Viikonloppuopiskelua

Rhode Islandin pikareissun jälkeen oli pari päivää taivaallista hiljaiseloa kotona, kun muu perhe host-isää lukuunottamatta jäi vielä kesäasunnolle lomailemaan. Viikonlopun lähestyessä oli kuitenkin pari työpäivää, ennen kuin perjantaina alkuiltapäivästä piti suunnata junalla kohti Long Islandia ja viikonloppukurssia.

Au Pairin viisumihan vaatii 3 opintopistettä /puoli vuotta, mikä meinaa meikäläisellä nyt sitä, että puolentoista vuoden USA-elelyyn täytyy hankkia 9 opintopistettä paikallisesta kolmannen asteen koulutuslaitoksesta, tai tulee viranomaisilta sanomista kotiinlähdettäessä. Itse olen häpeällisen myöhässä näiden pisteiden hankinnassa. Ennen viikonloppukurssia paketissa oli vasta kolme, joten kuusi olisi nyt vielä pikaisesti hankittava!

Ongelmaan lähdettiin hakemaan parannusta toverini Emmin kanssa Long Island Universityn järjestämältä, nimenomaan Au Paireille suunnatulta viikonloppukurssilta, josta saisi yhden viikonlopun aikana kolme pistettä kokoon. Koululle pääsi näppärästi junalla, ja asemalta oli laitoksen järjestämä ilmaiskyyti kampukselle. Heti paikalle päästyä syötiin pikainen illallinen, jonka jälkeen alettiin tositoimiin, eli käytiin jo heti "opiskelun" kimppuun. Parin tunnin vihkoon piirtelyn jälkeen, pääsimme iltahämärissä tallustelemaan asuntolaan.

Itse viikonloppuna ei tapahtunut mitään kummempia. Paikka ei kummemmin lämmittänyt, mutta takaisin on kai vielä mentävä jotta saa ne viimeiset kolme opintopistettä kasaan. Ruoka oli vähän semmosta, henkilökunta suhteellisen törkeää, ajoittain jopa asiatonta ja majoitus nyt oli mitä oli... Mutta vaihoehtoja ei täällä pahemmin ole tarjolla, jotain viikonloppukurssien olemattomuudesta koko USA:ssa kertoo se, että meidänkin kurssilla oli tyttöjä Chicagosta ja Californiasta saakka!

Omaa kokemustani viikonlopusta nyt vielä heikensi se, että jo aiemmin pientä ärtymystä osoittanut helmikuussa otettu korvalävistys äityi tulehtumaan oikein kunnolla, ja lauantaihin mennessä vasen korva oli punainen, kipeä, ja valtavan kokoiseksi turvonnut möykky pään sivulla. Puhelu lävistämöön ja sain hoito-ohjeita, sekä kehoituksen käydä paikan päällä näyttämässä ongelmaa heti kun vain mahdollista. Tehokkaalla puhdistamisella (suolavettä, ei missään nimessä alkoholia!) tilanne tosin rauhoittuikin ja sunnuntai-aamuna korva alkoi jo taas muistuttaa korvaa, eikä ylimääräistä päätä. Maanantaina kun pääsin lävistämöön asti, oli korva jo normaalin näköinen, mitä nyt vieläkin hieman kipeä. Edelleen siis puhdistllaan ahkerasti.

Nyt on kuitenkin periaatteessa 6/9 opintopistettä hallussa, kunhan kirjoitan kaksisivuisen kotitehtävän ja palautan sen koululle postitse, niin saan viralliset paperit sieltä kotio. Taas askeleen edempänä virallisen sössön ohitusta!

Viisumihaastattelu takanapäin

Nyt on sitten viisumihaastattelukin takana. Ja tilanne oli aivan erilainen kuin mitä odotin! Paljon iisimpi ainakin, vaikka tiesin kyllä ettei se nyt mikään superhaastava homma pitäisi ollakaan.

Tosiaan, mulla oli haastattelu varattu klo 10:45 ja saavuin lähetystölle kymmenisen minuuttia etuajassa. Kun pääsin ovelle, ulos tuli varsin komea nuori mies vartijan asussa kysymään miten voi auttaa. Selitin että haastattelu olisi varttia vaille, jonka jälkeen vartija pyysi nähdä passin ja hakukaavakkeen. Papereiden tsekkaamisen jälkeen minua pyydettiin odottamaan ulkona kunnes he kutsuisivat minut sisään, aikataulusta oltiin kuulemma jonkin verran myöhässä. Niinpä jäin siihen kadulle aurinkoon möllöttämään kamoineni, seuranani pari muuta vuoroaan odottavaa, jotka sitten yksitellen kutsuttiin ovista sisään.

Pienen odottelun jälkeen oli mun vuoro ja pääsin ovesta sisään. Sisäpuolella oli turvatarkastus. Laukut läpivalaisuun lentokenttämeiningillä (kaikki elektroniset laitteet checkattiin erikseen ja niistä piti olla virta pois) ja itse metallinpaljastimien läpi toiselle puolelle. Tämän jälkeen laukut jätettiin siihen ”narikkaan” ja mukaan sain ottaa tarvittavat paperit. Turvahässäköiden jälkeen vartijasedän perässä ovista pihalle ja kävely lähetystön pihan läpi toiseen rakennukseen.

Toisessa rakennuksessa oli sitten ihan jonkun Kela-toimiston näköinen odotushuone ja kaksi pleksillistä tiskiä. Odottelua. Odottelua. Odottelua. Puoli tuntia sovittua myöhemmin, eli varttia yli yksitoista, ensimmäisen tiskin nainen kutsui minut nimeltä. Tiskillä hän katsoi kaikki paperit läpi, totesi niiden olevan kunnossa ja pyysi minua istumaan taas alas odottamaan. Odottelua. Odottelua. Odottelua. Hyvän aikaa myöhemmin (vartti, kakskyt minuuttia?) kävi kutsu tiskiltä numero kaksi. Nainen katsoi papereita hetken, otti sormenjäljet ja sitten alkoi siinä tiskillä se haastattelu.

– Au Pairiksi menossa?

– Joo.

– Olet vuoden?

– Joo.

– Minne päin USA:ta menet?

– New Jerseyyn olen menossa.

– Et ole ennen ollut USA:ssa?

– En. Tää on eka kerta.

- Monta lasta perheessä on?

- Kaksi.

- Minkä ikäisiä?

- 11 ja 7.

- Mites, onko kokemusta lastenhoidosta?

- Juu, sukulaisten ja tuttavaperheiden lapsia on tullut hoidettua jo monta vuotta.

- No hyvä. Mitäs suunnitelmia sitten kun tulet takaisin?

- Ensin teen vähän töitä tässä Suomessa, sitten haen keväällä yliopistoon.

- Jaahas. Juu. No ei tässä sen kummempaa, kaikki kunnossa, voit poistua.

- Kiitos.

Sitten kävelin ovelle, josta hetken päästä minut tuli noutamaan taas uusi vartija. Hänen kanssaan kävelimme takaisin porteille, rakennukseen numero yksi. Siellä sain lappua vastaan tavarani tiskin takaa, nuori vartijaherra toivotti hyvää päivänjatkoa ja tuli vielä oikein avaamaan oven. Minä lähdin tassuttelemaan aurinkoiseen kaupunkiin.

Ja koko tämän hässäkän aikana ei kukaan puhunut minulle englantia, eikä siis myöskään odottanut minulta englannin kielen taidonnäytettä, vaikka odotin moista. Noh, ei sitten, käy se näinkin. Hässäkän jälkeen puhelua Jonnalle toimistoon että viisumiasia on kunnossa, nyt odotellaan että paperit lähetetään postissa. Ensi viikolla tullee, tuskin ehtii enää huomenna. Vielä sähköpostia isäntäperheelle että asia on hoidettu ja sitten haen kaverilta pahvilaatikoita ja alan pakkailemaan! Myös pre-orientation – projektia täytyy alkaa touhuilemaan tässä. Mutta mullahan on vielä vaikka kuinka monta aamua aikaa!

Viisumihaastattelu? Check!

Sain vihdoin ne viisumikaavakkeet toimimaan niin että täyttö onnistui ja haastatteluaika on varattu. Ensi viikon torstaina käyn USA:n suurlähetystössä vastailemassa kysymyksiin ja antamassa sormenjälkeni arkistoitavaksi. Koska kaikki käy nyt kovin nopeasti (ja hyvä niin, sillä minä olen varsinainen Minulle kaikki nyt heti -ihminen) piti myös valokuvat käydä otattamassa heti eilen, jotta ehdin saada ne sitten torstaihin mennessä.

Lysti on kustantanut jo ihan mukavasti. Viisumista pitää maksaa lähemmäs 90 euroa (olikohan nyt tarkalleen 89,10,- ellen aivan väärin muista) ja viisumivalokuvien ottaminen kuvaamossa oli Helsingin hinnoilla keskustassa 58 euroa. Eep, ei ole halpaa tämäkään. Mutta en minä mitään valokuva-automaatin kuvia nyt kyllä tähän laita, riski niiden hylkäämisestä on aivan liian suuri. Toisaalta pitää muistaa, että minä en itse joudu maksamaan niitä suuria kuluja kuten lentolippuja. (Ja jos rehellisiä ollaan, niin nämäkin juoksevat kulut voin laskuttaa isältäni jos vain tohdin... Iskä jo kyseli että mitä nämä kustantaa, että hän laittaa mun tilille sitten... Pikkusisko går till USA, pappa betalar...)

Isäntäperheen kanssa ollaan viestitelty ja heidän nykyiseltä auppariltakin sain sähköpostia tossa hetki sitten. Kysyin myös valokuvista ja toistaiseksi saatte nyt olla ilman. Äitiä vähän huoletti kun ei ymmärrä kieltä ja kun netistä ne kuvat voi aina levitä minne sattuu. Täysin ymmärrettävä huoli tietenkin, sillä kaikenlainen kyseenalainen materiaali nyt netissä rehottaa aivan miten sattuu ja kuvia voidaan väärinkäyttää jos joku epämääräinen sekopää tähänkin blogiin vaan sattuu internetin syövereissä törmäämään.

Viikonlopun valmistujaisjuhlia kohti mennään. Jossain välissä pitäisi sitä pre-orientation -projektiakin alkaa väsäilemään. Ensi viikolla saa luvan olla sen vuoro.

Viisumipapereita ja hampaiden kiristelyä

Perjantaina oli postipate tuonut tullessaan viisumin hakemiseen vaadittavat kaavakkeet USA:sta. Siispä viikonlopun mökkireissun jälkeen ei muuta kuin tuumasta toimeen ja USA:n suurlähetystön sivuille täyttämään vaadittavia sähköisiä kaavakkeita ja haastatteluaikaa varaamaan. Simple as that! Wrong! Nyt se huutaa minulle että "Service unavailable!" enkä pysty täyttämään niitä papereita. Ja tekis niin kovasti mieli kirota ettei mitään rajaa. Mä ihan tosi tahdon varata sen hemmetin haastatteluajan että saan sen ajoissa, kun lähetystössäkin varmasti on näin kesää vasten kiirusta! Vaan aikaapa ei saa varattua ennen kuin saa noiden kaavakkeiden täytön myötä jonkun koodin, ja kuten mainittu, en nyt sitten pysty täyttämään niitä hiton kaavakkeita. Argh! Okei, myönnetään että luovutin kahden yrityksen jälkeen, ja olen väsynyt ja nälkäinen. Ehkä koetan uudestaan päästyäni kotiin asti, tosin se edellyttää sitä, että löydän oikeanlaiset musteet tulostimeeni jotta pystyn sitten tulostamaan täytetyt kaavakkeet, olettaen että täyttäminen myöhemmin kotona onnistuu.

Kaavakekiukkua lukuunottamatta odottelu menee positiivisissa merkeissä. Päivät vähenee ja matkakuume kasvaa, mutta näinhän sen juuri täytyy mennäkin. Mikäli viisumipapereiden täyttö tänään illalla kotona onnistuu, kirjoittanen siitä voitonriemuisen hihkumisen tännekin.