sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Mamma Mia och köttbullar!

Semmonen viikonloppu sitten takana päin. Voisin ainakin väittää ettei mennyt suunnitelmien mukaan, mutta missään tapauksessa en voi väittää etteikö olisi ollut kivaa.

Kävi sitten niin että...

Hilasin itseni rojuineni autoon ja kaverin kämpille, missä sain varsin lämpimän vastaanoton ja minut esiteltiin kaverin erittäin hyvälle ystävälle (joka muuten on aivan ihana ihminen). Kas niin vain päätimme että pah me mihinkään Warped Tourille mennä, me tehdään jotain muuta! Ilman sen kummempia suunnitelmia hilauduttiin vähän Starbucksiin istumaan ja jauhamaan sontaa, pohtimaan mitä muuta sitä sitten tekisi jos ei menekään sinne Warpedille.

Kolmannen osapuolen hilauduttua himaan (raasulla oli työpäivä lauantaina) päätettiin lähteä leffaan, ihan vaan ajan kuluksi kun nyt ei muutakaan ollut. Leffaksi valittiin Mamma Mia, mikä oli ehkä paras veto ikinä! Voi luoja että meillä oli hauskaa! Istuttiin keskellä lähes tyhjää elokuvasalia, tanssittiin tuoleillamme ja laulettiin kaikkien kipaleiden mukana. Onko se nyt sitten hyvä vai paha että meidän ikäiset kakarat osaa kaikki elokuvassa laulettavat ABBA:n laulut, siitä en ole ihan varma... Ehkä hulvattomin elokuvakäynti ikinä!

Lauantai-aamuna tuumasta toimeen ja eilisen päätöksen mukaan suunnattiinkin kohti Ikeaa...Huoneeni nääs maalattiin torstaina ja siitä innostuneena päätin hakea Ikeasta hieman itseni näköistä sisustusta, parit uudet lakanat ja pari pyyhettä kans. Nämä suunnitelmat host-äidille kertoessani hän tomerasti ilmoitti että "Juu hyvä kun sanoit, jätän hei mun luottokortin tohon sulle niin voit käyttää sitä. Pidät vaan järjen päässä." Siinä sitten koetin soperrella kiitokset ja että totta kai ajattelin itse maksaa ne niin tämä vielä toteaa että höpsistä, kyllä sinun täytyy saada tehdä huoneestas itsesi näköinen ja kyllä minä sen ehdottomasti maksan! Että mikäs siinä sitten... Ikeaan siis, ja huoneeseen päiväpeittoa ja muuta tarvetta. Tällainen on nyt sitten meikäläisen asumus:
Ikeassa muuten mutusteltiin, ei suinkaan kuuluisia lihapullia (tosin kun tulee moisen kotiruuan ikävä niin tiedän minne suunnata) vaan kanelikierteet, siis periaatteessa korvapuustit. Siitä tuli mieleeni siellä, että täytyy ehdottomasti joku päivä leipoa korvapuusteja poikien kanssa, se olkoon yksi sadepäivän aktiviteetti (toinen jo suunniteltu sadepäivän aktiviteetti on ihanaakin ihanampi taikataikina).

Ikean jälkeen suunnattiin vielä motarin toiselle puolelle isolle ostarille josta päätin tänään vihdoin ostaa sen rannekellon! Ja löytyihän sieltä sellainen minkä tahdon! Nyt mulla on nätti ja kiva rannekello josta voin entistä näppärämmin kyttäillä milloin lasten tv/pleikkari/tietokone-aika on käytetty. Hah!Ostinpa myös elämäni ensimmäisen parin Guessin farkkuja. Juuri ja juuri sain itseni hillittyä etten ostanut laukkuakin kun ei ollut mikään kovin kallis. Löysin myös uskomattoman kauniin Juicy Couturen laukun (kyseinen laukku mustana siis), mutta en ole vielä saanut keksittyä tarpeeksi hyvää tekosyytä miksi olisi hyväksyttävää käyttää yli $200 yhteen laukkuun. Vaikka kyllähän mä vielä jotain keksin jos tarpeeksi monta kertaa käyn liikkeessä sitä laukkua hipelöimässä.

Lauantai-ilta meni sitten flunssakohtauksen ja varmaan pienen kuumeenkin kourissa kaverin kämpillä. En enää jaksanut lähteä ajelemaan kotiin pimenevän yön sylissä, ja olokin oli sellainen että olisin varmaan vähintään nukahtanut rattiin. Tänä aamuna sitten nenä tukossa kotiin. Matkalla kävin hakemassa näkkäriä ja tummaa leipää kaupasta (vastauksena aiemmin esitettyyn kysymykseen: meikäläisen kaapista löytyy nyt tummaa leipää à la Mestemacher.), sekä apoteekki-liikkeestä nenäliinoja (jotka on täällä ihan superpehmeitä, jos nyt jotain positiivista pitää mainita täällä sairastelusta), käsidesinfiointiainetta, suihkussa käytettäviä nenän tukkoisuuteen auttavia tabletteja (en ole vielä testannut, mutta kyseinen tabletti laitetaan suihkukopin lattialle veteen ja kun se alkaa liueta niin siitä pitäisi lähteä nenuun avaavia höyryjä) sekä kurkkupastilleja.

Täällä olen sitten mussuttanut hurmaavan nuoren miehen kotiovelle tuomaa kanasubia, katsonut Ylpeys ja ennakkoluulon, nauttinut hiljaisuudesta, niistänyt ja käyttänyt kaverin mulle mukaan pakkaamaa Vicksin geeliä (no tiedättekö sitä mitä aina lapsenakin rintaan hierottiin että nenä ei menisi tukkoon).

Luontokin piti taas omaa showtaan tossa aikaisemmin. Ulkona näytti siltä kuin joku olisi unohtanut strobo-valon päälle ja jyrinä täristi seiniä.

Nyt on ihanan rauhallista... ...koneelta Sir Elwood laulaa mulle hunajaisella äänellään ja piirtelee mieleen muistikuvia kummitädistä ja siskosta ja siitä kun penskana juostiin pitkin maatalon liepeitä, peltoja ja heinälatoja.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

oot paras <3.
-Helmi

riiks kirjoitti...

Heip! Tuolta au pair foorumilta sinunki blogin löysin ja ajattelin että saanko lisätä sen omaan blogiini? :)

Riikka kirjoitti...

Tottakai saat! Ja mie vastapainoisesti linkittelen ton teikäläisen blogin ja käyn sitä säännöllisesti stalkkaamassa ;)

Anonyymi kirjoitti...

siis onko subissa kotiinkuljetus? on se nyt niiiiiin hienoo. bulgariassakkin oli subi, tosin ei käyty siellä (joku roti se sentään lomalla täytyy olla...)

sun huone näyttää kivalta, aliaskamuni. :)<3

Riikka kirjoitti...

Ei ollut Subwayn subi :D Täällä nääs kaikkia lämpimiä, samanlaisia leipiä, kutsutaan subeiksi. Subwayllä ei tietääkseni ole kotiinkuljetusta, vaikka toisaalta en ihan kamalasti ihmettelisi sitäkään :D