maanantai 13. heinäkuuta 2009

Räiskyvää itsenäisyyspäivää!

Pari viikkoa takaperin oli yksi Amerikan suurimmista juhlista. Heinäkuun 4. kun on paikallinen itsenäisyyspäivä, ja humua oli jokseenkin mahdoton olla huomaamatta. God bless America, ja sitä rataa, raitaliput liehuivat vielä tavallistakin enemmän.
Meidän naapurikylälläkin osattiin. Paraatin ylle
nostettiin iso lippu. Vieressä normi kadunvarsiliehuke noin
niinkun vertailun vuoksi...

Kyseistä suurta merkkipäivää perinteisesti juhlitaan valtavin ilotulituksin, eikä tämäkään vuosi ollut poikkeus. Siispä neljä suomalaistyttöä ja saksalaisvahvistus Angi.......suuntasivat Manhattanille ihastelemaan Hudson-joelta lähetettävää ilotulitusnäytöstä. (Kuvasta puuttuu kameran takana taiteileva Emmi.) Paikat joen rannalta varattiin jo ajoissa, sillä tiet suljettiin iltapäivällä väenpaljouden vuoksi. Vaan sepä ei meitä haitannut. Aurinko helli eväsretkeläisiä ja siinähän oli vain mukava paistatella päivää ja nautiskella hyvästä seurasta.

Me innostuttiin Emmin kanssa ottamaan kuvia tähti-raita-lippujen kanssa, jotka Saija oli ostanut ja laittoi ystävällisesti jakoon.

Ilotulitus alkoi yhdeksän jälkeen ja oli aikamoinen! Pommeja lähetettiin viidestä eri pisteestä niin, että koko taivas täyttyi ilotulitteista. Kuvia on vain pari, kun ilotulitteista on yllättävän hankala saada onnistuneita, mutta koitinpa vähän videotakin ottaa.
Tässä pätkä ilotulituksen keskeltä:


Eräässä pizzeriassa vessareissulla bongattiin muuten tuttu naama seinältä:
Ilotulitusten jälkeen väkimassassa hilauduttiin kohti kulkuvälineitä. Sieltä täältä kuului ympäriltä muuten suomenkieltäkin, jotta ei suinkaan oltu ainoita paikalla! Juna-asemalla turvallisuudesta vastasi solttupojat isoine aseineen. Kun koskaan ei tiedä, josko Usama hautoo revanssia. Kuvaan oli pakko päästä, sen verran oli konekiväärillämilläikinä kokoa:

Ei kommentteja: