Äippä New Yorkissa: Uusi Vuosi Special

Viimekertainen superjännittävä tarinammehan jäi kutkuttavaan tilanteeseen, jossa seikkailijamme Pikkusisko ja Äippä olivat New Jerseyn metsissä host-perheen luona yökyläilemässä. Nyt seuraa Special-jakso, jossa keskitytään hurjaan ja jännittävään Uuden Vuoden juhlintaan. Pysykää mukana!

Aamu valkeni New Jerseyssä uudenvuodenaattona vähän takkuisesti, kun allekirjoittanut koki suuria fyysisiä tuskia aamuherätyksen vuoksi. Aamupalalle kuitenkin joten kuten selviydyttiin ja siihen mennessä ulkona odotti jo varsin mellevä ylläripylläri: taivaalta tuli lunta koko ajan sakenevana verhona. Nam! Tarkoitushan oli aamiaisen jälkeen lähteä ajelemaan kohti hotellia ja sitten suunnata ripakkaa tahtia keskustaan ja Times Squarelle valmistautumaan uuden vuoden vastaanottoon. Ei auttanut muu kuin sisulla (ja hitaalla vauhdilla) lähteä kohti Emmin kotia hakemaan lisävoimia kyytiin. Ensin Emmi, sitten Pernilla ja tämä iloinen joukko lähti kahlaamaan kohti Suurta Kaupunkia. Sankasta lumisateesta huolimatta tiet olikin jokseenkin sulia, joten turhaan kauhistelin kotona aamulla.

Hotellissa pikainen vaatteiden lisäily (kerroksia! kerroksia!) ja sitten junalla keskustaan. Times Squarella oli jo varsin kunnioitettavasti ihmisiä kerääntynyt, vaikka vuoden vaihtumiseen oli aikaa vielä kymmenisen tuntia. Erityisen kunnioitettavaa siitä teki se, että paikallahan oli aivan jäätävän kylmä! Siis jos luulette että Suomessa on kylmä, niin tulkaapa käymään Times Squarella kun on about -10C pakkasta ja rakennusten välissä on aivot piponkin läpi jäädyttävä viima. Nautinto! Sitkeät sissithän ei kuitenkaan vähästä pelästy, vaan jokusen hetken siinä pyörittyämme alettiin mekin valmistautua odotukseen, vaikkakin paikkojen saaminen osoittautukin sitten vaikeammaksi tehtäväksi kuin mitä olimme luulleet. On nimittäin niin, että jo tähän aikaan iltapäivästä poliisi oli aidannut kadulle suljettuja "karsinoita", joihin ihmiset pääsi katsomaan kuuluisaa pallon pudotusta, kadulle ei saanut pysähtyä ja haluamaamme karsinaan (siis siihen mistä oli tietty superhyvä näkyvyys) ei poliisin mukaan "ainakaan juuri nyt" otettu lisää ihmisiä. Jaah.

No siinä sitten pörrättiin edes takaisin ja koitettiin selvitellä mihin karsinaan pääsisi ja pääsisikö mihinkään. Aikamme pörrättyämme (ja ihmismassaa päiviteltyämme) luonto kutsui (kyllä, tämä on oikeasti tarinan juonen kannalta oleellinen tieto, uskokaa pois!) ja tämä neiti lähti äippänsä kanssa etsimään vessaa viereisen levykaupan uumenista. Jonon päähän oli tietenkin pitkä (joku Murphyn laki vissiin koskien julkisia naisten käymälöitä) ja aikaa kului tovi jos toinenkin siellä levykaupassa. Kun sitten vihdoin hilauduttiin takaisin yläkertaan, käännytettiinkin Times Squaren puoleisilta ovilta ympäri ettei sinne enää päästetä ketään, katu on suljettu! Että mitä?! Kaverithan toki oli siellä, itsellä kova hinku sinne päästä vuotta vaihtamaan ja polliisi määrää ettei muka päästä. Ei käy! Niilo Neuvokas (=minä) takaovesta kuuliaisesti pihalle, ja ensimmäiselle poliisisedälle kyyneleet silmissä selittämään kuinka "minun pikkusiskoni on tuolla levykaupan edessä ja sen kännykkä ei toimi, pitäisi jotenkin sinne päästä", ripsillä räps räps. Vaan niin oli immuuni (vissiin joku kivisydäminen hirviö) setä ettei auttanut vaan yhä oltiin ulkopuolella. Voi piru! No seuraavalle kadunpätkälle ja uudet poliisit. Ei näyttänyt hyvältä kun ne jo taisteli about parin kymmenen sisälle yrittävän kanssa, mutta niinpä siinä äippä osoitti porsaanreiän: aidan ali pääsi ja poliisit näyttivät kovin kiireisiltä toisella laidalla niiden muiden ihmisten kanssa. Hupsansaa he sukelsivat toiselle puolelle barrikadeja eikä kukaan edes huomannut! Vaan ei ollut homma vielä kuule siinä! Sen jälkeen kohdattiin toiset aidat, jotka yhä edelleen estivät pääsyn Times Squarelle kävelemään sinne levykaupan eteen. Hemmetti! Parin kiemuran jälkeen menin oikein kohteliain sanankääntein jututtamaan vanhempaa poliisisetää, ja taas kyyneleet silmissä sama tarina: "Mun pikkusiskoni on tuolla levykaupan edessä odottamassa enkä saa sen puhelimeen yhteyttä... Mitenköhän minä ikinä pääsisin tuolle puolelle pikkusiskoa etsimään??". Tällä miehellä oli selkeästi sydän vielä rinnassa, sillä mies päästä hutkautti meidät aidan toiselle puolen. Jesh! Vielä oli yksi aita edessä. Kaverit oli nimittäin tällä välin päässeet livahtamaan sinne suljettuun karsinaan ja nyt pitäisi meidänkin jotenkin onnistua vielä sinne! Siispä taas poliisisetää hihasta kiinni. Ja taas itkua vääntäen että voisiko mitenkään päästä tuonne karsinaan kun pikkusisko on siellä jossain ja ollaan koitettu sitä kauheasti etsiä? Poliisi oli vähän vaikeana ettei yhtään saisi kyllä lisää päästää ihmisiä, mutta että jos voisit näyttää sun siskon... No eihän Emmiä (a.k.a tarinan pikkusisko) nyt missään näkynyt, mutta minähän neuvokkaana ja varsin kantavan äänen omaavana tyttönä sitten kiekaisin täysin palkein sinne väkijoukkoon että "EMMIII!!!". Ja vieraiden ihmisten oudosti tollottavien naamojen seasta se Emminkin nassu hetken päästä kipitti esiin. Jes! Teatraalisesti halattiin sitä, sekä minä että äiti, selitettiin samalla jotain "Oh my God we've been looking for you for ages!! Thank God we found you!!" ja poliisisetä päästi meidät sisään. Loppuhuipennuksena äiti vielä tarrasi konstaapelia käsivarresta ja sopersi sille "God bless you!". Jumankauta meinasin kuolla nauruun!! Teatterikorkea täältä tullaan? Mutta ainakin oltiin karsinassa ja päästiin näkemään se pirun pallo!

(Kuvassa vasemmalta oikealle: Pernilla, Emmi, minä ja Jana)

Seuraavat about kahdeksan tuntia kuluikin sitten jäätymistä vastaan taistellessa. Koitettiin siinä parhaamme mukaan pistää jalalla koreasti, jotta pysyisi lämpö yllä ja yritettiin nauttia livemusiikista minkä vilulta pystyi. Tasatunnein ohjelmaa järjesti myös videotaulu jolle ilmestyi aina laskuri kun jossain päin maailmaa vaihtui vuosi ja pelastajaksi kiiruhti myös McDonald'sin (voi kyllä...) väki, kun sieltä tuli henkilökunta karsinan ulkopuolelle ottamaan kahvi/kaakao- ja ruokatilauksia ja toimittivat siihen aidalle sitten ruuat ja juomat. Uloshan ei aitojen sisältä enää päässyt, tai pääsi, mutta takaisin ei ollut tulemista, joten siellä oli oltava koko se aika ellei tahtonut joutua pois.

No juu. Uuden vuoden muoti oli aivan hurmaava (punaset lasit lainassa Emmiltä, mulla ja äitillä oli hopeiset yhteisinä):
Myöhemmin lasit saivat seurakseen myös ihanan Nivean Times Square 2009 hatun, jota kuvassa Emmi komiasti esittelee:
Kuuden aikaan illalla pallo nostettiin paikalleen fanfaarien ja ilotulitusten siivittämänä:
(joo, illan tähti tosiaan on toi pieni pallonketku tuolla mainosvalotornin ylimmäisenä.)
Oisko ollu jotain kymmentä vaille puolenyön kun kajareista alkoi täysillä soimaan John Lennonin Imagine (yksi henkilökohtaisista biisisuosikeistani) ja jostain kattojen päältä alkoi leijailla satoja värikkäitä ilmapalloja alas. Aivan kuin niissä printterimainoksissa! Se oli jotain niin kaunista että meinasi tätä neitiä alkaa itkettää pahemman kerran. (Kuvassa pallot näkyy valitettavan huonosti.)
Sitten oli pallon pudotuksen aika. Toshiba-taululle laitettiin aikaa viimeinen minuutti, ja pallo lähti laskeutumaan tangossaan. Alla ehkä lopusta hieman turhan venytetty video.
New York, ja minä sen kanssa, toivottaa Hyvää Vuotta 2009!!