maanantai 16. maaliskuuta 2009

Sivistystä Bostonilaisittain

Terveisiä Bostonista!
Olipa reissu. Paljon tuli nähtyä ja yhä vaan odotellaan että huippukoulujen ilmapiiristä tarttunut mieletön älykkyys pulpahtaisi pintaan.

Meikäläinen tosiaan lähti matkaan jo perjantai-iltana töistä päästyäni, ja suuntasin Pian luo Long Islandille yöksi. Bostonin bussin lähtöaika Chinatownista oli niin varhainen, että olisi tullut ekalla junallakin täältä meidän metsistä vähän turhan kiire. Siispä junalla Pialle ja aussiseurassa (=Pia ja Amy) illalliselle, jonka jälkeen äkkiä nukkumaan ettei aikainen aamu ole ihan kuolemaksi!

Lauantai-aamuna kasa unisia reissaajia suunnisti kahvilan kautta bussin lähtöpaikalle Chinatowniin. Parin tunnin ajelun jälkeen oli aika ensimmäiselle pysähdykselle:Matkaseura vasemmalta oikealle: Rita ja minä Suomesta, Pia ja Amy Australiasta.

Kenkää kiillottamalla kuulemma tulee viisaaksi. Saas nähdä...

Ei näkynyt Gilmoren tyttöjen Rorya missään! Kuitenkin oikein tunsi että siellä kampusta tallustaessa sivistys suorastaan imeytyi vanhojen rakennusten seinistä omalle iholle. Rakennukset oli kauniita, harmi vain ettei päästy sisäpuolelle käymään.

Yale-pysähdyksen jälkeen matka jatkui kohti Newportin kaunista satamakaupunkia. Kylä oli aivan hurmaava ja päätettiinkin tyttöjen kanssa että tänne on ehdottomasti tehtävä kesän lämmetessä viikonloppureissu! Newportin vierailumme keskittyi tällä kertaa valtavaan Breakers-kartanoon.
Kartanon sisällä ei valitettavasti saanut valokuvata, mutta tämä netistä penkomani kuva antanee jonkinlaista käsitystä, kuinka korealta siellä näyttikään.

Valtavan historiallisen kartanon ihmettelyn jälkeen matka jatkui, seuraavana pysähdyksenä veikeä vesieläinpuisto (mikä Akvaario se nyt sitten ois). Siellä keskeytin kamerallani mm. Nemojen kokoontumisajot:...tassikoin meritähteä......ihastelin veikeitä merileijonia......sekä juttelin uusien kavereiden kanssa jotka lähettävät sinne Suomeen Lumille ihan hirmuisesti terkkuja!
Eläimellisestä seurasta matka jatkui kohti Massachusetts-osavaltion (kyllä, mun piti todellakin tarkistaa tuon kirjoitusasu pari kertaa...) pääkaupunkia Bostonia. Koska ilta alkoi jo hämärtää, ehdittiin lauantain puolella käydä vain illallisella. Myös allekirjoittaneen juhlintasuunnitelmat kaatuivat kun kiertomatkan hotelli oli niin kaukana keskustasta ettei menomestoille kyennyt lähtemään. Toisaalta, nukuttikin aikaisen herätyksen jäljiltä sen verran että ei liene suuri vääryys jos päätyikin nukkumaan jokseenkin ajoissa.

Sunnuntaina herätys taas kukonlaulun aikaan, ja ensimmäiselle pysäkille Bostonin Cambridgeen:

Harvardin kampuksella tallustaessa erityisesti kyttäilin opiskelija-asuntoloiden ikkunalautoja, joilta löytyi mm. vaatteita, kasveja, paksuja kirjoja joiden välissä oli paljon värikkäitä post-it lappuja sekä Red Bull sikspäkkejä (opiskeluun vai juhlimiseen?). Jälleen kerran olisi mieli kovasti halajannut sisätiloja mittailemaan, vaan eipä auenneet ovet meille. Mutta oli se kiva kävellä ulkopuolellakin kun rakennukset oli vanhoja ja kauniita!

Harvardin jälkeen jatkettiin matkaa muutaman korttelin päähän MIT:n (Massachusetts Institute of Technology) kampukselle. Tämän huippukoulun kampus ja päärakennus oli paljon uudempia kuin Harvard ja Yale, ja tyhjiä käytäviä pitkin seikkaillessani (ovet oli auki, lähdettiin Pian kanssa omatoimiselle kierrokselle) olisin voinut luulla olevani missä tahansa koulussa. Päärakennuksen ulko-ovi ja yksi auloista olivat kuitenkin komeat.
Huippukoulujen jälkeen suunnattiin Bostonin keskustaan katsomaan Trinity-kirkkoa, joka on itärannikon vanhin kirkko! Rakennus seisoi komeasti korkean uuden pilvenpiirtäjänvieressä ja kontrasti uuden ja vanhan välillä oli aivan mielettömän hieno. Koitin sitä kuvaankin tallentaa, en ihan onnistunut, mutta melkein:
Kirkkohetken jälkeen vietettiin vielä pari tuntia Bostonin markkina-alueella, nautittiin auringosta ja ihmeteltiin paikallista menoa. Sitten oli aika hypätä bussiin ja aloittaa nelituntinen ajomatka takaisin New Yorkiin. Kotoisa Manhattan näytti taas isolta verrattain pienen Bostonin jälkeen. Bronxin ja Queensin alueiden läpi ajettaessa kameralle tarttui hieno maisema aivan valtavasta hautausmaasta Manhattanin ulkopuolella:Tähän aurinkoisen pirteään kuvaan on hyvä lopettaa tämä kertomus viikonlopusta ja lähteä hoitamaan arjen askareita!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sit ku mä oon iso ja viisas ja rikas ni mä kyllä aivan varmasti opiskelen Harvardissa ja tsuppailen siellä sillai daidaidai. Ah ja voih, haluun tollasen rakennuksen itelleni, tuliaislistaan kirjaston lisäks eikö jee?
- laurapaura

LOSERS IN FINALND kirjoitti...

hei kai sä ny ostit ton kartanon et päästään sinne pitää pröystäilybileitä? :))))
eih vittu et uskokaan kuin levee hymy tulee aina ku luen nyt jackosta jotain lehtijuttuu et miljoonii lippui myyty yms.. MINÄPÄS OLEN RIDGEN KANSSA KAKSI NIISTÄ MILJOONISTA :DD uu lala.

meidän NIIIIIIN täytyy ostaa jotku upeet golfhanskat sinne :DD <3

-hink

Anonyymi kirjoitti...

hei ps. voit sanoo niille sun frakkipukuisille ystäville, et mun takapihalle (sitten kun sellaisen omistan) voi aina muuttaa, ku varmasti ois siistimpää asun mun luona ku jossain eläinpuistossa...

-lumi

Riikka kirjoitti...

Laura, saat kaksi yhdellä iskulla, tuon sulle Harvardin kirjaston! Siinä yhdistyy iso kirjasto vanhaan komeaan rakennukseen :P

Anni, vinkautin joo vähän isin visaa, juhannusbileet Rhode Islandin Newportissa!

Lumi, ne koittaa opetella siellä parhaillaan lentämään niin että pääsevät sun keittiöön möllöttämään.