Aamu alkoi perhosilla vatsassa, loppupakkailulla ja aamupalalla. Syömisen jälkeen teekuppi kädessä tavarat alakertaan pois huoneista ja vimosille luennoille. Kaikkia alko jo pikkuhiljaa jännittämään enemmän ja enemmän, ja kun lounasaika nakutti ovea, suurin osa hyppi jo seinille.
Sisämaanlennoille lähtevät meni bussiporukoissa ryhmä kerrallaan ulos luokkahuoneen ovesta. Me istuttiin pöydissä, koitettiin jutella ja laulaa, otettiin valokuvia.
Ensimmäiset hotellilta haettavat käveli yksitellen ovesta ulos kun joku ohjaajista hihkaisi nimen ja sanoi: ”Perhe alakerrassa, mene!”.
Sitten kuulin oman nimeni. Whoa. D olisi alakerrassa, pienten liukuportaiden päässä ja nyt on tapaamisen aika! Itketti koska olin niin hermostunut, ja tärisin ihan hulluna. Aivan turhaan! Aivan ihana ihminen ison kukkakimpun kanssa minua vastassa, halattiin ja lähdettiin hakemaan mun matkalaukkua laukkuhuoneesta. Käveltiin autolle ja höpötettiin vaan ihan sikana. Puhelinkeskustelujen tapaan puhetta oli PALJON, mikä on vaan hyvä. Automatka puhuttiin niitä näitä, puhuttiin perheestä ja musiikista, Bon Jovista, Bruce Springsteenistä, The Rasmuksesta… Vaikka mistä.
Pelottava osio numero kaksi: poikien tapaaminen. Voi miten ihania lapsia! Tulivat heti auttamaan tavaroiden kanssa, vietiin kamat mun huoneeseen ja mulle esiteltiin talo (wow!). Pienen kierroksen jälkeen istuttiin tv-huoneessa ja nuorempi tuli heti esittelemään mulle leego-autoaan sun muita. Ja sitten se tahtoi viedä mut huoneeseensa ja näytti mulle vaikka mitä. Vanhempi seurasi ihan hetken päästä perästä, tarjos HubbaBuban tyyppistä purkkaa ja kerto vaikka mitä. Ei ne ujostellu yhtään!
Syötiin yhdessä ja poikien kaverit tuli käymään (toinen jää yöksi). Sitten lähdettiin leffaan. D oli kauhean ihana ja antoi mun päättää että haluanko mukaan, mutta totta kai mä tahdoin mennä ja viettää niiden kanssa aikaa kun vasta tutustuttiin! E, nykyinen auppari (aivan superihana!) meni moikkaamaan jotain kavereitaan eikä tullu mukaan.
Leffan jälkeen vietiin A:n (nuorempi pojista) kaveri kotiin ja oho se asuu VÄHÄN isossa talossa. Siis oikeasti, sen kadun talot oli VALTAVIA! En oo ikinä ikinä ikinä nähny niin isoja taloja. No paitsi jossain mtv-cribsissä ehkä, mutta siis ei Suomessa semmosia ole, tai sitten mä oon onnistunu välttämään semmosia alueita.
Perheen isä oli tullut kotiin meidän ollessa leffassa joten mekin tavattiin vihdoin, todella kohtelias ja mukava mies.
Meitsi kävi heti suihkussa ja purin vähän laukkua ja nyt käyn nukkumaan. Huomenna aikanen herätys koska nuorempi pojista pitää viedä leirille muutamaksi tunniksi ja sitten E ajeluttaa mua ympäri ämpäri ja näyttää mulle paikkoja.
Toistaiseksi ei valittamista ja tuntuu että tullaan aivan loistavasti toimeen koko perheen kanssa.
Tänään opittua:
- Kun minua jännittää todella paljon, on vaikea olla itkemättä.
- Jos yritän puhua englantia todella, todella nopeasti kun olen hermostunut, kieli menee solmuun
- Paavo Pesusieni on tässä talossa suosittu juttu
- Toisin kuin luulin, Amerikkalaisissa kodeissa ei välttämättä kävellä sisällä kengät jalassa (ainakaan ei tässä kodissa)
3 kommenttia:
Oi vitsi. En viitsinyt jokaista entryä kommentoida erikseen, mutta sanonpa vaan että tuo kaikki kuulostaa aivan uskomattoman ihanalta. <3
Kävin vihdoin viimein lueskelemassa nää kaikki entryt läpi ja olipa ihana lukukokemus<3 :D ..ihan uppouduin sun matkavalmisteluihin ja jännittämisiin ja kaikkeen ja olin ihan hengessä mukana niin et melkein aloin itkeä siinä vaiheessa kun tapasit perheesi ja kaikki oli hyvin :'D
Mutta... terveisiä Luumäeltä ja jään innolla odottelemaan lisää kuulumisia =)
-Sanna.
Sanna vähänkö oot ihana kun noin paljon eläydyit :D Terkkuja takas New Jerseystä, täällä sitä rullaillaan Rasmuksen tahdissa! :D
Lähetä kommentti