Ikuinen pakkaaja

Pakkaaminen. Tuo tekemisistä raivostuttavin, verenpainetta kohottava "pikkutyö", jota olen mielestäni pakertanut tässä nyt joulukuun alusta lähtien. Siis ihan oikeasti, olen nyt pakannut lähes taukoamatta kohta kaksi kuukautta! Alkaa riittää.

Ensin pakkasin huoneeni tyhjäksi. Sitten pakkasin itseni ulos talosta jouluna. Tämän jälkeen oli vuorossa pakkaaminen länsirannikon reissua varten. Matkalta palattuani pakkasin pienen laukun viikon host-perhe vierailulle. Nyt olen sitten pakkaillut kamojani lentokenttäsopiviin osioihin. Toivottavasti viimeisen kerran vähään aikaan. (Jos joku tarttee pakkailu-vinkkejä, musta on tullut jo jonkin sorttinen ekspertti...)

Viimeistä viikkoa viedään! Enkä puhu viimeisestä työviikosta, tai viimeisestä lomaviikosta. Nyt puhun ihan oikeasti vika vinkeli viimeisestä viikosta USAssa. Hurjaa. Onko tänne saapumisesta muka oikeasti kulunut jo yli puolitoista vuotta? Olenko ihan oikeasti muka ollut Suomessa viimeksi vuonna 2008? Onko ihan oikeasti nyt aika muuttaa takaisin? Huh.

Reissusta kotiuduin poikaystävän luo, sopivasti syntymäpäiväkseni. Täällä olikin mulle leivottu aivan ihana suklainen synttärikakku! Enkä mitään arvannut kun yhtäkkiä valot napattiin olkkarista pois ja mulle tuotiin kynttilöin valaistu kakku nenän eteen. Ihania!

 

Viikon sitten hengailin, latailin kuvia koneelle ja söin tietty kakkua! Pää pilvissä mietin vielä tehtyä reissua ja nautin siitä että sain taas nukkua kunnon sängyssä ja käydä kunnon suihkussa.

Viikonloppuna lähdin Brooklynin huudeille Ritan vieraaksi, ihastelemaan uutta, viiden päivän ikäistä Kasperin pikkuveljeä ja nautiskelemaan leffalla kuorrutetusta tyttöjen illasta. Lauantaina lähdimme kimpassa Suomi-kirkolle lettukesteihin ja leffaa katsomaan. Meitä olikin paikalla ihan kivasti, saatiin plätyt paistettua (ja syötyäkin tuli) ja vaikka teknisten ongelmien takia iso kangas ei leffaa sitten näyttänytkään, onnistuttiin kerääntymään tietokoneen ympärille niin että onnistui se elokuvan katsominen pienemmältä ruudultakin. Ilta päätettiin vielä tuttuun kulmakuppilaan, josta suhteellisen ajoissa hilautui itse kukin juniinsa ja kotia kohti.

Sunnuntai-aamuna oli aikainen herätys, kun meikäläinen lähti vielä kerran kohti New Jerseyn kotikaupunkia. Amerikan Kotiin, isolla Koolla, minut vastaanotettiin innokkaasti halauksin, ja lähdettiin porukalla järjestön Perhepäivään, läheisen laskettelukeskuksen rengasmäkeen. Voi että oli hauskaa! Harmi vain, että minä hömelö unohdin ottaa kameran mukaan, mutta about samalta se näytti kuin viimevuonnakin.

Reissaamisen jälkeen tuntui todella hyvältä olla taas kotona. Vaikka ehkä oma virallinen asemani talossa onkin jo ohi, niin ei se yhtään vähemmän kodilta tuntunut. Annoin uuden tytön hoitaa arkea ja koitin mahdollisimman hyvin pysyä poissa tieltä, hyvin siellä jo sujui arjen askareet. Illat vietin poikien kanssa pelleillen ja käytiin koko perheen voimin yhdessä syömässä. Oli myös hauska huomata mitä jekkuja pojat oli koittaneet uuden tytön kanssa. Siellä oli kaikenmaailman potaskaa koitettu uskotella mm. hedelmien syönnistä (tai pikemminkin siitä että niitä ei syödä) ja siitä sun tästä. Ei vissiin pojat arvostaneet mun paluuta enää siinä vaiheessa kun paljastin niitten huijaukset ja saatiin taas uusi Au Pair ajantasalle. Haha! Hyvä yritys kymmenen natiaiset, mutta mepäs voitettiin kymmenen-nolla.

Perjantaina käytiin vielä kerran yhdessä porukalla syömässä, lauantai-aamuna oli meikäläisen aika sanoa ne viimeiset heipat host-perheelle. Koitettiin kovasti tehdä siitä semmonen kevyt "Nähdään taas" -tilanne, ja aika hyvin onnistuttiinkin, vaikka autoon päästyä sain nieleskellä kyyneleitä, kun meinasin lipsahtaa ajattelemaan etten enää palaa tähän kylään ihan lähiaikoina. Se on aivan uskomatonta, kuinka puolessatoista vuodessa kotiutuu. On aivan älytön ja naurettava ajatus, etten enää kävele niitä katuja ja elä siinä pikkukylässä. Suomi on niin kaukainen ajatus, joku erilainen maailma jota ei enää edes ymmärrä. Aivan epätodellista että muka muutan sinne takaisin.

Lauantaina ei kuitenkaan jääty itkemään lähtöä, vaan suunnattiin junalla New Yorkiin ja museoiduttiin. En siis ihan oikeasti ole onnistunut kertaakaan 1,5 vuoden aikana käymään Luonnonhistoriallisessa museossa, joten nyt oli äkkiä vielä korjattava virhe! Sinne siis! Ilma oli mitä kaunein ja aurinkoisessa kaupungissa olikin mukavaa kävellä kaikessa rauhassa. Museo oli iso, ja onneksi tuli käytyä vielä itseään sivistämässä.

(RONSUJA!!)

Vielä ennen Jerseyyn paluuta illallistettiin Jekyll & Hyde Club -teemaravintolassa, missä iskän vierailulla kävin ekan kerran.  Edelleenkin hyvää ruokaa ja viihdykettä yllin kyllin!

Tämä viikko on nyt tosiaan mennyt pakkaillessa. Kaikki kamat on jokseenkin tungettu onnistuneesti laukkuihin, mutta ylipainoa on nyt niin että jotain täytyy tässä kehitellä. Miksei tavaroista voi jotenkin imeä painoa pois matkan ajaksi? Ne jopa kaikki mahtuisi mukaan, mutta kun se vaa'an lukema...

Viikonloppuna vielä Nyciin moikkaamaan kavereita ja ottamaan malja Au Pair -ajalle. Maanantai-iltana tämä tyttö astuu lentokoneeseen ja aloittaa matkan kohti Suomea. Vähän meinaa kyyneleet poltella silmiä pelkästä ajatuksesta, mutta hei, uusia haasteita kohti!