Näin se on tullut vettä taivaalta nyt... ööö... kaksi tai kolme päivää putkeen. Ankeeta. Vaan eipä ole sää mieltä lannistanut, vaan yhä olen jaksanut mennä touhottaa ja oikein olla äärimmäisen sosiaalinenkin!
Juuri kun pääsin tiistaina kehumaan että pojat ovat olleet hirmuisen kunnolla ja rauhassa, niin eikös vaan sitten eilen alkanutkin riitely joka jatkui... ja jatkui... ja jatkui. Minun olisi varmaan pitänyt olla kauheasti sovittelemassa, mutta hemmetti! Kun ei se nyt ihminen vaan voi pakottaa 11-vuotiasta antamaan pikkuveljelle anteeksi. Ratkaisu? Anna lasten mököttää yläkerrassa, keitä itsellesi kuppi teetä ja avaa Facebook! Myöhemmin sitten vähän keskusteltiin taas vihanhallinnasta (nuoremmalla on vähän paha tapa paiskoa tavaroita (ja siis itsehän en koskaan nuorempana tehnyt mitään vastaavaa)) ja siitä, mikä taas meni pieleen kun niin riideltiin. Kovasti en saanut kummastakaan mitään irti ilman että huuto alkoi taas, siispä tyynen rauhallisesti illalla totesin vaan host-äidille että voisivat illallisella vähän keskustella käyttäytymisestä, kun taas oli vähän hakemista ton homman kanssa. Tänään sitten puhelimessa host-äiti kysyikin että mites ovat käyttäytyneet, eli kyllä siellä ilmeisesti tosiaan oltiin asiasta keskusteltu.
Keskiviikkona oli tarkoitus mennä Pernillan kanssa iltapäivällä kaffittelemaan ennen kuin haetaan kakarat koulusta, mutta sittenpä sen lastenvahtikeikka venähtikin niin ettei ehditty enää kahville. Sen sijaan kävin koomailemassa pienen hetken niitten sohvalla ja sain sillä tyydytettyä sosialisoinnin tarpeeni. Käy se näinkin!
Tänään sitten lounastelinkin tuon Emmi-eläimen kanssa. Oli kovasti kivaa, ja hyvää katkarapusalladia. Sosialisoinnin jälkeen hain lapset koulusta, hoidettiin arkihommat (välipala, läksyt, huoneiden siivous, suihkut, harrastuksiin kuskaaminen) ennen kuin host-äiti tuli kotio. Sitten jumittelin hetken, vaihdoin vaatteet ja lähdin treeneihin. Vaan voi kumma! Pääsin treenisalille niin siellä oli toimisto pimeänä mutta salissa valot. Ei ristin sielua näkynyt missään. Pääsin sateessa ovelle ja se oli lukossa. Ei mitään lappua eikä mitään. Tallustin takasin autolle, ootin siellä hetken mutta ei näkynyt liikettä ei. Siis todella outoa! Ohjaaja on kuitenkin tunnetusti jämpti mies, ei todellakaan hänen tapaistaan tuolla lailla vaan kadota. Toivottavasti ei ole sattunut mitään ikävää.
Treenien peruuntumisesta tulleen ylimääräisen ajan käytin ajelemalla kirjakauppaan ja sieltä sitten kotio hedelmäsalaattia tekemään. Kotona tein viime keväänä koko ajan hedelmäsalaattia (tuoretta ananasta, nam!) mutta jostain syystä en ole täällä saanut aikaiseksi. Nyt ostin kaupasta kaikkia hetelmiä vähän enemmän niin että oli mistä tehdä ja ai että! Kyllä se on kuulkaa hetelmäsalladi vaan niin maailman parasta, söi sitä sitten millä mantereella tahansa.
Huomenna on taas perjantai ja viikonloppu. Vähän meinaa pukata huomiselle tiukkaa aikataulua mutta kahtellaas miten mie luovin!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti