8.7.08 Be scared, act brave

Ensimmäinen orientaatiopäivä alkoi aamukuuden herätyksellä. Aamiainen oli, öö, no hämmentävä. En tiedä mitä odotin mutta en tollasta! Aivan älyttömästi erilaisia leivoksia (so this is America then?), baageleita ja kaiken sorttisia muroja pikkupakkauksissa. Löyty sieltä sitten ihan perus Special K:ta ja maustamatonta jugurttia (=aamu pelastettu). Hässäkän kruunasi Starbucks-kahvi (no mun tapauksessa tee) jota sai otettua mukaankin pahvimukeineen, kuumuussuojineen ja kansineen.

Luennot alkoi varsin kivasti, ohjaajat vaikuttaa kauhean mukavilta ja jos jengi näyttää väsyneeltä ja kyllästyneeltä, ei ole ilmeisesti suurikaan ihme jos kesken asian ohjaaja alkaa laulaa tai ilmoittaa että on aika pelata tuolipeliä. Aamu meni vähän unessa, teetä, teetä ja lisää teetä, kofeiinin voimalla mennään kun väsyttää!

Lounas oli vielä omituisempi kuin aamiainen. Seisovassa pöydässä oli haettavissa jonkin sorttista hernekeittoa, puolikkaita täytettyjä ja ERITTÄIN valkoisia sämpylöitä (kinkulla ja tonnikalalla), kasvis-wrappejä ja suklaakeksejä. Juomana vettä ja pieniä, hassun kokosia, limupulloja (God bless for Diet Pepsi). Niin ja tietty sitä Starbucks-kahvia.

Illan luennot meni H-I-T-A-A-S-T-I. Kaikki alko olla väsyneitä eikä vaan enää jaksanut.

Luentojen päätteeksi vaihdettiin äkkiä vaatteet ja hilauduttiin ulos, oli aika Manhattanin turistikierrokselle! Neljä bussia, melkein 200 Au Pairia joista kolme poikia ja valtavasti kameroiden räiskettä. Nähtiin vaikka mitä, ja meidän opas oli maailman mukavin nainen jonka kanssa tuli höpöteltyä jonkin verran. Aivan ihana ihminen. Oli jotenkin absurdia seistä siellä pilvenpiirtäjien keskellä ja nähdä paikkoja mitä on nähny vaan telkkarissa ja leffoissa (mm. opas osotti kadun jossa Frendejä kuvattiin, iiiih!). Ensin niin valtava kaupunki tuntui pelottavalta ja en voinut olla ajattelematta haikaillen Lontoota. Mutta muutaman tunnin päästä alkoi jo tuntua siltä että voisin ihan oikeasti alkaa tykkäämään siitä mestasta. Täytyy siis mennä vielä mooooonta kertaa uudestaan ja antaa Nycille mahdollisuus.

Tänään tunnilla kuulin toistaiseksi ehkä viisaimman ja parhaimman neuvon ikinä. Yksi ohjaajistamme kertoi omasta lähdöstään Etelä-Afrikkaan nuorena, ja hänen äitinsä sanoi silloin noi otsikon sanat: Ole peloissasi, toimi rohkeasti. Se tiivistää tän jotenkin niin uskomattoman hyvin. Se tiivistää sen että on ihan okei olla kauhuissaan siitä mitä on tekemässä, mutta koska tätä tahtoo, niin täytyy silti olla rohkeana. Mua pelotti niin paljon lähteä tänne, pelottaa yhä olla täällä! Ja silti mä lähdin, koska oli vaan pakko, ihan pakko tai olis alkanut kaduttaa aivan liikaa. Pitää uskaltaa hypätä sieltä kielekkeeltä, koska se voi lopulta yllättää. Kaikista peloista huolimatta ei välttämättä iskeydykään kuoliaaksi rotkon kivikkoon vaan selviääkin vain kolhuilla ja mustelmilla. Koska mä olen jo hypännyt eikä takaisin pääse, keskityn siihen, että selviäisin niillä pienillä kolhuilla.

Tänään opittua:
- ilmastointi on yksi maailman ihanimpia asioita
- lämmin ja kostea ilmasto on vähättelyä, täällä on KUUMA ja MÄRKÄÄ, vaikkei sada. Siis aivan uskomatonta.
- Helsingin liikenneruuhkat ei ole ruuhkaa nähnytkään, koittakaa ajaa bussilla Manhattanille
- Nycin vesijohtovesi on ihan ok silloin kun se on AIVAN jääkylmää
- meidän luokassa istuu päivittäin 191 Au Pairia KAHDESTAKYMMENESTÄSEITSEMÄSTÄ eri maasta!!
- Brasilialainen huonetoverini EI pidä salmiakista (olisitte nähnyt sen ilmeen ennen ku se kävi sylkemässä sen pois :”D)