Riikka ja Guess...

...ne yhteen soppii!
Perjantaina siis mennä hilpaisin autolla New Yorkin osavaltion puolelle Woodburyn outlet-ostarille. Ja voi suloisuutta millainen paikka minua siellä odottikaan! Ei todellakaan mikään itiksen kaltanen mesta, vaikka ostariksi sitä kutsutaankin. Auton parkkeerauksen jälkeen lähdin tutkiskelemaan aluetta. Matalia valkoisia rakennuksia sokkeloina vieri vieressä, joiden välissä kulki kävelykadut.
Paikka oli kerrassaan herttainen kylä, täynnä outlet-liikkeitä, kuten Jimmy Choo, Ralph Lauren, Chanel, Dolce & Gabbana, Converse, Juicy Couture, Guess, DKNY... Niitä oli aivan loputtomiin! Itse en varmastikaan nähnyt kaikkea, sillä Guessin ja Conversen jälkeen olin rahaton, eksynyt jo kaksi kertaa siellä sokkeloissa ja vailla pienintäkään ajatusta minne päin olin jättänyt auton.
Hinnoista voin kertoa sen verran että esimerkiksi Guessiltä ostin kolme paitaa ja farkut, yhteishintaan $97 ja sentit päälle (Suomessa pelkät farkut taitaa maksaa sellaiset pari sataa?).

Pelkästään jo ajomatka sinne on kiva. Hieman pohjoisempaan päästessä motaria alkaa kehystää tuntureiden kokoiset, kauniit, puiden peittämät vuoret jotka jatkuu aivan silmän kantamattomiin horisonttiin. Ne myös paikoittain kehystää sitä ostariksi kutsuttua pikkukylää varsin kauniisti. Harmi ettei ajaessa ja ostoksia kantaessa pysty oikeen kunnolla kuvata.

Kotiin päästyäni olin aivan valmis päikkäreille, mutta menin hupakko tekemään sen virheen että laitoin koneen ja Skypen päälle. Niinhän siinä kävi että kälätin turhuuksia kavereiden kanssa varmaan jotain neljä tuntia. Puhelun jälkeen olin aivan kuolemanväsynyt, mutta kello oli jo liikaa päikkäreille ja liian vähän yöunille. Koomailin siis sohvalla ja katsoin leffaa, jonka loppuessa kymmenen aikaan väsymys oli kadonnut ja tahdoin vain juhlimaan.

No juhlia ei nyt ollut tarjolla, mutta soitin kaverille ja liityin niiden seuraan ulos hengailemaan reiluksi tunniksi, kunnes alkoi sataa vettä ja nakkasin toverit kotio ja lähdin itsekin nukkumaan.

Lauantaipäivä meni jokseenkin jumittaessa. Illalla sitten kaverit tuli hakemaan ja suunnattiin vähän matkan päähän kotibileisiin. Talo oli semmonen ulospäin jokseenkin lukaalin näköinen, lasiseinäinen pikku pikku kämppä terasseineen ja uima-altaineen. Asukkaina oli tuntematon määrä kundeja (jep, täällä kimppakämpätkin on sitten näköjään vähän tollasia) ja he kuulemma pitää noin kerran kuussa vähän isommat bileet. Perusmeininkiä. Oli Beer Bong -pöytä, pari tankillista (siis oikeasti ne oli ihan tankkeina siellä, mistä lie täällä semmosia saa ostaa) olutta ja keittiön tasot täynnä erisorttisia muita juomia. Plus tietenkin ruokailutilan pöydässä kaikennäköistä kanaa, pastasalaattia sun muuta syötävää ettei kansan nälkäisenä tarvitse vaeltaa.

Oli ihan hauskat kemut. (Joista kaverilla on jotain valokuvia mutta en ole saanut niitä vielä.) Oli paljon paikallisia ja tuli höpöteltyä niin monen uuden ihmisen kanssa että hyvä jos kaksi nimeä muistan. Illan ehdoton kohokohta (nauroin varmaan kymmenen minuuttia putkeen, se oli vaan jotenkin niin... random?), ja nyt siveyden sipulit voi jättää lukematta jos tuntuu siltä, oli se kun joku huitaisi uuninlasin rikki aivan hervottoman kokoisella dildolla. Sitä, miten moinen on joutunut heteromiesten täyttämään kämppään, en tiedä enkä kyllä tahdokaan tietää. Mutta voi luoja me naurettiin kun jätkä seisoi keittiössä rikkoutuneen lasin keskellä, aivan totaalisen hölmistyneen näkösenä ja se hemmetin leka kädessä.

Kotiin pääsin joskus viiden aikoihin aamulla, nukkumaan sitten kuuden aikaan. Luojalle kiitos perhe on poissa niin kukaan ei ollut herättämässä mua kahdeksalta huuteluun ja portaissa ravaamiseen!

Eilen oli sitten vähän väsynyttä, ylläri! Kuitenkin iltapäivällä puristin itsestäni inspiksen lähteä Nyciin käymään joten hyppäsin junaan ja lähdin haahuilemaan. Tarkoitus oli vaan laahustella siellä täällä, mutta vahingossa sitten päädyin kuitenkin keskelle Brasilia-päivän juhlintoja:
Oli sitten vähän enemmän porukkaa liikkeellä! Veikeä meininki kyllä. 6th Avenuella oli iso lava jolla esiintyi jotain isompia nimiä. sitten tällä kuvan kadulla oli kaikenlaisia kojuja ja pienempiä esiintymisiä. Jengi vaan musisoi, lauloi ja tanssi kaduilla ihan fiiliksissä. Aika hienoa, sanon minä. Ostin itsekin sitten muutamalla dollarilla sellasen pienen Brasilia-rannekorun, ihan vain tulevaisuutta varten muistoksi siitä, että olen joskus ollut Nycissä Brasilia-päivää viettämässä ja että olen saanut uusia ihania Brasilialaisia ystäviä. Se on nimittäin maa minne minun on pakko joskus mennä käymään. Tähän mennessä jokainen Brasilialinen jonka olen tavannut on ollut aivan mielettömän hyvä tyyppi. Onko ne jotenkin keskimääräistä mukavampaa kansaa vai onko mulla vaan käynyt tuuri?

Päivän aikana kävellessä tuli ihmeteltyä myös mm. Kellari Tavernaa... ...joka suomalaiselta kalskahtavasta nimestään huolimatta on kreikkalainen ravintola.
Kamera räpsyi myös kauneudelle, jonka sai aikaan pilvenpiirtäjien huippuja valaiseva aurinko. Nätiltä näyttivät mm. Chrysler Building...
...sekä Empire State Building...Päivän suuren ilon tuotti Times Squaren Bubba Gump Co. ravintola/kauppa (josta on aivan PAKKO ostaa Bubba Gump Co. -paita!)
Siis niille muistin virkistykseksi jotka eivät muista, eivätkä vielä avanneet yllä olevaa linkkiä, niin Bubba Gump Shrimp on yritys, jonka Forrest Gump perustaa ystävänsä Bubban suunnitelmien pohjalta.

Kaduilla myös kuvattiin jotakin, oli suuret kamerat ja kaikkea......tarina tosin ei kerro että mitä kuvattiin. Kohde ei ainakaan millään tapaa ollut itsestäänselvä, sillä itse en nähnyt kameran lisäksi kadulla mitään muuta normaalista poikkeavaa.

Että sellanen viikonloppu. Tänään maanantaina on Labor Day, joka on pyhä joten perhe on yhä reissussa (tulee tänään jossain vaiheessa) ja ihmiset viettää vapaapäivää. Huomenna täydellä tohinalla valmistelemaan keskiviikkoista koulujen alkua!

Loppukevennyksenä vielä juna-aseman rullaportailta löytyvä kyltti, joka onnistuu aiheuttamaan minussa huvittuneisuutta joka ikinen kerta kun sen näen. Se on HIENOA kuinka tässä maassa on sellaisia tarpeellisia nappeja, joita ei saa käyttää!

Miljuuna tv-kanavaa

Kun digiboxin tulemisen jälkeen eli Suomessa ilman telkkaria, ei meinaa tottua siihen että talossa on telkkareita siellä sun täällä ja kanavia lähemmäs tuhat. Aina tulee jotain tuttuja sarjoja, varsinkin lapsuudesta tuttuja (Kaikki rakastavat Raymondia, Siskoni on noita, 70's Show, Teininoita Sabrina...) ja leffojakin löytyy melkeinpä milloin vain katsottavaksi.

On urheilukanavaa, uutiskanavaa, lastenkanavaa, saippuasarjakanavaa ja tänään löydettiin kaverin kanssa jopa homokanava! Siis ihan toden totta, mitä tässä maassa ei ole? Homokanavalta tulee L-koodi, Älä kerro äidille ja esimerkiksi homouutiset! Täytyy ehdottomasti joku päivä katsoa ne uutiset ja verrata mitä erilaista niissä on normiuutisiin. Siis että kerrotaanko niissä ihan samalla tavalla politiikasta ja sodista ja kaikesta, vai keskittyykö ne ainoastaan homoyhteisön sisäisiin asioihin? Suorastaan kiehtovaa!

Tämän tv-seikkailun lisäksi olen mm. tutustunut paremmin viime järjestöhäppeningissä tapaamaani ruotsalaiseen Au Pairiin. Ollaan hengailtu nyt eilen ja tänään iltaisin, ja voi että meillä kyllä on ollut hauskaa! Meillä on sen verran samanlainen huumorintaju että saadaan aika hyviä nauruja toistemme jutuista täällä. Se myös kutsui mut sen ja jonkinsorttisen porukan kanssa sunnuntaina Nyciin. Lupailin mennä, ei mulla taida muitakaan suunnitelmia olla.

Perhe lähti eilen keskiviikkona kesän viimeiselle lomamatkalleen Ocean Cityyn ja tulee vasta maanantaina takaisin. Meinaa sitä että talo on yksin mun monta monta päivää! Tänään hoidin vielä kaikensorttisia hommia jokseenkin koko päivän, mutta huomenna aion lomailla ja lähteä vähän matkan päähän Outlet-ostarille katsomaan onko siellä oikeasti paljon halvempaa. Huomenna siellä tosin vielä alkaa alennusmyynnit, että voi olla ihmismäärä ja hässäkkä semmonen ettei mulla kestä hermo ja tulen heti takaisin. Mutta voi sitä yrittää!

Tänään ajelin asioilla motaria ja taas kerran henki salapautui kun mäen päälle tullessa näkyi Manhattanin silhuetti. Kai siihen jossain vaiheessa vuotta tottuu, tahtoi tai ei. Tuntuu vain hassulta ajella autolla ja yhtäkkiä nenäsi edessä on Empire State Building kaikkine huisin korkeine tovereineen. Näky joka on niin tuttu elokuvista ja tv-sarjoista, mutta jonka ei kuulu olla sinun nenäsi edessä tuolla tavoin. Vähemmästäkin unohtaa hengittää.

Pieniä hetkiä

Tänään on ollut henkilökohtaisesti aivan todella kakka päivä. (No että ai on menkat tulossa vai kun neiti on ku takapuoleen sohastu otso...?)
Kiukulla ja itkuherkkyydellä ei ole ollut mitään tekemistä poikien kanssa, ei ne sen kamalampia tänään ole ollut kuin minään muunakaan päivänä. Tällä kertaa myöskään koti-ikävää ei voi syyttää (vaikka se niin houkuttelevan helppoa olisikin), sillä ei minulla ihan oikeasti ole niin kova hinku kotiin kun en mä ole vielä ollut täällä ollenkaan tarpeeksi. Tänään oli vaan sellainen päivä, että kaikki otti päähän.

Ja juuri tällainen päivä tarvitaan, jotta voi taas huomata kuinka yksi pieni hetki tai tapahtuma voi tehdä julmetun huonostakin päivästä sellaisen, mitä ei ikuna tahdo unohtaa.

Oltiin nääs lounasta syömässä keittiössä kun pojat jotain pelleili. Mielestäni "sata" kertaa sanottuani pelleilystä, totesin melkeinpä itku kurkussa jotakuinkin että "Ihan tosi, mulla on ihan kamalan huono päivä ja mä olen nyt näin lähellä kilahdusta että jos vaikka lopettaisitte ja alkaisitte käyttäytyä kunnolla!" Sitten koitin koota itseäni ja nieleskellä kyyneleitä jonnekin kauas pois kun en nyt tahtonut siinä pillahtaa itkuun asti. Tässä vaiheessa vanhempi oli jo halaamassa mua (minkä ansiosta mua tietenkin alkoi vaan itkettää lisää kun toinen on noin kultainen) ja nuorempi herra alkoi laulaa sitä Bad Day -laulua. Yhä itku kurkussa totesin, että toi on muuten hyvä biisi. Vanhempi poika katoaa pöydästä ja seuraavaksi mun korviin tungetaan jotain. Tämän episodin jälkeen Bad Day soi täydellä volumella mun korviin vanhemman iPodista, kun pojat jatkaa syömistä pelleilemättä (ja kuulinpa musiikin läpi vanhemman toteavan nuoremmalle: "Nyt ollaan loppupäivä tosi tosi kunnolla, kun sillä on kerta muutenkin jo huono päivä.")

Voiko tommosen jälkeen nyt sitten olla hymyilemättä?
En minä ainakaan.

Vapaudenpatsastelua

Vihreä rouva se vaan tuolla lätäkössä seisoo vuodesta toiseen ja pitää soihtua pystyssä. Kyllähän sitä nyt sitten pitää mennä pällistelemään!

Nähtiin siis Tiinan kanssa juna-asemalla ja suunnattiin metrolla rantaan. Seikkailtiin vähän puistossa, josta löytyi mm. Yhdysvaltain laivaston monumentti......sekä varsin hurmaavia, voltteja sun muita Rihannan tahtiin tekeviä nuoria miehiä (ai herkku mitkä pöksyt!).
Moisten viihdykkeiden jälkeen löydettiin vihdoin tiemme lautalle, joka kuljettaa kansaa ohi vapaudenpatsaan (päivän itse patsaalle vievät lautat olivat jo täynnä, mutta tämä kelpasi kyllä meille varsin mainiosti). Voi että sitä ihanuutta kun pääsi kannelle nauttimaan aurinkoisesta päivästä (vaikka osassa kuvista jostain syystä näyttääkin vähän synkältä) ja merituulesta! Sielläpä mie totesin, että samalta se kuulostaa meri täälläkin, eikä ne vaahtopäätkään ole yhtään vähemmän kauniita kuin Suomessa.

No patsas oli... Vihreä!Mutta tulipahan nähtyä lähietäisyydeltä tuokin. Ehkä joku päivä ostan liput etukäteen netistä ja menen ihan patsaalle asti, sieltä saarelta vois löytyä vaikka minkälaista mielenkiintoista museota, varmasti ihan käymisen arvoinen paikka sekin. Kaikki ajallaan.

Reissussa nautin kovasti siitä että pääsi näkemään kaupungin myös merellisestä kuvakulmasta...
...ja mainittakoon muuten ihan erityisesti se, että purjehdus näyttää olevan täällä varsin suosiossa. Manhattanin edustalla oli aivan älytön määrä eri näköisiä ja kokoisia purjeveneitä!

Merellisen ilman jälkeen jalkauduttiin takaisin maakrapujen joukkoon ja suunnattiin askeleemme kohti Sohon katuja. Oi mie tykkään siitä alueesta, pitää mennä toistekin! Ehkä jo ensi viikolla menen kuuntelemaan miekkosia, jotka lauloivat Stand By Me:tä läskibasson säestyksellä.Se oli jotain aivan ihanaa!

Nyt on taas kovasti väsynyt tyttö täällä näppäimistön äärellä (kuten aina Nycin reissujen jälkeen). Taidan painua nukkumaan, huomenna on taas uusi viikko edessä.

Onks teil hyvä meininki?!

Mulla on ainakin!
Ja miksipä ei olisi, sillä koti-ikävästä ei ole tietoakaan, tänään olen nukkunut jokseenkin pitkään, puhunut parhaan ystävän kanssa puhelimessa aamupäivällä melkein pari tuntia, sitten käynyt vähän allaspippaloissa, shoppaillut ja nauttinut olosta ja elämästä.

Aamu tosiaan meni leppoisasti (mitä nyt pari kertaa aamulla heräsi siihen kun lapset juoksi portaissa ja huusi pitkin kämppää että: "Iiiiiiskääää!!!"), heräilyn jälkeen kälätin yöpissä Skypeen johonkin puoli yhteen asti ja mutustelin samalla kaikessa rauhassa aamupalaa.

Pikkupikku puhelun jälkeen pikaisesti suihkuun ja releet päälle jonka jälkeen ajelin hakemaan kaverin kyytiin ja suhailtiin aluevalvojan kotiin allaspippaloihin. Oli kovin kivaa! Paikalla oli hirmuisesti uusia tyttöjä ja mikä parasta: erakkoviikon jälkeen näki kaikki vanhatkin tutut. Tapasin myös tässä minun kaupungissani asuvan, todella mukavanoloisen (kirjoitetaanko toi yhteen vai erikseen?) ruotsalaistytön ja vaihdettiinkin numeroita että voidaan mennä kahvittelemaan joku ilta vaikka ens viikolla. Tosin kaikista ihanista ihmisistä huolimatta juhlien ehdottomasti mahtavin tyyppi oli isäntä, joka piti jöötä uimapatjaltaan käsin keskeltä allasta:
(Mun perhe voi nyt yhtyä riemunkiljahduksiin joita itse huusin pääni sisällä: "Simo uimapatjalla! Simo uimapatjalla!")

Kemujen jälkeen lähdettiin kaverin kanssa katsastamaan yhtä hotellivaihtoehtoa kavereitani varten jotka ovat tulossa tänne suunnille lokakuussa. Samalla reissulla päädyttiin koukkaamaan ostarin pihan kautta kun vähän missasin oikean liittymän jolta ois päässy kotiin vievälle motarille ja niinhän siinä sitten kävi että päätettiin paremman tekemisen puutteessa "vähän käydä vaan hengailemassa ostarilla". No mulla on nyt sitten uusi aivan taivaallisen ihana neule (oikeasti ehkä nätein vaate jonka olen ikinä omistanut!), pari uutta paitaa, huppari ja aivan jumalaisen nätti syystakki. Että näin. No tällä kertaa olikin rahaa kun olin puolivahingossa säästänyt parin viikon palkat, mutta se oli nyt sitten niiden rahojen menoa! (Isi voi lopettaa tuhahtelun, en mä nyt IHAN kaikkea saanut palamaan, kyllä ton takin jälkeen jo iskin jarrut pohjaan ja jätin ostamatta esim. sen ihanan talvitakin ja ne yhdet taivaalliset saappaat...)

Tilit tyhjiksi shoppailtuamme käytiin vielä syömässä (ja hauskuutettiin Subwayn myyjää, joka luuli että ollaan korkeintaan 16-vuotiaita, eli ei ainakaan vielä oo ryppyjä!) ja sitten nakkasin kaverin kotiin.

Voi himputti kun olikin kiva päivä! Ai niin, sain myös allaspippaloissa kutsun kotibileisiin ensi lauantaina, että ois ihan kemutkin tiedossa. Sitähän vois melkein luulla että mulla ois sosiaalista elämää lätäkön tällä puolen!

Paavo Pesusieni -vaahtokylpyjä

Nyt on kuulkaas käynyt niin että tämä neiti on löytäny pleikkarin ilot! Kah eilen selvisi minulle, että tässä talossa on Huispauksen MM-kisa -peli, eikä kukaan ole aiemmin mulle kertonut.. (No okei, vanhempi poika väittää kovasti kertoneensa tyyliin mun tokana iltana, mutta enhän mä nyt voi enää semmosta muistaa!) Oivalsin myös sen, että kun tuo pleikka on tuolla alimmassa kerroksessa, mun huoneen naapurihuoneessa, ja perhe iltaisin ylimmässä kerroksessa, ei kakaratkaan kuule jos pelailen siellä keskenäni kaikessa rauhassa. Arvatkaa vaan mitä teen jatkossa iltaisin...

Tämä viikko on mennyt ihan hirmuista vauhtia ja tuntuu aivan älyttömältä että huomenna muka on jo perjantai. Se tarkoittaa sitä, että jo ylihuomenna menen ensimmäiseen järjestö-tapaamiseen! Ihan kivaa varmaan, tavata kaikkia muita. Varsinkin kun menen yhdessä kaverin kanssa joten tiedän jo, etten tule istumaan yksin nurkassa koko sitä aikaa. Ehkä viikko on ollut nopea, koska se on jotenkin mennyt tosi tasaisesti. Tiistaina isoisä vei meidät New Yorkin puolelle valtavalle ostarille (joku sanoi että se olisi jenkkilän toisiksi suurin ostari(?)), jossa lapset pääsi pelihalliin temmeltämään. Käytiinpä ostarin sisällä olleessa maailmanpyörässäkin! (Kertoo jotain ostarin koosta...) Muuten ollaan oltu kotona ja touhuttu niitä näitä.

Ainoat ongelmat oikeastaan on aiheuttanut nuoremman uusi jalkapallo-harrastus, kun jannu päätti nyt (viikko harrastamista takana) ettei haluakaan treenata eikä tahdo mennä! Sitä ollaan sitten itketty täällä ja yhtäkkiä ennen treenejä on esimerkiksi vatsa tullut kipeäksi ja niin pois päin. Eilen sitten meni siihen pisteeseen että kun pojalle selvisi ettei tekosyyt auta ja sinne on mentävä, niin alakerrassa oli varmaan puolisen tuntia yksi kovaan ääneen parkuva mytty. Oli taas onnistumisen huumaa ilmassa, kun vihdoin sain pojan yläkertaan kylpyammeeseen (tämä vaati vähän suostuttelua, kirjeenvaihtoa pojan kanssa joka ei itkulta pystynyt puhumaan, ja lupauksen ekstra-vaahdosta jonka kiva Au Pair -täti taikoo keltaisesta Paavo Pesusieni -pullosta) ja jopa hymyilemään sieltä kylpyvaahdon keskeltä. Lopulta uhatut lopettamisvannomiset kaatui siihen, kun saman illan treeneissä alettiin taklailemaan ja valmentaja kilvan kehui pojan suoritusta. Nyt on taas jalkapallo ollut huisin kivaa ja tämän illan treeneihin mentiin hymyssä suin. Että sillä lailla.

Tänään menin myös itse niihin treeneihin mukaan ja jäin paikan päälle katsomaan, kun nappuloilla oli harjoituspeli. Osoittautui loistavaksi teoksi, sillä host-äidin tultua paikalle se olikin mitä mainioin tilaisuus jutella kaikesta hyvällä ajalla. Yleensä arkisin on sen verran vilinää ja vilskettä ettei ehditä niin paljon juttelemaan. Nyt kuitenkin oli hyvää aikaa höpötellä kaikkea mahdollista ja mulle jäi ainakin tosi hyvä fiilis. Kuitenkin ollut täällä vasta sen verran vähän aikaa, että tollaset hetket tuntuu tärkeiltä tutustumisen ja suhteen rakentamisen kannalta.

Nyt on siis taas todella hyvä fiilis. Tiistai-iltana todella mukavan päivän päätteeksi jostain puskan takaa yllätti kamala koti-ikävä, joka sai tunnelmat hetkellisesti alas. Siinäpä sitten istuin tietokoneella ja itkeä tihrustin aikani mutta kuten ne kaveritkin arvasi, niin seuraavana päivänä oli taas hyvä mieli. Tällä kertaa siis iso ikävä oli oikeasti iso, mutta onneksi vain hetkellinen.

Huomenna on hei jo perjantai ja mulla on pari kivaa leffaa joita voin katsoa jos en muuta jaksa. Lauantaina taas tiedossa menoa ja meininkiä! Ja hei, olen ollut täällä jo puoltoista kuukautta ja jäljellä töiden merkeissä on enää kymmenen ja puoli. Meinaa sitä että tässähän voi loppua aika kesken, iik!

Suuntana Empire State Building

Kylläpä tuntuu että on ehtinyt tapahtua näiden parin päivän aikana kun en ole kirjoittanut!

Torstai-aamu alkoi sillä että edellisiltana hammasraudat saanut vanhempi poika tuli mun luo alakertaan itkien että suuhun sattuu. Raukkaparka. Muistan itse vallan hyvin sen kivun ensimmäisinä päivinä rautojen saamisen jälkeen. Ei todellakaan mitään maailman kivointa! Aloin sitten etsiskellä lasten särkylääkettä mutta se oli tietenkin lopussa joten äkkiä autolla apteekista lisää särkylääkettä ja ruokakaupasta erilaisia jugurtteja joilla poika voisi elää seuraavat pari päivää jos ei pysty pureskelemaan kiinteää ruokaa.

Episodin jälkeen otti isoäiti komennon ja minä kävin uudestaan koululla, tällä kertaa tekemässä sen englannin tasokokeen. Ihan kivastihan se meni sikäli, että sain paria vaille täydet pisteet ja minua kehotettiin menemään ESL (English as Second Language) -ryhmän sijasta niille "ihan normaaleille" yliopistokursseille englantia lukemaan. Se tosin vaatii vielä matikan kokeen, johon pitää varata aika joten täytyy se hoitaa heti nyt alkavalla viikolla, mutta täytyyhän se myöntää että olisi kiehtova ajatus mennä esimerkiksi jollekin kirjallisuuskurssille tai muuta vastaavaa. Katsotaan miten tämä meikäläisen koulutie täällä nyt sitten lähtee käyntiin, vielä on ovet avoinna!

Koululta takaisin selvittyäni hypättiin kaikki isoäidin autoon ja lähdettiin ajamaan läheiselle pienelle eläintarhalle. Oli elukkaa jos jonkinmoista (ja minäkin koitin nyt keskittyä olemaan ahdistumatta niiden pienistä, suojattomista häkeistä)....ja sokerin pohjalla: vuoden älykkäimmän näköinen härkä.

Perjantai-aamuna isoäiti sitten lähti takaisin kotiin ja me mentiin poikien kanssa kampaajalle leikkauttamaan jannujen tukat, jotka alkoi tulla silmille siihen malliin etten aina tiennyt miten ne oikein näkee! Perjantaina muutenkin hoidettiin kaikkia arkisia asioita (ruokakaupassa käynti, auton tankkaus jne) ja päivä meni vähän vaihtelevalla menestyksellä. Ensin ruokakaupassa alkoi kauhea kiukuttelu aivan turhasta asiasta, sitten rauhoittuivat kotiin tultaessa (hyvä niille, oli niin lähellä kamalaa kiukkua ja huoneisiin passittamista että fiksuja olivat kun eivät enempää ärsyttäneet). Iltapäivällä alkoi noin kolme tuntia jatkunut kinastelu, jossa pojat ärsyttivät toisiaan taukoamatta. Siinä vaiheessa alkoi taas paukut loppua ja itku olla lähellä kun tuntui ettei mikään auta. Lopulta kun sadannen kerran sain sanoa samoista asioista, pidin sellaisen puheen että alkoi itseänikin ärsyttää (en todellakaan tykkää paasata). Puheen jälkeen painelin yläkertaan ja jätin nolonnäköiset pojat alakertaan miettimään. Hetken päästä kuului hiljaisena nuoremman pojan ääni kun se aidosti pahoillaan pyysi anteeksi isoveljeltä että on ollut koko päivän kamala kakara. Sitä pitkää anteeksipyyntöä kuunnellessa alkoi tätä tyttöä yläkerrassa hymyilyttää, tuli taas sellainen olo että ehkä sitä vähän onnistuikin.

Perjantai-ilta kului Skypessä kun juttelin ystävän kanssa (joka jostain syystä siellä Suomen päässä valvoi aamuyöhön asti, urpo).

Lauantaina oli vuorossa New York City ja Empire State Buildingin valloitus. Seuraksi sain toisen suomalaisaupparin Essin...
...jonka kanssa ollaan mailailtu tässä hetken aikaa ja kylläpä oli kiva päivä! Ensimmäisenä suunnattiin tosiaan King Kongin jalanjäljissä ESB:n juurelle, suuntana yläilmat. Pitkän jonon (joka meni ihan hujauksessa!) jälkeen päästiin sisään rakennukseen ja ohitettiin lippujonot (kannattaa todellakin ostaa netistä) ja suunnattiin suoraan hisseille. Kahdeksaskymmenes kerros saavutettiin aivan hujauksessa ja sen jälkeen valittiin hissien sijaan portaat, joita pitkin kavuttiin kerroksen 86 näköalaterassille. Olipahan kuulkaa näkymät!Täytyy mennä uudestaan joskus iltasella niin että näkee vielä kaupungin yövalaistuksenkin tuosta kuvakulmasta.

ESB-valloituksen jälkeen haahuiltiin siellä sun täällä. Käytiin mm. New Yorkin kirjastossa Carrie Bradshawn hääpaikkaa kuikuilemassa.
Löydettiin kirjastosta myös suomen Kuka kukin on -kirjan vuoden 1990 -painos!

Sitten pörrättiin Times Squarella Hard Rock Caféssa, MTV-kaupassa sun muissa.
Käytiinpä myös Toys R Us -lelukaupassa, jonka sisällä on maailmanpyörä!
Kun vihdoin selvisin kotio asti olin aivan tajuttoman väsynyt, sen verran oli menoa päivä täynnä. Mutta kuten sanottua, ihan huippua oli ja Essille tuhannesti kiitos seurasta (ja kuvista kun omasta kamerasta loppui akku kesken kaiken), oli huisin kivaa!

Illalla vielä soitin kaverille. Käytiin vuokraamassa leffa ja katseltiin se täällä meillä kun perhe oli yötä tuttujen luona rannalla.

Tänään herättyäni suuntasin pienen ajomatkan päähän kaveria moikkaamaan. Vanha kaveri lähtee ensi viikolla takaisin kotiin Saksaan, hänella tuli jo oma vuosi täyteen! Hengailtiin siellä sun täällä, kaveri kertoi Los Angelesin, Las Vegasin ja San Fransiscon reissusta jolta tuli takaisin tänä aamuna. Sitten halattiin ja sanottiin heipat. Milloinkohan me nähdään uudestaan? Ihan hassua että sillä on jo vuosi täynnä ja se menee takaisin kotiin. En voi kuvitellakaan miltä tuntuu mennä kotiin niin pitkän ajan jälkeen! Varmaan aika hurja olo.

Huomenna lähtee taas käyntiin uusi viikko uusine kujeineen.

Ajakaa, olkaa hyvä

Se, joka on mennyt väittämään että Amerikassa autoteillä pätee viidakon lait, oli hieman hakoteillä. Minua tahot pelottelivat teistä, jotka on täynnä urpoja kuskeja. Täynnä idiootteja jotka eivät osaa ajaa mutta silti jostain syystä ovat päässeet auton rattiin uhkaamaan muiden kuskien henkikultia. Ei se hei ihan niin olekaan! Toki täältäkin löytyy niitä idioottikuskeja jotka mennä torveltaa aivan liian kovilla tilannenopeuksilla, vilkkuja käyttämättä ja muista autoilijoista välittämättä, mutta niitähän on kaikkialla! Pääasiassa tuntuu, että ainakin täällä New Jerseyn pikkukylissä autoilijat ovat varsin kohteliaita ja toiset huomioivia. Ruuhkissa kaverille annetaan tietä ja selkeillä merkeillä viitotaan toiselle kääntymislupa, jos sellainen tahdotaan antaa. Useammin kuin kerran olen itse ollut jumissa ruuhkaliikenteessä, kun on pitänyt päästä kääntymään toisen kaista yli mutta autovirralle ei ole loppua. Ja kas sieltä on aina löytynyt se joku herrasmies/-nainen, joka pysäyttää liikennevirran autollaan, tuikkaa kätensä reilusti ikkunasta ulos ja viittoo minua tekemään käännökseni. Vieläpä väläyttävät kauniin, valkaistun jenkkihymynsäkin kaiken päälle. Että niin täällä! Koska jokainen meistä vuorollaan on sellaisessa jumissa, ja jokainen silloin toivoo että omalle kohdalle sattuu jälleen tällainen ihminen, joka painaa sitä jarrupoljinta kaasun sijaan ja päästää odottavan kääntyjän pälkähästä.

Myös risteyskäyttäytyminen on varsin huomioivaa. Täällä nääs ei harrasteta noita väistökolmioita juuri laisinkaan, vaan lähes jokaisessa risteyksessä on reilusti Stop-merkit suuntaan jos toiseenkin. Suurin osa autoilijoista kunnioittaa kyllä merkkejä, ja jos molemmat autoilijat ovat Stop-merkkien takana, jatketaan matkaa saapumisjärjestyksessä (paitsi silloin kun toisessa autossa on kohtelias herrasmies/-poika, joka nätisti hymyillen viittoo naisihmisen menemään ensin).
Että sellaista täällä on autoilu, ei ollenkaan niin hurjaa ja röyhkeää kuin tarinat kertoi! (Tosin tämähän voi vaihdella paikoittain, että elekää nyt kaikki muut jenkkilässä asustelevat hyökätkö heti kimppuun että "Ei täällä vaan mitään kohteliaita niinku olla!!!", kunhan nyt jaoin omia kokemuksiani.)

Alkuviikko se on mennyt varsin mukavasti ja aiemmin potemani koti-ikäväkin on tipotiessään! (Että äippä siellä kotosuomessa voi lopettaa mahdollisen murehtimisen, hyvin lapsella menee täällä, ihan oikeasti!) Päivät on jotenkin mennyt kivasti ja aikasta kivuttomasti, vaikka välillä ei huvita mua ja välillä taas ei huvita poikia. Ja sitten kun ketään ei huvita mutta silti pitäs jotain tehdä niin meneekin jo heikommin :D Mutta ei paljon häiritse, koska kyllä me yleensä keinot keksitään! Ja jos nyt OIKEIN nihkeää on ja kaikkia väsyttää, niin ei sitä aina tarvitse olla aktiivisesti menossa, joskus on hei ihan ok tehdä vähän poppareita ja katsoa leffa!

Nuorempi poika se aloitti tällä viikolla jalkapallon ja ne pistävätkin kuulkaa pikkumiehet koville! Kaksituntisia treenejä on koulujen alkuun asti VIISI KERTAA VIIKOSSA(!!) aina maanantaista perjantaihin, koulun alkaessa sitten treenit on tiistaista torstaihin ja perjantaisin saattaa olla peli. Saa nähdä kuinka toi meidän jannu selviää tästä höykyytyksestä, ne pistää nimittäin ne ihan oikeasti kunnolla juoksemaan ja treenaamaan siellä. Voi olla että kuulemme seuraavat viikot paljon puhetta kipeistä luista. Jätkä tulee tarttemaan paljon tsemppiä, sillä jos vanhat merkit paikkaansa pitää niin kohta se uutuudenviehätys katoaa ja sitten alkaa uikutus ettei jaksa mennä kun siellä on tyhmää ja luita särkee (herralla on vähän hankaluuksia sisäistää lihaskipuja, aina puhutaan kipeistä luista :"D). Joka tapauksessa, eilen sitten käytiin hakemassa kaikki suojat sun muut varusteet ja voi luoja kun tuo poika on sitten söpö noi kaikki jenkkifutiskamat päällään!

Eilen illalla tapasin myöskin Brasilialaisen kolmen koplan, eli muutaman tytön joiden kanssa käytiin syömässä ja hengaamassa siellä sun täällä. Aivan mielettömän kivoja tyyppejä, joilla vieläpä oli jokseenkin samanlainen huumorintaju. Tultiin tosi hyvin toimeen niiden kanssa! Ainut kökkö on mun ikä, jonka vuoksi en pääse niiden kanssa baarihengailemaan kun ne pyysi mua yhteen läheiseen pubiin joka on kuulemma tosi kiva. Mut eipä meikäläinen sinne kävele vielä moneen, moneen kuukauteen! Joka tapauksessa oli tosi kivoja tyyppejä ja asustelee tässä ihan lähialueilla joten taas voin lisätä kaverilistaan muutaman sellaisen nimen, joille voi taatusti soitella aina kun on tylsää ja tahtoo vapaa-ajalleen seuraa!

Tänään poikien isoäiti tulla päräytti tänne yökylään meitä kaikkia läsnäolollaan ilahduttamaan. Äidin äiti se on varsin mukava tapaus, jonka olen aiemmin päässyt tapaamaan vain pikaisesti heti tänne tultuani. Hän asuu vähän pidemmän ajomatkan päässä tuolla rannalla, joten ei ole ihan jokapäiväinen vieras, mutta nyt hän on kuitenkin täällä tämän ja huomisen päivän, jee! Tänään se meinasi sitä, että isoäiti otti pojat hoidettavakseen pariksi tunniksi kesken päivän ja minä ajaa päräytin koululle ilmoittautumisasioita hoitamaan! Kauhea sokkelo mesta miljoonine rakennuksineen, mutta sainpas auton parkkiin ja löysin jopa oikean rakennuksen. Sitten luukulta toiselle ohjeiden perässä jotta saisin oikeat paperit eteeni ja kaiken tarvittavat infon. Lopulta onnistuin sitten saamaan itseni kirjoihin ja kansiin ja huomenna menen tekemään Englannin tasokokeen, jonka perusteella sitten lähdetään hakemaan mulle oikeaa opiskeluryhmää. Päätin sitten lopulta kuitenkin opiskella täällä ollessani englantia, jotta pääsee vähän taas syventymään noihin kielioppi- sun muihin asioihin. Puhuessa kun ei tule niitä kielioppijuttuja mietittyä ja oishan se kiva päästä englannissa vähän eteenpäin taas. Katsotaan mitä ne mulle sanoo ja minkälaista ryhmää lähdetään hakemaan! Jos vaikka saisi jotain diplomia tai muuta vuoden aikana hankittua, olisi kiva olla joku paperi millä voisi sitten koittaa kaikissa väleissä päteä että ollaan hei oikein Ameriikassa asti oltu englantia opiskelemassa ja vaikka mitä!

Tämänkertaisen höpinäni tahdon päättää sanoihin, jotka tänään radiosta pärähtivät korville ajellessani ikkunat auki koululta kohti kotia. Herra Dave Grohl se minulle lauloi: it's times like these you learn to live again.

Veikeitä (tai sitten ei) juttuja Ameriikasta

Päätin listata muutamia veikeitä ja ehkä vähän vähemmän veikeitä juttuja Amerikan maasta, joista en muussa yhteydessä ole saanut kirjoitettua.

• Täällä New Jerseyssä autoa tankatessa ajetaan tankille, avataan ikkuna ja kerrotaan mitä halutaan ja paljonko. Sitten mukava herrasmies (en ole vielä törmännyt naisiin) täyttää tankin, jonka jälkeen rahastaa ikkunasta. Bensa on myös kalliimpaa, mikäli maksat luottokortilla, tässä kohtaa on siis hyvä suosia käteistä.
  
  
• Ruokakaupassa vihannekset ja hedelmät punnitaan kassalla, sitä vaakaa on siis turha etsiä hyllyjen luota.
  
  
• Kings Super Market-ruokakaupasta saa Pandan lakua sekä Fazermint-konvehteja!
  
  
• Jälkiuunileivän tilaaminen internetistä tulisi lähetyskuluineen maksamaan lähemmäs sata euroa, kun kuljetus täytyisi leivän säilymisen takia ottaa nopeimpana mahdollisena.
  
  
• Paljaiden jalkojen pitämistä penkillä pidetään likaisena ja epähygieenisenä, kun taas kaiken katumoskan itseensä keränneet kengät on ihan ok nostaa tuolille. (Tämän sain todeta kirjakaupan luku-alueella, jossa minä hölmö menin nostamaan paljaat jalat nojatuoliin. Hetken päästä henkilökuntaan kuuluva nainen tuli neuvomaan että kengät on pidettävä jalassa. Viereisen penkin lenkkarityttö ei saanut osakseen edes katsetta tuolilla olevista kengistään. Outo maa...)
  
  
• Vesihanoissa ei ole itsestäänselvyys, että kylmä vesi tulee hanan ollessa käännettynä oikealle. Se voi olla myös toisinpäin, kuten mm. allekirjoittaneen suihku on osoittanut.
  
  
• Silloin tällöin taivaalla näkee ilmalaivoja, jotka herättävät ainakin minussa suurta hilpeyttä. Täällä ne tuntuvat olevan paljon yleisempia kuin esimerkiksi Suomessa (jossa olen nähnyt ilmalaivan Helsingin yllä vain kerran, tai no kahdesti, mutta se oli se sama ilmalaiva peräkkäisinä päivinä...).

Että sellasta täällä. Tänään sain tietoni kirjaston, kuntosalin, sossutoimiston ja muiden kaikkien mahdollisten lisäksi myös videovuokraamon rekisteriin. Alan olla kohta jo niin tehokkaasti kirjoilla tässä kylässä että kai sitä jo kohta kaikki tietää kuka mä olen ja missä asun.

Videoiden vuokraamisen lisäksi tehtiin kaverin kanssa ostarilla impulsiivinen isku katsomaan The Dark Knight, joka oli tietyiltä näyttelijäsuorituksilta aika mieletön pläjäys. Elokuvana kuitenkin vähän turhan pitkä, jos multa kysytään.

Aamupäivän (tai no taisi olla iltapäivä, nukuin vähän myöhään) kulutin puhelimessa. Kiitos Skypen naurettavan halpojen puheluiden, soitin isovanhemmat läpi ja vaihdettiin kuulumiset. Eikä mennyt saldoa kuin pari hassua dollaria! Hyvä tietää että jatkossakin voi soittaa normipuhelimiin ihan naurettavan halvalla ja kuuluvuuskin oli aivan erinomainen, ilmeisesti molempiin suuntiin.

Nyt unta kaaliin, kello on kohta jo kolme aamuyöstä ja täällä mä vaan kukun kuin mikäkin!

Ja TAAS on perjantai!

Ihan alkuun yksi kysymys: Minne nämä viikot oikein katoaa?! Tuntuu että jokaiseen päivään mahtuu ihan kamalasti asioita: naurua ja energiaa, väsymystä ja pahaa mieltä, rutiineja ja yllätyksiä, yksinäisyyttä ja hyvää seuraa. Jokainen päivä on pitkä matka, jonka aikana ehtii tapahtua niin kovasti kaikkea, ettei voi ymmärtää miten tunteja on silti aivan sama määrä kuin aina ennenkin. Silti joka ikinen perjantai huomaan ihmetteleväni minne se viikko katosi! Joka ikinen perjantai kummastelen sitä, että eikös juuri vasta ollut maanantai?! Aika kulkee täällä ihan omanlaisella tahdillaan, ei ollenkaan samalla lailla kuin kotona. Se yllättää joka kerta yhtä paljon.

Tämä viikko on ollut sukulaistäyteistä, sillä ollaan lasten kanssa syöty illallista isovanhempien kanssa sekä maanantaina että keskiviikkona. Maanantaina syötiin isovanhempien luona ja keskiviikkona mentiin porukalla ulos. Tiistainkin vietin perheen kanssa ja mentiin tohon vähän matkan päähän nuoremman pojan synttäritoiveen (sunnuntaina 10.8. tulee jannulla 8 vuotta täyteen!) mukaisesti meksikolaiseen ravintolaan illalliselle. Oli muuten hulvatonta kun jälkiruuan yhteydessä kasa ravintolan henkilökuntaa tuli kovalla metelillä pöydän viereen laulamaan synttärilaulua ja taputtamaan. Niin amerikkalaista!

Keskiviikon illallinen meni arvoitusten ja vitsien parissa. Huomasin olevani suhteellisen hyvä arvoituksissa (joiden kertomisessa vanhempi poika on varsin pätevä) ja pari Pikku-Kalle -vitsiä meni kuin kuumille kiville. Hassua löytää ihmisiä jotka eivät ole kuulleet yhtäkään! Kyllä me kuulkaa naurettiin! Jokaisella tuntui olevan vähintään yksi hulvaton vitsi tai juttu kerrottavanaan. Niin ja isi soitti keskiviikkona, vieläpä täydellisellä ajoituksella koska ehdin jopa puhua silloin. Olipa kiva kuulla taas kotiväestä ja päästä kälättämään suomeksi. Vähän ikävä omaa kieltä!

Torstaina oli sitten vuorossa päivän reissu Point Pleasant Beach -rannalle isoisän ja lasten kanssa. Parin tunnin automatkan jälkeen oltiin meri-ilman ja entistäkin kuumemmalta tuntuvan auringon äärellä. Tällä kertaa ei tosin menty rantaleijonia leikkimään, vaan käveltiin ranta"kadulla" (laiturin tyyliseksi puista tehty kävelykatu) ja lapset kävi vähän ajelemassa huvipuistolaitteilla (no okei, saatoin itsekin käydä keinukarusellista käsin ihastelemassa kaunista, kaunista merta). Siinä rannan vieressä siis oli semmonen pieni huvipuisto kaiken muun lisäksi. Oli tosi kiva reissu! Syötiin lounasta rantaravintolassa aurinkovarjon alla, merta tollottaen ja minä kävin tietenkin karkkikaupasta ostamassa Saltwater Taffy -namusia (Frendit, tuotantokausi 8, jakso 15) kun kerran oli sellaisia tarjolla.

Tänään oli mielenkiintonen päivä. Suurin osa päivästä meni kivasti ja rennosti, lapset oli hyvällä tuulella ja leikki keskenään varsin sopuisasti. Sitten possahti iltapäivällä kolmen jälkeen, kun nuorempi sai jonkun ihan älyttömän kiukunpuuskan (en enää edes muista että mistä aiheesta). En ole ikinä nähnyt siltä mitään ton kaltasta, enkä voinut kuvitella että siitä irtoaisi tuollainen! Aivan älytöntä käytöstä, siinä määrin että mä sain laskea pariin otteeseen tuhanteen ja hyvä ettei yhdessä vaiheessa jo itku tullut kun en enää vaan jaksanut sen huutoa ja kiukkuamista. No kyllä se siitä sitten rauhottu ja rauhottumisen jälkeen pojasta kyllä näki että hävetti ja jätkä tiesi että nyt oli menty yli äyräiden ja huolella. Sitten pelattiin äitin lähettämää Muumi-korttipeliä ja naurettiin.

Illalla kävin kaverin kanssa vielä istuskelemassa Starbucksissa. Oli ihana jutella tulevaisuuden suunnitelmista ja tämän vuoden tavoitteista. Huolista ja murheista. Kaveri osasi tosi hyvin selkeyttää mun vähän sekavaa pääkoppaa ja auttoi ajattelemaan asiat yksi kerrallaan. Oli ihan hirmuisesti apua hänen näkökulmistaan ja mielipiteistään, helpotti kummasti!

Luin tänään loppuun eilen aloittamani Paul Coelhon Alkemistin, jonka äiti lähetti siinä yhdessä paketissa. Minun on latteuksien pelosta huolimatta otettava kirja puheeksi sen verran, että liityn niiden ihmisten joukkoon, jotka suosittelevat sitä luettavaksi kaikille. Ihan tosi, lue se. Kirja on ohut ja helppolukuinen, joten ei pitäisi olla iso ponnistus sellaisellekaan, joka ei niin kovasti lukemista harrastele. Se kirja pistää sopivasti miettimään ja on takuulla opus jonka tulen lukemaan monta kertaa uudestaan. Huomasin myös samalla, että muutamat muut kirjat, joihin olen aiemmin törmännyt ja jotka ovat huomioni kiinnittäneet, ovat olleet Coelhon käsialaa. Että äipälle tiedoksi: saa herran muitakin teoksia pistää postissa tulemaan aina silloin tällöin!

Tänä viikonloppuna kalenterini ammottaa tyhjyyttään, ja ajattelin ihan vaan kuulkaas OLLA! Perhe hilpasee huomenaamulla nassikan synttäreiden kunniaksi vesipuistoon ja ovat siellä yötä. Se tarkoittaa rauhaa ja hiljaisuutta, voi ah! Ajattelin ehkä käydä vähän ostarilla maleksimassa, kirjakaupassa istuskelemassa ja lukemassa (mä vaan kovasti tykkään niiden lokoisista nojatuoleista), vuokrata leffan ja nauttia siitä kun on hiljaista ja saa rauhassa olla ja nukkua ja tehdä mitä lystää.

Väsymystä, tapahtumia ja vaikka mitä

Onpas muka kiirettä pitänyt kun ei ole ehtinyt blogiakaan päivitellä kokonaiseen viikkoon!! Jo se ehti äippäkin eilen soitella perään että onko neiti edes hengissä kun ei mitään kuulu. No olen minä hengissä täällä, vieläpä suhteellisen hyvinvoivana.

Viime viikko oli työpäiviltään hieman normaalia lyhyempi, sillä perhehän tosiaan oli Marylandissa vielä maanantai-päivän, mikä meinasi meikäläiselle ylimääräistä vapaata. Tiistai ja keskiviikko meni vähän pikakelauksella normiarjessa. Eikun hetkinen. Eipäs mennytkään, sillä jostain syystä perheen isä sitten kuitenkin oli vielä tiistainkin kotona, joten mun ei kauheasti silloin tarvinnut töitä tehdä. Iltapäivästä vasta oli sitten mun vuoro olla lasten kanssa kun isän piti lähteä johonkin sovittuun tapaamiseen.

No juu. Torstaina oli sitten aika mieletön päivä. Nimittäin sellainen pieni nippeli-tieto tämän perheen isästä, että hän on aivan mieletön Bruce Springsteen -fani. Oli sitten Brucella keikka täällä muusikon kotipitäjässä New Jerseyssä, tuossa vähän matkan päässä Giants-stadionilla. Koko perhe lähti matkaan, ja MINÄ PÄÄSIN MUKAAN!! Aivan uskomatonta! Torstaina sinne siis. Matkaan lähdettiin heti kun vanhempien työt antoi myöten ja oltiin parkkipaikalla hyvissä ajoin harrastamassa tailgate-aktiviteettia. Tiivistettynä se meinaa sitä että porukka tulee stadionin parkkipaikalle monta tuntia ennen keikkaa (mahdollisesti koko päiväksi). Autot parkkiin ja huvilateltat, grillit, pöydät, tuolit, kaikki mahdollinen auton takakontista siihen kaarojen viereen ja bileet pystyyn. Oli kyllä hauskaa! Ja se keikka. Oho! Täytyy myöntää että herra Springsteen kyllä osaa tuon livemusisoinnin. Kotiyleisö sai nauttia uskomattomasta tykityksestä reilut KOLME TUNTIA! Aika mieletöntä. Täällä tuollainen ulkoilmakeikkakin on vielä vähän vaikuttavamman näköinen kuin koto-Suomessa, täällä kun tosiaan tulee pimeä. Meinaa sitä, että lavan valot ja kaikki näyttää ihan älyttömän hienolta ja stadionin päälle aukeaa aika vaikuttava tähtitaivas.

Perjantaina oltiin sitten kaikki aika väsyneitä kun keikalta päästiin kotiin vasta todella myöhään. Väsymyksestä huolimatta lähdettiin poikien kanssa nauttimaan nätistä päivästä läheiseen puistoon. Pakattiin koriin mukaan lounas ja syötiin puiston vieressä menevän puron varrella. Oli myös ensimmäinen läheltä piti -tilanne kun nuorempi poika teki aivan helekutan komean ilmalennon keinusta. Säikähtänyt jannu oli itkun partaalla ja valitteli jalkaa. Pienen tutkiskelun jälkeen sain todeta että jalka ei ollut murtunut, venähtänyt, nyrjähtänyt tai mitään muutakaan. Ei siis naarmun naarmua! Kovaa tekoa tuollaiset pienet pojat! Poika toipui säikähdyksestä nopeasti kun todettiin ettei sattunut pahemmin ja koitin mahdollisimman kevyesti vain heittää huulta aiheesta tyyliin "Olipa komia ilmalento! Mikä ihme sie oot, Peter Pan? Ensi kerralla muistetaan pakata mukaan keijupöly!". Itse kauhistelin asiaa vielä kotonakin, se oli nimittäin yksi hurjan näköinen lento. Hitto jos tolle vintiölle olis sattunut jotain mun vahtivuorolla...

Perjantaina postia hakiessa bongasin kuistilta pienen paketin jossa oli mun nimi varsin tutulla käsialalla. ÄITI!! Äiti lähetti mulle kaikkea ihanaa <3 Paketissa oli supisuomalaisia karkkeja (oi nam!), Paul Coelhon Alkemisti -kirja (olen halunnut jo pitkään lukea!), Muumi-pelikortit (se peli vaikutti superkivalta!) ja sokerina pohjalla Pikku Myy -kirjanen, jonka ensimmäiselle sivulle äippä oli runoillut seuraavasti:

Kun tulee mieleen
et kaik menee pieleen
ja ajatus synkistyy
...niin apuun tulee Pikku Myy.

Kirjoita tähän paha olo
niin Pikku Myy polo
sen pois kantaa
ja auringon paistaa antaa.

Myöhemmin sitten perjantai-iltana asioiden mennessä pieleen (typerät osavaltion lait jotka esti yhdet kirjapippalot) ja aivan liian ison väsymyksen päästessä niskan päälle Pikku Myy sai jo ensimmäisen lastin pahaa mieltä: reissun ensimmäinen koti-ikävä itkupurkaus pääsi valloilleen. Paruin sängylläni hyvän aikaa nokka tukossa. Tuli samalla itkettyä niitä itkuja jotka sain pidettyä sisälläni silloin lentokentällä kotoa lähtiessäni, ihan hyvä ehkä vihdoin päästää ne ulos.

Lauantaina sitten sain vihdoin odotetun kirjan käteeni. Stephenie Meyerin uutukainen piti mua tehokkaasti otteessaan koko päivän. Sen verran laskin katseeni kirjan sivuista että näin kaverilta tulleen postikortin. Ja sitten nauratti varmaan kymmenen minuuttia putkeen, kortti oli niin Annia! Dark Knight -leffaan hurahtanut ystävä lähetti kyseisen elokuvan kortin jonka takapuolelle, kirjoitetun tekstin päälle oli teipattu vielä Viking Line -korttipakan Jokeri. Voi höpsö! Kiitos miljoonasti, hienoin kortti ikinä! <3

Sunnuntaina oli vuorossa matka NYCin puolelle China Townia ihmettelemään. Orientaatiosta tuttujen tyttöjen, Julianan ja Katharinan kanssa lähdettiin katselemaan maailmaa ja olipa kiva päivä!

Kun saavuttiin NYCiin, toi parin vaihdon jälkeen juna meidät WTC:lle, josta oli tarkoitus lähteä kävellen jatkamaan matkaa. Yllätys oli aikamoinen kun katsoin junan ikkunasta ulos ja yhtäkkiä olin aivan keskellä Ground Zeroa! Siis todellakin se juna kulki keskeltä sitä helekutin monttua! Creepy... Mietin siinä että tosiaan, ei vielä jokunen vuosi sitten nähnyt taivasta täältä junasta tällä tavoin. Ja miltä mahtoi tuntua niistä junassa olleista ihmisistä joiden juna yhtäkkiä alkoi täristä valtavasti ja seuraavaksi, mitä? Seuraavaksi he lakkasivat olemasta? Oli ihan absurdi ja hölmö olo keskellä sitä valtavaa monttua. Yksi kysymys muuten: Mistä tiedät saapuneesi China Towniin?
...Jopa McDonald's on kirjoitettu merkeillä. Keskeltä China Townia löytyi myös Little Italy, joka oli yksi iso kävelykatu, pyhitetty ihanille kojuille ja italialaisille ravintoloille. Me mentiin kuitenkin päivän teeman mukaisesti syömään kiinalaista (ruokaa), ja sain käteeni elämäni ensimmäisen onnenkeksin! Ruokailun jälkeen takaisin kadulle ja meitä vastaan tuli pieni tulvanpoikanen kadulla. Vettä virtasi aivan mielettömät määrät jostain joten uteliaan kakarat lähti selvittämään veden alkuperää. Parin kulman takaa löytyi vastauksia...
Miekkonen päätti vähän pestä katua!
Kotiin päästessä olin aivan kuolemanväsynyt, lueskelin vielä hetken ja sitten nukkumaan.

Tämä päivä on mennyt väsyneenä kitkutellen, koti-ikävästä kärsien. Ilta tosin on taas ollut ihan kiva, jotenkin se että päivä on ohi, antaa voimia. On sellainen olo että ehkä nukutun yön jälkeen huomenna fiilis on taas parempi. Huonoina hetkinä mennään päivä kerrallaan ja muistetaan että tämä on vain yksi vuosi joten paras olisi ottaa kaikki irti.

Keskiviikkona mulla tulee täyteen ensimmäinen täysi kuukausi. On mennyt niin nopeasti ettei voi edes käsittää!