tiistai 1. joulukuuta 2009

Arkea ja pikkutapahtumia

Pikakelataanpa taas hieman eteenpäin. Arkipäivät ne vaan mennä hujahtelee samansorttisina. Pari viikkoa Halloweenin jälkeen käytiin järjestön tapaamisessa seinäkiipeilemässä. Olipa hauskaa! Itsekin yläasteen traumojen (pullukka ei päässyt yhtään mihinkään, nujertavaa!) jäljiltä yllätyin positiivisesti, kun selvitin pari haastavamman luokan seinääkin ihan ylös asti! En ole vielä saanut aluevalvojalta kuvia, hän kyllä räpsi kamerallaan tehokkaasti, joten täytynee kysellä josko osuin linssiin kertaakaan itse. Seinäkiipeily oli kyllä todella kivaa touhua, ja vähän niinkuin huomaamatta siinä sai kivasti lihastreeniäkin tällainen meikäläisen kaltainen, punnertamista inhoava rimpulakäsi.

Jotenkin Halloweenin aikoihin tänne tulla tupsahti syksy jostain kulman takaa! Maailma oli jokusen viikon ihanan värikäs ja täynnä rahisevia lehtiä <3
Viikko kiipeilyn jälkeen, oli viimeisen viikonloppukurssin aika. Suuntana siis Long Island University, nimensä mukaisesti New Yorkin Long Islandilla. Tällä kertaa lähdin kursseilemaan yksinäni, enkä todellakaan odottanut viikonlopun koulutuomiota innolla. Perjantain junamatkojen jälkeen pääsin vihdoin oikealle asemalle odottelemaan koulun bussikuljetusta kampukselle, kun silmiin osui tutun näköinen hahmo. Ranskatartoverini Sarah! Mikä tuuri! Ei ollut käynyt edes mielessä kysellä Sarahilta josko hän olisi vielä koulusuorituksia vailla! Yllätys oli mieluinen myös ranskalaistoverilleni, sillä oli neiti itsekin tullut kouluilemaan ihan yksinään.

Perjantai-ilta meni lähinnä kurssisisältöä läpikäyden (Intiaanien historia) ja viikonlopun ohjelmaa kerraten (Amerikkalaiset kertaa kaiken noin sataan kertaan, jos joku ei vaikka ekalla kerralla tajunnut). Puoli yhdeksän aikoihin keltainen koulubussi sitten kuljetti meidät majoitukseemme, mukavaan pieneen hotelliin. Ilta kului lähinnä hotellilla hengaillen, pikkukylän viihdykkeet oli niin rajatut ettei jaksanut innostaa juuri ketään vaan uni tuli aikaisin itse kullekin.

Lauantaina oli sitten täyden koulupäivän aika. Bussi kuljetti öh.... ahkerat.... Au Pair -opiskelijat hotellilta koululle yhdeksäksi, jolloin alkoi ensimmäinen tunti. Meidän kurssi sai aivan erityisen hauskan viikonlopun, sillä aamun tuntien jälkeen lähdettiin läheiseen Intiaani-museoon, jossa oli juuri tänä viikonloppuna erityinen Intiaanien historiasta kertova näyttely. Mikä tuuri! Ilolla mentiinkin sitten museoon oppimaan lisää, voittaa kummasti luentosalissa istumisen. Museossa oli näytillä jos jonkinmoista inkkarinaamiota, työkalua, kanoottia ja asumusta.

Toverini Anni A. teki yllätysvierailun pyhävetimissään!

Myös kasvomaalauksia oli lapsille tarjolla, ja tokihan meidän isompien lapsien oli myös ängettävä jonoon...
Museon sattui muuten olemaan kivasti myös ihan rannassa, ja pääsi siinä kauniina, kirpakkana syyspäivänä haistelemaan vähän merellistä ilmaakin. Aivan ihanaa.
Museoitumisen jälkeen palattiin taas koululle ja illallisen jälkeen oli vielä muutaman tunnin luentopänttäyksen vuoro. Osa ajasta tosin onneksi katsottiin leffaa, niin että aika helpolla tulee sitten nämäkin opiskelumerkinnät...

Sunnuntaina oli viimeiset koulutunnit, ja taisi kotiin tahtoa niin opettajat kuin oppilaatkin. Jotta homma ei menisi tylsäksi (ja koska opiskelijat olivat Au Paireja) myös hieman askarreltiinpaskarreltiin Toukopoukon tyylillä aitoa Intiaanien jumalatoteemia. Tuli hieno mun toteemistani! (Vasemmanpuoleinen on Sarahin rakentama Hawajilainen surffaritoteemi.)Lounaan jälkeen palattiin luentosaliin vielä kerran ottamaan kokonaiskatsaus siihen, mitä oli viikonlopun aikana opittu, ennen kuin iltapäivällä kolmen maissa saatiin armahdus ja kirmattiin ulos odottamaan koulubussia. Pikaisesti juna-asemalle, ja ehdittiin kuin ehdittiinkin vielä aikaisempaan junaan, jes!

Nyt on virallisesti kaikki 1,5 vuoden Au Pair -viisumin vaatimat yhdeksän opintopistettä (hui mikä määrä :P) kasassa, kolme kurssia käyty. Viikonlopun jälkeen naputin vielä vaaditut esseet, lähetin koululle ja jäin odottelemaan virallisia papereita työn suorittamisesta.

Viimetippaanhan se taas jäi, niin kuin mulla nää aina, mutta tulipa suoritettua!

2 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Rige! En voinu tulla sun mieleen tosta asusta!!! xD :'D

Riikka kirjoitti...

Tietty voit! Ja tulit! x"D Silleen rakkaudella tietty. pusss!