TV:stä tuttu

Tuntuupa taas että on mahtunut sitä sun tätä viime päiviin. Aloitetaan torstaista.

Torstai on toivoa täynnä. No tuskin! Voi luoja mikä iltapäivä.

• 14:55 vanhempi poika kömpii koulun ovista autoon.
• 15:15 nuorempi poika kirmaa koulusta pihalle.
• 15:30 kaksi lasta ympäri ämpäri taloa, yksi Au Pair joka koettaa saada ne syömään välipalansa.
• 16:00 välipalat on syöty ja seuraava missio on saada läksyt tehtyä, vanhempi menee kuistille tekemään kouluhommia kaverinsa kanssa, nuorempi istahtaa keittiöön kirjoinensa.
• 16:30 täytyisi lähteä vaihtamaan nuoremmalle jalkapallovarusteita päälle, mutta me ollaan puolessa välissä äikän läksyjä.
• 16:35 täytyisi todellakin mennä vaihtamaan nuoremmalle jalkapallovarusteita päälle, mutta me aloitamme matematiikan läksyt.
• 16:45 nuorempi painii matematiikan kanssa, Au Pair hyppii seinille, koittaa auttaa kertomatta vastauksia ja laittaa eväitä valmiiksi, syököön autossa.
• 16:50 nuorempi tekee paria viimeistä tehtävää, Au Pair käy häätämässä vanhemman kaverin kotiinsa ja paimentaa vanhemman korjaamaan koulukamansa pois kuistilta, kohta mennään.
• 16:55 nuorempi saa matikat tehtyä ja juoksee (tajuaa sentään juosta) yläkertaan vaihtamaan jalkapallovarusteita päälle.
• 17:00 Au Pair avustaa jalkapallovarusteet pojan ylle ja saa homman hoidettua ennätysajassa, samalla kiljuu vanhempaa pojista laittamaan kengät jalkaan.
• 17:05 Au Pair sitoo nuoremman piikkareita ja kiljuu uudemman kerran vanhempaa alakertaan, pitäisi lähteä.
• 17:07 Vanhempi poika huutaa yläkerrasta kysymyksen "Missä mun teatterivaatteet on?". Siis mitkä helvetin teatterivaatteet? Joku unohti sitten kertoa jotain olennaista, sinne on hei oma asu!
• 17:09 Au Pair kääntää vanhemman pojan vaatekaappeja ylösalaisin ja koettaa etsiä pojan kuvailemia vaatekappaleita samalla kun jättää viestiä host-äidin vastaajaan.
• 17:11 vaatteet löytyy kuin löytyykin ja Au Pair hyökkää takaisin alakertaan etsimään nuoremman hartiapanssarista puuttuvaa, mystisesti kadonnutta remmiä. Puhelin soi.
• 17:13 Au Pair puhuu puhelimessa host-äidin kanssa ja hoputtaa samalla lapsia autoon, KIIRE!
• 17:15 Vihdoin matkalla kohti teatteri-paikkaa.
• 17:27 Teatteri-rakennuksen ulkopuolella. Parkkipaikalla ei auton autoa, kukaan ei avaa ovea kun pääsemme sinne asti kelloa soittamaan.
• 17:28 Puhelu host-äidille, mistä oikein on kyse?
• 17:30 Puhelu host-äidiltä takaisin. Hups! Teatteri alkaakin vasta ensi viikolla!
• 17:35 Au Pair ajaa takaisin päin kohti kotikaupunkia ja rukoilee bensan riittävän seuraavalle tankkauspisteelle.
• 17:40 Nuori herrasmies tankkaa autoa, Au Pair kuuntelee kun nuorempi pojista ruikuttaa takapenkiltä miksi HÄNEN täytyy mennä treeneihin vaikka isoveli saakin mennä kotiin.
• 17:55 Au Pair kävelee nuoremman pojan kanssa kentälle ja selittää valmentajalle kadonnut remmi -ongelman, valmentaja lupaa hoitaa pojalle uuden remmin.
• 18:05 Au Pair sulkee kotioven takanaan ja lysähtää vanhemman pojan viereen sohvalle.

Että semmosta. Illalla menin sitten väsymyksestä huolimatta moikkaamaan kaveria naapurikylään. Ei olla nähty johonkin kahteen viikkoon! Oli ihan mielettömän kiva päästä taas juttelemaan. Höpötettiin niitä näitä ja sivuttiin koti-ikävääkin. Oli jotenkin ihana puhua siitä sellaisen kanssa joka käy itse läpi ihan samoja juttuja.

Perjantaina väsymyksen ollessa huipussaan otin ilon irti päivän vapaista tunneista. Aamulla nakkasin lapset kouluun ja yhdeksältä, ollessani taas kotona, laitoin pyykit koneeseen ja painelin itse takaisin vuoteeseen nukkumaan vähän lisää. Tunnin päästä vaihdoin toiset pyykit koneeseen ja nukuin vielä yhden tunnin verran. Sitten vain viikkailin tässä olkkarissa ja hengailin yöpissä, kunnes oli aika valmistautua hakemaan pojat koulusta.

Iltapäivällä todistin vesipyssysotaa pojat vastaan kotiin ajoissa tullut isä. Pojat voitti, isä kastui läpimäräksi vaikka koetti juosta karkuun pitkin pihaa. Hah! Tämän episodin jälkeen lähdin kaverin kanssa katsomaan The Women -elokuvaa. Elokuva oli varsin kiva ja rentouttava, välillä sopivan vakava, välillä meinasin pissata housuun kun nauratti niin paljon (tosin yhdessä vaiheessa ei naurattanut se leffa, vaan parin penkin päässä istunut nainen joka nauroi aivan hysteerisenä jollekin eikä voinut lopettaa, se oli aivan hulvatonta). Ystävän seura oli varsin mukavaa, sen kanssa on niin kiva olla. Suunniteltiin vähän reissua Niagaran putouksille. Täytyy istahtaa alas joku ilta varailemaan matkoja. Leffan jälkeen kaveri heitti mut videovuokraamolle ja kävin palauttamassa leffan. Sitten kävelin kotiin raikkassa syysillassa.

Yö meni vallan mielenkiintoisesti. Connecticutin reissun jälkeen vaivannu käsikipu yltyi puoleenyöhön mennessä sietämättömäksi ja kurkusta meni alas pari Aspiriinia. En pystynyt liikuttamaan vasenta kättä olkapää-kyynärpää -välillä, en pystynyt kääntymään sängyssä ilman minuutin ponnistelua, itkua ja huutoa. Yö meni parin kymmenen minuutin pätkissä, heräsin koko ajan kipuun eikä Aspiriinit tuntunut auttavan yhtään. Viideltä aamulla luovutin ja aloin penkoa esiin vakuutuspapereita, tarkistamaan (miljoonannen kerran) että kaikki lääkärikulut todella korvataan. Kuudelta soitin itku kurkussa äidille, väsyneenä ja käsi turkasen kipeänä. Aamu meni sitten vahvempaa tulehduskipulääkettä kokeillessa ja kylmähauteita testatessa. Kipu alkoi vähän lievittää ja yhdeksään mennessä jatkuva särky oli jo kadonnut, vaikkei kättä vielä voinutkaan liikuttaa. Kun kipu alkoi lieventyä päätin odottaa huomiseen ja katsoa miten käden kanssa nyt tänään käy. Jos ei ole huomenna yhtään parempi menen sinne lääkäriin (eikä muuten yhtään inspaa ajatus paikallisesta lääkärikäynnistä).

Kun kerran alkoi homma taas toimia, lähdin muutaman tunnin viiveellä Nyciin (peseydyttyäni ja pukeuduttuani yhdellä kädellä, aika vaikeaa muuten!) tapaamaan Essiä, sekä uutta tulokasta Annikaa. Tytöt oli superihanina odotelleet mun tilannekatsauspuhelua (lähetin aamulla Essille viestin että voin lääkärikäynnin takia joutua peruuttamaan sovitun päivän) eivätkä lähteneetkään vielä katsastelemaan sovittuja paikkoja ilman mua. Voi että! Siispä hyppäsin junaan ja matkasin kohti Isoa Omenaa!

Tänään oli tiedossa TV-kierros, joka vei meidät Villagen alueelle katsomaan Carrien asuntoa sekä sitä kuuluisaa Frendit-taloa. Metrolla oikealle asemalle ja kierros alkoi!

Frendien talo löytyi jokseenkin vaivatta:
Oli hassua katsoa kulmausta jonka on nähnyt telkkarista aivan miljoona kertaa!

Siinä kameroiden kanssa hilluessamme paikalle saapui herrasmies joka kertoi meille vähän alueen historiaa, sekä antoi yhden vierailuvinkinkin. Aivan älyttömän ihanaa, koska enpä olisi ilman miehen kertomusta tiennyt että seisoimme Barbie-nuken keksijän kotitalon vieressä:

Ja että toisella puolella katua olleet kauniit rakennukset olivat ennen suuri oluttehdas!
Puhumattakaan siitä, että miehen opastuksen perusteella löysimme Manhattanin kapeimman rakennuksen, jonka talonumerokin kertoi sen pienuudesta, kyseessä nimittäin oli talo numero 75½!

Kierros TIETENKIN vei meidät myös Carrien kuuluisille kotiportaille:
(Jep, takanani näkyvä kyltti kiertää portailla kävelemisen. Taisi asukkailla vähän mennä hermo röyhkeisiin turisteihin. No... me otettiin kuvat silti!)

Piti ottaa myös kuva Carrien kotikadusta.
Tuo Villagen alue on niin kaunis! Löysin vihdoin New Yorkista alueen joka tuntuu kotoisalta ja ihanalta, tuosta paikasta minä pidän!

Siellä kierreltiin pitkin katumarkkinoita (aivan ihana tunnelma!) ja käytiin ostamassa Cupcaket Sinkkuelämästä tutusta Magnolia-leipomosta:
Essi se myös osasi esitellä, jälleen Sinkkuelämästä, tutun kirjakaupan (ja en voi käsittää miten minä, joka en sarjaa niin paljoa kuitenkaan ole katsonut, muistan sen kohtauksen missä Miranda seisoo ton kirjakaupan edessä katsoen noiden pöytien valikoimia!).Villagesta löytyy muuten myös Suomi-kirkko, jonka toimistossa käytiin vähän haahuilemassa. Vaikka en ehkä niin, öh, kirkollinen ihminen olekaan, niin oli niillä ihan hyviä juttuja siellä. Mm. Suomi-kirjasto, sekä säännöllisesti tapahtuvat Au Pair -illat, joilla ei sinänsä ole mitään tekemistä Jeesustelun kanssa, täytyy käydä joskus vilkaisemassa mikä siellä on homman nimi (ainakin kuulosti ihan hauskalta touhulta, kun tosiaan selvisi ettei se olekaan mikään Au Pairien hallelujah-tapahtuma).

Ympäri ämpäri Village-aluetta tallustettuamme lähdettiin suuntaamaan takaisin kotia kohti. Välietappina Nokia Theatre Times Squarella, josta kävin ostamassa lipun ensi lauantaille Nightwishin keikalle (ei muuten tuolta ostettaessa tullut niitä $10 käsittelykuluja, jee!).

Kyllä kannatti aamun käsikivuista huolimatta lähteä liikkeelle. Oli ihan mielettömän onnistunut päivä! Saatiin todella paljon irti, ja mä ainakin aivan rakastuin tohon Villageen, se on ehdottomasti sellainen osa New Yorkia jossa minä alan aikaani viettämään. On ihan älytöntä miten erilainen tunnelma siellä voi olla verrattuna johonkin Times Squaren alueeseen, ja kyse on vain lyhyestä metromatkasta! Suosittelen lämpimästi kaikille Nycissä käyville.