Kauheeta vauhtia taas juoksee tämä viikko, huomenna jo perjantai!
Maanantai tosiaan kului jokseenkin unisesti kotona jumittaessa. TV -satelliitti jotain temppuili ja mun piti sitten odotella kotona teknikkoa saapuvaksi, mikä meinasi sitä ettei edes tarvinnut esittää reipasta. Illalla sitten vielä suhasin lapset Tae Kwon Doon ja töistä päästyäni ajelin itse kaverille jumittamaan ja katsomaan kirjastosta lainattua Sinkkuelämän kolmatta tuotantokautta.
Tiistaina hakiessani vanhempaa poikaa koulusta, kyytiin kapusi myös jannun paras kaveri. Se tuli sitten meille koulun jälkeen tekemään läksyjä ja hengailemaan. Pojat oli tällä kertaa jopa suopeita ja sallivat nuorimmaisen hengata siinä mukana. Se on hassua miten toi natiainen aina valittaa ettei se muka yhtään tykkää tosta kaverista, mutta aina kun se on meillä niin sille tulee kauhea suru jos isommat pojat ei suostu hengaamaan sen kanssa.
Keskiviikko oli ihan pirun kiireinen päivä: tutorin läksytunnit, vanhemman näytelmätreenit ja molempien Tae Kwon Do vietiin läpi minuuttiaikataululla. Jotenkin jopa suoriuduttiin olematta myöhässä mistään, ja saatiin jopa alakerran leikkihuone siistittyä siinä jossain välissä! Au Pair myhäili väsyneenä ja ajeli kaverin luo herkkuillalliselle.
Vastapainona keskiviikon kiireelle ei sitten torstaina ollut oikeastaan mitään ohjelmaa. Nuorempi oli jo pitkään puhunut yhden koulukaverin kutsumisesta kylään ja aamulla lupasin että tänään olisi hyvä päivä sellaiselle, jos kaverille vaan sopii. Ja sopihan se! Iltapäivällä talossa oli siis jälleen kahden pojan sijasta kolme. Aurinko suvaitsi vihdoin monen sadepäivän jälkeen taas näyttäytyä, ja niinpä läksyjen teon jälkeen patistin kaikki pojat pihalle. Vanhempi lähti pyöräilemään hetkeksi, nuorempi kokosi kaverinsa kanssa kaikki talon lelupyssyt (niitä on muutama...) takapihalle ja sitten alkoi sota. Isovelikin joutui väijytykseen kotiin tullessaan ja jotkut hourivat naapurit saattavat väittää nähneensä Au Pairinkin lelupyssy kädessä juoksemassa pikkupoikien perässä ampuen vaahtomuoviluoteja kuin viimeistä päivää. Valehtelevat mokomat...
Perjantai on ollut täynnä pyykkisirkusta ja nyt alkaa vihdoin olla koti sellaisessa kunnossa että viikonlopun voi toivottaa tervetulleeksi. Nyt istuskelen tässä aurinkoisella kuistilla (tosin talvitakki ja kaulaliina visusti päällä kun ei o ihan kesäkeli kuitenkaan) koneen kanssa (eläköön langaton internet!) ja kohta voisin lähteä vähän pakkailemaan. Huomenna bussi vie minut ja muutaman kaverin Bostonia ihmettelemään.
Loistavaa viikonloppua kaikille, palaillaan ensi viikolla!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti