Maanantaista huippupäivän teki kuitenkin se, että iltapäivällä kaksi aivan ihanaa ystävää Suomesta laskeutui JFK-kentälle. Illalla sain tytöiltä erittäin väsyneen puhelun että olivat kuin olivatkin New Yorkissa, mutta väsymyksestä huonolla tuulella ja hostelli oli kuulemma aivan kamala. Ookoo, hyvä meininki!
Tiistaina sitten yhteydenottoa uudemman kerran ja niin oli ystävilläkin mieli kummasti aurinkoisempi kunnon unien jälkeen. Sovittiin että neidit hyppäävät illalla junaan ja karauttavat tänne landemestoille illalliselle jotta päästään näkemään. Voihan himputti sentään! Kuuden aikaan, vietyäni nuoremman pojan jalkkispeliin, suhailin juna-asemalle ja siellähän ne tutut tytöt oli mua jo odottamassa. Tuntui aivan oudolta yhdistää nämä kaksi maailmaa. Ne ihmiset kuului niin sinne elämään Suomessa, joka on aivan eri universumi kuin tämä Au Pair -elämä täällä USA:ssa. Oli jotenkin epätodellinen olo kun lähdettiin ajelemaan diner-tyyppiseen mestaan syömään. Höpöteltiin niitä näitä ja ruuan jälkeen vielä ajeltiin meidän kylän Starbucksiin kahvikupposille. Yhdeksän maissa oli kuitenkin sitten jo aika heittää tytöt takaisin asemalle viettämään turisti-päiviä New York Cityn hulinassa. He tulisivat sitten taas perjantaina takaisin tänne metsiin viettämään mun kanssa viikonloppua. Matkalla juna-asemalta kotiin taisi vähän itku päästä valloilleen kun tuntui niin kamalalta jo nyt se ajatus että sunnuntain jälkeen tytöt lähtisi kotiin ja minä jäisin tänne. Tuntui niin uskomattoman kotoisalta ja hyvältä hengailla niiden tuttujen ihmisten kanssa.
Viikko humahti ohi aivan hujauksessa. Tai siis ne pari hassua päivää. Arki rullasi omalla painollaan ja päivät oli takana ennen kuin ehti edes kunnolla tajutakaan. Perjantaina vein sitten aamulla lapset normaalisti kouluun, sen jälkeen hain poikien isoäidin ja vein hänet silmälääkäriin. Hänelle tehtiin silmäleikkaus pari viikkoa sitten ja nyt oli jälkitarkastuksen paikka.
Silmälääkäristä ajettiin isoäidin kanssa juna-asemalle, ja siellä ne tytöt taas seistä tollottivat, tällä kertaa matkalaukkuinensa. Hui! Isoäiti olisi kovasti halunnut meidän kanssa lähteä lounaalle, mutta koska silmät olivat lääkkeiden takia vielä vähän huonossa kunnossa, oli hänen mentävä kotiin. Ajeltiin sitten sen kautta ja sitten mentiin hakemaan jottain ruokaa meille.
Syömisten jälkeen oli aika tuoda tytöt ekaa kertaa meidän talolle. Tultiin kotio, tytöt vei tavarat mun huoneeseen ja Laurakin pääsi pitkästä aikaa höpöttelemään poikaystävälleen Englantiin, kun löysin kuin löysinkin Skypen tuolta talon koneelta (oma kone ei edelleenkään toimi). Minä tässä vielä tein jotain pyykkihommia mitä en aiemmin ollut ehtinyt ja kohta jo olikin aika hakea pojat koulusta. Ensin vanhemman opinahjolle, siellä ihmeteltiin koulubussisysteemiä ja saatiin asiakas numero yksi autoon. Sitten nuoremman koululle, jossa yli-innokas ja kauhea rooli päällä oleva asiakas numero kaksi auton takapenkille. Siinä olikin sitten jo auto täynnä! Pojilla oli vähän show koko ajan päällä. Tais jannuja jännittää vieraiden tyttöjen läsnäolo.
Iltapäivä meni läksyjä tehdessä, sitten vein koko konkkaronkan jätskeille kun olin lupaillut aiemmin, sitten pelailtiin pelejä kunnes poikien isä tuli kotiin. Sukkana karattiin autoon ja kaahailtiin parin mutkan kautta paikalliselle ostarille pyörimään. Illalliselle mentiin vielä sitten yhteen naapurikylän varsin kivaan ravintolaan, jossa meikäläinen haluaa käydä uudestaankin.
Lauantaina oli vuorossa Woodburyn Outlet-ostari. Suunniteltu aikainen aamulähtö ei tietenkään toteutunut, kun ei saatu aikaiseksi, mutta ei haittaa! Sinne ajeltiin ja aurinkoiselta näyttänyt sää se mennä muuttui sateiseksi ihan vaan meidän iloksi! Guessin liikkeet kuitenkin aiheutti tarinan henkilöissä (eikä todellakaan vähiten allekirjoittaneessa) sellaisen sisäisen auringonpaisteen, että siinä ei sade paljon haitannut. Uusi laukku! Uudet maailman kauneimmat korkkarit! Ah ja voih. Taisi sitä hamekin tarttua Espritistä. Ja vähän pientä kivaa kuten kaulakoru ja toppi. Conversen kenkäshoppailut jäi tällä kertaa kuitenkin tekemättä kun meinasi energia loppua kesken. Parin tunnin sateessa kahlailun jälkeen sitten todettiinkin että eiköhän tämä nyt ollut tässä, ja lähdettiin ajelemaan takaisin kotia kohti. Lompakot huomattavasti köykäisempinä, muovikassit täynnä sitä sun tätä kivaa, ajeltiin sitten kaatosateessa Subwayn kautta kotio jumittamaan.
Kämpillä ihasteltiin ostoksia, soviteltiin uusia vaatteita (kuulostaapa tyttömäiseltä toiminnalta) ja vaan jumitettiin väsyneinä. Sitten alkoi neroleimaus meikäläisen osalta, koittaa laittaa mun tietokone kuntoon! Tytöt nääs toi mukanaan mun tietokoneen kaikki asetuslevykkeet sun muut. No hetken renkutuksen jälkeen formatointi onnistuikin ja Windows asetettiin uudelleen. Jeee!!! Voi mun kultaa joka taas käynnistyi mun ilokseni! Kun Windows oli saatu takaisin pystyyn, sain minä katsottua veljen lähettämän levyn, josta hän ei suostunut kertomaan muuta kuin että "lähetän sulle kymmenen jaksoa yhtä laatusarjaa". Ja mitä se velipoika lähetti? Kymmenen jaksoa MUMMOA!! Voi luoja! Ihana! Haha aivan loistava sarja jota joskus penskana katsottiin. Aika loistoveli.
Tietokonerenkutuksien jälkeen kunnostauduttiin vähän sateen jäljiltä ja lähdettiin taas ostarille ihan vaan huvin vuoksi ja urheilun kannalta. Siellä pyörittiin hetki jos toinenkin, etsittiin mm. Lauralle pientä matkalaukkua ja yhtiin hääjuhliin vaatetusta.
Sunnuntaina sitten vuorossa New York, New York. Suunnitelmissa oli käydä ensin kunnon perinteisellä Amerikkalaisella pannari-aamiaisella tossa läheisessä pannarimestassa, mutta sinne olikin sellainen jonotusaika, että päätettiin suosiolla skipata ja tyytyä bagel-aamiaiseen. Siispä bagelit matkaan ja juna-asemalle. Laukkuraahaus- ja lipunosto-ongelmien jälkeen päästiin matkaan ja minulle tuli ihan outo olo. Kanniskelin siinä Lauran toista (sitä pientä) matkalaukkua ja tuntui ihan kuin olisin ollut tyttöjen kanssa lomamatkalla ja itsekin lähdössä kotiin. Ei jotenkin mennyt päähän ettei tämä ollut vaan yksi meidän reissuista, vaan illan päätteeksi tytöt ne menisivät hostelliin ja kohta kotio, kun minä taas matkaisin junalla takaisin tänne.
New Yorkissa tallusteltiin siellä täällä. Ensin käytiin viemässä tyttöjen kamat hostellille (joka sijaitsi Harlemissa, iiiik! mutta hostelli oli kyllä ihan uusi ja varsin mukavan oloinen), sitten lähdettiin 5th Avenuen ihmeelliseen maailmaan. Olin luvannut viedä tytöt Build-A-Bear Workshopiin kun Laura halusi ostaa sieltä pari nallea. Matkalla poikettiin mm. Rockefeller Centerillä, American Girl Placessa ja vihdoin sitten päästiin sinne nallekaupaankin. Kiertelyn ja ihmettelyn päätteeksi Laura valitsi Katjan suosittelemat nallet, valitsi niille sydämet, suukotti sydämiä ja laittoi ne nallejen sisään. Sitten liikkeen täti tuli auttamaan Lauraa nallejen täyttämisessä ja lopulta ompeli nallet kiinni. Kaupasta löytyi myös suomenlippuja! Siispä toinen nalle sai suomenlipun, toinen britannianlipun heiluteltavakseen. Oli kovin somat nallukat!
Päivä meni aivan hujauksessa. Times Squarella käytiin vielä ottamassa pakolliset hei-ollaan-Nykissä -valokuvat...
...ja sitten lähdettiin Virgin Megastoren kautta juna-asemalle. Siellä oli sitten aika sanoa hei heit, kun tytöt lähti metrolla Harlemin ghettoihin ja minä kohti New Jerseyn metsiä. Halirutistukset ja kohti junaa, jossa taisi taas vähän itku tulla. Siinä kohtaa tuntui ihan todella kovasti siltä, että tahdon vain lähteä tyttöjen kanssa Suomeen.
No, kyllä se mieli siitä sitten parani. Maanantaina alkoi arki taas rullaamaan ihan normaalisti ja päivät kulki kuten ennenkin, eikä tuntunut enää yhtään pahalta.
Kiitos hirmuisesti tytöt kun tulitte, oli aivan mahtavaa <3>
1 kommentti:
Ihana kirjoitus <3
Ja MUMMO! Voihan hemmetti, se on niiiin paras ihihi.
Lähetä kommentti