutta uni iski kovinkin aikaisin ja jo neljän aikaan löydettiin itsemme Annin hotellilta sen äitiä ilahduttamasta. Minähän siis lokkina tietenkin pummasin yöpaikan sieltä, niin ei tarvinnut junalla suhailla edes takaisin.

Lauantai-aamu (no okei, könyttiin hotellista ulos just tasan huoneiden luovutuksen aikan eli puoliltapäivin...) valkeni hemmetin lämpimänä, ja käytiin vielä aamupalalla yhdessä. Päädyttiin siinä hotellin kulmalla olleeseen pieneen Deliin, jonne käveli hetken päästä myös nainen joka oli Annin opettajana Hong Kongissa! Pieni maailma! Olen vieläkin ihan huuli pyöreänä että miten voi osua opettaja toiselta puolelta maailmaa siihen samaan pieneen delipahaseen! Aamiaisen jälkeen käytiin vielä Central Parkissa nauttimassa lämmöstä ja sitten Anni hyppäsi äippänsä kanssa taksiin ja suuntasi kohti lentokenttää. Allekirjoittanut lähti tallustamaan puistoon, nauttien lähes 20C:n lämmöstä.Vietin puistossa jokusen tunnin, tallustelin pohjoispäädystä etelää kohti ja istuin välillä penkille lukemaan kirjaa. Yhden kävelytien varrella oli kundeja parin kitaran ja bongorumpujen kanssa musisoimassa oikein kivaa kitarapoppismusiikkia, ja istahdinkin siihen hetkeksi kuuntelemaan.Jonkin ajan päästä oli aika suunnata sitten pois puistosta kavereita moikkailemaan. Matkalla ruokapaikkaan osuimme kohdalle kun pari musikaalitähteä tuli päivänäytösten jälkeen moikkaamaan katsojia. Kameraan tarttui kuva kauniista ja herttaisesta Scarlett Strallenista aka Maija Poppasesta:
Sekä aivan iki-ihanasta, monien vuosien suosikista Lauren Grahamista! Oi olin niin innoissani hänestä, voi että!
Gilmoren tytöistä tuttu ihanuus näyttelee nyt Broadwayllä Guys and Dolls -musikaalissa.

Syömisten jälkeen tallusteltiin lämpimässä illassa kahvien kanssa pimenevään Central Parkiin, ja fiilisteltiin tunnelmaa luisteluradan laidalla, missä jengi vielä tosiaan ahkerasti mennä viuhtoi kahdenkymmenen lämpöasteen päivästä huolimatta.
Siinä kun istui ja katseli puiden takaa nousevia pilvenpiirtäjiä, pysähtyi taas hetkeksi äimistelemään että hitto, täällä minä nyt ihan oikeasti nökötän, keskellä Manhattania teetä särppimässä kuin minä tahansa päivänä! Tämä tuntuu varmaan kaikki vain unelta sen jälkeen, kun on tullut takaisin kotiin.

Kahvittelun jälkeen lähdettiin tallustamaan kohti hotellia jossa Au Pair -kaveri Hanna yöpyi vierailevan äitinsä kanssa. Hotellilta lähdettiin porukalla vielä tallustelemaan Times Squarelle, josta hyvinkin pikaisen Hard Rock Cafe -visiitin jälkeen mun ja Emmin oli kirmattava bussiin että päästäisiin vielä kotio ilman taksimaksuja (bussipysäkiltä on hyvä kävellä kotio, juna-asemalta ei niinkään). Oli tosi kiva kyllä tavata Hannan äippä, aivan ihanan oloinen nainen!

Matkalla Central Parkista pois, otin puiston reunalta kuvan kajastavista Times Squaren valoista, ja kärryjä vetävästä hevosesta.

Sunnuntaina oli vielä puoliltapäivin aurinkoista ja mukavaa, joten lounastelun jälkeen lähdettiin Emmiskäisen kanssa kävelylle nauttimaan lämmöstä. Kotimatkalla tosin alkoi sade ripsiä, ja Emmin lähdettyä töihin minä suuntasin kotiin pitämään sadetta ja lueskelemaan naistenlehteä lökäpöksyissä. Ihanan rentoa! Illalla vielä iski tylsyys ja hengattiin hetki, katteltiin telkasta tullutta Potteria ja jumitettiin, kunnes meikäläisen piti suunnata takaisin kotiin valmistautumaan tulevaan työpäivään.

Maanantai-aamu on taas koittanut, sateisena ja harmaana, mutta koska kerran kellotkin siirrettiin viikonloppuna kesäaikaan, on ihan oikein olettaa että sieltä se kevät nyt tulee, eikös niin? Huonosti nukutun yön jälkeen (tillitin herätyskellon lukemaa vielä aamuyhdeltä) olen kitannut kauheat kasat teetä ja vettä, pitääkseni itseni hereillä. Viikko alkoi hyvin, sillä rekkariongelmien takia pihassa seissyt Honda on vihdoin mun käytössäni, joka meinaa automatkoille taas hyviä XM-radiokanavia sekä oman iPodin musiikkia. Jes!

Järki kädessä

Kyllä taas vierähti viikko niin ettei ehtinyt kissaa sanoa!

Olikohan se keskiviikko-aamu kun Amerikka taas ihastutti sivustakatsojaa lumipäivällä! Ja siis uutta luntahan oli aivan hirmuisesti... Vähän siinä pyörittelin silmiäni kun kuulin että koulut on nyt kiinni. No, ei siinä muuta kuin minä takaisin petiin ja vähän myöhemmin uusi heräämisyritys ja lapsille aamiaista. Nautittiin poikien kanssa siitä, ettei ollut mihinkään kiire ja tehtiin kunnon pannari/vohveli aamiainen à la USA. (Ja Au Pairille musakanavaa telkkarista, kuten kuvasta näkyy.) Loppupäivä olikin sitten sellaista hermoja repivää kidutusta ettei paremmasta väliä. Lapset riiteli keskenään siis valehtelematta KOKO PÄIVÄN! Lounasaikaan mennessä olin niin valmis lukitsemaan ne johonkin vintille, että sain suunnilleen pitää pöydänreunoista kiinni etten tosissaan lähtenyt roudaamaan niitä johonkin. Argh!

No päivän päätteeksi suoritimme ostosterapiaa ja kävin hakemassa itselleni uudet, hirmuisen söpöt kengät! Oli heti paljon parempi mieli kun oli uudet kengät kassissa ja aikani siinä Emmille puhisin kuinka lapset on maailman kamalin keksintö! (Toki seuraavana aamuna kun ne oli taas hyväntuulisia niin vähän korjailin tätä lausuntoa.)

Torstai ja perjantai meni sitten ihan normimeiningeissä. Lapset kävi koulua ja minä touhuilin sillä aikaa perusjuttuja, eli pesin pyykkiä ja näin kavereita. Torstai-ilta meni treeneissä. Perjantaina sitten host-äiti tuli sen verran ajoissa kotio, että minä ehdin rauhassa lähteä Tae Kwon Do:n vyökokeeseen. Kääk!

Tällä kertaa oli tarkoitus hankkia oranssi vyö, eli hypätä keltaisen vyön yli (=testissä pitää muistaa kerralla enemmän asioita). Jännitti aivan pirusti, ja kun hain Emmiä kuvaajan pestiin, alkoi tulla ihan huono olo kun hermostutti. Vaan niinhän siinä kävi että jännityksestä huolimatta (tai juuri siitä syystä) onnistuin muistamaan kaikki testattavat asiat ja uusi vyö tuli! Koska testasin ikään kuin kerralla kahdelle vyölle, niin sain lautaakin rikkoa kaksin kappalein. Hihii! Se on aina yhtä hauskaa.
Suorituksen jälkeen kelpasi hymyillä uuden vyön ja pystin kanssa! (Kiva muuten kun ens kesänä kotiin tullessa on matkalaukuissa roudattavana paloiksi pistettyä puutavaraa, saavat lentokenttämiehetnaiset ihmetellä :D)
Suorituksen jälkeen puhkuin sellaista itsetyytyväisyyttä että saatoin olla aika rasittavaa seuraa. Sori vaan.

Lauantaina sitten oli vuorossa sivistystä ja sirkushuveja. Suuntana New York City, ja tahmean aamualoituksen (eiii meinannu jaksaa!) jälkeen vihdoin selviydyinkin junalla keskustaan. Soitto kavereille paljasti että neidit olivat juuri ehtineet kävellä Bodies -näyttelyyn sisälle. Ei muuta kuin metroon ja perässä paikalle! Bodies on sellainen paketti minkä olen halunnut nähdä jo pitkään ja nyt vihdoin sitten pääsin sinne asti. Kyseessähän on siis näyttely ihmisen anatomiasta, jossa näyttelykappaleina käytetään oikeita ihmisruumiita. Henkilö on siis ennen kuolemaansa antanut kehonsa näyttelyn käyttöön ja kuoleman jälkeen ruumis sitten käsitellään niin että se ei lähde hajoamaan vaan kaikki lihakset, iho, luut, hermosto, kaikki säilyy ehjänä ja voidaan asettaa esille.

Käsittelyn jäljiltä ruumiit näytti toisinaan aika muovisilta (etenkin erilliset, irralliset ruumiinosat) ja allekirjoittanutkin toisinaan mietti että onkohan mua nyt huijattu oikein urakalla, mutta kyllä sitten kun jotain lihaskudosta tillitti aivan läheltä, melkein nenä siinä lihaksessa kiinni, niin oli sen verran pikkutarkkaa kudosta siinä että eihän se voinut olla tehtyä. Eihän?

Erityisen vaikuttava oli huone, jossa oli näytillä sikiö jokaisessa kehitysvaiheessa aina syntymään asti. On aivan käsittämätöntä miten jo muutaman viikon ikäisellä pikku piste on alkanut muotoutua ihmisen näköiseksi! Voin sanoa että ei ihan ole verrattavissa jotkut bilsan kirjan kuvat tuohon kokemukseen.

Vielä mainittakoon se, että kun olet tillittänyt vierekkäin asetettuja keuhkoja, joista toiset on terveet ja toiset tupakoitsijan keuhkot, niin ei heti tee mieli kävellä malluaskia ostamaan. Tarttis terveystiedon maikkojen hankkia tollasta opetusmateriaalia ni vois vaikuttaa paremmin (tai sitten ei).

Näyttelyn lopuksi yhdellä pöydällä oli vielä yksi säilötty luu, yhdet keuhkot ja yhdet aivot, joita sai sitten ihan luvan kanssa tassikoida! Mullahan oli koko näyttelyn ajan sormet suorastaan syyhynnyt päästä tökkimään ja hiplailemaan, mutta piru kun oli kiellettyä! (Myös kuvaaminen oli Ei Ei -listalla, valitettavasti.) Lopussa kiitos seisoi, pääsin pitämään käsissäni oikeita ihmisaivoja (aika hurjaa!). Oli yllättävän painava poimumöntti. Ja jännän pehmeä.

Näyttelyn jälkeen treffattiin sitten isomman lössin kanssa, ja lähdettiin näiden minulle uusien tuttavuuksien kanssa jatkamaan matkaa. Parin mutkan kautta tämä suomalaisista, ranskalaisesta ja australialais-suomalaisesta koostunut ryhmä rämä päätyi kahlaamaan kylmässä tuulessa läpi New Yorkin länsipuolen, kun piti ehtiä katsomaan erään tuttavan teatteriesitystä. Tietenkin suomalaisittain oltiin sitten vähän myöhässä, vielä kun ei meinattu ensin löytää kyseistä teatteria. Nähtiin kuitenkin esitys ja sen jälkeen suunnattiin sitten Villageen jo ennestään tuttuun kuppilaan huolehtimaan ravintopuolesta. Ruokaa ja juomaa, sekä tietenkin mahtavaa seuraa. (Ranskalaisvahvistus kameran takana.)
Oli varsin hauska ilta, vieläpä kun panostimme kaikki niin että ehdittiin illan vikaan junaan eikä tarvinnut odotella keskustassa aamukuuteen asti! Itse pääsin vielä halvallakin, kun juna-asemalta jaoin taksin parin urpon nuoren miehen kanssa niin pääsin itse kotiin jokseenkin puoleen hintaan (ja hauskasti, kun toinen laulaa puolet matkasta Michael Jacksonia nuotin vierestä ja meillä muilla oli sitten hilpeää hänen kustannuksellaan).

Sunnuntaina oli sitten vuorossa Superbowl-kemut meillä täällä kotona. Pienimuotoiset pippalot, jotka kuitenkin nostatti eilisiltaisen juhlijan mieltä kun pöytään kannettiin runsain määrin ruokaa ja olutta. Hyvä laji, selkeästi! Koitti host-isä (suuri jalkapallo-fani) kovasti minulle myös selittää pelin sääntöjä, mutta vähän meni kyllä huti. Nautin silti tunnelmasta ja otin osaa viimeisellä kympilläni myös vedonlyöntiin josta en mitään tajunnut, ihan vain fiiliksen vuoksi. Illan aikana katsottiin leffaa ennen peliä, syötiin vanhemman pojan synttärikakkua (se täyttää keskiviikkona 12) ja vaan hengailtiin kivalla porukalla. Peli päättyi nuoremman pojan väsyneisiin itkukohtauksiin (sen kannattama joukkue hävisi) ja minulle lätkäistiin käteen $100 ja onniteltiin vedonlyönnin voittamisesta. Ei juma! Parhaiten sijoitettu $10 ikinä! :D Just olin hiljaa mielessäni valittanu kun ei o rahaa.

Eilisen rahallisen voitonjuhlan siivittämänä tänään on helppo hymyillä. Se on maanantai-aamu ja uusi viikko edessä. Mitäs tällä kertaa keksis?

Juna ei odota! (Ja tietovisaakin pukkaa.)

Siis mulla tuli eilen autossa mieleen aivan loistava, ja vieläpä rimmaava(!!) otsikko mieleen tälle seuraavalle blogimerkinnälle, mutta tietenkin mä kotiin päästyäni olin jo ehtinyt unohtaa sen. Että sori ny vaan, saatte sitten tyytyä tommoseen mielikuvituksettomaan kempo-otsakkeeseen.

Viikonloppu tuli, oli ja meni.

Perjantaina tämä väsynyt tyttö vietti aivan hillittömän villiä nuoren naisen elämää sammahtamalla omaan sänkyyn ennen puolta kahdeksaa. Tais olla vissiin sitten jo meikäläisenkin nukkumaanmenoennätys. Mutta ei vaan pysyny silmät auki ni mitä sitä sen enempää väkisin hereillä norkoilemaan. (Kavereissa tämä ratkaisu herätti kyllä vähän nauruntyrskähdyksiä kun seuraavana aamuna jouduin selittelemään miksi en ollut vastannut puhelimeen.)

Lauantai-aamuun heräsikin sitten pirteänä ja hyvin levänneenä! Suunta junalle ja lähdettiin kaverin kanssa tallustelemaan pitkin keskustaa. Päivä oli aivan taivaallisen aurinkoinen ja aloitettiinkin päivä kävelyllä talvisessa Central Parkissa.Siellä on niin jäynä ottaa kuvia kun tunnelma on rauhallinen ja semmonen metsämäinen, mutta sitten kun katsot oikeaan suuntaan niin ympärillä onkin valtavia pilvenpiirtäjiä ja tiedät että se kiireinen iso kaupunki on siinä muutaman puun päässä. Höpsöä.

Pikku pakkanen ja pureva tuuli teki kelistä aikasta vilpoisen ja kuuma keittokuppi oli erittäin tervetullut sen jälkeen kun oli tuolla tallustellut hyvän aikaa. Pienten lämmittelyjen jälkeen kuitenkin lähdettiin vielä metrolla Brooklynin puolelle pällistelemään rannan näkymiä. Ja olihan siellä nättiä kun juuri alkoi hämärtää...
Hyisen valokuvatuokion jälkeen lähdettiin suunnistamaan takaisin metrolle, tällä kertaa toiselle asemalle kuin miltä tultiin. Hetken se sitten veikin, ja paaari kertaa sai konsultoida karttaa kun aloin olla varma että eksytään sinne Brooklynin lähiöihin. No ei eksytty vaan löydettiin metroon ja takaisin Manhattanille.

Sitten alkoikin kilpajuoksu aikaa vastaan. Kävi nääs niin että toveri vähän soitteli että nyt olis lähtö tanssimaan illalla. No piru! Mun piti kuitenkin päästä himaan käymään vaihtamaan vaatteet ja viedä kaveri kotiin kun oltiin mun kyydillä asemalla. Jaha! No lopulta laskin että raivoisan ajelun ja ripeän toiminnan yhteistuloksena mulla olisi about 30 minuuttia aikaa himassa hoitaa itteni takasin junaan. Dodii! Pikana sitten kaveri kotio ja minä omille kämpille pankkiautomaatin kautta (taksirahaa saatava). Äkkiä vähän olemuksen fiksailua ja sitten soitto taksimiehille että tulkee hakemaan. Taksineiti väitti että auton saa vasta 20-25 minuutin päästä (tässä kohtaa mun juna siis lähti sen 25 minuutin päästä että ei vissiin toimi), mutta kun vähän itkin junasta niin auto sitten onneksi järjestyikin heti. Näppärää.

Erinäisen sohlaamisen (ja ulos-sisään juoksemisen) jälkeen vihdoin istuin taksissa ja mukavia höpöttelevä kuski nakkasi mut asemalle niin hyvin että oli loistavasti aikaa ostaa lippukin. Kun pääsin junaan soitin Emmille (joka meni pari minuuttia aikasemmalla junalla) että missä se on. Puhelun aikana kattelin siinä ympärilleni ja piru! Siellähän se neiti istui samassa junassa, samassa vaunussa vähän edempänä! Haha, taksikuski oli niin näppärä että ehtisinkin siihen aikasempaan junaan.

Junailun aikana pistin vähän viestiä vielä eteenpäin että nyt ois menoja että kaik kaverit mukaan. Ja Annikahan innostu heti! Tylsyyksissään kotona makaava likka otti Eveliinan käskynkkään ja lähti talsimaan kohti kuppilaa. Tässä vaiheessa tanssisuunnitelma oli jo kaatunut klubin järkyttävän kalliiseen ($30/hlö) sisäänpääsymaksuun, joten suuntana oli sen sijaan pieni kuppila jossa aiemmalla kokemuksella paikallisesti alaikäiset toverimmekin saavat nauttia drinksuja.

Pienen hyytävässä viimassa tapahtuneen harhailun jälkeen löysimme vihdoin oikean kuppilan ja kas sitä iloa ja onnea kun ennen 19v. kaverilleni iloisesti oven avannut poke alkoikin kysyä papereita. Hetken henkkareita tutkailtuaan mies totesi että neitihän ei sitten saa juoda mitään, mutta sovittiin että sisään saa silti tulla, kunhan ei tilaa alkoholia. No piru! Tarkoitus oli ihan kaikken saada vähän Margaritaa maistaa... Tietenkin näppärä tarjoilija vielä istutti meidät aivan poken silmien alle, meinas vähän alkaa ahdistaa. Emmi kuitenkin tomerana neitinä totesi että hänhän tilaa ja katsotaan kuin käy, jos heittävät pihalle ni se on voi voi sitten.

Juomat tuli pöytään. Ei kommenttia pokelta. Sitten Eve ja Annika saapui paikalle ja Annikalle ei papereista sanottu enää muuta kuin että "Jaa, olet Suomesta!". Sitten näin silmäkulmasta kun poke tuli seisomaan siihen mun selän taa ja kelasin jo että no tässä mennään sitten. Herran suusta pääsi "Onhan neitejä jo palveltu??". Meinasi hieman seurue revetä nauruun siinä! No on juu, kiitos vaan. Ensin kovistelee että ei ole ikää ja sitten tulee huolehtimaan että on palveltu. Tais olla vaan testissä asiakkaan pokka, kehtaako tilata vai ei. Kotiin lähtiessä oli pakko viedä miehelle tippiä, sen verran hienosti hoiti ton hommansa kyllä. Haha.

Tarkoitus oli toki lähteä illan vikalla junalla kotiin, mutta jotenkin se ei sitten ollenkaan innostanut joten niinhän siinä taas kävi että aamun eka kyyti (6:13am) vei kotia vasta puoli kasin aikaan. Hups. (Ei saa kertoa mammalle, kun se on muutenkin huolissaan että joudun sivuraiteille täällä.)

Sunnuntai meni sitten yllättäin vähän nukkuessa. Kyllä mä pikkasen kävin pakkasilmaa nuuhkimassa, vain todetakseni että on paljon kivempaa ja hyödyllisempää maata sängyssä katsoen Muumeja.

Maanantai lähti liikkeelle väsyneesti, kun piti vielä su-ma yönä hakea kaveri asemalta ja viedä kotiin kun se oli katsomassa The Killersin keikkaa. Yleisen maanantaijumituksen lisäksi nyt on nuorempi pojista alkanut yskiä ja sen nenä on ihan tukkoinen koko ajan :( Se on niin rassukka kun se on kipeä. Minä koitan kauheasti tehdä sen olon mukavaksi ja samalla vimmaisesti pesen käsiä ja yritän vältellä bakteereja. En voi tulla itse kipeäksi! Perjantaina olisi määrä mennä Tae Kwon Do -vyökokeeseen ja se meinaa tällä viikolla vimmaista treenaamista. Siispä: ei pöpöjä mulle nyt tällä viikolla kiitos!

Loppuun vielä tietovisa-kysymys, jolla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa: Montako kiinalaista on Manhattanin China Town -alueella (tsekkaa kartasta minkä kokosesta pläntistä puhutaan)?
Lähimmäs veikannut voittaa aidon amerikkalaisen yllätyspalkinnon! (Pelin henkeen ei siis tietenkään kuulu huijata hakukoneiden voimalla, ihan rehtiä arvauspeliä käyntiin!)

Aurinkoista viikon alkua kaikille!

Uusi pressa, vanha arki

Näin se sitten taas lähti arki rullaamaan reissuilun jälkeen!

Maanantaina sain vielä ylimääräisen vapaapäivän, kun lapsilla oli vapaata koulusta ja yllätyksekseni host-isäkin piti vapaata. Jotta ei menisi päivä hukkaan niin hilpaisin sitten junalla keskustaan. Ensin kävin kattelemassa paria majoitusvaihtoehtoa isoveljelleni ja hänen tyttöystävälleen, jotka varasivat lennot ja tulevat tänne toukokuun lopulla. Siinä kevyessä lumisateessa New Yorkin katuja tallatessani huomasin pohdiskelevani paljonkohan oikeasti maksaisi vuokrata täältä jostain joku huoneentynkä. Järki tosin huuteli hiljaa perukoilta että josko eka nyt kävisi kotona vähän jotain kouluja (kun ei täällä se opiskelu on niin kallista) ja sitten katselisi uudestaan...

Majapaikkakierroksen jälkeen lähdin sivistämään itseäni MoMAan, eli modernin taiteen museoon. Siellä sitä saisi aikaa kulumaan tuntitolkulla. Itse ehdin olla siellä noin 2,5 tuntia ennen kuin mesta suljettiin, enkä ehtinyt nähdä kaikkea. Pitää mennä uudestaan. Lempparipaikan löysin kyllä jo, nimittäin varmasti monen mielestä ihana videotila. Siellä on ihanan pehmeä kokolattiamatto ja pyöreä sohva. Kengät pois ja sinne istumaan/makaamaan/löhöömään, ihan mitä vaan! Seinille heijastetaan rauhallisia videoita (mun lempparikohta oli pinkissä liemessä uivat, kirkkaanvihreät mansikat) ja kajareista valuu leppoisaa taustaääntä.
Siellä oli aivan taivaallisen ihana makoilla!

Sieltä Andy Warholin, Pablo Picasson ja Vincent Van Goghn töiden lomassa, oli arkkitehtuuri ja sisustus -osastolla myös jotain kovin tuttua...
Tuntui aika hölmöltä jossain New Yorkin MoMAssa pällistellä vitriinin lasin takaa Aalto-maljakoita.

Tiistaina oli taas aika palata arkeen Presidentti Obaman virkaanastujaisten merkeissä! Kaikkialla oli telkkarit auki ja seurattiin Washington D.Cn tapahtumia silmä kovana, varsinkin puolilta päivin, jolloin alkoi itse valatilaisuus. Muuten sitten meni päivä jokseenkin normaalisti. Tai itseasiassa epänormaalisti, kun lapset oli kaikki kauhean iloisia koko ajan. Edes huoneiden siivouksesta ei tarvinnut yhtään vääntää vaan laulellen meni molemmat laittamaan kämppänsä järjestykseen! Meinasin jo soittaa johonkin hätänumeroon, mutta päätin sen sijaan sitten nauttia tilanteesta kun kerta näin hyvissä meiningeissä aloitettiin tämä arki.

Keskiviikko jatkoi tiistain viitoittamaa linjaa tuossa hyväntuulisuudessa. Koulun jälkeen tehtiin läksyt ja vanhemman kanssa opiskeltiin tulevaan bilsan kokeeseen. Niin ja pelattiin myös shakkia, se himputti voitti mut taas ihan 6-0!! Nuoremman kanssa hoidettiin yksi perjantaiksi oleva kouluprojekti valmiiksi ja vähän hulluteltiin siinä sivussa. Se on ihan höpsö otus tuo natiainen.

Tänään on ollut tosi väsynyttä meininkiä. Saa nähdä millainen iltapäivästä tulee, aamu tuntui olevan vähän ärripurri. Allekirjoittanutkin on aivan kuolemanväsynyt, kun ei ole taas muka ehtinyt nukkua kunnolla kuin ties millon viimeksi. Jos tänä iltana pääsis vaikka jo kymmeneltä vuoteeseen?

Äippä New Yorkissa Vol 2

Hurjan vuodenvaihteen juhlinnan jälkeen oli vuorossa vähemmän hurja hengailupäivä kaupungissa.

Päivä 5
Väsyneen oli helppo hengailla muutama tunti Empire State Buildingin turistijonoissa, jotka veivät meidät (ja niin monet, monet muut) Manhattanin korkeimman pytingin huipulle. Kesällä olin käynyt siellä viimeksi, mutta oli se näkymä oikein komia ihan jäätävässä kylmyydessäkin.
Tämän turistipuristuksen jälkeen sitten vuoden ensimmäinen päivä vietettiin tallustelemalla 5th Avenueta, ihmettelemällä sitä joulukuusta vielä vähän lisää ja... no... vähän taisi tulla riideltyäkin, kun äidin kanssa nyt sitä vaan aina toisinaan tyttären yksinkertaisesti kuuluu tehdä.

Päivä 6
Perjantain, ja viimeisen oikean turistipäivän, aamu koitti meille jokseenkin aikaisin. Meillä oli ostettuna liput Vapauden patsaalle, ja turvatarkastuksissa piti olla kello 10. Aamu-uniselle kakaralle se oli kuulkaas aikamoinen auts! Vaan niin sitä päästiin ajoissa matkaan, jopa niin ajoissa, että äiti ehti mennä kuvaankin itse Leidi Vapauden kanssa!
Empire State Buildingin tapaan Vapaudenpatsas-reissu oli jonotusta, jonotusta ja jonotusta. Vaikka meidän kellonajalla varustetuilla lipuilla nyt pääsikin siihen lyhyempään jonoon, niin hyvän aikaa sai seistä odottamassa pääsyä turvatarkastukseen. Sitten, öh, satamassa (?? ei välttämättä oikea sana sille kopille...) lentokenttätason turvatarkastukset, jonka jälkeen lauttaan sisään. Lautta se vei Patsaan saarelle, jossa siirryttiin seuraavaan jonoon. Tämä jono numero kaksi veisi patsaan sisällä olevaan museoon, jossa pääsee mm. kaivamaan Leidin nenää!
Aika veikeää.
Museossa sitä oppi kaikenlaista patsaan historiasta (mm. sen, että valtavaa patsasta ei suinkaan Ranskasta tuotu kokonaisena Yhdysvaltoihin, vaan osat koottiin isoksi patsaaksi vasta paikanpäällä... URPO!). Tuli myös kavuttua satajotain askelmaa ylös patsaan jalustan huipulle.
(Tämä kuva on itse asiassa jo alempaa kuin missä se ylin taso oli.)
Sieltä jalkojen juurelta oli kyllä veikeää tiirailla ylöspäin vihreää patsaanrohjaketta. Olipa uusi kuvakulma tähänkin nähtävyyteen!

Toki vielä museovierailun jälkeen kierrettiin patsaan etupuolelle ottamaan perinteisiä "hei, oon käyny täällä!" -kuvia, juuri kun lumituisku alkoi sumentamaan maisemaa.

Hetki tuon kuvan ottamisen jälkeen lumituisku ja tuuli kävi sellaiseksi että porhalsimme lauttalaiturille, jonne venhe tulikin meidän kanssa samaan aikaan! Vielä olisi ollut mahdollisuus käydä Ellis Islandin maahanmuuttaja-museossa, mutta sinne ei enää riittäneet näiden kahden matkailijan Duracell-voima. Itse aion sielläkin kyllä vielä käydä ennen kotiin lähtöä, sen verran mielenkiintoiselta paikalta kuulostaa!

Museoreissun jälkeen tallustettiin parin mutkan kautta Hard Rock Caféeseen syömään, jossa oli seinillä hirmuisesti pällisteltävänä musiikin materiaalista historiaa, aina Elviksen puvusta Marilyn Mansonin kiertuekitaraan. Siinä meni jokunen tovi kun meikäläinen kiersi koko paikan läpi monttu auki. Olisi kovasti tehnyt mieli vähän koskettaa ja hivellellä niitä kamoja. Lienee juuri siitä syystä monen edessä lasi... Kumma juttu.

Vielä ennen illan junaa hilauduttiin Macy'sille, koska äipän vaan PITI päästä kävelemään se ylhäältä alas. Tosin meinasi äippä itse sitten väsähtää leluosaston kohdalla...
Vaan lepohetki nallukoiden keskellä auttoi sen verran, että selviydyttiin loppuun asti (joskin äiti pakotti mut kenkäosastolta pois kesken kaiken, kun sillä ei enää hermo kestänyt :D) ja sitten vasta hilpastiin junaan ja hotellille.

Päivä 7
Illan raivoisan pakkailun (äiti raasu joutui toimimaan mun aasina ja viemään vähän mun kamoja kotiin päin) jälkeen koitti lähtöaamu. Siispä kirjattiin itsemme ulos hotellista hieman ennen puolta päivää ja lähdettiin autolla etsimään tietä kohti JFK:n lentokenttää.

Muutaman "Jumankauta olenko nyt varmasti oikealla kaistalla?!?! No olen!" -panikoinnin jälkeen lentokenttä se löytyikin sitten taas näppärästi ja sain autonkin kivasti parkkiin. Kentällä vielä ennen äidin check-inniä vähän järkkäiltiin kamoja niin että laukut oli kivasti sallituissa painorajoissa ja sitten olikin aika sanoa hasta la vista, ensi kesään! Äippä se lähti check-inniä suorittamaan ja minä hyppäsin takaisin autoon ja suhailin New Jerseyn metsiin.

Muutos parin kuukauden takaisesta ajasta: Silloin Lokakuun lopulla ystävien täältä lähdettyä tuntui siltä että itsekin kuuluisi olla laukut pakattuna ja lähteä heidän kanssaan Suomeen. Nyt äidin lähtiessä ei enää tuntunutkaan yhtään siltä! Oli ihan luonnollista että minä jäin tänne ja ajelin takaisin USA:n kotiin. Oli hassua tajuta siinä viikon aikana kuinka ei enää tuntunut ollenkaan siltä että minun kuuluisi olla lähdössä minnekään. Mahtaa ensi kesänä tuntua oudolta ihan oikeasti pakata nämä kaikki tavarat laukkuihin ja suunnata kohti Suomea.