Lopun alkua

Kahden lämpimän aurinkoisen päivän jälkeen oli torstaina vuorossa harmaata sadetta kooooko päivän. Iltapäivällä innostuin leipomaan pikaisesti teinivuosien suosikin: tiikerikakun. Pistin Smakin levyt soittimeen, nupit kaakkoon ja leipoa pyöräytin. Onnistui jopa, vaikka ei tässä talossa mitään tikrukakkuvuokaa ollut (löysin about oikean kokoisen auringonkukkavuoan). Onnistuminen oli ihme siis lähinnä siksi, että mä olen aivan poropeukalo keittiössä ja leipominen uunilla jonka tehot on vähän tuntemattomat (kun on joku superuuni) jaja... No.. Siis ylipäänsä minä + keittiö = katastrofi, noin niin kuin perussääntönä.

Päivän aikana mulla oli vapaa-aikaa normaalia enemmän, kun vanhemmalla pojalla oli koulunäytelmän treenit viiteen asti ja nuorempi oli luokkakaverilla leikkimässä niin ikään viiteen. Lasten tultua kotiin pistin ne koekaniineiksi maistamaan kakkua ja tuomarit pisteyttivät seuraavasti: "Nam! Mums! Tee tätä pääsiäisenä!" Lupasin myös että äitin ihanalla omppupiirasreseptillä leivotaan omppupiirasta vaikka ensi viikolla joku päivä, pitää vaan katsoa semmonen iltapäivä että on aikaa.

Ilta meni treeneissä. Keskiviikon iltakiukku (väsymystä ehkä?) sai treenit tosi kököiksi kun ei riittänyt keskittymistä ja mökötin vaan, joten nyt torstaina otettiin uusi yritys. Mieli oli parempi ja treenitkin ihan huiput, mitä nyt ruskeavöinen, korealainen pikkumies sai pari osumaa reiteen missä ei ollut suojaa niin, että nyt on vähän läski hellänä. Täytyy vissiin treenata huippuhyväksi ja tulla sitten takaisin vaatimaan revanssia...

Eilen ennen treenejä jouduin yhtäkkiä keskustelemaan lähdöstä. Aiemmin kuin olin ajatellut. Nyt on nimittäin minun aika valita päivä, josta lähtee Riikan viimeinen Au Pairin työviikko käyntiin ja sitten on hetki aikaa matkustella ja sitten... humps! Olen taas Suomessa. Se tuli niin äkkiä että nyt alkoi ahdistaa. Teki mieli kiljua ja huutaa etten tahdo. Meinaa alkaa kaduttaa päätös etten jatka vuotta. Host-äiti sanoi koko ajan: "Se on nyt ihan susta kiinni minkä päivän näistä valitset. Ei mitään kiirettä. Kyllähän sä tiedät että me pidettäs sut täällä vaikka ikuisesti!" Treeneissä kun tuskailin, niin treenikaverit ja ohjaaja hoki kaikki kuin yhdestä suusta: "Tuli niin äkkiä Riikka! Älä lähde vielä. Miksi sä lähdet jo nyt? Jää vielä vähäksi aikaa!" Siinä sitten mutisin että niin... En mä oikeen nyt haluakaan lähteä.

Loppu alkaa häämöttää. Juuri kun mulla alkoi olla ihan älyttömän kivaa.
Täytyy vissiin pistää paniikkipuhelua vanhemmille.