Väsymystä, tapahtumia ja vaikka mitä

Onpas muka kiirettä pitänyt kun ei ole ehtinyt blogiakaan päivitellä kokonaiseen viikkoon!! Jo se ehti äippäkin eilen soitella perään että onko neiti edes hengissä kun ei mitään kuulu. No olen minä hengissä täällä, vieläpä suhteellisen hyvinvoivana.

Viime viikko oli työpäiviltään hieman normaalia lyhyempi, sillä perhehän tosiaan oli Marylandissa vielä maanantai-päivän, mikä meinasi meikäläiselle ylimääräistä vapaata. Tiistai ja keskiviikko meni vähän pikakelauksella normiarjessa. Eikun hetkinen. Eipäs mennytkään, sillä jostain syystä perheen isä sitten kuitenkin oli vielä tiistainkin kotona, joten mun ei kauheasti silloin tarvinnut töitä tehdä. Iltapäivästä vasta oli sitten mun vuoro olla lasten kanssa kun isän piti lähteä johonkin sovittuun tapaamiseen.

No juu. Torstaina oli sitten aika mieletön päivä. Nimittäin sellainen pieni nippeli-tieto tämän perheen isästä, että hän on aivan mieletön Bruce Springsteen -fani. Oli sitten Brucella keikka täällä muusikon kotipitäjässä New Jerseyssä, tuossa vähän matkan päässä Giants-stadionilla. Koko perhe lähti matkaan, ja MINÄ PÄÄSIN MUKAAN!! Aivan uskomatonta! Torstaina sinne siis. Matkaan lähdettiin heti kun vanhempien työt antoi myöten ja oltiin parkkipaikalla hyvissä ajoin harrastamassa tailgate-aktiviteettia. Tiivistettynä se meinaa sitä että porukka tulee stadionin parkkipaikalle monta tuntia ennen keikkaa (mahdollisesti koko päiväksi). Autot parkkiin ja huvilateltat, grillit, pöydät, tuolit, kaikki mahdollinen auton takakontista siihen kaarojen viereen ja bileet pystyyn. Oli kyllä hauskaa! Ja se keikka. Oho! Täytyy myöntää että herra Springsteen kyllä osaa tuon livemusisoinnin. Kotiyleisö sai nauttia uskomattomasta tykityksestä reilut KOLME TUNTIA! Aika mieletöntä. Täällä tuollainen ulkoilmakeikkakin on vielä vähän vaikuttavamman näköinen kuin koto-Suomessa, täällä kun tosiaan tulee pimeä. Meinaa sitä, että lavan valot ja kaikki näyttää ihan älyttömän hienolta ja stadionin päälle aukeaa aika vaikuttava tähtitaivas.

Perjantaina oltiin sitten kaikki aika väsyneitä kun keikalta päästiin kotiin vasta todella myöhään. Väsymyksestä huolimatta lähdettiin poikien kanssa nauttimaan nätistä päivästä läheiseen puistoon. Pakattiin koriin mukaan lounas ja syötiin puiston vieressä menevän puron varrella. Oli myös ensimmäinen läheltä piti -tilanne kun nuorempi poika teki aivan helekutan komean ilmalennon keinusta. Säikähtänyt jannu oli itkun partaalla ja valitteli jalkaa. Pienen tutkiskelun jälkeen sain todeta että jalka ei ollut murtunut, venähtänyt, nyrjähtänyt tai mitään muutakaan. Ei siis naarmun naarmua! Kovaa tekoa tuollaiset pienet pojat! Poika toipui säikähdyksestä nopeasti kun todettiin ettei sattunut pahemmin ja koitin mahdollisimman kevyesti vain heittää huulta aiheesta tyyliin "Olipa komia ilmalento! Mikä ihme sie oot, Peter Pan? Ensi kerralla muistetaan pakata mukaan keijupöly!". Itse kauhistelin asiaa vielä kotonakin, se oli nimittäin yksi hurjan näköinen lento. Hitto jos tolle vintiölle olis sattunut jotain mun vahtivuorolla...

Perjantaina postia hakiessa bongasin kuistilta pienen paketin jossa oli mun nimi varsin tutulla käsialalla. ÄITI!! Äiti lähetti mulle kaikkea ihanaa <3 Paketissa oli supisuomalaisia karkkeja (oi nam!), Paul Coelhon Alkemisti -kirja (olen halunnut jo pitkään lukea!), Muumi-pelikortit (se peli vaikutti superkivalta!) ja sokerina pohjalla Pikku Myy -kirjanen, jonka ensimmäiselle sivulle äippä oli runoillut seuraavasti:

Kun tulee mieleen
et kaik menee pieleen
ja ajatus synkistyy
...niin apuun tulee Pikku Myy.

Kirjoita tähän paha olo
niin Pikku Myy polo
sen pois kantaa
ja auringon paistaa antaa.

Myöhemmin sitten perjantai-iltana asioiden mennessä pieleen (typerät osavaltion lait jotka esti yhdet kirjapippalot) ja aivan liian ison väsymyksen päästessä niskan päälle Pikku Myy sai jo ensimmäisen lastin pahaa mieltä: reissun ensimmäinen koti-ikävä itkupurkaus pääsi valloilleen. Paruin sängylläni hyvän aikaa nokka tukossa. Tuli samalla itkettyä niitä itkuja jotka sain pidettyä sisälläni silloin lentokentällä kotoa lähtiessäni, ihan hyvä ehkä vihdoin päästää ne ulos.

Lauantaina sitten sain vihdoin odotetun kirjan käteeni. Stephenie Meyerin uutukainen piti mua tehokkaasti otteessaan koko päivän. Sen verran laskin katseeni kirjan sivuista että näin kaverilta tulleen postikortin. Ja sitten nauratti varmaan kymmenen minuuttia putkeen, kortti oli niin Annia! Dark Knight -leffaan hurahtanut ystävä lähetti kyseisen elokuvan kortin jonka takapuolelle, kirjoitetun tekstin päälle oli teipattu vielä Viking Line -korttipakan Jokeri. Voi höpsö! Kiitos miljoonasti, hienoin kortti ikinä! <3

Sunnuntaina oli vuorossa matka NYCin puolelle China Townia ihmettelemään. Orientaatiosta tuttujen tyttöjen, Julianan ja Katharinan kanssa lähdettiin katselemaan maailmaa ja olipa kiva päivä!

Kun saavuttiin NYCiin, toi parin vaihdon jälkeen juna meidät WTC:lle, josta oli tarkoitus lähteä kävellen jatkamaan matkaa. Yllätys oli aikamoinen kun katsoin junan ikkunasta ulos ja yhtäkkiä olin aivan keskellä Ground Zeroa! Siis todellakin se juna kulki keskeltä sitä helekutin monttua! Creepy... Mietin siinä että tosiaan, ei vielä jokunen vuosi sitten nähnyt taivasta täältä junasta tällä tavoin. Ja miltä mahtoi tuntua niistä junassa olleista ihmisistä joiden juna yhtäkkiä alkoi täristä valtavasti ja seuraavaksi, mitä? Seuraavaksi he lakkasivat olemasta? Oli ihan absurdi ja hölmö olo keskellä sitä valtavaa monttua. Yksi kysymys muuten: Mistä tiedät saapuneesi China Towniin?
...Jopa McDonald's on kirjoitettu merkeillä. Keskeltä China Townia löytyi myös Little Italy, joka oli yksi iso kävelykatu, pyhitetty ihanille kojuille ja italialaisille ravintoloille. Me mentiin kuitenkin päivän teeman mukaisesti syömään kiinalaista (ruokaa), ja sain käteeni elämäni ensimmäisen onnenkeksin! Ruokailun jälkeen takaisin kadulle ja meitä vastaan tuli pieni tulvanpoikanen kadulla. Vettä virtasi aivan mielettömät määrät jostain joten uteliaan kakarat lähti selvittämään veden alkuperää. Parin kulman takaa löytyi vastauksia...
Miekkonen päätti vähän pestä katua!
Kotiin päästessä olin aivan kuolemanväsynyt, lueskelin vielä hetken ja sitten nukkumaan.

Tämä päivä on mennyt väsyneenä kitkutellen, koti-ikävästä kärsien. Ilta tosin on taas ollut ihan kiva, jotenkin se että päivä on ohi, antaa voimia. On sellainen olo että ehkä nukutun yön jälkeen huomenna fiilis on taas parempi. Huonoina hetkinä mennään päivä kerrallaan ja muistetaan että tämä on vain yksi vuosi joten paras olisi ottaa kaikki irti.

Keskiviikkona mulla tulee täyteen ensimmäinen täysi kuukausi. On mennyt niin nopeasti ettei voi edes käsittää!