Vesisuihku Niagaralla (17.-18.10)

Nyt on ollut niin pitkä päivitysväli tietokoneen ongelmien takia (netti ei toimi vieläkään), että katkon nämä tapahtumat omiksi teksteikseen. Aloitetaan Niagaran reissusta.

Lauantaina kello soi viiden jälkeen aamulla. AUTS! Illalla ei tietenkään Pernillan kanssa maltettu mennä nukkumaan, vaan katsottiin leffaa yömyöhälle ja sen ansiosta herättiin karuun aamuun superväsyneinä. Vaan ei auttanut kyljen kääntäminen kun bussit ei odota, ja niin kiskottiin vaatteet päälle ja reissattiin bagel-paikan pussien kanssa juna-asemalle. Junassa istui kasa työmatkalaisia ja me kaksi, joiden aamuväsymys ei ainakaan vielä ollut muuttunut ärymykseksi. Minä siinä aamiaisen jälkeen koitin meikkailla ja pitää silmiä auki, Pernilla pelleili kameralla ja lainaili legendaarisia lausahduksia Frendeistä niin, että meinattiin molemmat välillä pudota penkeiltä.

Keskustaan päästyämme luovittiin metroilla China Towniin, josta bussin lähtöpaikka löytyi jokseenkin kivuttomasti aurinkoisia katuja tallustellen. Paikan päällä oli pientä sekavuutta havaittavissa, kun mestasta lähti ties kuin monta eri kiertuebussia sinne sun tänne suuntaan ja ihmisiä vain parveili jalkakäytävällä. Hetken tollottamisen ja kyselemisen jälkeen löydettiin vihdoin meidän opas, joka kertoi meidän paikat bussissa ja pyysi odottamaan sivukadulla että pari muuta bussia lähtee ensin alta pois.

Matka alkoi leppoisasti. Höpöteltiin (opettelin sanomaan "Sju" ruotsalaisittain) ja nukuttiin vähän. Tai no mitä siellä nyt pysty nukkumaan. Pysähdysten välillä ihailtiin nättejä maisemia, tosin pohjoisempaan päästessä ruska vaihtui paljaisiin oksiin, katsottiin vähän Frendejä Pernillan iPodilta ja torkuttiin lisää. Lopulta jonkun kahdeksan tunnin bussissa istumisen jälkeen tultiin vihdoin Thousand Islands -alueen satamaan ja hypättiin bussista veneeseen.

Tuntui ihan kuin olisi ollut Suomenlinnan lautalla! Veneen yläkannella nautittiin auringosta (ja pirun kylmästä säästä) ja kauniista maisemista. Ajeltiin veneellä jokea pitkin, katsottiin pikku saarennyppylöitä ja monttu auki tollotettiin paikallisia pikku pikku kesämökkejä, jotka oli ihan saamarinmoisia linnoja...

Olipa yhden saaren sisällä iso luolakin, joka oli ennen muinoin merirosvojen piilopaikka ja kuuluisa merirosvopomo (jonka nimeä en muista, ei ollut Jack Sparrow) saatiin luolalta aikoinaan kiinni pitkän metsästyksen jälkeen. Kierroksella piipahdettiin myös Kanadan puolella, joten voin nyt sitten sanoa että on sielläkin tullut käytyä.Tunnin risteilemisen jälkeen palattiin laituriin ja bussiin ahtautuminen ei ollut niin kamalaa kun oli saanut haistella raikasta ilmaa ja jäädyttänyt sormensa. Rannalta jatkui matka sitten vajaa parin tunnin matkan päähän illalliselle sellaiseen kiinalaiseen buffet-hässäkkään, jossa oli aivan kamala ruuhka (ilmeisesti aikasta moni tällainen bussiryhmä pysähtyy just sinne), mutta hyvää ja ennen kaikkea LÄMMINTÄ ruokaa. Illallisen mutustelun jälkeen taas väsyneinä bussiin, joka lähti kohti hotellia.

Kun vihdoin päästiin hotellille joskus yhdentoista aikaan, oli kaikki aivan kuolemanväsyneitä (on uskomatonta miten uuvuttavaa voi bussissa istuminen olla). Pienen odottelun jälkeen saatiin käteen huoneen avain ja raahauduttiin laukkuinemme Pernillan kanssa huoneeseen ja iltatoimien jälkeen vällyjen alle.

Nukkumisen luksus ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä herätys oli kello 6 ja bussi lähti hotellin pihasta tuntia myöhemmin. Sitä ennen pikaisesti suihku ja vaatteet päälle, alakerran kahvilasta kupponen teetä ja aamiaisbagel mukaan bussiin. Tunnin ajelun jälkeen saavuttiin vihdoin matkan päähän. NIAGARAN PUTOUKSET!!

Ensin suunnattiin hämärässä aamussa jäätävän pihan (siis kuuraa maassa ja kaikkea, eikä mulla tietenkään talvitakkia mukana kun en tajunnut että siellä on kylmä) läpi päärakennukseen, jossa pienen odottelun jälkeen istahdettiin elokuvateatterin penkkeihin ja katsottiin vajaa tunnin mittainen tarina putousten historiasta. Sitten oli aika tallustella ulos valjenneeseen aamuun.

Ennen lauttareissua oli hetki aikaa mennä reunalle toljottamaan kielekkeeltä putoavaa vettä. Itkuhan siinä minulla meinasi tulla kun kävelin kohinaa kohti ja koitin tajuta että vihdoin todella olen siellä. En muista kuinka pieni olin, ehkä jotain kuusivuotias, kun kuulin isoista vesiputouksista ja päätin tahtovani mennä niiden takana naimisiin. No ei ehkä enää ole tarve mennä siellä naimisiin, mutta kyllä sinne on aina ollut pakko päästä. Ja nyt pääsin.

Kuvien räpsimisen jälkeen oli lauttaretken vuoro. Saimme upeat kertakäyttösadetakit päällemme...ja sitten hypättiin lauttaan (minä ja Pernilla tietenkin juoksujalkaa ensimmäisinä niin että päästiin ihan keulaan seisomaan). Täpötäyteen pakattu lautta lähti torven töräyksen jälkeen kohti putouksia. Ensin ohitettiin Amerikan puolen Bridal Veil putous... ...sitten seilattiin keskelle Kanadan puolen Horseshoe -putouksia, jotka on ne isoimmat.

Oioi! Siellä keskellä oli mahdoton ottaa valokuvia, koska vesi pöllysi joka puolella niin ettei meinannut edes nähdä mitään, saatika että linssi olisi pysynyt kuivana niin että kuvista olisi tullut jotain. Oli aivan mielettömän kuuloista se veden kohina, puhumattakaan siitä näystä kun vettä vaan tulee joka puolelta ja veneen alla vesi on pelkkää kuplaa ja vaahtoa.

Lauttareissun jälkeen oli tukka ja naama märkinä (jos menet joskus Niagaralle, ei kannata kauheasti meikkailla saatika puleerata tukkaa). Seuraavaksi oli vuorossa kävely Amerikan ja Kanadan putousten välillä olevalle saarelle. Sillan yli...

...ja rakennukseen jossa saimme toiset sadetakit sekä komiat sandaalit!

Kenkien vaihto ja lahkeiden ylöskääriminen, ja sen jälkeen kohti hissiä. Hissi kuljetti meidät alas kallion sisään ja oltiinkin Bridal Veil -putouksen alapuolella! Putouksen juurella kulkee polku, jolla pääsee ihan kuulkaa lähikosketukseen sen vesimassan kanssa! Sinne siis, kamerat valmiiksi ja oho!!

(Juu'u, se olen mie tuo keltainen hahmo tuossa juurella.)

No juu. Sen reissun jälkeen oltiin sitten ihan oikeasti aivan LÄPImärkiä! Ei siitä sadetakista paljon apua ollut, ja lahkeiden kääriminen oli kyllä aivan turhaa. Vaatteet, tukka ja kaikki mahdollinen valui kylmää vettä eikä auttanut kuin toivoa että kamera olisi... öö... "pisaran"kestävä. Mutta härre gud! En olisi jättänyt ikinä väliin, oli aivan ihana kokemus! Läpimärkänä tallusteltiin vielä ylös päästyämme Horseshoe-putousten yläreunalle tollottamaan alas sinne, missä hetki sitten oltiin veneellä. KAUNISTA!

Käytiin vielä äkkiä syömässä ja ostamassa matkamuistolasit, ennen kuin hilauduttiin lämpimään bussiin ja matka kohti kotia alkoi. Bussiin päästyä vaihdoin märät vaatteet pyjamaan, joka oli ainut kuiva vaatekerta siinä kohtaa. Aika pian alas istuttua alkoi väsyttää ja pitkin matkaa torkuttiinkin pienissä pätkissä. Pysähdys Pennsylvaniassa...

...ja lopulta pimeyden laskeuduttua päästiin takaisin kotoisaan New Yorkiin. Junalla puolikuolleena kotiin (ja tietenkin kaikki junat oli jumissa ja meidänkin vaunujono saapui asemalle puoli tuntia myöhässä) ja unta kaaliin.

Oioi mikä reissu! Toki bussissa istuminen oli vähän puuduttavaa ja sitä toivoi että olisi saanut nukkua vähän paremmin, kun se bussissa nukkuminen ei kauheasti tuntunut väsymykseen auttavan, mutta ihan erilainen reissaamisen meininkihän tollaisessa on kuin jossain sinne lentämisessä (ja halpa! koko reissu sellaiset $200). Nyt olen käynyt Niagaralla, voin laittaa ruksin seinään siitä. Näkymät oli aivan upeat ja suosittelen kyllä lämpimästi kaikille, joilla vain on mahdollisuus mennä sinne käymään.

Voinpahan sanoa saaneeni suihkun vesiputouksilla!