Äippä New Yorkissa Vol 2

Hurjan vuodenvaihteen juhlinnan jälkeen oli vuorossa vähemmän hurja hengailupäivä kaupungissa.

Päivä 5
Väsyneen oli helppo hengailla muutama tunti Empire State Buildingin turistijonoissa, jotka veivät meidät (ja niin monet, monet muut) Manhattanin korkeimman pytingin huipulle. Kesällä olin käynyt siellä viimeksi, mutta oli se näkymä oikein komia ihan jäätävässä kylmyydessäkin.
Tämän turistipuristuksen jälkeen sitten vuoden ensimmäinen päivä vietettiin tallustelemalla 5th Avenueta, ihmettelemällä sitä joulukuusta vielä vähän lisää ja... no... vähän taisi tulla riideltyäkin, kun äidin kanssa nyt sitä vaan aina toisinaan tyttären yksinkertaisesti kuuluu tehdä.

Päivä 6
Perjantain, ja viimeisen oikean turistipäivän, aamu koitti meille jokseenkin aikaisin. Meillä oli ostettuna liput Vapauden patsaalle, ja turvatarkastuksissa piti olla kello 10. Aamu-uniselle kakaralle se oli kuulkaas aikamoinen auts! Vaan niin sitä päästiin ajoissa matkaan, jopa niin ajoissa, että äiti ehti mennä kuvaankin itse Leidi Vapauden kanssa!
Empire State Buildingin tapaan Vapaudenpatsas-reissu oli jonotusta, jonotusta ja jonotusta. Vaikka meidän kellonajalla varustetuilla lipuilla nyt pääsikin siihen lyhyempään jonoon, niin hyvän aikaa sai seistä odottamassa pääsyä turvatarkastukseen. Sitten, öh, satamassa (?? ei välttämättä oikea sana sille kopille...) lentokenttätason turvatarkastukset, jonka jälkeen lauttaan sisään. Lautta se vei Patsaan saarelle, jossa siirryttiin seuraavaan jonoon. Tämä jono numero kaksi veisi patsaan sisällä olevaan museoon, jossa pääsee mm. kaivamaan Leidin nenää!
Aika veikeää.
Museossa sitä oppi kaikenlaista patsaan historiasta (mm. sen, että valtavaa patsasta ei suinkaan Ranskasta tuotu kokonaisena Yhdysvaltoihin, vaan osat koottiin isoksi patsaaksi vasta paikanpäällä... URPO!). Tuli myös kavuttua satajotain askelmaa ylös patsaan jalustan huipulle.
(Tämä kuva on itse asiassa jo alempaa kuin missä se ylin taso oli.)
Sieltä jalkojen juurelta oli kyllä veikeää tiirailla ylöspäin vihreää patsaanrohjaketta. Olipa uusi kuvakulma tähänkin nähtävyyteen!

Toki vielä museovierailun jälkeen kierrettiin patsaan etupuolelle ottamaan perinteisiä "hei, oon käyny täällä!" -kuvia, juuri kun lumituisku alkoi sumentamaan maisemaa.

Hetki tuon kuvan ottamisen jälkeen lumituisku ja tuuli kävi sellaiseksi että porhalsimme lauttalaiturille, jonne venhe tulikin meidän kanssa samaan aikaan! Vielä olisi ollut mahdollisuus käydä Ellis Islandin maahanmuuttaja-museossa, mutta sinne ei enää riittäneet näiden kahden matkailijan Duracell-voima. Itse aion sielläkin kyllä vielä käydä ennen kotiin lähtöä, sen verran mielenkiintoiselta paikalta kuulostaa!

Museoreissun jälkeen tallustettiin parin mutkan kautta Hard Rock Caféeseen syömään, jossa oli seinillä hirmuisesti pällisteltävänä musiikin materiaalista historiaa, aina Elviksen puvusta Marilyn Mansonin kiertuekitaraan. Siinä meni jokunen tovi kun meikäläinen kiersi koko paikan läpi monttu auki. Olisi kovasti tehnyt mieli vähän koskettaa ja hivellellä niitä kamoja. Lienee juuri siitä syystä monen edessä lasi... Kumma juttu.

Vielä ennen illan junaa hilauduttiin Macy'sille, koska äipän vaan PITI päästä kävelemään se ylhäältä alas. Tosin meinasi äippä itse sitten väsähtää leluosaston kohdalla...
Vaan lepohetki nallukoiden keskellä auttoi sen verran, että selviydyttiin loppuun asti (joskin äiti pakotti mut kenkäosastolta pois kesken kaiken, kun sillä ei enää hermo kestänyt :D) ja sitten vasta hilpastiin junaan ja hotellille.

Päivä 7
Illan raivoisan pakkailun (äiti raasu joutui toimimaan mun aasina ja viemään vähän mun kamoja kotiin päin) jälkeen koitti lähtöaamu. Siispä kirjattiin itsemme ulos hotellista hieman ennen puolta päivää ja lähdettiin autolla etsimään tietä kohti JFK:n lentokenttää.

Muutaman "Jumankauta olenko nyt varmasti oikealla kaistalla?!?! No olen!" -panikoinnin jälkeen lentokenttä se löytyikin sitten taas näppärästi ja sain autonkin kivasti parkkiin. Kentällä vielä ennen äidin check-inniä vähän järkkäiltiin kamoja niin että laukut oli kivasti sallituissa painorajoissa ja sitten olikin aika sanoa hasta la vista, ensi kesään! Äippä se lähti check-inniä suorittamaan ja minä hyppäsin takaisin autoon ja suhailin New Jerseyn metsiin.

Muutos parin kuukauden takaisesta ajasta: Silloin Lokakuun lopulla ystävien täältä lähdettyä tuntui siltä että itsekin kuuluisi olla laukut pakattuna ja lähteä heidän kanssaan Suomeen. Nyt äidin lähtiessä ei enää tuntunutkaan yhtään siltä! Oli ihan luonnollista että minä jäin tänne ja ajelin takaisin USA:n kotiin. Oli hassua tajuta siinä viikon aikana kuinka ei enää tuntunut ollenkaan siltä että minun kuuluisi olla lähdössä minnekään. Mahtaa ensi kesänä tuntua oudolta ihan oikeasti pakata nämä kaikki tavarat laukkuihin ja suunnata kohti Suomea.