torstai 18. kesäkuuta 2009

Arkea ja aikuisviihdettä

Viime viikonloppu vietettiin hyvässä seurassa ja.. no... kulttuurin parissa. Mikäli aikuisviihdeyliannostusta nyt kulttuurin harrastamiseksi tahtoo sanoa.

Perjantaina vietettiin Hannan kanssa ihan vaan rauhaisaa koti-iltaa elokuvan parissa, kun neiti ajeli tänne kaffittelemaan ja leffaa katsomaan. Korkattiin siinä samalla Turkinpippuripussi, kun tuli salmiakinhimo (kiiiiitos kotipuoleen ^_^).

Lauantaina oli sitten vuorossa tätä korkeakulttuuria, aka Museum of Sex, eli seksimuseo New Yorkissa.Osa näyttelystä oli ihan mielenkiintoista settiä. Suurta kauhistusta allekirjoittaneessa aiheuttivat mm. gynekologin välineet ajalta kivi, jonka nähtyäni voin vain kiittää vanhempiani että synnyin vasta kahdeksankymmentäluvun lopulla. Sen sijaan näyttelyhuone, joka käsitteli seksiä filmiteollisuudessa ja pornoelokuvia, alkoi loppupäässä jo puuduttaa. Vähempikin videokuvamäärä asian havainnollistamiseksi olisi ehkä riittänyt. Kuinka paljon sitä samaa huttua oikeasti VOI jaksaa katsoa, ja analysoida niistä sitten niitä vuosikymmenten välisiä eroja?
Museon ikkunassa seisseessä kyltissä
muistutettiin kävijöitä soveliaasta käyttäytymisestä.


Oli kuitenkin ihan hauska reissu, ja onpa nyt tullut käytyä! Museokierroksen jälkeen suunnattiin kaveriporukassa parille olusille vakkarikuppilaan. Pitihän tätä kultturellia annosta nyt päästä vielä puimaan huurteisten äärelle!

Sunnuntain vietin rauhaisasti kotona. Ikuisuuden kestänyt sade taukosi koko sunnuntai-iltapäiväksi, ja sitä pääsi taas vihdoin ulos! Tallustelinkin sitten musiikkia kuunnellen siellä täällä pitkin naapurikyliä, kävin kahvilla ja tallustelin vähän lisää. Saldona oli rakot jaloissa sandaaleista (tartten uudet sandaalit, molemmat parit hankaa nykyään) , mustat jalkapohjat loppumatkan paljain varpain kävelystä ja paljon hyvää mieltä raittiista ilmasta!

Säästä kannattikin sunnuntaina nauttia, sillä sen jälkeen on taas sateettomat päivät olleet hakusassa. Mietinkin täällä että miten on MAHDOLLISTA sataa näin paljon? Esimerkkinä tämä päivä: Aamuseitsemältä tihkusade muuttui kaatosateeksi, ja siitä lähtien vettä on tullut jotakuinkin kaatamalla koko pitkän päivän (kello tulee nyt kohta puoli kuusi). Aivan mahdotonta! Ja mikäli säätiedotuksia on uskominen niin samalla kaavalla mennään myös viikonloppu. Toivottavasti siellä Suomessa on paremmat Juhannussäät!

Viikko on taas mennyt varsin tuttuun malliin. Nuoremman kanssa on painittu matematiikan kanssa, kun suurien lukujen kertolaskut tuottavat ongelmia. Maanantai ja tiistai olivatkin kiukkuisia kun yritin hänelle kovasti selittää ja opettaa laskuja, mutta ei mennyt päähän sitten millään, ja herrahan hermostui vallan kun alkoi turhauttaa. Keskiviikkona valmistauduin taas kärsivälliseen opetustuokioon, mutta parin laskun jälkeen ipana mennä huiski jopa sanalliset tehtävät ilman ongelmia! Hemmetti mikä nero! Niin se vaan ne sitten oppi, ja Au Pair toljotti vieressä monttu auki että missä välissä se yhtäkkiä oivalsikin asian! Ihan ällistyttäviä nuo pikkuihmiset toisinaan.

Huomenna vielä ilmeisesti sateinen perjantai, ja sitten onkin aika kirmata taas viikonlopun viettoon. Kaikkea kivaa on niillekin päiville suunnitteilla, mutta kerronpa vasta sitten jälkikäteen kuvien kera.

Mahtavaa Juhannusviikonloppua kaikille. Saunokaa, grillailkaa ja uikaa hyisessä järvivedessä!

2 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Minä puolestani vaadin kyllä kuvamateriaalia todisteeksi kaikesta uimatoiminnasta tuolla armaassa kotimaassamme, siellä on nääs kuulemma huimat 10 astetta lämmintä ja sataa...

Vietätkö ite juhannusta siellä? Mä en taida kun ei täällä mitään tapahdu, ellen sitten keksi nyt illalla vielä hilpaista puskaan kukkia keräilemään. :)

Anonyymi kirjoitti...

....kovin on salaperäistä tuo Riikan viikonlopun vietto... nyt rupee Äippää hirvittämään. Nimim. jälkeenpäin tyttärensä laskuvarjohypystä kuullut !