Viikonloppu Connecticutissa

Viikonloppu, jee!

Perjantai meni tosiaan ihan jumittaessa. Oli kunnon sadepäivä, vettä tuli koko päivän, joten keskityin kaikessa rauhassa pyykkien viikkailuun. Niin ja iskäkin soittaa päräytti päivän piristykseksi!

Lasten kanssa mentiin jätskille koulun jälkeen, kuten olin suunnitellutkin, ja sitten heidän äitinsä tulikin jo työmatkaltaan kotiin. Oli käynyt mm. Vegasissa, ja toi mullekin sieltä semmosen pussukan missä oli nopat ja suklaisia pelimerkkejä. Aikas mukava ele.

Koska sade tosiaan pilasi suunnitelmat kävelystä, soitin sitten Helenille ja pidettiinkin leffailta. Ihan hyvä tapa viettää sateista perjantaita! Kesken elokuvan perhe alkoi valua kotiin päin menoiltaan ja nuoremman tullessa äitinsä kanssa kotiin se haahuilee olkkariin kertoen että sillä on mulle lahja. Siis ihan oikeasti! Ja sitten se ojentaa mulle punaisen paketin. Paketissa oli Paul Coelhon Brida! Tämä kahdeksan vuotias oli nähnyt torstaina mun avaavan äidiltä tullutta pakettia ja huomannut siellä olleen Coelhon kirjan (Portobellon noita) ja muistanut kirjailijan nimen sitten perjantaina kirjakaupassa! Host-äiti kertoi myöhemmin että he olivat kävelleet kirjakaupassa ja pojan ohittaessa yhden pöydän se oli pysähtynyt ja huudahtanut että "Noi on Riikan kirjoja! Se lukee näitä ostetaan sille yksi!". En voi vieläkään uskoa että kahdeksanvuotiaalle jäi se nimi mieleen tuolla tavoin! Sitten kassajonossa oli kuulemma vielä käyty seuraava keskustelu:
Poika: "Näin kun Riikka sai sen äidiltä eilen paketin. Se näytti niin onnelliselta kun se avasi sitä keittiössä. Haluan ostaa sille tämän että se on onnellinen."
Host-äiti: "Onko Riikka sun mielestä sitten jotenkin onneton?"
Poika: "Ei! Mutta sitten se on vieläkin onnellisempi!"
Hyvä etten pillahtanut itkuun kun host-äiti kertoi tosta. Miten kultaisia voi pienet pojat ollakaan?

Lauantaina heräilin ajoissa ja pakkailin laukun valmiiksi. Aamiaisen jälkeen ajelin juna-asemalle ja suuntasin nenäni New Yorkin kautta Connecticutiin ystäväni Nadjan luo. Ensin tunti junalla keskustaan, siellä metrolla asemalta numero 1 asemalle numero 2, sieltä sitten toisella junalla vielä reilu tunti kaverin kaupunkiin. Oli vallan kiva reissu. Käytiin syömässä ihanaa sushia ja illalla katsottiin My Chemical Romancen dvd:tä. Oli ihana vaan hengailla jonkun vanhan tutun kanssa. Tänään sitten käytiin aamiaisella sellaisessa bagel-mestassa ja sieltä käveltiin rannalle. Sitten Starbucksin kautta takaisin talolle jossa hengailtiin hetki ennen kuin mun oli aika lähteä junalle. Aamulla auto ei ollut suostunut käynnistymään ja epäiltiin akkua. Olivat ladanneet sen ja saaneet kuulemma auton toimimaan joten ei siinä ongelmaa. Mutta kas kas kun istahdettiin autoon niin eipäs käynnistynytkään! Ja himputti kun piti siihen junaan ehtiä! Onni onnettomuudessa, pihassa istui perheen vanha lastenhoitaja autossaan tekemässä lähtöä. Nuori nainen oli superystävällinen ja tarjosi mulle kyydin, joten hyppäsin autoon ja hän nakkasi minut asemalle. Jee! Junakin oli juuri sen verran sopivasti myöhässä että ehdin jopa vähän odottelemaan.

Matka kotiin oli pitkä. Ensin kaverilta reilu tunti junalla Grand Centralille, sieltä metrolla omalle asemalle josta tunti junalla naapurikylään, missä hyppäsin autoon ja ajoin kotiin. Väsytti ja oli kamala nälkä. Kotona kuumaan suihkuun ja yöppi päälle.

Huomenna alkaa taas uusi viikko uusine kujeineen. Saas nähdä kuin meidän käy.