Juna ei odota! (Ja tietovisaakin pukkaa.)

Siis mulla tuli eilen autossa mieleen aivan loistava, ja vieläpä rimmaava(!!) otsikko mieleen tälle seuraavalle blogimerkinnälle, mutta tietenkin mä kotiin päästyäni olin jo ehtinyt unohtaa sen. Että sori ny vaan, saatte sitten tyytyä tommoseen mielikuvituksettomaan kempo-otsakkeeseen.

Viikonloppu tuli, oli ja meni.

Perjantaina tämä väsynyt tyttö vietti aivan hillittömän villiä nuoren naisen elämää sammahtamalla omaan sänkyyn ennen puolta kahdeksaa. Tais olla vissiin sitten jo meikäläisenkin nukkumaanmenoennätys. Mutta ei vaan pysyny silmät auki ni mitä sitä sen enempää väkisin hereillä norkoilemaan. (Kavereissa tämä ratkaisu herätti kyllä vähän nauruntyrskähdyksiä kun seuraavana aamuna jouduin selittelemään miksi en ollut vastannut puhelimeen.)

Lauantai-aamuun heräsikin sitten pirteänä ja hyvin levänneenä! Suunta junalle ja lähdettiin kaverin kanssa tallustelemaan pitkin keskustaa. Päivä oli aivan taivaallisen aurinkoinen ja aloitettiinkin päivä kävelyllä talvisessa Central Parkissa.Siellä on niin jäynä ottaa kuvia kun tunnelma on rauhallinen ja semmonen metsämäinen, mutta sitten kun katsot oikeaan suuntaan niin ympärillä onkin valtavia pilvenpiirtäjiä ja tiedät että se kiireinen iso kaupunki on siinä muutaman puun päässä. Höpsöä.

Pikku pakkanen ja pureva tuuli teki kelistä aikasta vilpoisen ja kuuma keittokuppi oli erittäin tervetullut sen jälkeen kun oli tuolla tallustellut hyvän aikaa. Pienten lämmittelyjen jälkeen kuitenkin lähdettiin vielä metrolla Brooklynin puolelle pällistelemään rannan näkymiä. Ja olihan siellä nättiä kun juuri alkoi hämärtää...
Hyisen valokuvatuokion jälkeen lähdettiin suunnistamaan takaisin metrolle, tällä kertaa toiselle asemalle kuin miltä tultiin. Hetken se sitten veikin, ja paaari kertaa sai konsultoida karttaa kun aloin olla varma että eksytään sinne Brooklynin lähiöihin. No ei eksytty vaan löydettiin metroon ja takaisin Manhattanille.

Sitten alkoikin kilpajuoksu aikaa vastaan. Kävi nääs niin että toveri vähän soitteli että nyt olis lähtö tanssimaan illalla. No piru! Mun piti kuitenkin päästä himaan käymään vaihtamaan vaatteet ja viedä kaveri kotiin kun oltiin mun kyydillä asemalla. Jaha! No lopulta laskin että raivoisan ajelun ja ripeän toiminnan yhteistuloksena mulla olisi about 30 minuuttia aikaa himassa hoitaa itteni takasin junaan. Dodii! Pikana sitten kaveri kotio ja minä omille kämpille pankkiautomaatin kautta (taksirahaa saatava). Äkkiä vähän olemuksen fiksailua ja sitten soitto taksimiehille että tulkee hakemaan. Taksineiti väitti että auton saa vasta 20-25 minuutin päästä (tässä kohtaa mun juna siis lähti sen 25 minuutin päästä että ei vissiin toimi), mutta kun vähän itkin junasta niin auto sitten onneksi järjestyikin heti. Näppärää.

Erinäisen sohlaamisen (ja ulos-sisään juoksemisen) jälkeen vihdoin istuin taksissa ja mukavia höpöttelevä kuski nakkasi mut asemalle niin hyvin että oli loistavasti aikaa ostaa lippukin. Kun pääsin junaan soitin Emmille (joka meni pari minuuttia aikasemmalla junalla) että missä se on. Puhelun aikana kattelin siinä ympärilleni ja piru! Siellähän se neiti istui samassa junassa, samassa vaunussa vähän edempänä! Haha, taksikuski oli niin näppärä että ehtisinkin siihen aikasempaan junaan.

Junailun aikana pistin vähän viestiä vielä eteenpäin että nyt ois menoja että kaik kaverit mukaan. Ja Annikahan innostu heti! Tylsyyksissään kotona makaava likka otti Eveliinan käskynkkään ja lähti talsimaan kohti kuppilaa. Tässä vaiheessa tanssisuunnitelma oli jo kaatunut klubin järkyttävän kalliiseen ($30/hlö) sisäänpääsymaksuun, joten suuntana oli sen sijaan pieni kuppila jossa aiemmalla kokemuksella paikallisesti alaikäiset toverimmekin saavat nauttia drinksuja.

Pienen hyytävässä viimassa tapahtuneen harhailun jälkeen löysimme vihdoin oikean kuppilan ja kas sitä iloa ja onnea kun ennen 19v. kaverilleni iloisesti oven avannut poke alkoikin kysyä papereita. Hetken henkkareita tutkailtuaan mies totesi että neitihän ei sitten saa juoda mitään, mutta sovittiin että sisään saa silti tulla, kunhan ei tilaa alkoholia. No piru! Tarkoitus oli ihan kaikken saada vähän Margaritaa maistaa... Tietenkin näppärä tarjoilija vielä istutti meidät aivan poken silmien alle, meinas vähän alkaa ahdistaa. Emmi kuitenkin tomerana neitinä totesi että hänhän tilaa ja katsotaan kuin käy, jos heittävät pihalle ni se on voi voi sitten.

Juomat tuli pöytään. Ei kommenttia pokelta. Sitten Eve ja Annika saapui paikalle ja Annikalle ei papereista sanottu enää muuta kuin että "Jaa, olet Suomesta!". Sitten näin silmäkulmasta kun poke tuli seisomaan siihen mun selän taa ja kelasin jo että no tässä mennään sitten. Herran suusta pääsi "Onhan neitejä jo palveltu??". Meinasi hieman seurue revetä nauruun siinä! No on juu, kiitos vaan. Ensin kovistelee että ei ole ikää ja sitten tulee huolehtimaan että on palveltu. Tais olla vaan testissä asiakkaan pokka, kehtaako tilata vai ei. Kotiin lähtiessä oli pakko viedä miehelle tippiä, sen verran hienosti hoiti ton hommansa kyllä. Haha.

Tarkoitus oli toki lähteä illan vikalla junalla kotiin, mutta jotenkin se ei sitten ollenkaan innostanut joten niinhän siinä taas kävi että aamun eka kyyti (6:13am) vei kotia vasta puoli kasin aikaan. Hups. (Ei saa kertoa mammalle, kun se on muutenkin huolissaan että joudun sivuraiteille täällä.)

Sunnuntai meni sitten yllättäin vähän nukkuessa. Kyllä mä pikkasen kävin pakkasilmaa nuuhkimassa, vain todetakseni että on paljon kivempaa ja hyödyllisempää maata sängyssä katsoen Muumeja.

Maanantai lähti liikkeelle väsyneesti, kun piti vielä su-ma yönä hakea kaveri asemalta ja viedä kotiin kun se oli katsomassa The Killersin keikkaa. Yleisen maanantaijumituksen lisäksi nyt on nuorempi pojista alkanut yskiä ja sen nenä on ihan tukkoinen koko ajan :( Se on niin rassukka kun se on kipeä. Minä koitan kauheasti tehdä sen olon mukavaksi ja samalla vimmaisesti pesen käsiä ja yritän vältellä bakteereja. En voi tulla itse kipeäksi! Perjantaina olisi määrä mennä Tae Kwon Do -vyökokeeseen ja se meinaa tällä viikolla vimmaista treenaamista. Siispä: ei pöpöjä mulle nyt tällä viikolla kiitos!

Loppuun vielä tietovisa-kysymys, jolla ei ole mitään tekemistä minkään kanssa: Montako kiinalaista on Manhattanin China Town -alueella (tsekkaa kartasta minkä kokosesta pläntistä puhutaan)?
Lähimmäs veikannut voittaa aidon amerikkalaisen yllätyspalkinnon! (Pelin henkeen ei siis tietenkään kuulu huijata hakukoneiden voimalla, ihan rehtiä arvauspeliä käyntiin!)

Aurinkoista viikon alkua kaikille!

Uusi pressa, vanha arki

Näin se sitten taas lähti arki rullaamaan reissuilun jälkeen!

Maanantaina sain vielä ylimääräisen vapaapäivän, kun lapsilla oli vapaata koulusta ja yllätyksekseni host-isäkin piti vapaata. Jotta ei menisi päivä hukkaan niin hilpaisin sitten junalla keskustaan. Ensin kävin kattelemassa paria majoitusvaihtoehtoa isoveljelleni ja hänen tyttöystävälleen, jotka varasivat lennot ja tulevat tänne toukokuun lopulla. Siinä kevyessä lumisateessa New Yorkin katuja tallatessani huomasin pohdiskelevani paljonkohan oikeasti maksaisi vuokrata täältä jostain joku huoneentynkä. Järki tosin huuteli hiljaa perukoilta että josko eka nyt kävisi kotona vähän jotain kouluja (kun ei täällä se opiskelu on niin kallista) ja sitten katselisi uudestaan...

Majapaikkakierroksen jälkeen lähdin sivistämään itseäni MoMAan, eli modernin taiteen museoon. Siellä sitä saisi aikaa kulumaan tuntitolkulla. Itse ehdin olla siellä noin 2,5 tuntia ennen kuin mesta suljettiin, enkä ehtinyt nähdä kaikkea. Pitää mennä uudestaan. Lempparipaikan löysin kyllä jo, nimittäin varmasti monen mielestä ihana videotila. Siellä on ihanan pehmeä kokolattiamatto ja pyöreä sohva. Kengät pois ja sinne istumaan/makaamaan/löhöömään, ihan mitä vaan! Seinille heijastetaan rauhallisia videoita (mun lempparikohta oli pinkissä liemessä uivat, kirkkaanvihreät mansikat) ja kajareista valuu leppoisaa taustaääntä.
Siellä oli aivan taivaallisen ihana makoilla!

Sieltä Andy Warholin, Pablo Picasson ja Vincent Van Goghn töiden lomassa, oli arkkitehtuuri ja sisustus -osastolla myös jotain kovin tuttua...
Tuntui aika hölmöltä jossain New Yorkin MoMAssa pällistellä vitriinin lasin takaa Aalto-maljakoita.

Tiistaina oli taas aika palata arkeen Presidentti Obaman virkaanastujaisten merkeissä! Kaikkialla oli telkkarit auki ja seurattiin Washington D.Cn tapahtumia silmä kovana, varsinkin puolilta päivin, jolloin alkoi itse valatilaisuus. Muuten sitten meni päivä jokseenkin normaalisti. Tai itseasiassa epänormaalisti, kun lapset oli kaikki kauhean iloisia koko ajan. Edes huoneiden siivouksesta ei tarvinnut yhtään vääntää vaan laulellen meni molemmat laittamaan kämppänsä järjestykseen! Meinasin jo soittaa johonkin hätänumeroon, mutta päätin sen sijaan sitten nauttia tilanteesta kun kerta näin hyvissä meiningeissä aloitettiin tämä arki.

Keskiviikko jatkoi tiistain viitoittamaa linjaa tuossa hyväntuulisuudessa. Koulun jälkeen tehtiin läksyt ja vanhemman kanssa opiskeltiin tulevaan bilsan kokeeseen. Niin ja pelattiin myös shakkia, se himputti voitti mut taas ihan 6-0!! Nuoremman kanssa hoidettiin yksi perjantaiksi oleva kouluprojekti valmiiksi ja vähän hulluteltiin siinä sivussa. Se on ihan höpsö otus tuo natiainen.

Tänään on ollut tosi väsynyttä meininkiä. Saa nähdä millainen iltapäivästä tulee, aamu tuntui olevan vähän ärripurri. Allekirjoittanutkin on aivan kuolemanväsynyt, kun ei ole taas muka ehtinyt nukkua kunnolla kuin ties millon viimeksi. Jos tänä iltana pääsis vaikka jo kymmeneltä vuoteeseen?

Obamalta terkkuja!

Oi että! Ensi alkuun voin sanoa että Washington D.C:stä sai tällaisena kylmänä ja harmaana talviviikonloppunakin kyllä niin kauniin kaupungin vaikutelman, että takaisin on pakko rynnätä heti kun lehdet puhkeaa puihin! Voin vain kuvitella kuinka nättiä siellä on keväällä.

Meinasi käydä niin kuin edellisessä merkinnässäni maalailin, nimittäin heräsin puoli tuntia myöhässä ja kauheassa paniikissa kaveri hereille, vaatteet päälle ja juna-asemalle. Voi piru! Ehdittiin junaan kuitenkin, joka oli sitten myöhässä. Myös vaihdettaessa junat jumitti, kaikki oli 15-20 minuuttia myöhässä ja oli jo aikasta selvää ettei ehdittäisi bussiin ajoissa. Pikainen puhelu matkaa järjestävään firmaan ja meitä luvattiin 5-15 minuuttia kyllä odotella. Huh! Juna-asemalta juoksujalkaa taksiin ja sitten ralliautoiltiin pitkin Manhattania, kohti bussin lähtöpaikkaa. Kuin ihmeen kaupalla oltiin bussin ovella vain paria minuuttia yli kahdeksan.

Matkan ensimmäinen pysähdys osui Philadelphiaan, Pennsylvanian osavaltioon.
Siellä käytiin vilkuilemassa mm. Independence Hallia, jossa on allekirjoitettu Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus!Pällisteltiin myös Liberty Belliä, joka on nykyään terrorismin pelossa viety puistoaukiolta lasitalon sisään, minne pitää mennä turvatarkastusten läpi. Itsehän olin siis niin laiska että tyydyin tollottamaan sitä lasiseinän läpi menemättä sisään ollenkaan.

Seuraavaksi pysähdyttiin Delawaren miniosavaltiossa (toisiksi pienin!), joka oli kuulemma USA:n ensimmäinen osavaltio joskus vuonna nakki ja sukka. Delawaressa pysähdyttiin vaan pikaisesti Newarkin kaupungissa syömässä, mutta voinpahan sanoa käyneeni :P

Masu täynnä maistui sitten bussissa unoset, kun kuski ajeli meitä kohti maan nykyistä pääkaupunkia, Washington D.C:tä.
Ensimmäisenä päästiin tollottamaan United States Capitol -rakennusta, joka taitaa olla toinen niistä kahdesta kuuluisasta. Turistikuviakin tietenkin tuli räpsittyä...
Tämän tollottelun jälkeen käytiin Ilmailu- ja Avaruusmuseossa (Air and Space Museum) ihmettelemässä amerikkalaista ilmailun historiaa, sekä avaruuden ihmeitä. Siellä oli vaikka mitä! Minä olisin varsinkin siellä avaruuspuolella viihtynyt vaikka koko päivän! Pitää ehdottomasti seuraavalla Washingtonin reissulla mennä sinne vielä uudestaan kattomaan kaikki leffat ja koittamaan lentosimulaattorit sun muut. Nythän oltiin matkalla Niagaran reissulta tutun Go to Bus firman kanssa joten ryhmämatkalle tyypillinen aikataulu myöskin rajoitti tuntien pällistelyä.

Seuraavaksi kirmattiin paikalliseen luonnontieteen museoon, jossa on näytillä maailman suurin timantti. Yritettiin Pernillan kanssa hämätä vartijoita että oltas saatu nyysittyä se mut ei oikeen onnistunu. Pah. Mutta kauniisti se kimalteli siellä vitriinissäkin!
Tämän kaiken historiikin jälkeen oli aiheellista päästä kevyempien harrastusten pariin. Lähdettiin hiplailemaan julkkuja! Kävin esimerkiksi vähän katsomassa teatteria Herra Lincolnin kanssa...
...sekä rokkistarbailemassa itsensä naapurinpoikien (tästä parin korttelin päästä kotoisin ;)) Jonas Brothersin jannujen kanssa...
Näin kun Washingtonissa oltiin niin kävin myös vähän auttelemassa herra Resitenttiä ja hoitelemassa hänen uuden toimistonsa puhelinvaihdetta...
Myös Mr. Depp oli saapunut paikalle, mutta se äijänketale ei jostain syystä olleskaan lämmenny mun suukotteluyrityksille. Kumma tyyppi.
Ai niin! Ja ihan vaan golffarivanhempieni kateuden aiheuttamiseksi kävin vähän puttailemassa itsensä Tiger Woodsin kanssa!
Joku fiksumpi voisi siis päätellä tästä kaikesta, että ilta päätettiin kevyihin sirkushupeihin Madame Tussaud'sin vahamuseossa.

Vahanukkejen hiplailun jälkeen oli hyvä siirtyä illallisen kautta hotelliin kiskomaan unta kaaliin. Seuraavana päivänä pitäisi taas vähän jaksaa!

Ilmaisen hotelliaamiaisen (oijoi mitä luksusta!) jälkeen suunnattiin taas D.C:n keskustaan. Ensimmäisenä käytiin vähän morottelemassa Obamaa, joka mun vikittelevistä Juhuu!-huudoista huolimatta ei rynnänny paikalle tervehtimään. Outo jannu.
Tönö oli kuitenkin, niin kuin monet muut ennen minuakin ovat sanoneet, kovin pieni. Vaan nytpä on nähty. Ai niin! Ja matkalla tuonne nähtiin muuten myös Pentagon, mutta siitä pytingistä mun kuvat on niin onnettomia ettei maksa vaivaa niitten latailu.

Valkoisen talon jälkeen oli vielä pari nähtävyyttä käytävänä ennen matkaa kotiin. Kävin esim. tökkimässä sormeani Washington Monumentin kärkeen.Ja sitten käytiin vielä Thomas Jeffersonin memorialilla, joka oli kanssa ihan nätti pikkutönö.

Tästä matka jatkui sitten kohti kotia! Tehtiin me vielä pikainen pysähdys... Arvatkaa kuvista minne!

Jep, Baltimoreen. Voin sanoa käyneeni sielläkin, vaikkakin lähinnä vain vähän pyöräilemässä...
Kotimatka meni jokseenkin nukkuessa. On se matkustelu sen verran rankkaa! Oli kuitenkin tosi kiva reissu ja tuli nähtyä kahden päivän aikana PALJON. Ja ihme kyllä, ei edes Pernillan kanssa missään vaiheessa oltu tappamassa toisiamme. Aika saavutus. Siispä myös superisot kiitokset matkatoverille, jonka kanssa tuntuu aina olevan varsin mukavanlaista tuo matkustelu.

Pernilla herätti mut kun alettiin olla melkein perillä. Aika jäynä hetki oli se kun jälkeenpäin tajusin, että herätessä ikkunasta näkyi Manhattan ja ensimmäinen ajatus oli "Ah, kotona!". Mistäköhän lähtien leffoista ja tv-sarjoista tuttu kaupunki muka on ollu koti? En tiedä, mutta siltä se siinä herätessä tuntui. Huisia.

Sellainen oli reissu tällä kertaa. Keväällä takaisin!

Jälkijunassa 4.-15.1.

Kas näin! Nyt on raportoitu äipän vierailusta ja voi taas siirtyä bloggaamaan mun ah-niin-jännittävästä arjesta täällä hampurilaisten luvatussa maassa. Koitan siis päivitellä nyt tähän päivään saakka ihan kertarysäyksellä (no ei mulle hei arjen alettua oo todellakaan ehtiny tapahtua paljon mitään...) niin päästään taas reaaliaikaan!

Sunnuntaina (4.1.) junailin takaisin Nyciin moikkaamaan Suomesta paikalle lentäneitä Johannaa ja Soniaa (joista jälkimmäinen tuli tänne suunnille vaihtoon, jee!). Oli ihan superkiva nähdä tyttöjä piiiitkästä aikaa. Käytiin leffassa ja syömässä, sitten tallustettiin Forever21:n (ja mä aiheutin Sonialle henkistä ahdistusta punasia päin kävelemiselläni, sori Sonia). Päivä meni ihan törkysen nopeesti ja kohta olinkin jo takaisin kotona. Siinä vaiheessa niin väsyneenä että skippasin suoraa isovanhempien kanssa sosialisoinnin ja painuin nukkumaan. Ei voi aina jaksaa.

Maanantai-aamu tuli vaikka kukaan ei olisi oikeen halunnut. Ihan jokainen tässä talossa, host-vanhempia myöten huokaili loman loppumista ja raahautui vastahakoisesti päivän hommiinsa. Päivä menikin kaikilta vähän unessa ja se päättyi kiinalaiseen ruokaan isovanhempien luona, mistä minä karkasin suhteellisen aikaisin kotiin nukkumaan. Väsy!

Viikko lähti rullailemaan omalla painollaan. Silloin tällöin otti päähän sekä minua että lapsia, silloin tällöin oli hirmuisen kivaa. Eli ihan perusmeininkiä.

Perjantaina nuoremman jannun kaverin äiti (äitinsiskonkaimanserkku) halusi viedä lapset rengasmäkeen joten pikavauhdilla suhattiin koulusta kotiin vaihtamaan vaatteet ja sitten kohti paikallista Kulomäkeä. (Ei-Hyvinkääläisille: siis pieni, parin rinteen laskettelukeskus.) Lapsilla näytti ainakin olevan hauskaa, harmitti oikeen etten ilmoittanut meneväni itse laskemaan!

Illalla olikin sitten vuorossa toteuttaa missio Jalalla koreasti. Eli Emmi heti työajan päätyttyä meille, siinä hieman laittautumista ja sitten taksikyydillä juna-asemalle. Junalla suhailtiin keskustaan ja klubille tanssimaan! Alkomaholiahan ei meille paikallisittain alaikäisille tarjoiltu (ja kun varsinkin allekirjoittanut näyttää about 14-vuotiaalta niin se on turha koittaa kepulikonsteja), mutta se ei viihtymistä haitannut! Varsin hauskaksi ilta meni siinä vaiheessa, kun löydettiin mestan alimmasta kerroksesta pikkutanssilattia jossa oli ihan parhaat reivit menossa. Siellä kaikki pahimmat essoelmerit jammaili neonvalotikkujensa sun muiden lelujensa kanssa. Mutta miten jammailivatkaan! Ihan mielettömiä tanssijoita siellä mestassa kuulkaa! Puolet ajasta niillä oli menossa kunnon battlet siellä, niin että muu väki muodosti ringin tanssijan ympärille ja sitten otettiin vuorotellen skabaa että kuka jamittelee parhaiten. Aikamoisia! Ja hyvin mekin sekaan sulauduttiin, ilmeisesti näytettiin itsekin vähän piripäiltä kun tulivat kyselemään että oisko meillä myydä lisäpillereitä. No ei ollut, sori.

Koska tänne metsikköön ei noita junia tule kovinkaan tiuhaan, oli meidänkin juhlittava energiajuomien voimin niin, että lähdettiin vasta aamun ensimmäiseen, kuuden maissa lähtevään menopeliin. Yllättäin tosin saimme onneksi taksin helposti heti ekasta kadunkulmasta (korkkareissa kipeytyneet jalat kiitti) ja pääsimme asemalle varsin hyvissä ajoin.

Oli muuten jäynä ilta! Ensin siellä baarissa tuli pariin kertaan eri tyypit kysymään että ollaanko ehkä Suomesta, siis selkeällä suomen kielellä! Sitten taksisuhailun jälkeen mäkkäristä juomaa ostaessamme takana oli joku hombre joka alkoi kysellä että mistä ollaan ja selvisi että Malagalainen jannu oli ollut Joensuussa opiskelemassa fysioterapiaa jokusen kuukauden! Osasi se vieläkin kiroilla suomeksi ja selitti kaikkea missä on käyny ja kuinka Suomi on niiiiin ihanajakivajakaikkea. Eikä se loppunut vielä tähän! Junaa vaihtaessamme takana tulevat pari likkaa tuli vielä hetken päästä siihen että "piru, kyllä te puhutte suomea!". Siinä olikin sitten loppumatkaksi huvittavaa seuraa kahdesta suomalaisesta Au Pairista, joista toinen vieläpä asuu tässä jokseenkin lähellä. Aikamoista sattumaa että sattui nämä kaikki samalle illalle!

No juu. Seuraava päivä meni sitten piiiikkasen jumittaessa. Oltiin himassa joskus puol kasin aikaan aamulla ja Emmi raasu joutu alottamaan yhdeltätoista työt. Siispä unta kaaliin pari tuntia ja sitten Emmi kotiin ja minä takaisin nukkumaan.

Illalla syötiin sitten host-perheen kanssa yhdessä illallista, jonka jälkeen vanhempi poika ilmoitti haluavansa tehdä kaikille jätskiannokset (se rakastaa tehdä niitä), että kukaan ei sitten saa nyt lähteä minnekään! Siinä odoteltiin kun se auttoi äitiään korjaamaan pöydän. Touhottaessaan se sammutti ruokasalin valot, ja sitten sisään käveli host-äiti kynttilöin koristellun kakun kanssa ja kaikki lauloi mulle synttärilaulun! Eikä! En arvannut mitään! Vanhempi poika oli tahtonut tehdä kakkuhomman lauantaina, etten varmasti aavistaisi mitään kun synttärit oli sunnuntaina. No en aavistanut! Kakussa oli hienosti kirjotettuna vielä jenkkiläisittäin synttärionnittelutkin:
Oli kuulkaa hyvää!
Tuon illallisen jälkeen kelpasikin sitten kaivautua vällyjen alle nukkumaan.

Sunnuntaina oli vuorossa mun ihan oikeat synttärit, sekä järjestötapaamisen merkeissä sitä rengasmäkeilyä! Vitsi se oli hauskaa hupia! Rengas meni niin kovaa että välillä meinasi vähän hirvittää, ja ilmakin oli ihanan aurinkoinen ja sopivan kirpakka. Valitettavasti en ole vielä saanut kaverilta kuvia sieltä mäestä. Saatan lisäillä sitten myöhemmin jonkun kuvan kun vaan saan ne itselleni.

Rengasmäen jälkeen heitin kaverin kotiin ja soitin pienen ajomatkan päässä asuvalle Hannalle josko tulisin käymään. No sehän sopi! Hain Emmin kyytiin ja ajeltiin Hannalle, joka synttäreiden kunniaksi vei meidät aivan ihanaan vohvelimestaan ja tarjosi mulle herkkuvohvelin. Nam! Oli aika taivaallista, onneks se paikka ei ole tässä ihan lähellä ni sinne ei voi mennä joka ilta...

Mites tämä viikko sitten?
Tässähän se on mennyt. Tiistaina Emmin kanssa seikkailtiin Iikkean ihmemaailmassa testailemassa sohvia ja sänkyjä (koska urpoilla nyt vaan ei oo parempaakaan tekemistä). Itse olin sitten vissiin vähän väsynyt tai jotain kun musta on semmonen minuutin mittanen video sieltä kun nauran vaan ihan hysteerisenä. No jaa. Sieltä tuli sitten piiiikkasen kiire hakemaan lapsia koulusta, mutta pro-auppari oli paikalla erittäin ajoissa, joten ei hätiä mitiä! (Saakohan tästä blogista semmosen kuvan että oisin joku maailman hirvein Au Pair ikinä??)

Tiistai-iltana treeneissä mulle ilmoitettiin että testaan oranssia vyötä (ja hyppään siis keltaisen yli) tammikuun viimeisenä perjantaina. Iiik! Tulee vähän kiire oppia kaikki asiat, mutta oon kyllä ihan innoissani että pääsen näin nopeasti testaamaan!

Tänään vanhempi poika oli kipeänä ja jokseenkin makasi sängyssä koko päivän. Itse sain kyllä host-äidiltä vihreää valoa ja pääsin sovitulle lounaalle, joten en sitten joutunut ihan koko päivää himassa jumittamaan. Ilta meni kivasti poikien kanssa sohlatessa ja kattoessa uutisia, kun lentokone oli sitten laskeutua humauttanut Hudson-jokeen! Aika älytön juttu, vielä se että kaikki selvisi hengissä! Hatunnosto ammattitaidolle.

Tänä viikonloppuna lähden moikkaamaan Herra Resitentti Obamaa, eli siis matkaamme Pernillan kanssa Washington D.C:n maisemiin ihmettelemään poliittista ilmapiiriä. Jos ei lauantai-aamuna nukuta pommiin ja missata bussia, niin koitan ottaa hirmusesti valokuvia reissusta ja jakaa niitä sitten teidänkin kanssa!

Loppuun vielä kuva nuorimmaisesta yhdessä lempipuuhistaan: roikkumassa mun jalasta keittiössä:
P.S. Isi jos käyt täällä mutta et ole mailiasi kurkannut niin sulle on postia.

Äippä New Yorkissa Vol 2

Hurjan vuodenvaihteen juhlinnan jälkeen oli vuorossa vähemmän hurja hengailupäivä kaupungissa.

Päivä 5
Väsyneen oli helppo hengailla muutama tunti Empire State Buildingin turistijonoissa, jotka veivät meidät (ja niin monet, monet muut) Manhattanin korkeimman pytingin huipulle. Kesällä olin käynyt siellä viimeksi, mutta oli se näkymä oikein komia ihan jäätävässä kylmyydessäkin.
Tämän turistipuristuksen jälkeen sitten vuoden ensimmäinen päivä vietettiin tallustelemalla 5th Avenueta, ihmettelemällä sitä joulukuusta vielä vähän lisää ja... no... vähän taisi tulla riideltyäkin, kun äidin kanssa nyt sitä vaan aina toisinaan tyttären yksinkertaisesti kuuluu tehdä.

Päivä 6
Perjantain, ja viimeisen oikean turistipäivän, aamu koitti meille jokseenkin aikaisin. Meillä oli ostettuna liput Vapauden patsaalle, ja turvatarkastuksissa piti olla kello 10. Aamu-uniselle kakaralle se oli kuulkaas aikamoinen auts! Vaan niin sitä päästiin ajoissa matkaan, jopa niin ajoissa, että äiti ehti mennä kuvaankin itse Leidi Vapauden kanssa!
Empire State Buildingin tapaan Vapaudenpatsas-reissu oli jonotusta, jonotusta ja jonotusta. Vaikka meidän kellonajalla varustetuilla lipuilla nyt pääsikin siihen lyhyempään jonoon, niin hyvän aikaa sai seistä odottamassa pääsyä turvatarkastukseen. Sitten, öh, satamassa (?? ei välttämättä oikea sana sille kopille...) lentokenttätason turvatarkastukset, jonka jälkeen lauttaan sisään. Lautta se vei Patsaan saarelle, jossa siirryttiin seuraavaan jonoon. Tämä jono numero kaksi veisi patsaan sisällä olevaan museoon, jossa pääsee mm. kaivamaan Leidin nenää!
Aika veikeää.
Museossa sitä oppi kaikenlaista patsaan historiasta (mm. sen, että valtavaa patsasta ei suinkaan Ranskasta tuotu kokonaisena Yhdysvaltoihin, vaan osat koottiin isoksi patsaaksi vasta paikanpäällä... URPO!). Tuli myös kavuttua satajotain askelmaa ylös patsaan jalustan huipulle.
(Tämä kuva on itse asiassa jo alempaa kuin missä se ylin taso oli.)
Sieltä jalkojen juurelta oli kyllä veikeää tiirailla ylöspäin vihreää patsaanrohjaketta. Olipa uusi kuvakulma tähänkin nähtävyyteen!

Toki vielä museovierailun jälkeen kierrettiin patsaan etupuolelle ottamaan perinteisiä "hei, oon käyny täällä!" -kuvia, juuri kun lumituisku alkoi sumentamaan maisemaa.

Hetki tuon kuvan ottamisen jälkeen lumituisku ja tuuli kävi sellaiseksi että porhalsimme lauttalaiturille, jonne venhe tulikin meidän kanssa samaan aikaan! Vielä olisi ollut mahdollisuus käydä Ellis Islandin maahanmuuttaja-museossa, mutta sinne ei enää riittäneet näiden kahden matkailijan Duracell-voima. Itse aion sielläkin kyllä vielä käydä ennen kotiin lähtöä, sen verran mielenkiintoiselta paikalta kuulostaa!

Museoreissun jälkeen tallustettiin parin mutkan kautta Hard Rock Caféeseen syömään, jossa oli seinillä hirmuisesti pällisteltävänä musiikin materiaalista historiaa, aina Elviksen puvusta Marilyn Mansonin kiertuekitaraan. Siinä meni jokunen tovi kun meikäläinen kiersi koko paikan läpi monttu auki. Olisi kovasti tehnyt mieli vähän koskettaa ja hivellellä niitä kamoja. Lienee juuri siitä syystä monen edessä lasi... Kumma juttu.

Vielä ennen illan junaa hilauduttiin Macy'sille, koska äipän vaan PITI päästä kävelemään se ylhäältä alas. Tosin meinasi äippä itse sitten väsähtää leluosaston kohdalla...
Vaan lepohetki nallukoiden keskellä auttoi sen verran, että selviydyttiin loppuun asti (joskin äiti pakotti mut kenkäosastolta pois kesken kaiken, kun sillä ei enää hermo kestänyt :D) ja sitten vasta hilpastiin junaan ja hotellille.

Päivä 7
Illan raivoisan pakkailun (äiti raasu joutui toimimaan mun aasina ja viemään vähän mun kamoja kotiin päin) jälkeen koitti lähtöaamu. Siispä kirjattiin itsemme ulos hotellista hieman ennen puolta päivää ja lähdettiin autolla etsimään tietä kohti JFK:n lentokenttää.

Muutaman "Jumankauta olenko nyt varmasti oikealla kaistalla?!?! No olen!" -panikoinnin jälkeen lentokenttä se löytyikin sitten taas näppärästi ja sain autonkin kivasti parkkiin. Kentällä vielä ennen äidin check-inniä vähän järkkäiltiin kamoja niin että laukut oli kivasti sallituissa painorajoissa ja sitten olikin aika sanoa hasta la vista, ensi kesään! Äippä se lähti check-inniä suorittamaan ja minä hyppäsin takaisin autoon ja suhailin New Jerseyn metsiin.

Muutos parin kuukauden takaisesta ajasta: Silloin Lokakuun lopulla ystävien täältä lähdettyä tuntui siltä että itsekin kuuluisi olla laukut pakattuna ja lähteä heidän kanssaan Suomeen. Nyt äidin lähtiessä ei enää tuntunutkaan yhtään siltä! Oli ihan luonnollista että minä jäin tänne ja ajelin takaisin USA:n kotiin. Oli hassua tajuta siinä viikon aikana kuinka ei enää tuntunut ollenkaan siltä että minun kuuluisi olla lähdössä minnekään. Mahtaa ensi kesänä tuntua oudolta ihan oikeasti pakata nämä kaikki tavarat laukkuihin ja suunnata kohti Suomea.

Äippä New Yorkissa: Uusi Vuosi Special

Viimekertainen superjännittävä tarinammehan jäi kutkuttavaan tilanteeseen, jossa seikkailijamme Pikkusisko ja Äippä olivat New Jerseyn metsissä host-perheen luona yökyläilemässä. Nyt seuraa Special-jakso, jossa keskitytään hurjaan ja jännittävään Uuden Vuoden juhlintaan. Pysykää mukana!

Aamu valkeni New Jerseyssä uudenvuodenaattona vähän takkuisesti, kun allekirjoittanut koki suuria fyysisiä tuskia aamuherätyksen vuoksi. Aamupalalle kuitenkin joten kuten selviydyttiin ja siihen mennessä ulkona odotti jo varsin mellevä ylläripylläri: taivaalta tuli lunta koko ajan sakenevana verhona. Nam! Tarkoitushan oli aamiaisen jälkeen lähteä ajelemaan kohti hotellia ja sitten suunnata ripakkaa tahtia keskustaan ja Times Squarelle valmistautumaan uuden vuoden vastaanottoon. Ei auttanut muu kuin sisulla (ja hitaalla vauhdilla) lähteä kohti Emmin kotia hakemaan lisävoimia kyytiin. Ensin Emmi, sitten Pernilla ja tämä iloinen joukko lähti kahlaamaan kohti Suurta Kaupunkia. Sankasta lumisateesta huolimatta tiet olikin jokseenkin sulia, joten turhaan kauhistelin kotona aamulla.

Hotellissa pikainen vaatteiden lisäily (kerroksia! kerroksia!) ja sitten junalla keskustaan. Times Squarella oli jo varsin kunnioitettavasti ihmisiä kerääntynyt, vaikka vuoden vaihtumiseen oli aikaa vielä kymmenisen tuntia. Erityisen kunnioitettavaa siitä teki se, että paikallahan oli aivan jäätävän kylmä! Siis jos luulette että Suomessa on kylmä, niin tulkaapa käymään Times Squarella kun on about -10C pakkasta ja rakennusten välissä on aivot piponkin läpi jäädyttävä viima. Nautinto! Sitkeät sissithän ei kuitenkaan vähästä pelästy, vaan jokusen hetken siinä pyörittyämme alettiin mekin valmistautua odotukseen, vaikkakin paikkojen saaminen osoittautukin sitten vaikeammaksi tehtäväksi kuin mitä olimme luulleet. On nimittäin niin, että jo tähän aikaan iltapäivästä poliisi oli aidannut kadulle suljettuja "karsinoita", joihin ihmiset pääsi katsomaan kuuluisaa pallon pudotusta, kadulle ei saanut pysähtyä ja haluamaamme karsinaan (siis siihen mistä oli tietty superhyvä näkyvyys) ei poliisin mukaan "ainakaan juuri nyt" otettu lisää ihmisiä. Jaah.

No siinä sitten pörrättiin edes takaisin ja koitettiin selvitellä mihin karsinaan pääsisi ja pääsisikö mihinkään. Aikamme pörrättyämme (ja ihmismassaa päiviteltyämme) luonto kutsui (kyllä, tämä on oikeasti tarinan juonen kannalta oleellinen tieto, uskokaa pois!) ja tämä neiti lähti äippänsä kanssa etsimään vessaa viereisen levykaupan uumenista. Jonon päähän oli tietenkin pitkä (joku Murphyn laki vissiin koskien julkisia naisten käymälöitä) ja aikaa kului tovi jos toinenkin siellä levykaupassa. Kun sitten vihdoin hilauduttiin takaisin yläkertaan, käännytettiinkin Times Squaren puoleisilta ovilta ympäri ettei sinne enää päästetä ketään, katu on suljettu! Että mitä?! Kaverithan toki oli siellä, itsellä kova hinku sinne päästä vuotta vaihtamaan ja polliisi määrää ettei muka päästä. Ei käy! Niilo Neuvokas (=minä) takaovesta kuuliaisesti pihalle, ja ensimmäiselle poliisisedälle kyyneleet silmissä selittämään kuinka "minun pikkusiskoni on tuolla levykaupan edessä ja sen kännykkä ei toimi, pitäisi jotenkin sinne päästä", ripsillä räps räps. Vaan niin oli immuuni (vissiin joku kivisydäminen hirviö) setä ettei auttanut vaan yhä oltiin ulkopuolella. Voi piru! No seuraavalle kadunpätkälle ja uudet poliisit. Ei näyttänyt hyvältä kun ne jo taisteli about parin kymmenen sisälle yrittävän kanssa, mutta niinpä siinä äippä osoitti porsaanreiän: aidan ali pääsi ja poliisit näyttivät kovin kiireisiltä toisella laidalla niiden muiden ihmisten kanssa. Hupsansaa he sukelsivat toiselle puolelle barrikadeja eikä kukaan edes huomannut! Vaan ei ollut homma vielä kuule siinä! Sen jälkeen kohdattiin toiset aidat, jotka yhä edelleen estivät pääsyn Times Squarelle kävelemään sinne levykaupan eteen. Hemmetti! Parin kiemuran jälkeen menin oikein kohteliain sanankääntein jututtamaan vanhempaa poliisisetää, ja taas kyyneleet silmissä sama tarina: "Mun pikkusiskoni on tuolla levykaupan edessä odottamassa enkä saa sen puhelimeen yhteyttä... Mitenköhän minä ikinä pääsisin tuolle puolelle pikkusiskoa etsimään??". Tällä miehellä oli selkeästi sydän vielä rinnassa, sillä mies päästä hutkautti meidät aidan toiselle puolen. Jesh! Vielä oli yksi aita edessä. Kaverit oli nimittäin tällä välin päässeet livahtamaan sinne suljettuun karsinaan ja nyt pitäisi meidänkin jotenkin onnistua vielä sinne! Siispä taas poliisisetää hihasta kiinni. Ja taas itkua vääntäen että voisiko mitenkään päästä tuonne karsinaan kun pikkusisko on siellä jossain ja ollaan koitettu sitä kauheasti etsiä? Poliisi oli vähän vaikeana ettei yhtään saisi kyllä lisää päästää ihmisiä, mutta että jos voisit näyttää sun siskon... No eihän Emmiä (a.k.a tarinan pikkusisko) nyt missään näkynyt, mutta minähän neuvokkaana ja varsin kantavan äänen omaavana tyttönä sitten kiekaisin täysin palkein sinne väkijoukkoon että "EMMIII!!!". Ja vieraiden ihmisten oudosti tollottavien naamojen seasta se Emminkin nassu hetken päästä kipitti esiin. Jes! Teatraalisesti halattiin sitä, sekä minä että äiti, selitettiin samalla jotain "Oh my God we've been looking for you for ages!! Thank God we found you!!" ja poliisisetä päästi meidät sisään. Loppuhuipennuksena äiti vielä tarrasi konstaapelia käsivarresta ja sopersi sille "God bless you!". Jumankauta meinasin kuolla nauruun!! Teatterikorkea täältä tullaan? Mutta ainakin oltiin karsinassa ja päästiin näkemään se pirun pallo!

(Kuvassa vasemmalta oikealle: Pernilla, Emmi, minä ja Jana)

Seuraavat about kahdeksan tuntia kuluikin sitten jäätymistä vastaan taistellessa. Koitettiin siinä parhaamme mukaan pistää jalalla koreasti, jotta pysyisi lämpö yllä ja yritettiin nauttia livemusiikista minkä vilulta pystyi. Tasatunnein ohjelmaa järjesti myös videotaulu jolle ilmestyi aina laskuri kun jossain päin maailmaa vaihtui vuosi ja pelastajaksi kiiruhti myös McDonald'sin (voi kyllä...) väki, kun sieltä tuli henkilökunta karsinan ulkopuolelle ottamaan kahvi/kaakao- ja ruokatilauksia ja toimittivat siihen aidalle sitten ruuat ja juomat. Uloshan ei aitojen sisältä enää päässyt, tai pääsi, mutta takaisin ei ollut tulemista, joten siellä oli oltava koko se aika ellei tahtonut joutua pois.

No juu. Uuden vuoden muoti oli aivan hurmaava (punaset lasit lainassa Emmiltä, mulla ja äitillä oli hopeiset yhteisinä):
Myöhemmin lasit saivat seurakseen myös ihanan Nivean Times Square 2009 hatun, jota kuvassa Emmi komiasti esittelee:
Kuuden aikaan illalla pallo nostettiin paikalleen fanfaarien ja ilotulitusten siivittämänä:
(joo, illan tähti tosiaan on toi pieni pallonketku tuolla mainosvalotornin ylimmäisenä.)
Oisko ollu jotain kymmentä vaille puolenyön kun kajareista alkoi täysillä soimaan John Lennonin Imagine (yksi henkilökohtaisista biisisuosikeistani) ja jostain kattojen päältä alkoi leijailla satoja värikkäitä ilmapalloja alas. Aivan kuin niissä printterimainoksissa! Se oli jotain niin kaunista että meinasi tätä neitiä alkaa itkettää pahemman kerran. (Kuvassa pallot näkyy valitettavan huonosti.)
Sitten oli pallon pudotuksen aika. Toshiba-taululle laitettiin aikaa viimeinen minuutti, ja pallo lähti laskeutumaan tangossaan. Alla ehkä lopusta hieman turhan venytetty video.
New York, ja minä sen kanssa, toivottaa Hyvää Vuotta 2009!!

Äippä New Yorkissa Vol 1

Joulun jälkeinen perjantai taisi mennä vähän jumittaessa. Pyykkäyksen verran oli töissä, muuten taisin vain ajella ympäriinsä yksinäni ja jumittaa väsyneenä (kun siis oli NIIN rankkaa, kert nukuinki vaan puoleenpäivään).

Lauantaina sitten heräilin jokseenkin ajoissa ja aloin valmistautua äipän kentältähakemiseen (eli se henkinen tsemppaus ennen seikkailuajomatkaa JFK-lentokentälle, Manhattanin tuolle puolen). Aamuherätyksen, urhoollisen aikaisen suihkun ja aamupalalle valmistautumisen jossakin vaiheessa alkoi äidiltä sadella tekstareita että lento on myöhässä, REILUSTI, joten ei sitten kannata lähteä vielä kentälle suhaamaan ennen kuin tulee lähtötietoja. No, tunteja kestänyt tekstailu ja soittelurumba lyhennettynä: lento pääsi lähtemään Suomesta yhdeksän (9!!) tuntia myöhässä, kello 23.00 paikallista aikaa. Tässä välissä asiakkaita oli mm. istutettu nelisen tuntia lentokoneessa Finnairin varikolla ja matkustamossa oli metsästetty eksynyttä lintutoveria. Että semmosta.

Minäkin sitten käytin illan aivan toisin kuin olin suunnitellut, eli hotellin kylpyammeen sijaan istuin Emmin kanssa ensin syömässä ja sitten kahvilla, kunnes illalla puolikymmenen aikaan lähdin suuntailemaan kohti sitä himputin lentokenttää (enkä nyt oikeasti ajanut Manhattanin läpi, niinkuin aiempi kuvalinkitys antoi ehkä ymmärtää, vaan kiersin pohjoispuolelta sen pahimman rysän ja menin ihan motaria vaan). Äitikin sinne saapui vihdoin, terminaalivaihdon ja kaiken mahdollisen sohlauksen jälkeen. Taidettiin lähteä lentokentältä kohti hotellia siinä aamukolmen aikoihin, alkuperäisen iltapäiväneljän sijaan.

Päivä 1
Parin tunnin mittaisiksi jääneiden unien jälkeen puolikuollut tytär ja vähän vähemmän kuallut äipykkä suuntasi kohti Isoa Omenaa. Teetä, teetä ja teetä, eikä päivän toteuttamisessa ollut enää mitään ongelmaa!

Ykköspäivä kului kaupunkia ihmetellessä. Käveltiin ensitöiksemme juna-asemalta Times Squarelle ottamaan virallinen Äiti New Yorkissa -kuva: Siitä jatkettiin matkaa Rockefeller Centerille, jonka kulmilla pääsin poseeraamaan itsekin...
Ykköspäivä meni vähän ihmetellessä. Pörrättiin päivä siellä täällä, ihmeteltiin ja haahuiltiin. (Ihmettelyn kohteena mm. tämä kaunis risteyksen yllä ollut kimmeltävä joulutähti.)

Ennen illan hämärtymistä suunnattiin vielä Villageen tunnelmoimaan mun Jos Asuisin New Yorkissa Ni Haluisin Asua Täällä -aluetta. Suhteellisen ajoissa kuitenkin tuli väsymys niin minulle kuin aikaeron uuvuttamalle matkalaisellekin ja suuntailtiin illan hämärän laskeuduttua aiiika pian juna-asemalle ja hotellia kohti.

Päivä 2
Ykköspäivää edeltävää yötä huomattavasti parempien yöunien jälkeen lähdettiin jatkamaan kaupunkitutkimista. Tällä kertaa hypättiin juna-asemalta suoraa metroon ja suunnattiin Sohon trendikkäille kaduille tillittämään suunnittelijaputiikkien ovia (äitini ei varsinaisesti ole mikään shoppailija...) ja aivan ihanaa(!!) pinkkiä taloa, jonne kaverini Emmin pitäisi aivan ehdottomasti muuttaa kun se tyttö on niin pinkki-ihminen!

Sohosta matka jatkui katuja tallaten kohti China Townia ja Little Italya, joista jälkimmäisessä käytiin myös nauttimassa oikein hyvä lounas. Alueen monet monet turistiputiikit jaksoivat viihdyttää tovin jos toisenkin ja aurinkokin jaksoi paistaa varsin kivasti niin, ettei vilpoisa keli tuntunut ollenkaan pahalta.

China Townista tallustelu jatkui kohti Ground Zeroa, joka nykyään on siis ihan vaan rakennustyömaa, kun uusia pytinkejä pinotaan kauhealla tohinalla. Siellä suunnilla kun oltiin niin piti tietenkin myös pistäytyä merkkivaatteiden Tarjoustalossa, eli Century21:ssa, jossa tosin meitä vähemmän kestäviä antishoppailijoita (jonka nimikettä olen joutunut itseltäni tosin poistamaan kun täällä ollessani on hieman alkanut tuo kaupoissa pyöriminenkin maistua...) alkoi aika nopeasti väsyttää ja poistuttiinkin paikalta suhteellisen pian.

Illan päätteeksi taidettiin vielä tampata Macy'sin alennusmyynteihin, joista tosin tuli suhteellisen pian lähtö hotellille kun alkoi kramppaamaan jalat ja kädet ja selät ja kaikki.

Päivä 3
Metsäkylät kutsuu! Eli hypättiinkin hotellitaksin sijaan omaan autoon ja suunnattiin juna-aseman sijaan kohti New Jerseyn metsiä.

Ensin suhailtiin hakemaan kyytiin yksi meikäläisen kaveri, sitten ajeltiin Starbucksille (kaiken korruption kehtoon) hakemaan menovettä (teetä, kahvia, teetä) ja sitten ajeltiin katsomaan iiiisoja ameriikkalaisia linnoja (koska äitille piti näyttää mitä täällä tarkottaa jos on iso talo). Linnojen kyttäyksen jälkeen nokka kohti pohjoista ja New Yorkin osavaltion puolelle Woodburyn Outlet -taivaaseen.

Shoppaillessa aika rientää ja rahat hupenee niin että humpsista vaan kun oli jo parempi lähteä kotia kohti! (Saldona mm. pari uutta paitaa, kahdet uudet kengät, hajuvesi, laukku... hups!) Siispä varoituspuhelu host-vanhemmille että tulossa ollaan ja sitten kaahailtiin kotio.

Äippä pääsjoutupääs tapaamaan nuo kaksi ihanaakamalaa ja kamalanihanaa vintiötä sekä tietenkin host-vanhemmat. Saatiin kamat sisälle ja vaatteita vähän vaihdettua niin lähdettiin porukalla illalliselle aivan ihanaan italialaiseen ravintolaan. Syömisen jälkeen vielä ajeltiin katsomaan kaksi aivan huippua jouluvalotaloa, jotka olisivat varsinkin maailman ihanimman Mirkan saaneet pyörtymään kauhusta.
(Varsinkin kuvan jälkimmäinen on niin loistava välkkyvän Las Vegas -henkisen esityksensä kanssa, että pitää vielä jossain vaiheessa jotain videontynkää teille laittaa.)

Valitettavasti äipästä ja host-perheestä ei ole mitään yhteiskuvia kun en tajunnut ottaa. Nyt jälkikäteen kyllä harmittaa, ois ollut kivoja (mut hei ainahan voin askarrella semmosen jollain leikkaa-liimaa-systeemillä!).

Jatkoa seuraa toisena päivänä, nyt pitää vetästä vähän unta kaaliin. Josko huomenna kertoisin hurjia tarinoita mm. meidän villistä vuodenvaihteesta sekä tunteikkaista hyvästeistä?

Joulutunnelmia

Päivitelläänpäs nyt sitten piiitkän tauon jälkeen vihdoin! Tuossa tosiaan melkeinpä heti joulun jälkeen pyyhälsi paikalle tuo äipykkä, jonka kanssa ollaan mennä huiskittu pitkin New Yorkia ja siksi on sitten päivityksetkin jääneet kun eihän meidän hotellissa ollut ilmaista nettiä (ja minä oon niin kitsas kakara että en tahtonut siitä alkaa maksamaan). Mutta nyt teksti kerrallaan lupaan päivittää tähän päivään saakka!

Joulu tuli tälle tytölle 25. joulukuuta kello 5:56, kun kaksi poikalasta juoksi mun sängynviereen huutamaan että "Riikka, Riikka, herää jo!! Pukki on käynyt ja olkkarissa on paljon lahjoja!! Herää! Herää!!". Ja sitten mua taisi joku mätkiä tyynyllä. Julmia. No okei, siis lupasin edellisenä iltana itse, että mut saa aamulla herättää jos tahtoopi, mutta EI ennen kuutta. Lapset olivat heränneet aamuviideltä ja kyllä nyt viisi vaille kuusi oli sitten jo ihan tarpeeksi myöhään, niiden mielestä. Unenpöppörössä sitten aamutakki päälle ja yläkertaan, laitoin teeveden tulelle ja tallustelin olkkariin ja toden totta! Oli Joulupukki ollut varsin anteliaalla päällä, koko olohuone oli nimittäin aivan täynnä lahjoja! Herran jestas! No lapset ne sitten innoissaan availi ensin joulusukista pienemmät paketit ja sitten kuusen alta isommat.
Tuli leluja ja pelejä ja kirjoja ja kaikkea mahdollista. (Kuvassa muuten siis lasten oma pikkukuusi, ei päässyt kuvaan meidän, takan toisella puolella oleva isompi puu.) Ja olihan se pukki muistanut Au Pairiakin ja siinä teekuppini kanssa aamukuudelta availin oman joulusukkani paketteja.

Lahjojen availun jälkeen lapset keskittyivät antimista nauttimiseen (uusia leffoja, pelejä sun muita mitä piti heti pelata ja katsoa ja lukea, kaikkea tietenkin samaan aikaan) ja minä avasin tietokoneen ja soitella rimpauttelin kotosuomeen. Skypehöpinät keskeytti kuitenkin host-äidin värkkäämä pannariaamiainen, ja tallustelin minäkin valmiiseen aamiaispöytään. Mustikkapannareita ja appelsiinimehua, nam!

Siinä aamutouhujen aikana aurinko nousta hilpaisi taivaalle ja päivästä näytti tulevan aivan uskomattoman kaunis kun maa oli valkoinen ja taivas aivan pilvetön. Oijoi! Niinpä aamiaisen jälkeen päätinkin lähteä pienelle kävelylle ennen vieraiden meille paukkaamista, jotenka kiskoin vaatteet päälle ja lähdin tallustelemaan lähellä olevalle Wildlife Centerille. Viihdyinkin jotain puolitoista tuntia pihalla, ja keli oli aivan mielettömän nätti. Voi vimpula!

Kävelyn jälkeen otin vielä parin tunnin väliunoset kun alkoi ihan hirmuisesti väsyttää, sitten vasta aloin valmistautua vieraiden tuloon.

Iltapäivästä alkoi talo sitten täyttyä. Tuli isovanhempia ja tätejä ja setiä. Meikäläiselle ehkä eksoottisin tapaus oli tätsykkä, joka oli ihka aito ja oikea katolinen nunna! Meinas tulla ramppikuume kun tuli heti semmonen olo jotta pitää vähän varoa sanomisiaan ja olla ihmisiksi! Täti M tosin osoittautui oikein mukavaksi ja rennoksi naiseksi, vaikka ei meillä nyt kauheasti kyllä yhteistä puhuttavaa ollutkaan.

Joulupäivällinen oli oikein kiva tilaisuus. Syötiin herkullista pastakeittohässäkkää missä oli simpukoita ja jättikatkarapuja (NAM!) ja sitten oli pihviä (jonka minä tosin skippasin), salaattia ja sitä sun tätä. Ainakin vähän erilainen joulupöytä, kotoisaan laatikot + kinkku -yhdistelmään verrattuna! Mutta täytyy myöntää että ens vuonna taitaa olla sitten Sipe-tädin laatikoille iso iso tilaus, jotta teitä on varoitettu!

Loppuilta meni sitten oikein mukavasti hengaillessa. Katsottiin Dark Knightia (ja minä meinasin pissata housuun kun host-isä pyyhälsi alakertaan asianmukaisesti pukeutuneena: Batman-naamari ja viitta päällään) ja vaan istuttiin ja höpöteltiin. Jossain vaiheessa jälkiruokakahvien aikaan serkutkin vihdoin pyyhälsi paikalle (kivaa! ne on aivan ihania koko sakki!).

Valitettavasti juhlinnat loppui hieman lyhyeen, kun yhdeksän aikaan yksi serkkutytöistä sai niin pahan astmakohtauksen että hänen äitinsä piti lähteä viemään tyttöä lääkärin kautta kotiin. Todella harmi! Ja kun vanhempi sukupolvikin (=isovanhemmat) olivat jo lähteneet koteihinsa, niin alkoi porukka painella aika pian nukkumaan. Tosin onko nyt ihmekään tuommoisen järjettömän aamuherätyksen jälkeen!

Itse painoin pään tyynyyn hirmuisen väsyneenä, mutta tyytyväisenä siitä, että korvatulpilla varustettuna saisin seuraavana aamuna nukkua piiiitkään!