Halloween viikko se vaan kuulkaa sitten tulla tupsahti. Ja näin nopeasti!!
Itse olin tehnyt sen päätöksen etten tuhlaa hirmuisia summia asuun, vaan teen peikkoasun itse pienellä hinnalla. Enää oli kyse siitä että saisin aikaiseksi, ja mielellään ajoissa...
Häntä oli jo langasta letitetty, tyttöjen ollessa täällä käytiin ostamassa vahaa jolla saa hampaita mustaksi ja "haltiakorvat". Mutta sitten ne muut vaatteet. Tahdoin sellaisen perus-mustan-hameen, johon voisin laittaa syyslehtiä kiinni ja sitä rataa, halloweenin jälkeen se sitten olisi kiva vaatekappale ihan vain normipäiviin.
Keskiviikko-aamuna havahduin siihen todellisuuteen ettei mulla edelleenkään ole sitä saakutan hametta, eikä myöskään harmainta hajua mistä löydän sellaisen kun ei ollut tullut vastaan missään kaupassa. Isoäidiltä sain vinkin läheisestä kaupasta missä on halpoja vaatteita, joten päätin mennä siellä käymään. Aamulla kuitenkin ensin nautiskelin kauniista säästä tekemällä kävelyn läheisessä luontokeskuksessa.
Lopulta sitten pääsin sinne kauppaan asti. Mesta oli sellainen Tarjoustalo-tyyppinen mesta, missä oli vaatteita rekeissä siellä täällä. Hameosastolta löytyi kuin löytyikin kivan näköinen hamonen sellaiseen kolmenkympin hintaan. Ihan jees, samalla hinnalla saat hameen H&M:stä, jos sieltä löytäisit moisen. Sovituskopissa rupesin katsomaan hametta tarkemmin ja voi luoja! Lapussa luki Ralph Lauren! Siis ei jumankauta! Uusi kierros vaatteiden seassa ja toden totta. Tässä ihan meidän kulmalla olevassa Wannabe-Tarjoustalossa kaikki vaatteet, kengät ja laukut on jotain merkkikamaa ja hinnat luokkaa H&M!! Miksi, oi miksi en ole tiennyt tästä paikasta aiemmin?! Kyllä sitä nyt meikäläinenkin sitten mieluummin kolmella kympillä ostaa Ralph Laurenin hameen kuin Lindexin hameen, jos pääsee tolla tavalla valkkaamaan. On tämä Amerikka vaan sitten jäynä maa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti