maanantai 9. maaliskuuta 2009

Lihapullia ja tähtisadetta

Keskiviikon turhaksi osoittautuneen odottelun jälkeen pyhitin torstain sitten odottelun sijaan sosiaaliselle toiminnalle ja lähdin Emmin kanssa Ikean kotoisaan ympäristöön lihapullille! Aina kun tekee mieli maukasta kotiruokaa, otetaan suunnaksi Ikea. Nam! Muuten torstai meni sitten töiden ja treenien parissa. Pääsin testikäyttämään mun uusia sparraussuojia, joiden ostolle tuli aika nyt oranssin vyön saamisen jälkeen.

Perjantaina sitten työpäivä pinoon mahd. reippaasti. Päivän jouduin jumittamaan kotona kun otettiin uusi yritys sen internet-teknikon kanssa, ja hän jopa vihdoin saapui, jopa ajoissa! Illalla töistä päästyäni kipitin bussipysäkille ja matkasin isoon keskustaan, tarkoituksena lähteä jammailemaan vielä kerran ennen kuin Suomesta lomaileva Anni lentäisi kotio. Seuraan liittyi myös Annin Hong Kong -vaihtariajalta tutut kaksi tyttöä, jotka ovat nyt täällä päin maailmaa vaihto-oppilaina. Ilta meni siellä sun täällä, mutta uni iski kovinkin aikaisin ja jo neljän aikaan löydettiin itsemme Annin hotellilta sen äitiä ilahduttamasta. Minähän siis lokkina tietenkin pummasin yöpaikan sieltä, niin ei tarvinnut junalla suhailla edes takaisin.

Lauantai-aamu (no okei, könyttiin hotellista ulos just tasan huoneiden luovutuksen aikan eli puoliltapäivin...) valkeni hemmetin lämpimänä, ja käytiin vielä aamupalalla yhdessä. Päädyttiin siinä hotellin kulmalla olleeseen pieneen Deliin, jonne käveli hetken päästä myös nainen joka oli Annin opettajana Hong Kongissa! Pieni maailma! Olen vieläkin ihan huuli pyöreänä että miten voi osua opettaja toiselta puolelta maailmaa siihen samaan pieneen delipahaseen! Aamiaisen jälkeen käytiin vielä Central Parkissa nauttimassa lämmöstä ja sitten Anni hyppäsi äippänsä kanssa taksiin ja suuntasi kohti lentokenttää. Allekirjoittanut lähti tallustamaan puistoon, nauttien lähes 20C:n lämmöstä.Vietin puistossa jokusen tunnin, tallustelin pohjoispäädystä etelää kohti ja istuin välillä penkille lukemaan kirjaa. Yhden kävelytien varrella oli kundeja parin kitaran ja bongorumpujen kanssa musisoimassa oikein kivaa kitarapoppismusiikkia, ja istahdinkin siihen hetkeksi kuuntelemaan.Jonkin ajan päästä oli aika suunnata sitten pois puistosta kavereita moikkailemaan. Matkalla ruokapaikkaan osuimme kohdalle kun pari musikaalitähteä tuli päivänäytösten jälkeen moikkaamaan katsojia. Kameraan tarttui kuva kauniista ja herttaisesta Scarlett Strallenista aka Maija Poppasesta:
Sekä aivan iki-ihanasta, monien vuosien suosikista Lauren Grahamista! Oi olin niin innoissani hänestä, voi että!
Gilmoren tytöistä tuttu ihanuus näyttelee nyt Broadwayllä Guys and Dolls -musikaalissa.

Syömisten jälkeen tallusteltiin lämpimässä illassa kahvien kanssa pimenevään Central Parkiin, ja fiilisteltiin tunnelmaa luisteluradan laidalla, missä jengi vielä tosiaan ahkerasti mennä viuhtoi kahdenkymmenen lämpöasteen päivästä huolimatta.
Siinä kun istui ja katseli puiden takaa nousevia pilvenpiirtäjiä, pysähtyi taas hetkeksi äimistelemään että hitto, täällä minä nyt ihan oikeasti nökötän, keskellä Manhattania teetä särppimässä kuin minä tahansa päivänä! Tämä tuntuu varmaan kaikki vain unelta sen jälkeen, kun on tullut takaisin kotiin.

Kahvittelun jälkeen lähdettiin tallustamaan kohti hotellia jossa Au Pair -kaveri Hanna yöpyi vierailevan äitinsä kanssa. Hotellilta lähdettiin porukalla vielä tallustelemaan Times Squarelle, josta hyvinkin pikaisen Hard Rock Cafe -visiitin jälkeen mun ja Emmin oli kirmattava bussiin että päästäisiin vielä kotio ilman taksimaksuja (bussipysäkiltä on hyvä kävellä kotio, juna-asemalta ei niinkään). Oli tosi kiva kyllä tavata Hannan äippä, aivan ihanan oloinen nainen!

Matkalla Central Parkista pois, otin puiston reunalta kuvan kajastavista Times Squaren valoista, ja kärryjä vetävästä hevosesta.

Sunnuntaina oli vielä puoliltapäivin aurinkoista ja mukavaa, joten lounastelun jälkeen lähdettiin Emmiskäisen kanssa kävelylle nauttimaan lämmöstä. Kotimatkalla tosin alkoi sade ripsiä, ja Emmin lähdettyä töihin minä suuntasin kotiin pitämään sadetta ja lueskelemaan naistenlehteä lökäpöksyissä. Ihanan rentoa! Illalla vielä iski tylsyys ja hengattiin hetki, katteltiin telkasta tullutta Potteria ja jumitettiin, kunnes meikäläisen piti suunnata takaisin kotiin valmistautumaan tulevaan työpäivään.

Maanantai-aamu on taas koittanut, sateisena ja harmaana, mutta koska kerran kellotkin siirrettiin viikonloppuna kesäaikaan, on ihan oikein olettaa että sieltä se kevät nyt tulee, eikös niin? Huonosti nukutun yön jälkeen (tillitin herätyskellon lukemaa vielä aamuyhdeltä) olen kitannut kauheat kasat teetä ja vettä, pitääkseni itseni hereillä. Viikko alkoi hyvin, sillä rekkariongelmien takia pihassa seissyt Honda on vihdoin mun käytössäni, joka meinaa automatkoille taas hyviä XM-radiokanavia sekä oman iPodin musiikkia. Jes!

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Awww, Lauren Graham!! On sillä niin suloonen virne tässä. <3 Oon aikasta kade sulle, kun sait bongattua hänet. Määki haluuuun...

T: Suomen kummajainen 8DD

aww aww

Anonyymi kirjoitti...

OON NIIN KADE :'( Myöskin siis tuosta Lauren Grahamista. Epistääää mäki haluun. Gilmoren tytöt<3

Ja okei oon myös kade tosta säästä, koska täällä se on tällä hetkellä harvinaisen perseestä, viikonloppuna jo elätteli toivoa keväästä kun oli keväinen sää mutta nyt tuolla pyryttää kuin viimistä päivää, HÖH.

Anni kirjoitti...

Hei Rige, kun haaveilit siitä mun kassista niin kovasti, niin lahjoitan sen mielelläni sulle! Yhdellä pikkiriikkisellä ehdolla vain: luovuta vastalahjaks mulle toi sun kamera. Sika hienoja varsinkin toi Times Square ja luistinratakuva!

En nukkunut koneessa ollenkaan, mutta kotona sitten 9.30-14.30. Jetlag ei ole ainakaan vielä päässyt iskemään ollenkaan, mukavaa! :)

Anonyymi kirjoitti...

LORELAI!!


-annu

Susette kirjoitti...

Yhdyn edellisiin, Lauren Graham!! Kyllä sitä muut bongailee sellaisia julkkiksia, joita itse haluaisi nähdä! Kuitenkin sitten kun itse tallustelen Isossa Omenassa niin ei tule ketään vastaan tai sitten tulee esimerkiksi Paris Hilton, josta en pidä en niin sitten yhtään :/ :D

Riikka kirjoitti...

Veeeikkaisin kirjotustyylistä et Suomen kummajainen on yksi kaimoistani, ja tiäkkö ku tuon naisen näin ni tuli ekana mulle sinä mieleen! Jotenkin päähän iskostunu toi sun Gilmoren Tytöt -fanius :D

Anni, sori ei tullu kauppoja :P Tyydyn siis vaan hävyttömään lainausruikutukseen ;)

Kaikkiin muihin yhdyn: Kyllä, IIIIHANA LAUREN!

Anonyymi kirjoitti...

Mmm... Nyt taisi kirjoittaja erehtyä henkilöstä. :D

Meinaan, olen se yksi tuntematon, joka muutama kirjoitus aikaisemmin (tammikuussa) kommentoi nimim. "stranger from Finland".

Mut eipä mitään, oonpa minäkii aika kova GG- fani, ja tarkkaan silmä kovana joka sunnuntai ykköseltä uusintoja kyttäilen. :D

Terkuin,
eka tyyppi, joka kommentoi tähän tekstiin :D

Riikka kirjoitti...

Haha tekevälle sattuu :D