Kalkkunaa pöytään!

Sieltä se vaan tulla posotti sitten tuo Kiitospäivä. Periamerikkalaisena juhlana se oli Halloweenin tavoin pyhä, jonka kokemista mielenkiinnolla odotin hirmuisesti.

Mun host-perheellä on juhlapyhät "jaettu" sulassa sovussa. Host-äidin sisko emännöi Kiitospäivän, meidän talossa juhlitaan sitten Joulua. Siispä viime viikon torstaina, 27.11. hyppäsimme autoon ja suuntasimme kohti Lisa-tädin kotitaloa.

Parin tunnin ajelun jälkeen saavuttiin omakotitalon pihaan, jossa minä, host-isä, vanhempi poika, isänisä sekä isänäiti purkauduttiin ulos erittäin ahtaasta autosta. Host-äiti ja nuorempi pojista olivat matkanneet paikalle jo eilen.

Täytyy myöntää että siinä pihassa mua melkeinpä vähän alkoi jännittää, huolimatta siitä että näitä kyseisiä serkkuja olen nähnyt jo useamman kerran ja tullaan kyllä oikein loistavasti toimeen. On se kuitenkin ihan eri juttu mennä jonkun kotiin vieraaksi kuin toisinpäin. Turhaan siinä jännitin yhtään mitään, vastaanotto oli mitä lämpimin. Serkuksista nuorimmainen tulla tupsahti oven avaamaan ennen kuin ehti edes ovikellolle asti ja juuri ja juuri pääsin keittiöön kun mulle jo tarjottiin ensimmäistä Bloody Marya. Kello oli siis 12:30 ja minä paikallisten kirjoissa alaikäinen. Sillä lailla! En nyt kuitenkaan ensimmäistä vodkapohjaista ottanut vaan ystävällisesti pyysin alkoholitonta juomaa. Mainittakoon että kyseisen juoman saatuani Lisa-täti kuitenkin vielä jätti baaripöydälle yhden shottilasillisen vodkaa ja totesi että "jos nyt tulet toisiin aatoksiin tuosta Vodkasta niin lisäile sitten itse...". En lisäillyt.

Päivä kului siinä jutellessa ja nuorimman serkun (oisko 9-10v?) kanssa korttia lätkiessä. Talo hiljalleen täyttyi ihmisistä kun Andrew-setä tuli kotiin menoiltaan ja loputkin serkuskatraasta (kaikkiaan kolme tyttöä) saapui paikalle. Myös toinen isoäiti tuli päivää juhlistamaan, surullisenkuuluisa isoisä mukanaan. Kaikki olivat aivan huuli pyöreinä kun minut ja isoisä esiteltiin ja mies sanoi muistavansa minut kesältä. Siis hei miettikää! Kyseessä on aivovamman saanut vanha mies joka ei vielä muutama viikko takaperin tahtonut muistaa omia lapsiaan ja nyt se muistaa minut, tytön jonka on tavannut kaksi kertaa todella pikaisesti viime kesänä! Tuota mä kutsuisin edistykseksi!

Illan edetessä oli sen kuuluisan Kiitospäivän aterian vuoro. Ja ruokaahan oli! Siitä pöydästä olisi syönyt yksi armeijan divisioona! Oli papuja, salaattia, kalkkunaa, täytettä (??), perunamuusia, kinkkua, punajuuria, kukkakaalia ja miljoonaa muuta juttua joista en edes tiedä mitä ne oli :D Mutta hirmuisen hyvää oli kaikki, oi nam! Kiitospäivä ruokineen Suomeen kiitos!

Aterian jälkeen pelailtiin lisää korttia, opetin lapsille pari suomalaista korttipeliä ja sitten vuoroteltiin amerikkalaisten ja suomalaisten kanssa. Tunnin taikka toisenkin jälkeen vielä hörpittiin jälkiruokakahvit, -teet, -mehut ja mutusteltiin makeaa. Ja taas oli vaihtoehtoja! Oli kirsikkapiirasta, sokeritonta kirskikkapiirasta, omenapiirasta, mustikkapiirasta, kurpitsa-juustokakkua ja cupcakeja (mikä ois hyvä sana niille, kun ei ne oo ihan muffinssejakaan...).

Joskus yhdeksän jälkeen illalla lähdettiin sitten ajelemaan takaisin kotia kohti. Autossa oli varsin hiljaista kun jokseenkin kaikki matkustajat nukkui. Minä katselin moottoritien ruuhkaa ja kuuntelin musiikkia, yritin nopeuttaa liikennettä tahdonvoimalla.